Alkoholin aiheuttamia ikäviä muistoja

25.12 Alkoholin aiheuttamia ikäviä muistoja: Vuosi on tullut jo täyteen niistä hetkistä, kun aloin kirjoitella näitä blogeja. Näistä kirjoituksista on ollut hyötyä, sillä selvisihän esim. mummoni alkuperä viime talvena, kun eräs lukijani otti yhteyttä ja lähetti minulle tärkeitä dokumentteja Vienan Karjalassa eläneistä ihmisistä. Asioiden avautuessa löysin myös kolme ”uutta” pikkuserkkua, joista osan olen myös tavannut. Tämä on varmaan ollut sitä parasta antia, mitä olen saanut palkaksi unohtamatta niitä monia ennestään minulle tuntemattomia lukijoita, jotka ovat ottaneet yhteyttä.

Kertoessani edellisen kerran urheiluun liittyvistä menneistä vuosista pääsin kesän 1975 alkuun, jolloin täytin 18 vuotta ja samalla päättyi lukion toinen vuosi. Siinä iässä yleensä hankitaan autokortti, mutta minä en tuntenut mitään mielenkiintoa siihen, että pitäisi päästä autoilemaan. Isälläkin oli kortti ollut vasta pari vuotta ja sen seurauksena hän oli ostanut auton, mikä oli merkiltään Fiat 600. Onpa jäänyt mieleeni sekin, että tämän tummanvihreän, käytettynä ostetun pikkuauton rekkari oli SMY-5. Kirjaimet olivat ihan kohdillaan, sillä olihan isäni yksi Suomen Maatalous Yrittäjistä! Osuuskuntaliikkeisiin kuuluva Hankkija myi Fiat-autoja, niinpä automerkki ei ollut yllätys, sillä isäni pyrki ostamaan kaikki koneet Hankkkijan kautta.

Isälläni oli alkoholiongelma, mikä toistui noin 1-2 kertaa vuodessa. Yhtämittaista ryyppäämistä kesti viikosta kahteen, jolloin isää ei näkynyt missään. Kaikki ylimääräinen raha ja enemmänkin meni viinaan ja etenkin sille tunnetulle juukalaiselle juoppojen taksikuskille. Ja tämän ryyppyjakson aikana sitten ajeltiin taksilla ties vaikka missä. Rahat menivät sinne. Tämä jo kauan sitten edesmennyt taksikuski piti ”uhrejaan” kotonaan talonsa pesutiloissa ja piti huolen siitä, että juomaa oli aina saatavilla. Koulukuljetuksia hänellä ei ollut, koska niihin ei ollut aikaa.

Autokortin hankkiminen ei ehkä ollut tärkeää sen takia, koska tiesin, ettei isällä ollut ylimääräistä rahaa kukkarossaan edellä kerrotun syyn takia. Siten en halunnut rasittaa isääni ylimääräisillä pyynnöillä. Niinpä hankin ajokortin vasta kaksi ja puoli vuotta myöhemmin päästyäni siviiliin armeijan urheilujoukoista Santahaminasta. Autokoulurahat sain hankittua muutamaan päivään ostamalla ensin kalastajalta kutumuikkuja ja valmistamalla niistä muikun mätiä. Näistä tapahtumista sitten myöhemmin...

Edellä jo kerroin isäni alkoholiongelmasta. Kerron nyt tästä aiheesta lisää, koska tällaisia tuurijuoppoja on ollut kaikkialla maassamme ja varmuudella voin lisätä, että he eivät ole hävinneet minnekään, vaikka sukupolvet ovat vaihtuneet vuosikymmenten aikana. Isäni ongelma oli se, että jo yhden tarjotun keskioluthörpyn jälkeen viinan himo sai hänestä täydellisen otteen. Ja se oli sitten menoa. Hänen ryyppyputkensa katkesi, jos saimme pidettyä hänet kotona vähintään kahden vuorokauden ajan. Sen jälkeen viinan himo lakkasi. Kotona pitäminen tarkoitti sitä, että joku meistä piti häntä koko ajan silmällä, ettei hän päässyt salaa karkaamaan sen taksikuskin kynsiin.  Muutaman kerran ”vartiointi” petti ja seuraukset olivat jo samalla tiedossa. Muutaman kerran kävi myös niin, että isä joutui terveyskeskukseen tiputukseen, kun häntä ei ajoissa saatu kotiin vahdittavaksi. Ja sitten kun hän oli päässyt kuiville, niin sen jälkeen viinan käytöstä ei puhuttu kotona koskaan sanaakaan.

Lapsuuden ja varhaisnuoruuden aikana sain kokea muutaman vaarallisen hetken, joista en voi kertoa mitään näin julkisesti. Kerron kahdesta muusta tapauksesta. Kun ryyppää riittävän pitkän ajan, niin silloin voi ajautua juoppohulluuteen. Kun olin jotain 10 vuoden ikäinen, niin eräänä iltana pitkän ryyppyputken seurauksena hän taisteli pitkin iltaa pikku-ukkojen kanssa sivuhuoneessa. Hän näki näkyjä, joiden mukaan jotkut pikku-ukot olivat koko ajan hänen kimpussaan. Tämä oli helppo uskoa todeksi, koska hän oli hiestä läpimärkänä pelätessään näitä outoja näkyjä. Tästäkin tapahtumasta selvittiin ja elämä palautui entiselleen.

Sain kokea myös yhden erikoisen tilanteen oman juoksuharjoituksen aikana liittyen isän viinan käyttöön. Olin noin 17 vuoden ikäinen, kun olin kevättalvella lauantai-iltapäivän aikaan pitkällä 23 kilometrin juoksulenkillä. Juoksin valtatietä pitkin Nurmeksen suuntaan. Isää ei ollut näkynyt pitkään aikaan, sillä pullon henki piti häntä vallassaan. Juoksin kevätauringon sulattamaa tienreunaa pitkin ja väistelin siellä täällä edessä olevia vesilammikoita. Pienet vesilammikot ylitin hypellen, koska hyppely piristi yksitoista taivaltamista. Kuulin takaa tulevan auton äänen ja sen, että auto hidasti lähestyessäni minua.

Pian auto oli rinnallani. Huomasin heti, että siinähän oli se tuttu valkoinen Volvo-taksi ja tuttu juoppojen kuski. Kuljettaja veivasi auton sivulasia alas, ajoi hiljaa rinnallani ja sanoi: ”Miten menee?” Huomasin samalla, että kadoksissa ollut isäni istua rönötti Volvon takaistuimella puolitajuttomana. Kasvot olivat turvoksissa pitkäaikaisen viinan käytön seurauksena, mutta kaiketi hän väsyneillä silmillään pystyi tajuamaan, että siinä se oma poika suorittaa päivittäistä juoksuharjoitustaan. Äkkiä syntynyt tilanne oli tragikoominen. Taksikuski oli mukamas urheilumies ja tunsi minut hyvin. Siksi tämä lyhyt kysymys avonaisen ikkunan takaa. Yrittikö hän kannustaa minua? En tietenkään vastannut mitään, kaiketi tunteetkin olivat jonkin verran pinnassa, koska vihasin isän juomista. Yhtä syyllinen oli tämä juoppojen taksikuski. Kuitenkin voin sanoa, että en vihannut isääni koskaan, vaan säälin häntä ja hänen viinan juomistaan.

Heti tämän kohtaamisen jälkeen Volvo-kuski kaasutti kohti Nurmesta ja minulla oli kääntöpaikalle muutama kilometri matkaa jäljellä. Tiesin aiempien kuulopuheiden perusteella, minne he olivat matkalla. Viinat olivat loppuneet, oli lauantai ja Juuan Alko oli kiinni. Mutta ei hätää: Nurmeksessa asuvilla mustalaisilla oli myytävänä pimeitä pulloja. Taksikuski meni täydentämään varastojaan ja samalla isäni sai maksaa tämän sadan kilometrin huviajelun.

Jälkeenpäin olen ajatellut monta kertaa tätä tilannetta, mistä edellä kerroin. Jos olisin joku kirjailija Heikki Turunen tai vastaava, niin olisin sisällyttänyt tämän kohtauksen jonkun romaanin sivuille. Siinä olisi myös kaikki ainekset ja vivahteet tosi-tv tarinaan vai mitä ne nykyään ovatkaan. Kertomastani tapahtumasta saisi mainion kohtauksen moneen elokuvaan. Onhan siinä monia vastakkaisia asioita vastakkain samassa läjässä kuten terveys, mikä liittyy urheiluun ja itsensä turmeleminen liittyen juoppouteen. Lisäsi isä-poika suhde puhumattakaan häikäilemättömästä juopoista hyötyvästä taksikuskista. Hänelle en kuitenkaan nyt ala omaa lokerikkoa keksimään.