Suola oli Vienan Karjalan rikkauden alkulähde

2.11.-18 Suola oli Vienan Karjalan rikkauden alkulähde: Tämä kirjoitus on professori Heikki Kirkisen kirjasta Karjalan kansan historia. Tämä kirja sai aikanaan valtion tiedonjulkistamispalkinnon. Haluan laittaa tämän kirjoituksen kaikkien lukijoiden nähtäville, koska vain harvoilla on tietoa tästä tärkeästä historiallisesta kehitysvaiheesta, joka vaikutti suuresti karjalaisten elämään.

 

Venäjän Karjalan suurin vaurastumisen lähde Vienan rannikolla liittyi suolan tuotantoon. Suolan "keittäminen" merivedestä tunnettiin jo keskiajalla Norjan Jäämeren rannikolta Vienanmerelle, mutta suurteollisuudeksi se kasvoi Vienan Karjalassa vasta 1500-luvulla, jolloin vuorisuolaa saatiin Venäjällä vain niukasti. Suolateollisuuteen tarvittiin runsaasti rautaa ja puuta. Olaus Magnus kertoo keiton teknisestä puolesta vuoden 1540 tienoilla teoksessaan Pohjoisten kansojen historia:

"Kun Pohjan miehet, jotka asuvat valtameren rannikolla, aikovat keittää suolaa, he halkaisevat ja kovertavat ontoksi pitkiä honka- tai kuusitukkeja ja liittävät sitten puoliskot yhteen riittävän monilla vahvoilla köysillä, jotka ovat kuin tynnyrin vanteita. Sitten he kiinnittävät niihin painavia kiviä ja laskevat ne pystyyn syvyyteen päästen siten käsiksi suolaisempaan veteen, jota sitten virtaa avoimeksi jätetystä alapäästä putkeen. Näihin tukkeihin liitetään jatkoksi putki, joka johdetaan niin lähelle kuin mahdollista rantaan, minne on rakennettu useita keittämöitä. Siten voidaan syvältä tuleva vesi nostaa, johtaa suureen kattilaan, keittää hiljaisella tulella ja saada tulokseksi suolaa."

Suolankeittämön karjalankielinen nimitys varnitsa tulee suoraan venäjän kielestä. Tyypillinen vienalainen varnitsa käsitti kaksi hirsimökkiä, joihin kumpaankin voitiin johtaa meren suolaista pohjavettä puuputkista kaivonvintillä ammentamalla. Kummassakin oli lieden päällä leveä rautapannu. Kun toinen kiehui vettä haihduttaen, toisesta ammennettiin merisuola säkkeihin, minkä jälkeen pannu täytettiin uudelleen vedellä ja alettiin keittää. Tuli paloi varnitsassa jatkuvasti ja se vaati suuria määriä polttopuuta.

Vienanjoen varrelta on tietoja suolapannuista, joiden leveys oli neljä syltä (yli 7 metriä) ja korkeus noin 35 senttiä. Vaikka kyseessä olisi liioiteltu tai poikkeuksellisen suuri pannu, mitat ilmentävät suolapannujen rakennetta ja suurta kokoa, joka oli edullinen veden haihduttamisessa. Pannu kului puhki muutamassa vuodessa, joten toiminta edellytti jatkuvaa raudan tuotantoa ja ammattiseppien laajaa toimintaa. Lisäksi täytyy ottaa huomioon suolan käsittely, varastointi, kuljetus ja myynti.

Hajatiedot eri varnitsoista antavat kuvan tuotannosta. Yksi pannullinen eli vari valmistui 2-3 tunnissa, varnitsa sauhusi keskimäärin 240 vuorokautta vuodessa ja esim. Uikujoen* suulla varnitsa tuotti noin 480 kiloa suolaa vuorokaudessa. Tiedot merkitsevät noin 122 000 kilon vuosituotantoa varnitsaa kohti. Kujajoen varnitsasta on 1610-luvulta tieto, jonka mukaan se kulutti noin 4 000 syltä halkoja vuodessa. Ei ole ihme, että metsät alkoivat vähentyä suolarannoilta.

Varnitsojen määrä oli kasvussa 1500-luvun loppupuoliskolla, joskin se vaihteli suuresti työvoiman, menekin ja sitten pitkän sotakauden tuhojen vuoksi. Tiheimmissä varnitsoja oli Äänislahden rannikolla Unesmasta Vienan Kemiin*, mutta melkoisesti myös pohjoisempana Kieretistä* Koutaan*, Kantalahteen* ja Turjan karjalaisrannalle Kuolan* etelärannikolla. Parhaana aikana karjalaisten hallitsemalla rannikolla oli toiminnassa noin 180 varnitsaa, joiden vuosituotanto oli varovasti arvioiden noin 18 000 tonnia (18 miljoonaa kiloa!). Se kaikki tehtiin käsityönä. Suolaa rahdattiin jokialuksilla Vienanjoen reittiä pitkin Sisä-Venäjälle. Äänislahden kautta piti suola rahdata etelään talvella hevosilla, sillä vesireitit sopivat parhaiten painavan tuotteen kuljettamiseen vain Äänisen yli. (Huom!. Äänislahti on Vienanmeren lounaisin  ja samalla eteläisin lahti.)

Saksalainen Venäjän-matkailija Sigmund Herberstein kertoo, että joka talvi 2 000 rahtihevosta kuljetti suolaa Vienanmereltä Novgorodiin*. Poventsan* suuret suolavarastot olivat välietappeja myös järvialuksilla kuljetusta varten. (Huom! Poventsa sijaitsee Aänisen eli Äänisjärven  pohjoisosassa nykyisestä Karhumäestä 30 km itään.)

Suolan tuotanto ja rahtaus sivuammatteineen oli venäjänkarjalaisille niin suuri työn ja vaurauden tuoja, että kun runojen Sampo tuotti syötäviä, myötäviä ja kotipitoja tai kun sen yhdessä laidassa oli suolamylly ja toisessa rahamylly, voi pitää melko varmana, että suolankeiton vaikutusalueella runokuvitelmien taustalla on kokemuksia ja muistoja todellisista suolamyllyistä.

Suolankeitto lisäsi suuresti myös raudan ja puuhiilen tuotantoa Venäjän Karjalassa. On laskettu, että suureen suolapannuun lisätarvikkeineen tarvittiin jopa 6-7 tonnia rautaa. Lisäksi pannu piti uusia lähes joka vuosi. Jos arvioimme, että Vienan rannikon pannut olivat hieman pienempiä, tarvittiin pannujen tekoon parhaana aikana joka tapauksessa 500 tonnia eli puoli miljoonaa kiloa rautaa vuodessa. Ammattisepät takoivat pannuja myös varastoon. Siihen viittaa tieto suomalaisten hyökkäyksestä Vienan Kemiin ja Sumaan* vuonna 1591, jolloin he oman kertomuksensa mukaan tuhosivat myös suolavarastoja ja joukon suuria rautapannuja. (Suma sijaitsee Vienanmeren rannalla 50 km Belomorskista kaakkoon)

Mistä suuret rautamäärät saatiin tuohon aikaan? Raudan valmistukseen ja sepäntyöhön viittaa suuri määrä paikan- ja henkilönnimiä eri puolilla Karjalaa. Siellä on rautakyliä, malmikyliä, rautajärviä, hiilikyliä jne. sekä Raudantekijöitä (Syrnik) ja Seppäsiä (Kuznetsov) muiden ammattinimien joukossa. Lähteissä on myös satunnaisia mainintoja rauta- ja hiilivarastoista eri puolella Karjalaa. Vuoden 1563 verokirja mainitsee muutaman rautatehtaankin, jonka itäsuomalainen nimitys savotta tulee suoraan venäjän kielestä. Erityisen runsaasti rautamalmia löytyi Äänisniemen maaperästä ja seudulle syntyi 1600-luvulla suuria venäläisten ja jopa saksalaisten ja hollantilaisten omistamia sulattoja.

1500-luvulla siellä toimi todennäköisesti vain karjalaisten sulattoja kuten muuallakin Karjalassa. Tutkijat ovat osoittaneet, että karjalainen sulatto, jonka karjalainen nimitys domnitsa tulee sekin venäjän kielestä, oli monin verroin tehokkaampi kuin venäläinen. Karjalainen domnitsa oli käytössä vielä 1800-luvun alussa, jolloin sitä kuvattiin tutkimukselle. Domnitsa rakennettiin liuskekivestä ja siinä oli tavallisesti neljä uunia. Jokaisen pohjalle pantiin puuhiiliä ja niiden päälle malmia ja sen päälle savinen palkeen putki, jonka päässä ulkona oli nahkapalje. Uuni sytytettiin palavilla hiilillä ja täytettiin kokonaan hiilillä ja jokaiseen uuniin n puhallettiin jatkuvasti ilmaa. Tulokseksi saatiin jokaisesta uunista 65-80 kiloa meltorautaa, josta saatiin jalostamalla 30-40 kiloa takorautaa. Novgorodilainen uuni tuotti sitä vain 5-6 kiloa kerralla. Neljän uunin karjalainen domnitsa antoi siis yli sata kiloa hyvää rautaa kerralla. Pelkästään suolankeitto vaati useiden kymmenien domnitsojen tuotannon.

Paljon pienempää teollisuutta edusti kiilleliuskeen louhinta Sungun* pogostassa (Äänisen pohjoisosan länsipuolella) ja Kieretissä. Ohutta läpikuultavaa liusketta myytiin pieniksi ikkunanruuduiksi, ja joka kymmenes hyvä levy maksettiin verona hallitsijalle. Sungusta saatiin myös heikkolaatuista antrasiittihiiltä eli sungiittia, jota myytiin pajoihin ja talouksiin. Todettakoon vielä, että Sortavalan pogostan Kitelässä löydettiin ilmeisesti 1500-luvun puolivälin jälkeen Ruotsin miehitysvallan aikana jalokiviesiintymä, todennäköisesti punaista granaattia tai ruusukvartsia. Ruotsin joukot löysivät louhoksen Käkisalmen* valloituksen jälkeen vuonna 1583 ja lähettivät siitä näytteitä Tukholmaan. Muutamia vuosia myöhemmin mainittiin Tukholmaan lähetetyn kaksi tynnyriä "Käkisalmen rubiineja" eli Kitelän puolijalokiveä, jota Juhana kolmas lienee käyttänyt kruunun tarpeisiin.

Venäjän Karjalan voimakas taloudellinen kehitys heikentyi ensin Pitkän vihan sotakautena 1500-luvun lopulla sekä sitten paljon rajummin Venäjän sekasorron aikana 1600-luvun alussa ja varsinkin Stolbovan rauhan jälkeisissä koettelemuksissa. Viime vuonna tuli kuluneeksi 400 vuotta Stolbovan rauhasta.

 

PS. Näin 2000-luvulla ei voi kuin ihmetellä, mistä Karjalan kansa sai sen kaiken viisauden ja sinnikkyyden, joita tarvittiin näin vaativassa ja suuressa suolantuotannossa.

 

Kirjoituksessa mainittuja paikkoja

*Kieretti https://fi.wikipedia.org/wiki/Kieretti

*Vienan Kemi https://fi.wikipedia.org/wiki/Kemi_(Viena)

*Uikujoki https://fi.wikipedia.org/wiki/Uikujoki

*Poventsa https://fi.wikipedia.org/wiki/Poventsa

*Kouta https://fi.wikipedia.org/wiki/Kouta

*Suma https://fi.wikipedia.org/wiki/Suma

*Sunku https://fi.wikipedia.org/wiki/Sunku

*Käkisalmi https://fi.wikipedia.org/wiki/K%C3%A4kisalmi

*Kantalahti https://fi.wikipedia.org/wiki/Kantalahti_(kaupunki)

*Kuola https://fi.wikipedia.org/wiki/Kuolan_niemimaa

*Novgorod https://fi.wikipedia.org/wiki/Novgorod

Kuolleiden huone

2.11.-18 Tämä kirjoitus on kooste kahdesta erillisestä kirjoituksesta, jotka tein vuoden 2017 aikana


5.8.-17 Kuolleiden huone: Kulkiessaan huomaa aina silloin tällöin jotain uutta. Uuden asian havaitseminen voi myös herättää kysymyksiä, joihin voi löytää vastauksen. Voi käydä myös niin, että vastaus jää saamatta.

Noin vuosi sitten kävin ensimmäistä kertaa Kostamuksen pohjoispuolella sijaitsevissa karjalaiskylissä Vuokkiniemellä ja Venehjärvellä. Hautausmaalla, karjalaisittain kalmismualla, huomasin muutaman hyvin vanhan haudan, joiden päälle oli rakennettu ikään kuin pieni rakennus. En tiedä, miten paljon niillä oli ikää. Joka tapauksessa ne olivat hyvin vanhoja ja osin lahonneita. Näistä rakennuksia voisi kutsua vaikka huoneiksi.

Haudan päälle tehty rakennus. Kuvan voi klikata suuremmaksi.

Nämä hautarakennukset palasivat mieleeni sen jälkeen, kun olin lukenut niitä Uuden Testamentin tekstejä, jotka on käännetty alkuperäisestä aramean kielestä. Kun perinteisissä käytössä olevissa suomalaisissa käännöksissä kerrotaan pelkästään kuolleista, niin aramea kertoo samassa paikassa usein kuolleiden huoneesta. Toisin sanoen aramean kautta ilmenee se, että kuoleman jälkeinen paikka on kuolleiden huone. Käännöksissä näin on esim. Paavalin kirjeessä galatalaisille luvussa 1:1 ja Apostolien tekojen luvussa 4:2. Ja monta muuta vastaavaa kohtaa löytyy lisää.

Vanhoja "kuolleiden huoneita". Kuvan voi klikata suuremmaksi.

Kalmismuan päälle tehdään vainajan sijoituspaikan päälle pieni rakennus. Mihin pohjautuu tämä vanha, jo käytöstä poistunut karjalainen tapa? Jostain se on saanut alkunsa ja siihen täytyy olla jokin tärkeä syy. Onko tämä tapa siirtynyt sukupolvelta toiselle sieltä kaukaa Lähi-idän alueelta lähes näihin päiviin saakka? Onko tämä Vienan Karjalan alue tässäkin asiassa se alue, mikä on säilyttänyt ja siirtänyt parhaiten oman perinnetietonsa sukupolvelta toiselle? Näinhän tapahtui Kalevalan synnyn yhteydessä 1800-luvulla.

Löytyykö mistään muualta hautoja, joiden päälle on tehty tällaisia rakennuksia? Kuka pystyy antamaan tähän vastauksen? 


12.9.-17 Kuolleiden huone (jatko-osa): Kirjoitin aiemmin elokuussa 5.8 Kuolleiden huoneista tähän blogiini. Sain jokin aika sitten tähän aiheeseen liittyvää sähköpostia, jonka osittain laitan kaikkien nähtäville. Tämä alla oleva kirjoitus liittyy oleellisesti aiempaan kirjoitukseeni, joten sen lukeminen on suotavaa, jotta pääsee ”kärryille siitä, mistä on kyse”.

"Luin juuri kirjotuksesi jounikootut sivulta niistä karjalaisista vanhoista haudoista. Että siinä on vainajan koti.

Lähetän sinulle Warsovan vanhalta juutalaiselta hautausmaalta kuvan ja Israelista nykyisiltä hautausmailta.

Vainajalle tehdään aina sellainen majantapainen kivistä. Se on aika kallis ja siksi on alettu hautamaan nykyään paikan puutteen takia "kerrostaloihin". 

Mutta aina niihin pannaan multaa mukaan, sillä juutalaisen perinteen mukaan vainajat pitää haudata maahan.

Warsovan vanhalta hautausmaalta. Rikkaammille rakennettiin näyttävä hautamonumentti ja on ihan talon näköinen.

Kidronin ojalla on Absalomin hauta. Laitan tähän siitä kuvan. Se on kuninkaan pojan hauta ja se on vähän niinkun linnan tornin näköinen hienompi Mishkan, eli lepomaja/ asuinsija.

 

Absalomin hauta

Ja sitten lopuksi laitan tähän kuvia nykyaikaisista juutalaisten hautamaista. Joka haudan ympärille tehdään sellainen kiviasunto. Sitä kutsutaan beit kever nimellä eli hautatalo. Ja hautausmaata kutsutaan beit kvarot nimellä monikossa eli hautojen talo!

Vasemmalla lukee Elisheva ja oikealla haudassa lepää Rachel.

Ja videon pätkä uutisista, mikä käsittelee sitä, että hautapaikkojen tilanpuutteen takia Tel Avivin seudulla aletaan hautaamaan kerroksittain. (Kaupunkien kerrostaloasukkaat muuttavat kerrostalohautoihin!!)

http://www.mako.co.il/news-israel/local/Article-2c3232c75e48a31004.htm

Niin, ja sitten se samanlainen tapa pestä kädet kalmismaalta lähtiessä!

(Oma huomautukseni: Kun vuosi sitten kävin Vienan Karjalassa kalmismaalla eli hautausmaalla, niin alueelta poistuttaessa oli ohjeena pestä kädet. Se ei ollut mikään ongelma, koska kalmismaa oli järven rannalla!)

Tässä käsienpesupaikka juutalaiselta hautausmaalta, koska pitää pestä pois saastaisuus.

Vielä ovat laittaneet ortodoksijuutalaisittain naisille ja miehille erikseen pesualtaat.

Myös suomenugrilaisilla on se, että naiset eivät saaneet osallistua pyhiin uhritoimituksiin, etteivät saastuttaisi sitä. Niin kuin oli ennen temppelissä naisten ja miesten puoli erikseen ja vielä tänään synagoogissa....

PS.bloginkirjoittaja kiittää näistä mielenkiintoisista tiedoista!


 

Kesällä 1976 väsytti

22.10.-18 Kesällä 1976 väsytti: Palaan näissä jutuissani kesän 1976 urheiluasioihin ja vähän muuhunkin. Edellä kerroin toukokuusta syyskuun blogissani, joten vuorossa on kesäkuun juoksuharjoitusten tarkastelu. 

Jossain edellä jo mainitsin, että vuoden 1976 kesästä tuli vaikea monesta eri syystä. Niinpä kesän aikana tuntui siltä, että minkäänlaista menestystä ja edistystä ei tule lainkaan, vaikka yritin harjoitella säännöllisesti ja tunnollisesti. Näinhän olin tehnyt jo monen vuoden ajan aina siitä lähtien, kun aloitin päivittäisen kovan harjoittelun vuonna 1971 ollessani vähän alle 14 vuoden ikäinen.

Koko kesä meni enemmän tai vähemmän uuden navetan rakentamisen ja muiden maataloustöiden merkeissä. Harjoituspäiväkirjaani en ole näistä työasioista tehnyt yhtään merkintää. Lisäksi jo kesäkuun merkinnöistä voi havaita, että yskä vaivasi ja oli myös kuumetta. Kuumeessa en harjoitellut koskaan, mutta yskän takia en jättänyt harjoituksia tekemättä. Tekemällä näin toimin näin jälkikäteen tarkasteltuna väärin, mutta koska olin "himoharjoittelija", niin harjoituksia en jättänyt tekemättä yskän takia.

Milloinkaan en ole ollut niin väsynyt kuin kesällä 1976. Kerron tästä yhden esimerkin: Lehmät olivat koko kesän laitumella, koska vanha navetta oli purettu ja uusi valmistui vasta syksyllä. Lypsypaikkana oli pieni katos. Kun äitini lypsi lehmiä käsin, niin minä odottelin vieressä ja kannoin sitten lypsetyn maidon maitotonkkaan, joka oli kylmävesialtaassa. Vesi jäähdytettiin jäillä, jotka oli nostettu talven aikana lammesta ja säilötty sahanpurukasassa. Muutaman kerran tapahtui niin, että nukahdin jakkaralle odottaessani lehmän utareen alla olevan sangon täyttymistä. Olin todella väsynyt! Tämä jatkuvaa väsymystä riitti lähes koko kesän ajaksi.

Kesäkuussa kilpailin vain yhden kerran vaikka kahdesti yritin. Kesäkuun alussa nousin Aarne - enoni ohjaamaan B.J.Mertasen linja-autoon, jolla oli kaksi päivittäistä edestakaista vuoroa Juuan ja Joensuun välillä. Reitti kulki Polvijärven kautta, jossa pidettiin piirikunnalliset yleisurheilukisat. Tiilimurskapinnalla juoksin 3000 metrin kilpailun. Aika oli nipin napin vähän alle 8.50. Se oli kaukana edellisen kesän ennätyksestäni eikä radan hitaus selittänyt kaikkea. Kun ei jaksanut, niin ei jaksanut!

Toisen kerran yritin kilpailla kesäkuun 27. päivä Nilsiän juhannuskisoissa. Menin minua vuotta nuoremman juukalaisen juoksijan Jarmo Tolvasen kanssa kisoihin hänen isänsä taksiautolla. Vähän ennen Nilsiän taajamaa Jarmon isän oli pakko pysäyttää auto, koska satoi aivan kaatamalla ukkosen riehuessa kaikella voimallaan. Tuulilasinpyyhkimet eivät toimineet riittävän nopeasti näkyvyyden ollessa olematon. 

Kun lopulta pääsimme montussa sijaitsevalle Nilsiän urheilukentälle, niin emme nähneet edes juoksurataa, koska kaatosade oli peittänyt koko alueen. Koskaan muulloin en ole nähnyt vastaavaa. Välittömästi oli selvää, että juhannuskisoja ei voitu järjestää, vaan kaikkien sinne tulleiden urheilijoiden oli pakko lähteä viettämään juhannuspäivää muun kuin kilpailun merkeissä. Mieleeni jäi, että ainakin yksi tunnettu urheilija, keihäänheiton kahden vuoden takainen Rooman EM - kisojen voittaja Hannu Siitonen, oli kilpailupaikalta poistuneiden joukossa. 

Ankeutta lisäsi väsymys ja lisäksi isä oli häipynyt juhannusaattona pikkufiiatillaan juhannuksen viettoon johonkin tuntemattomaan paikkaan eikä häntä näkynyt pitkään aikaan kotona. Navetan seinien muuraaminen alkoi juhannukselta; niinpä töiden jatkaminen jäi minun ja minua nuoremman veljeni vastuulle. Isää ei näkynyt missään yli viikkoon ja kun hän sitten palasi ilman autoa, niin ilmeni, että auto oli pitänyt jättää naapurikunnan alueelle. Isä oli jäänyt siellä kiinni rattijuoppoudesta ja oli sitten loppuvuoden ilman ajokorttia ja ajo-oikeutta. Muurarillakin oli oma pullonsa jossain jemmassa, mutta siitä huolimatta navetan tiiliseinästä tuli siisti ja suora. Meillä päin oli tunnettua siihen aikaan, että muurarit eivät olleet mitään lasiin sylkijöitä.



Kesäkuun 1976 juoksuharjoittelu täyttäessäni 19 vuotta

Tämän viimeisen kappaleen yläpuolelle on kopio kesäkuun harjoittelusta. Mainitsen siitä sen verran, että aloin tehdä kerran viikkoon kilometrin vetoja läheisen valtatien asfaltilla. Juoksin viisi kertaa 1000 metriä kovalla vauhdilla. Jokaisen vedon jälkeen hölkkäsin kolme minuuttia. Kilometrin vedot juoksin molempiin suuntiin. Ensimmäinen, kolmas ja viides kerralla oli lievää vastamäkeä, niinpä ne ajat olivat muutaman sekunnin hitaampia kuin paluusuuntaan kuten kuvan alleviivatuista kohdista voi havaita. Tässä samassa paikassa totuin tekemään nämä kilometrin vedot myös vuosia myöhemmin, tosin vetojen määrä tuplaantui iän myötä.

 

Kotisivuni löytyy täältä http://www.jouninkootut.info/

Ensilumen latu avattiin Nurmeksessa

13.10.-18 Ensilumen latu avattiin Nurmeksessa: Nyt on poikkeuksellisen lämmintä myös täällä Pohjois-Karjalassa kuten koko Pohjolan alueella. Huomiselle päivälle sääennuste lupaa jopa 17 astetta lämmintä. Melkein voi sanoa, että huh-hellettä! Näin onkin, jos katsoo kalenteria ja pukee toppa-asun päälleen. Näistä poikkeuksellisen korkeista lämpölukemista huolimatta tänne Nurmekseen avattiin eilen perjantaina ensilumen latu.

 

Ensilumen latu alkaa hotellin vieressä olevalta silmukkalenkiltä. Nuori hiihtäjä nauttii hiihdon vauhdista.

Latu on tehty viime talven tykkilumesta, joka saatiin levitettyä kuluneen viikon aikana Bomban kylpylähotellin ja Hyvärilän nuoriso- ja matkailukeskuksen väliselle alueelle. Latu alkaa hotellin vieressä olevalta silmukkalenkiltä ja päätyy Hyvärilän rakennusten takana olevalle alueelle, jossa on myös silmukkalenkki.

 

Ladulta voi katsella vielä kesän vihreyttä golfkentän vieressä. Matti Klemetti ja Sauli Aittola huolehtivat kunnostaan myös hiihtämällä.

Ladun pituus on yhteen suuntaan 1,8 km. Ladun lumipatja on noin neljä metriä leveä ja se on noin 50-60 cm paksu. Molemmilla reunoille on tehty perinteisen sivakointityylin harrastajille latu-urat. Keskellä olevaa aluetta voivat käyttää luistelutyylin harrastajat. Latu on kauttaaltaan tasaista, joten kenenkään ei tarvitse ryhtyä harrastamaan kiipeilyä ja sopii näin ollen myös sunnuntaihiihtäjille.

 

Luistelutyyli sujuu ladun keskellä, tosin pudonneet koivunlehdet hidastavat vauhtia.



Matti Roinisen vauhdikasta menoa Hyvärilän alueella.

Ladulta voi siirtyä myös sivuun, jos siltä tuntuu...

 

 

Kävin nyt illan suussa ennen pimeän tuloa, miltä ensilumen latu näyttää Bomban ja Hyvärilän alueella. Hiihtoreitti on tehty kivituhkapintaisen kävelyreitin päälle. Koko matkan ajan vieressä on vielä pitkään vapaana lainehtiva Pielinen. Reitti menee pitkän matkaa golfkentän vieressä ja jopa sen välissä. Sininen vesi, vihreä ruoho, vielä keltaisessa värissä näyttäytyvät koivut ja valkea latu kuorrutettuna keltaisilla koivunlehdillä – tätä kaikkea paikallinen kuntoilija tai hotellivieras voi ihastella hiihtäessään pitkin ensilumen latua.

 

Luistellen menet nopeammin. Minna osaa ja tietää sen.

Uudet pystyaidat kaunistavat Hyvärilän nuoriso- ja matkailukeskuksen aluetta.

 

Oman paikkakunnan hyväksi tehdystä työstä kertovat tämän jutun kuvat, joita voi katsella ennen kuin tulee se oikea valkea talvi. Mutta mitä sitä ennen? Jaksaako latu kestää tämän lokakuun lämpöaallon sulattavan vaikutuksen? Se jää nähtäväksi tulevien päivien tai viikkojen aikana!

Lokakuun auringonnousu

12.10.-18 Lokakuun auringonnousu: Mennessäni eilen aamulla Pieliselle minun oli suorastaan pakko pysähtyä tienvarteen mäen päälle, koska edessäni siinsi mielestäni tavattoman kaunis taivaanranta. Aurinko oli juuri nousemassa. Itse asiassa auringonnousuun oli aikaa tasan kymmenen minuuttia; tämän asian tarkistin jälkeenpäin. Pysäytin auton ja otin muutaman kuvan uuden päivän alkamisesta. Ohessa yksi niistä kuvista. Kuvaa ei ole muokattu.

 

Ottaessani kuvaa huomasin, että joutsenet ovat lähteneet muuttomatkalle. Niinpä samoilta jalansijoilta kohotin kännykkäkamerani kohti sinistä taivasta. Nämäkin korkealla lentäneet linnut ovat nyt jossain etelämpänä. Talvi tekee tuloaan, vaikka ei enää siltä tunnu kuten viikko sitten lumisateessa. Nyt viikonlopuksi on luvattu kesäisiä lämpötiloja, jopa yli viisitoista plusastetta. Tämä on erittäin poikkeuksellista tähän vuodenaikaan.

 

Lokakuun talvinen kuva

5.10.-18 Lokakuun talvinen kuva: Lokakuun viides päivä toi talven – ainakin vähäksi aikaa – tänne Nurmekseen. Lumi on valkaissut kahden tunnin aikana maan valkoiseksi, kuten alla olevasta kuvasta voidaan havaita.

Talvinen maisema 5.10.-18

Kotisivuillani olevasta Albumista löytyy muutakin kuin lumikuvia http://www.jouninkootut.info/427212003

Sinisiä ja muita sieniä

25.9.2018 Sinisiä ja muita sieniä: Tänään kohtasin sattumalta oman pihamaan reuna-alueella sellaisia sieniä, joita en ollut koskaan aiemmin nähnyt. Erikoista oli sienten väri. En ollut koskaan nähnyt sinistä sientä. Näkyviin nousseet sienet, joita oli kolme kappaletta, olivat kooltaan noin 7 cm korkeita. Mielestäni ne olivat kauniita juuri värin takia.

 

Vaalean sininen oli joskus nuoruudessani lempivärini. Niinpä minun saamani toiset verkkarit olivat väriltään vaalean siniset. Oli jotain suurta pukea päälle vaalean siniset verkkarit. Se oli aikaa se silloin joskus 1970-luvun alkupuolella! Jos tämän päivän nuori suomessa saa verkkarit, niin se ei tunnu miltään. Toista oli ennen. Ensimmäiset punaiset verkkarit olivat käyneet jo kovin pieniksi ennen kuin sain uudet sopivat harrastaessani kestävyysjuoksua. Verkkareiden väri kruunasi kaikki salaiset toiveet.

Mutta nythän piti kertoa tästä sinisestä sienestä. Laitoin muutamalle tutulleni kuvan tästä sienestä. Sain viestin ystävältäni Hangon suunnalta. Hänen tietonsa mukaan tämä sieni on viherkaulussieni. Jos näin ei ole, niin saa korjata tämän tiedon!

Viherkaulussienen lakit

Syksyn aikaan otin muutamia kuvia erilaisista sienistä joko sienimetsässä ollessani tai muutoin vaan nähdessäni näitä syksyn tuotteita. Kun oli puhe väreistä, niin laitan tähän seuraavaksi kaksi kuvaa sienistä, jotka ovat keltaisia. Ensin kantarelli eli keltavahvero ja toinen on harvinaisempi nimeltään keltahaarakas. Kantarelli on erinomainen ruokasieni, mutta koska asun kantarellin suhteen liian pohjoisessa, niin niitä on täälläpäin Suomea valitettavan vähän. Keltahaarakasta en ole koskaan maistanut, mutta kuvan otin tästä suureksi kasvavasta sienestä.

Suureksi kasvaneet kantarellit

Vaaleankeltaisia keltahaarakkaita

Ruskea lienee yleisin luonnonsienten väri. Ruskean värin puolelle menee metsissä hyvin yleisinä esiintyvät kehnäsieni (tästä sienestä kerroin jo edellisessä jutussani), kangasrousku ja herkkutatit. Lähes jokainen tietää, että herkkutatit ovat erinomaisen maukkaita ja hyviä ruokasieniä. Myös karhut tykkäävät herkkutattien lakeista. Vuonna 2002 keräsin paljon kuusenherkkutatteja Nurmeksen Kuokanvaarassa. Läheskään kaikkia herkkutatteja en saanut astiaani, sillä usein karhu oli minua nopeampi. Lakit olivat hävinneet parempiin suihin, sillä vain sienien tattien jalat olivat jääneet jäljelle. Karhusta en nähnyt muuta kuin sen jättämät ulosteet.

Vaaleanruskeita kehnäsieniä

 

Vanha ja suuri männynherkkutatin lakki

Kangasrousku on mielestäni hyvä ruokasieni. Kuitenkin keräämisen jälkeen sitä on syytä liottaa kylmässä vedessä ainakin 1-2 vrk ennen sienen keittämistä ja suolaamista. Silloin sienne kirpeys häviää. Jotenkin on sellainen tunne, että vain harvat sienien kerääjät tietävät tämän liottamisen tärkeyden. Olen lukenut, että ”vanha kansa” liotti muinoin kangasrouskuja pärevasuissa jopa viikon ennen niiden keittämistä. Entisajan ihmisillä oli monesta luontoon liittyvästä asiasta enemmän tietoa kuin meillä. Luonnosta vieraantuminen selittää asian.

Kangasrousku kasvaa karuissa kangasmetsissä

Ruskea sieni on myös koivunkantosieni. Pihamaaltamme kaadettiin noin kymmenen vuotta sitten koivu. Nyt tämän lähes lahonneen koivunkannon kohdalta nousi runsaasti sieniä. Niiden täyttyy olla koivunkantosieniä? Sienikuvaston mukaan koivukantosienien kuvissa on eroavaisuuksia; siksi tällainen pieni epäröinti kysymysmerkin muodossa. Tietojen mukaan koivunkantosieni on erinomainen ruokasieni. En ole kuitenkaan maistanut sitä.

Koivunkantosieniä?

Kolme punakärpässientä

Kaikki tuntevat punakärpässienen, joka on myrkyllinen. Omien havaintojeni mukaan tänä syksynä oli normaalia enemmän punaisia kärpässieniä. Mistähän sieni on saanut nimensä? Houkutteleeko se luoksensa kärpäsiä vai onko kyse jostain muusta? En tiedä.