torstai 28. syyskuuta 2017

Ennennäkemätön sumu ja hyvä radiokeli

28.9 Ennennäkemätön sumu ja hyvä radiokeli: Tätä kirjoittaessa on torstain keskipäivä täällä Ylä-Karjalassa ja sumu jatkuu yhä. Sitä on jatkunut tähän mennessä lähes neljä vuorokautta niin yöllä kuin päivällä. En muista, että aiemmin olisi ollut tällaista erikoista jatkuvaa sääilmiötä. Illan tullessa tulee ikään kuin aavemainen tunnelma varsinkin siellä, missä katuvalot palavat.

Hämähäkki ja sen rakentama pyydys nuoressa männyssä. Sumun seurauksena vesi on tiivistynyt pisaroiksi verkkoon. Hämähäkki jaksaa odottaa tulevaa saalista vaikka on märkää. Kuvan voi klikata suuremmaksi

Katselen tämän päivän paikallislehteä Ylä-Karjalaa. Sumu on tunkeutunut myös tämän lehden sivuille. Lehden toisella sivulla on kolme kuvaa Lukijan Kuvat - otsikon alla. Ensimmäisen kuvan alla on teksti ”Sumun valtaama. Ylä-Karjalaa on peittänyt jo useamman päivän ajan sankka sumu. Kuva on otettu maanantaina Heinäjoella Nurmeksen ja Valtimon rajamailla.” Toisessa kuvassa lukee ”Mystistä tunnelmaa. Kuva on otettu Porokylästä Vinkerlahden venesatamasta sunnuntai-iltana kello 19.” Kolmas kuva: ”Usvan keskellä. Pellolle levähtäneet joutsenet on kuvattu tiistaina Ritolantiellä Ylikylässä.”

Lehden samalla sivulla on Päivän kysymys. Toimittaja on kysynyt vastaan tulleelta koulutytöltä: ”Näkeekö sumussa liikkua?” Vastaus: ”Joo, olen nähnyt hyvin pyöräillessäni. Olemme kyllä ihmetelleet sumua opettajan ja kaverien kanssa. Huono puoli sumussa on se, että en näe hakea hevostani laitumelta, jos se on mennyt pitkälle.”

Lehden sivulla 10 on otsikkona Radiokeli häiritsee ja sen alla seuraavia sanoja: ”Itä-Suomen yllä oleva voimakas korkeapaine ja poikkeuksellinen säätila ovat aiheuttaneet ilmiön nimeltä radiokeli. Tämän takia antenni-tv-lähetyksissä ja radio-ohjelmissa on voinut ilmetä ongelmia. Pahimmillaan radiokeli voi katkaista kokonaan lähetysten näkymisen ja kuulumisen. Ilmiön aiheuttamat olosuhteet muodostuvat, kun ilmakehän alaosassa ilman lämpötila nousee kerrostuneesti ylöspäin ja ilman suhteellinen kosteus samassa kerroksessa laskee jyrkästi ylöspäin mentäessä. Tämä aiheuttaa radiotaajuuksille kanavan, jossa signaali etenee heijastumalla jopa satojen kilometrien päähän ja aiheuttaa häiriöitä.”

Radiokelistä minulla on ollut jatkuva omakohtainen kokemus, kun viikon alkupuolella olen ajanut aamuisin ja iltaisin yhteensä 180 kilometrin matkan. Ja lähes koko ajan on ollut voimakas sumu. Radiota olen ajoittain kuunnellut, mutta kuuluvuus on ollut katkonaista ja särisevää. Radion sulkeminen on silloin hyvä vaihtoehto. Tiistai-iltana Joensuusta tuleva Yle Suomi-kanava alkoi säristä, painoin kanavahakua ja kuin ollakaan: Sama ohjelma alkoi kuulua selkeästi Tampereen kanavalta! Tuntui oudolta! Tuttavani kertoi, että hänen autoradiostaan oli kuulunut selkeästi Jämsän kanava. Nyt lehden luettuani tiedän, että kyse oli hyvästä radiokelistä.

Television näkyvyys on tökkinyt ajoittain hyvin voimakkaasti. Niinpä eilen illalla jäivät illan puoli yhdeksän uutiset näkemättä ja sitä seuraava ajankohtaisohjelma. Nyt tiedän, että hyvästä radiokelistä johtui myös tämä television pimentyminen.

Liikenteessä ajaminen on huomattavasti raskaampaa hernerokkasumussa kuin selkeällä ilmalla. Sen olen havainnut kuluneella viikolla. Mistähän sana hernerokkasumu on saanut nimensä? Tiedän toki, että se tarkoittaa paksua sumua. Hernerokka on usein paksua, mutta voihan se olla laihaakin. Näin ainakin armeija-aikaan jotkut valittivat…

Sumun takia en ole voinut mennä Pieliselle katsomaan kalaverkkoja, mitkä ovat useamman kilometrin päässä aavan veden takana. Ilman teknillisiä apuvälineitä liikkuminen sumun keskellä suurella järvellä on toivotonta. Siitäkin on kokemusta vuosien takaa näin syksyiseen aikaan. Sumu yllätti silloin täydellisesti, niinpä odotin ja istuin veneessä neljä tuntia. Ainoastaan lokit pitivät seuraa veneen vierellä. Mistään ei kuulunut minkäänlaista ääntä. Lopulta kärsivällisyys petti ja päätin yrittää suunnistaa läpi valkean vesihöyrymassan. Tulos oli huono. Olin mennyt 90 astetta väärään suuntaan. Niinpä en halua kokea samaa uudelleen.

Sumun valtaama Pielinen. Veneily ilman apuvälineitä on lähes mahdotonta.

Eniten tästä erikoisesta pitkäkestoisesta sumusta ovat kärsineet ne maanviljelijät, joiden viljat ovat vielä puimatta. Joku päivä sitten alueen lehdessä oli juttu siitä, miten 80-90 % alueen viljasadosta on menetetty katovuoden takia. Myöhään tulleen kesän, sateen ja pilvisyyden takia kaikkien viljalajikkeiden korjuu on vasta alkamassa, vaikka pian käännetään kalenterissa sivu lokakuun puolelle. Tälle viikolle sääennusteet lupasivat korkeapainetta, mikä tarkoittaa poutaista säätä. Monet pääsivät puimureiden kanssa pelloille edellisen viikonvaihteen aikana. Mutta sumun aiheuttaman voimakkaan kosteuden takia puimurit ovat seisoneet tämän viikon neljä ensimmäistä päivää, vaikka luvassa oli varmoja poutapäiviä. En osaa edes arvailla niiden monien viljelijöiden tunteita, miltä heistä tuntuu kaiken tämän harmauden ja kosteuden keskellä. Kuitenkin on hyvä muistaa, että luonto voi yllättää ihmisen tavalla tai toisella. Ja sille emme mahda mitään!

Puinnit piti keskeyttää, koska tuli voimakas korkeapaine Itä-Suomen päälle. Koneet ovat seisoneet jo neljä päivää.

----------
Nyt on jo myöhäinen ilta, kun laitan tämän blogini nähtäville. Päivällä sumu alkoi hälvetä ja se hävisi kokonaan iltaan mennessä. Niinpä tämän erikoisen sääilmiön pituudeksi tuli yli kolme ja puoli vuorokautta täällä Nurmes-Valtimo alueella. Miten lienee huomenna? Autoilu valtatiellä aina Kainuun rajalle saakka oli selkeää ja turvallisempaa verrattuna edellisiin työmatkoihin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti