Kuvasarja ”Olipa kerran…” osa 1

Laitan tällä kertaa kesäkuun päätteeksi esille muutamia kuvia piristämään näitä päivän juttuja. Tosin on aivan eri asia, piristävätkö ne mitenkään, sillä kuvat liittyvät vanhoihin menneisiin aikoihin?

Mikään aineellinen ei ole pysyvää. Siitä kertovat myös nämä seuraavat kuvat, mitkä löytyvät myös kotisivujeni  valokuva-albumista http://www.jouninkootut.info/427212003 

Kuvien alla on muutama sana liittyen näihin kuviin.

Olipa kerran navetta: Tämä oli joskus vauraan maatilan suuri navetta. Tämä kaukana erämaitten keskellä sijainnut tila autioitui, navetta jäi pystyyn, mutta sitten lopulta talven paksut lumikuormat selättivät tämän navettavanhuksen. Kuva on Nurmeksesta.

Olipa kerran Volvo: Miten paljon tälläkin autolla kuljettiin pitkin teitä ennen kuin lopullinen tien pää löytyi metsän reunasta? Siihen se jäi, puun siemenet löysivät paikkansa auton kupeesta ja niin autovanhus alkoi pikkuhiljaa saada vihreyttä ympärilleen. Kuva on Nurmeksesta.

Olipa kerran maitotonkat: Kuvan maitotonkat ovat nyt koristeina, mutta joskus ne ovat matkanneet pitkän matkaa edestakaisin navetan ja meijerin väliä. Nämä ovat niitä raskaita rautatonkkia ennen kuin alumiini syrjäytti raudan. Ruoste on jättänyt omat jälkensä ilmentäen ajan kukumisesta. Tämäkin kuva on Nurmeksesta.

Olipa kerran urheilukenttä: Tämäkin kenttä on nähnyt vuosien saatossa montaa kirmaavaa askelta ja kuullut monta iloista huudahdusta koulun liikuntatuntien aikana. On selvää, että myös laskuoppia on harrastettu kun maalien määrää on ynnätty yhteen. Nyt voidaan ainoastaan katsella, miten männyt kasvavat. Kuva on Valtimolta.

Olipa kerran kokouspaikka: Kaiken ei aina tarvitse olla kovin vanhaa ollakseen "olipa kerran", sillä tämä rakennus on vielä uusi ja kuitenkin se on jo historiaa. Seinässä näkyviin jääneet kirjainten kiinnikkeet ilmaisevat sen, että vielä vähän aikaa sitten tässä rakennuksessa kokoontuivat Jehovan todistajat. Huhtikuussa 2017 Venäjä kielsi Jehovan todistajien toiminnan koko maassa äärijärjestönä ja myös heidän omaisuutensa otettiin valtion  haltuun. Kuva on Kostamuksesta.

Miksi juhannusta vietetään?

Miksi juhannusta vietetään?

Tänään on toinen juhannuspäivä, joten juhannus on pian ohi tämän vuoden osalta. Mitä juhannus itse asiassa on? Kesäpäivänseisauksen aikaan sijoittuva juhannus on alun perin ollut satoon ja hedelmällisyyteen liittyvä juhla. Erilaiset riitit ovat olleet oleellinen osa juhannuksen viettoa kuten taikomiset ja kokkojen polttamiset. Riittien avulla on karkotettu pahoja henkiä, mitkä ovat olleet suurin este ihmisten onnelliselle tulevaisuudelle. Meluaminen ja juopuminen ovat olleet oleellinen osa pahojen henkien karkottamista ja hyvän sadon varmistamista. Kuulostaako jotenkin tutulta?

400-luvulla katolinen kirkko nimesi kesän pisimmän päivän Johannes Kastajan päiväksi. Tästä Johannes-sanasta tulee myös tämän suomalaisen juhlan juhannuksen nimi. Johanneksen julistaman taivaallisen sanoman palkkana hänen katkaistu päänsä tuotiin vadissa Herodeksen syntymäpäiväjuhlille. Johanneksen muistoksi järjestettävän kristillisen keskikesän juhlan avulla yritettiin häivyttää ikiaikaiset vanhat pakanalliset tavat. Miten tässä asiassa on onnistuttu, kun katse siirretään tähän päivään?

Johannes Kastaja syntyi ja tuli Jeesuksen edellä kertomaan Jumalan kuningaskunnan sanomaa. Elämämme on riippuvainen sanasta, sillä Sana on yksi Jeesuksen nimistä. Alla on luettavissa Jumalan sanaa liittyen tähän juhannuksen ajan merkkihenkilöön Johannes Kastajaan. Jakeet ilman numerointia ovat apostoli Luukkaan kirjoituksesta luvusta kolme. Teksti on käännetty alkuperäisestä aramean kielestä. Nimiä ei ole muutettu käännöksen yhteydessä, joten Johanneksen oikea nimi on Johannan, Jeesuksen nimi on Jeshua ja Kristus on Messias. Nämä nimet näkyvät lihavoituna. Lisäksi kursivoituna ovat ne sanat, mitkä poikkeavat perinteisestä kreikan kautta saadusta käännöksestä. Olkoon tämä ohjeena kaikille niille, joille pyhien kirjoitusten lukeminen on vielä vierasta!

Luukas luku 3 jakeet 1-22

Mutta keisari Tiberiuksen kuningaskunnan viidentenätoista vuotena, Pontius Pilatuksen hallitessa Juudeaa, kun Herodes oli Galilean neljännesruhtinas, ja hänen veljensä Filippus oli neljännesruhtinas Itureassa ja Trakonan alueella, ja Lysania oli avilinialaisten neljännesruhtinas, Hannan ja Kaifa olivat ylipappeina; Jumalan sana oli Johannan’n, Zakarjan pojan yllä erämaassa.

Ja siihen paikkaan tuli kaikki Jordanan’n seutu, kun hän julisti sitä kääntymyksen kastetta syntien taakse jättämiseksi. Samoin kuin on kirjoitettu profeetta Ishaia’n sanojen kirjoituksessa, joka sanoo, ”ääni, joka kutsuu erämaassa; valmistakaa Herran tiet, ja suoristakaa tasangolla valtatiet meidän Jumalallemme!”

Kaikki ne laaksot täyttykööt, ja kaikki vuoret ja korkeudet tasoitettakoon, ja olkoon kivikko tasaista, ja vaikea paikka tasankoa, Ja kaikki liha on näkevä Jumalan elämän.

Ja hän sanoi kansanjoukoille, niille, jotka olivat tulossa hänen luokseen kastettavaksi, ”myrkkykäärmeiden synnyttämät, kuka osoitti teille pakenemaan sitä vihaa, joka on tuleva?” Sen tähden, tehkää hedelmiä, jotka ovat kääntymyksen arvoisia, älkääkä alkako sanomaan sieluissanne, että ”meidän isämme on Abraham”, sillä minä sanon teille, että näistä kivistä pystyy Jumala nostamaan Abrahamille lapsia.

Mutta katso, kirves on laitettu puiden juurille. Sen tähden, jokainen puu, joka ei tee hyviä hedelmiä, leikataan poikki ja se putoaa tuleen. Ja kansanjoukot olivat kyselemässä häneltä ja sanoivat, ”sen tähden, mitä tulisi tehdä?”

Hän vastasi, ja sanoi heille, ”jolla on kaksi viittaa, antakoon hänelle, jolla ei ole, ja jolla on syötävää, tehköön sillä tavalla”. Ja myös veromiehet tulivat kasteelle ja sanoivat hänelle, ”opettaja, mitä tulee tehdä?”

Mutta hän sanoi heille, ”älkää pyytäkö mitään enempää, kuin mitä teitä on käsketty pyytämään.” Ja sotamiesten palvelijat olivat kysymässä häneltä, ja sanoivat, ”mitä me sitten tekisimme?” Hän sanoi heille, ”älkää ketään vahingoittako, älkääkä ketään riistäkö, ja riittäköön teille se teidän palkkanne”

Mutta kun kansa toivoi Johannan’sta, ja he kaikki miettivät sydämissään, että onko hän se Messias, Johannan vastasi ja sanoi heille, ”katso, minä kastan teitä vedessä, mutta tulee se, joka on minusta voimallisempi, se, jonka kenkien nauhoja minä en ole arvollinen avaamaan. Hän on kastava teitä pyhyyden hengessä ja tulessa”.

Se, joka pitää viskimen kädessään, ja puhdistaa puintipaikkansa, ja kokoaa vehnän hänen aittoihinsa, ja akanat hän on polttava siinä tulessa, joka ei sammu. Mutta myös monenlaista muuta hän opetti ja evankelioi kansalle.

Mutta koska Johannan oli nuhdellut tetrarkka Herodesta hänen veljensä Filippuksen vaimon, Herodian tähden, ja kaikesta siitä pahasta, jota hän oli tekemässä, Tämän kaiken lisäksi hän myös sulki Johannan’n vankilaan.

Mutta tapahtui, kun hän kastoi kaikkea kansaa, ja hän kastoi myös Jeshuan, ja kun hän rukoili, avattiin taivaat. Ja pyhyyden henki laskeutui hänen päälleen, kyyhkysen olemuksen kaltaisena, ja oli ääni taivaista, joka sanoi, ”sinä olet hän, minun rakas poikani, johon minä olen mielistynyt”.

Jos joku on kiinnostunut alkuperäisestä Jumalan sanasta, niin silloin niitä löytää täältä kotisivuiltani  

http://www.jouninkootut.info/427120490

Hyppelyharjoitukset, kuume ja pistokset

23.6 Hyppelyharjoitukset, kuume ja pistokset: Jatkan siitä, mihin edellisessä blogissani jäin. Tämä kirjoitukseni on jälleen kerran tarkoitettu lähinnä niille, jotka ovat kiinnostuneet urheilusta. Maaliskuussa juoksin enemmän kilometrejä kuin koskaan aiemmin, vaikka viitenä päivänä en juossut lainkaan neljä päivää kestäneen kuumeen takia. Kuumeen ja harjoituksen suhteen olin tarkka. En koskaan lähtenyt harjoittelemaan kuumeessa, koska tiesin sen olevan vaarallista. Lisäksi kuumeen jälkeen oli syytä pitää vähintään yksi päivä lepoa. Tässä asiassa olin viisas - sen voin todeta näin jälkeenpäin. Nykytietämyksen mukaan kuumeen jälkeen pitäisi malttaa pitää kaksi tai jopa kolme lepopäivää, jotta vältyttäisiin mahdolliselta sydänlihaksen tulehdukselta. Sydänlihaksen tulehdus voi olla ihmisessä myös piilevänä ennen kuin se tulee ilmi jopa kohtalokkaalla tavalla. Nämä varoituksen sanat pitäisi jokaisen huomioida ja kertoa myös kaikille niille, jotka harrastavat urheilua lajista riippumatta. Tämä on tärkeää, siksi korostin kirjoitukseni sanoja poikkeuksellisesti myös värillä! http://www.idealista.fi/salakavala-sydanlihastulehdus/

Viidestä lepopäivistä huolimatta maaliskuussa juoksin 460 km. Kovalla teholla juostuja tasavauhtisia harjoituksia oli seitsemän kertaa pituudeltaan 8-13 km. Kolmena päivänä oli ns. vaihtelevalla vauhdilla tehtyjä noin 10 km:n harjoituksia. Loput harjoitukset olivat hidasvauhtisia pituudeltaan 10-16 km. Nämä edellä mainitut kerrat ja määrät liittyivät päiväharjoituksiin. Lisäksi peräti 20 aamua oli sellaisia, jolloin lähdin kuuden aikaan aamulla juoksemaan. Aamulenkkien pituudet vaihtelivat 6-11 kilometrin välillä. Näistä kaikista koostui suurin kilometrimäärä, minkä olin koskaan taivaltanut kuukauden aikana. Maaliskuun aikana oli peräti 46 harjoituskertaa, mikä oli myös suurin määrä, mitä olin koskaan tehnyt.

Huhtikuu oli monessa suhteessa erilainen, koska oli jo kevät. Vuonna 1974 korostettiin sitä, että ennen kilpailukauden alkua huhtikuun alusta aina toukokuun puoleen väliin saakka piti tehdä paljon mäkihyppelyjä. Taustalla olivat silloiset kuuluisat valmentajagurut sinkkoset ja kumppanit. Tämän valmennusmenetelmän he ulkoistivat muille valmentajille kautta Suomen. Niinpä minunkin valmentajani oli yksi näitä kaavamaisesti ulkoistettuja valmentajia, jotka laittoivat em. ajanjakson täyteen mäkihyppyharjoituksia. Tein niitä kyseisenä keväänä ja vielä vuoden kuluttua, mutta sitten lopetin ne kokonaan. Mäkijuoksut tulivat merkittäväksi harjoittelumuodoksi läpi vuoden ja samalla mäkihyppelyt saivat väistyä.

Huhtikuussa tuli harjoituskilometrejä vain 360 km vaikka harjoituskertoja oli peräti 56. Harjoituskerrat tarkoittivat sitä, että vain neljä aamua jäi nollille. Aamulenkit olivat joko 5 tai 10 kilometrin pituisia. Minkäänlaisia rasitusvammoja ei ollut koko kuukauden aikana. Mäkihyppelyjä oli peräti 17 kertaa. Olikohan siinä mitään järkeä, kun näin jälkeenpäin asiaa tarkastelee? Enimmillään loikkaharjoituksia oli viitenä päivänä peräkkäin, lisäksi useamman kerran tämä toistui kolme päivää peräkkäin.

Tein loikkaharjoituksia vastamäkeen minuutin verran ja sitten tulin hölkkäämällä alas. Tämä toistettiin neljä tai viisi kertaa. Sitten 10 minuuttia tasaisella maalla hölkkää ja sama toistettiin uudelleen. Tässä oli esimerkki mäkihyppelyharjoituksesta. Sitten oli myös sellaisia päiviä, jolloin harjoitus tehtiin kertaalleen tai minuutin sijaan oli puoli minuuttia ylös loikkimista. En edes tarkkaan muista näitä tekemisiäni, mutta harjoituspäiväkirjani mukaan näin ne menivät. Kuukauden kokonaiskilometrimäärä oli todellisuudessa paljon suurempi, koska määrästä puuttuvat kaikki hyppelypaikalle juoksemiset. Harjoituspaikalle Lonkaanvaaran toiselle puolelle oli matkaa yli kolme kilometriä, joten kuukauden todellinen harjoitusmäärä oli lähes 500 km.

Tasavauhtiset kovat juoksuharjoitukset puuttuivat kokonaan huhtikuussa kokonaan lukuun ottamatta niitä kahta maantiellä pidettyä juoksukilpailua. Joensuun lähellä olevassa Pyhäselässä järjestettiin toisena pääsiäispäivänä kansalliset malmijuoksut. Tämä juoksutapahtuma oli vielä nuori siihen aikaan, mutta jos tullaan tähän päivään, niin silloin voidaan puhua todellisesta perinnetapahtumasta: tämä maantiejuoksukilpailu on järjestetty keskeytyksettä tähän vuoteen saakka jokaisena pääsiäisenä. Hatunnosto kaikille ahkerille Pyhäselän urheiluihmisille perinteen vaalimisesta! Malmijuoksu on saanut nimensä Pyhäselässä sijainneesta Outokumpu Oy:n Hammaslahden kuparikaivoksesta, mikä oli toiminnassa vuosien 1973-1986 välisen ajan. Liekö tämä vuoden 1974 malmijuoksu ollut ensimmäinen kerta, kun kilpailu järjestettiin? Seuraavassa tietoa tästä kaivoksesta: https://www.google.fi/?gws_rd=ssl#q=hammaslahden+kaivos

Tämä Pyhäselän malmijuoksu oli samalla ensimmäinen kilpailuni Joensuun Katajan riveissä. Miesten kilpailun pituus oli 15 kilometriä, minkä juoksin ensimmäistä kertaa kaksi vuotta myöhemmin hyvällä menestyksellä. Mutta nyt A-poikana (pojat 17-18 vuotta) juoksumatkan pituus oli  5,1 km. Harjoituspäiväkirjan mukaan sain kilpailun aikana pistoksen. Mitään muistikuvaa ei kuitenkaan ole siitä, miten tämä vaikutti siihen, että en voittanut kilpailua vaan tulin toiseksi ajalla 16.02. Voittiko kilpailun Tohmajärven Urheilijoiden Esa Pulkkinen, monivuotinen kilpakumppanini, vai joku muu – sitä en tiedä, koska muista kilpailijoista minulla ei ole merkintöjä eikä mitään muistikuvaa.

Kärsin juoksukilpailujen ja myös harjoitusten aikana melko usein pistoksista koko juoksu-uran ajan. Monta kilpailua jouduin äkillisten voimakkaiden pistosten takia keskeyttämään kuten myös harjoituksissa. Lisäksi oli monia kilpailuja, joissa keskeyttäminen oli lähellä tai se muuten hidasti voimakkaasti vauhtia. Näin tapahtui myös monta kertaa suurissa ulkomailla järjestetyissä maratonjuoksukilpailuissa, vaikka en kertonut niistä kenellekään, jotta en saisi itselleni selittelijän mainetta. Pistosten syytä en koskaan tiennyt enkä koskaan pyytänyt kenenkään apua tämän ongelman ratkaisemiseksi. Tämä Pyhäselän kilpailu oli yksi esimerkki siitä, miten pistos oli mukana kilpailussa jo nuorena. Harjoituspäiväkirjani mukaan kaksi päivää kilpailun jälkeen en pystynyt tekemään edes aamulenkkiä, koska pistos alkoi vaivata heti juoksun alussa ja vaikka juoksuvauhti oli hiljaista.

Huhtikuun loppupuolella oli myös toinen kilpailu. Kyse oli maakuntaviestistä, mikä järjestettiin Joensuussa. Juoksin vitosen osuuteni Joensuun Katajan kakkosjoukkueessa. Kestävyysjuoksuinnostus oli siihen aikaan niin voimakasta Suomessa, että myös juoksussa alettiin järjestää maakuntaviestejä – näin tapahtui myös Pohjois-Karjalassa. Hiihdossa maakuntaviestejä oli järjestetty vuosikymmenten ajan, mutta suuren kestävyysjuoksuinnostuksen laannuttua muutamaa vuotta myöhemmin myös maakuntajuoksut loppuivat muutaman vuoden kuluessa.

Talven 1974 harjoittelu, piirileiri ja Falun

21.6 Talven 1974 harjoittelu, piirileiri ja Falun: Marraskuussa 1973 harjoittelin joka päivä yhden kerran päivässä. Se tarkoitti samalla sitä, että jalat pysyivät terveenä koko kuukauden ajan. Harjoituspäiväkirjan mukaan juoksin yhteensä 360 kilometriä eli tasan 12 km päivää kohden. Kuukauden aikana juoksin neljä kovavauhtista harjoitusta pituudeltaan 7-8 km. Lähes kaikki muut harjoitukset olivat hidasvauhtisia pituudeltaan 7-22 km. Ne olivat todellakin hidasvauhtisia ensimmäistä kertaa koko juoksu-urallani. Nythän minulla oli ensimmäistä kertaa oma valmentaja kuten edellisessä blogissani kerroin ja minun piti juosta pulssilukemien mukaan. Niinpä kilometrivauhdit olivat niin hitaita kuin 4.40-4.50 kilometriä kohden. Juokseminen tuntui oudolta, koska en juuri koskaan ollut juossut hitaampaa kuin 4.10 kilometrivauhtia. Juoksin hitaalla vauhdilla kevyet lenkit aina kevääseen saakka, mutta sitten palasin entiseen harjoittelutapaani, koska hidasvauhtinen harjoittelu ei tuntunut oikealta juoksemiselta.

Joulukuussa -73 harjoittelin samalla tavalla kuin edellisenä kuukautena. Harjoituspäiväkirjan mukaan kaksi päivää meni nollille, koska lonkka oli kipeytynyt. Lisäksi kolmena muuna päivänä oli noin 30 astetta pakkasta, jolloin en harjoitellut lainkaan. Silloin 16 vuoden ikäisenä pidin pakkasrajana 25 asteen lukemaa, jolloin jäin sisätiloihin tupaukoksi. Myöhemmin aikuisena pakkasrajana oli 35 astetta, kovavauhtisia harjoituksia tein aina 20 asteen pakkaslukemiin. Niistä joskus myöhemmin lisää... Joulukuun nollapäivien takia kilometrit jäivät vähän alle edellisen kuukauden harjoitusmääristä. Vuoden lopussa saatoin todeta, että vuoden 1973 aikana olin juossut yhteensä 3492 kilometriä. Todellisuudessa määrä oli jonkin verran korkeampi, koska harjoitusten sisältämiä verryttelyjä en laskenut harjoitusmääriin.

Syksystä lähtien omistin ensimmäistä kertaa tuuliasun, jonka saatoin vetäistä verkkareiden päälle pakkaskelien aikana. Edellisen talven olin harjoitellut pelkissä verkkareissa kovillakin pakkasilla, jolloin myös rasitusvammoja syntyi helposti. Talven -74 aikana pysyin paljon terveempänä jalkojen osalta verrattuna edelliseen talveen. Kunnollisesta pukeutumisesta oli ilmeisesti hyötyä.

Talven aikaan kaikkina koulupäivinä kaikki harjoitukset tein pimeässä paitsi silloin kun oli kuutamo. Lukio päättyi kello neljältä, linja-auto lähti varttia myöhemmin, Vihtasuolla olin puoli viideltä ja sitten vielä kilometri kotitietä pitkin ennen kuin pääsin tekemään illan juoksuharjoituksen. Jos tein kahdenkympin lenkin, niin silloin olin takaisin kotona puoli seitsemään mennessä. Suihkuja ja muita pesumahdollisuuksia ei meillä ollut kuin ne kaksi saunakertaa viikon aikana ulkosaunassa, joten kuivien vaatteiden vaihtaminen ylle riitti peseytymiseksi. Ruokailun jälkeen ilta meni teetä litkiessä läksyjen tekemisen yhteydessä. Illan kuluessa join litran verran teetä vanhasta paksulasisesta sinappituopista. Nukkumaan menin aina säännöllisesti heti yhdeksän jälkeen, jotta olisin seuraavana aamuna jo kuudelta virkeänä alkavaa uutta päivää varten.

Vanha sinappituoppi oli paras lasi teen nauttimiseen

Tammikuussa -74 juoksin yhteensä 419 km. Yhtenä päivänä oli liian paljon pakkasta, lisäksi kahtena päivänä oli lonkka kipeä, jolloin piti levätä. Kovia tasavauhtisia harjoituksia pituudeltaan 8-11 km oli seitsemän kertaa, lisäksi samanpituisia niin sanottuja vauhtileikittelyjä eli "VL"-harjoituksia oli kolmena päivänä. Loput harjoitukset olivat niitä hidasvauhtisia juoksuja siten, että niihin sisältyi kahdeksan lenkkiä, joiden pituus oli 20-23 km.

Kuva harjoituspäiväkirjastani liittyen vuoden 1974 kahteen ensimmäiseen kuukauteen. Kuvan voi klikata suuremmaksi.

Helmikuussa -74 kilometrejä kertyi 418 eli sama määrä kuin edellisellä kuukaudella vaikka helmikuussa on vähemmän päiviä. Harjoituskertoja kertyi kuitenkin 34 sillä kuun loppupuolella aloin tehdä kuuden kilometrin aamulenkkejä. Juoksemaan lähdin aina tasan kuudelta. Olin (ja yhä olen!) aamuvirkku, joten varhaiset aamuherätykset eivät olleet koskaan mikään ongelma. Aamulenkki oli uusi lisäys harjoitteluuni, sillä tästä lähtien aloin harjoitella lähes joka päivä kaksi kertaa päivässä. Muutoin helmikuun harjoitukset olivat samanlaisia kuin tammikuussa.

Tähän helmikuuhun liittyi ikimuistoinen viikonloppu 16-17.2, mikä jäi urheiluhistorian aikakirjoihin. Selitys näihin sanoihin löytyy tämän kirjoituksen päätteeksi. Silloin Joensuussa järjestettiin Pohjois-Karjalan yleisurheilun nuorten piirileiri. Se pidettiin Joensuun keskustassa jonkun koulun tiloissa. Myös minut oli valittu leirille, sillä olinhan juossut kesällä B-poikien piiriennätyksen kahden kilometrin matkalla. 

En kaiketi ollut ainut juukalainen, joka oli mukana leirillä, sillä Juuan lukiossa samalla luokassa minun lisäkseni oli toinen yleisurheilija. Itse asiassa me istuimme perättäisissä pulpeteissa. Hän oli pikajuoksija Pirkko Kajander, joka edusti myös Joensuun Katajaa. Pirkolla oli minua paremmat saavutukset edelliseltä kesältä: kesän SM-kisoissa hän oli ollut B-tyttöjen 300 metrillä 6. sijalla. Lisäksi hän oli ollut Joensuun Katajan SM-kultaa voittaneessa viestijoukkueessa B-tyttöjen 4x300 metrillä. Joukkueen voittoaika 2.50,0 oli säilynyt Suomen ennätyksenä kymmenen vuotta; näin kertoi Pirkko luokkakokouksemme aikana vajaa vuosi sitten.

Viikonlopun piirileirin aikaan oli kylmää. Tämä jäi elävästi mieleen, kun -15 asteen pakkasessa piti juosta testijuoksu. Juoksutouhut olivat siihen aikaan raakaa puuhaa myös valmentajien suunnalta katsoen. Kuuluin jo A-poikiin eli sarjaan 17-18 vuotta, niinpä juostava matka oli melko pitkä. Testijuoksuna oli 15 kilometrin matka mahdollisimman kovalla vauhdilla. Pakkasta oli melko paljon, joten vaatetta piti olla reilusti päällä.  

Noljakan suuntaan oli mitattu tarkka 2,5 kilometrin matka, mikä piti juosta kuusi kertaa, Se tarkoitti sitä, että Noljakassa piti käydä kääntymässä kolme kertaa. Nykyisin näillä alueilla on City-Market ja muita liikkeitä. Pakkanen, pureva viima ja jäinen tienpinta aiheuttivat sen, että minulla meni matkaan aikaa lähes 55 minuuttia, mikä tarkoitti noin 3.40 kilometrivauhtia. Edellisenä talvena pystyin helposti juoksemaan kovempaa, mutta kaiketi arktiset olosuhteet, runsas vaatetus ja jäinen tie tekivät matkan hitaaksi.

Leirillä annettiin myös valmennustietoutta ja kyseltiin henkilökohtaisia urheilutavoitteita. Me leiriläiset kuuntelimme ja istuimme koulun luokkahuoneen lattialla. Halusiko joku piirin parhaaksi urheilijaksi vai halusiko joku päästä joskus Suomenmestaruuskilpailuihin tai peräti voittaa siellä? Oliko jollain tavoitteena päästä olympialaisiin saakka? Tällaisia kysymyksiä joku valmentajista teki ja sitten piti nostaa käsi ylös itselle sopivan vaihtoehdon kohdalla. Nostin käteni viimeisen kysymyksen kohdalla. En muista, montako kättä nousi kanssani. Ja liekö kyselijä uskonut, että olin täysin tosissani?

Koska leiri oli kaksipäiväinen, niin kaikki pitkämatkalaiset saivat jäädä koululle yöpymään. Minulla oli parempi vaihtoehto, sillä vuosia aiemmin leskeksi jäänyt tätini asui muutaman kilometrin päässä Vehkalahden kaupunginosassa alle kymmenen vuoden ikäisen poikansa kanssa. Menin heidän luokseen yökylään. Minun piti kuitenkin tehdä sinä lauantai-iltana suunnitelma seuraavaa päivää varten. Leirin oli määrä jatkua sunnuntaina aamupäivällä muutaman tunnin ajan. Iltapäivällä televisiosta tuli Falunin MM-hiihtojen 30 kilometrin kilpailu. Sen halusin ehdottomasti nähdä. Kuitenkin oli pakko päästä myös juoksemaan, sillä yhtään harjoituskertaa ei saanut jäädä väliin. Lisäksi vielä päivän aikana piti matkustaa linja-autolla sadan kilometrin matka kotiin Juukaan. Aloitin yhtälön ratkaisemisen helposti siten, että päätin lähteä juoksemaan heti aamulla kello kuuden aikaan.

Sunnuntaiaamuna 17.2.1974 kello kuuden jälkeen olin jo juoksemassa päivän pitkää lenkkiä. Muut jäivät nukkumaan Vehkalahden asuntoon kun suuntasin Nurmeksen suuntaan leveää päätietä pitkin. Edellisen päivän kova testijuoksu painoi jäsenissä. Olin väsynyt, mutta päätin silti juosta 20 km:n matkan, vaikka kaikki tuntui niin kovin ankealta. Minuutit tuntuivat vierivän hitaasti napakassa talvipakkasessa katuvalojen loisteessa, kun aika ajoin vilkaisin ranteessani olevaa kelloa arvioidessani samalla juoksemani matkan pituutta. Liikennettä ei ollut yhtään ja tuntui erikoiselta juosta ensimmäistä kertaa katuvaloissa, koska eihän maaseudulla Juuan Vihtasuolla sellaisia ollut. 

Palatessani takaisin Vehkalahden asunnolle tätini oli jo herännyt. Aamupalan jälkeen minun piti kuitenkin mennä vielä käväisemään koulun piirileirillä ennen kuin palasin takaisin tätini asunnolle seuraamaan Juha Miedon mahdollista voittoa Falunin MM-kisoissa.

Falunin MM-hiihtojen 30 km:n matka voitettiin ensimmäistä kertaa lasikuitusuksilla. Ruotsin Thomas Magnusson voitti kilpailun lähes minuutin erolla Mietoon, jonka hiihti perinteisillä puusuksilla. Tapahtuma jäi historian kirjoihin: tuotekehitys päihitti perinteisen tavan. Mutta kaksi päivää myöhemmin perinteiseen tapaan valmistettu tuote nosti vielä kerran päänsä ylös ennen kuin se vaipui lopullisesti historian havinaan: 19.2.1974 Falunin MM-hiihtojen 15 km:n kilpailun voitti Norjan Magne Myrmo. Hänestä tuli viimeinen puusuksilla maailmanmestaruuden voittanut hiihtäjä. Jos Juha Mieto olisi jaksanut hiihtää yhdeksän sekuntia nopeammin, niin silloin hänen neljäs sijansa olisi vaihtunut kultamitaliin ja samalla puusuksihistoriassa norjalaisen tilalla olisi suomalainen nimi.

Kataja, ensimmäinen valmentajani ja pulssin mittaus

19.6 Kataja, ensimmäinen valmentajani ja pulssin mittaus: Loppusyksy 1973 toi mukanaan muutoksia nuoren kestävyysjuoksijan urheilu-uralla. Ensiksi minua pyydettiin liittymään uuteen urheiluseuraan eli Joensuun Katajaan. Päätös siirtymisestä Juuan Jänteestä läänin pääseuraan ei ollut vaikea, koska eihän Jänteessä ollut käytännössä mitään yleisurheilutoimintaa siihen aikaan. Olinko koko seuran ainoa yleisurheilija - sitä en enää muista - kuitenkin voin todeta, että muita urheilijoita ei juuri ollut niinä vuosina saman harrastuksen parissa.

Niinpä liityin Katajaan seuraavan kahdeksan vuoden ajaksi vaikka asuinkin Juuassa vajaan sadan kilometrin päässä Joensuusta. Minut on sitten myöhemmin mainittu monissa kirjoituksissa joensuulaiseksi seuran perusteella vaikka olin mitä suurimmassa määrin lähes aito juukalainen. Siihen aikaan Joensuun Kataja haali lähes kaikki Pohjois-Karjalan parhaiten pärjänneet nuoret yleisurheilijat siipiensä suojaan. Tämä näkyi sitten monien vuosien ajan myös valtakunnallisella tasolla siten, että Kataja oli yksi parhaiten menestyneistä yleisurheiluseuroista Suomen maassa: juoksuissa, hypyissä ja heitoissa löytyi tasoa lähes kaikissa lajeissa ja monessa eri ikäluokassa.

Toinen iso muutos loppusyksyn aikana oli se, että sain oman henkilökohtaisen valmentajan Katajaan siirtymisen yhteydessä. Tähän asti olin tehnyt itse itselleni kaikki harjoitussuunnitelmat. Tosin mitään paperille tehtyä suunnitelmaa minulla ei ollut, vaan olin siirtynyt päivästä toiseen tietyn selkeän oman ajatusmaailman kautta: harjoittelun piti olla ehdottoman säännöllistä ja riittävän tehokasta. Näitä asioita olen jo edellä aiemmissa kirjoituksissani tuonut esille, joten niitä ei tarvitse enää toistaa.

Minulle nimettiin joensuulainen valmentaja Joensuun Katajasta. En ollut häntä koskaan aiemmin tavannut enkä tiennyt, oliko hän koskaan itse urheillut. Itse asiassa en tiedä sitä vielä nytkään. Te tämän blogin lukijat odotatte kaiketi, että kerron tämän minun ensimmäisen valmentajani nimen. Kuitenkin on parempi, että jätän sen kertomatta. Se, että on armeijan kapiainen ja omistaa voimakkaan äänen, ei vielä tee kenestäkään asialleen omistautuvaa valmentajaa. 

Väärinkäsitysten välttämiseksi tavatessamme kasvotusten hän oli minua kohtaan aina asiallinen enkä kohdannut sitä kuuluvaa ääntä koskaan. Kyse oli siitä, miten omistautuu valmentamiseen, etenkin nuoren urheilijan valmentamiseen. Tämä oli se ongelma, mikä oli valmentajani pullonkaula. Omien henkilökohtaisten ongelmiensa takia monet sovitut asiat lässähtivät kokoon. Saatoin tulla talvella linja-autolla Juuasta Joensuuhun testijuoksua varten ja sitten valmentajaa ei näkynyt missään. Saatoin vain palata takaisin Juukaan kukkaro bussilipun hintaa kevyempänä. Tämä oli selkein esimerkki siitä, miten sitoutuminen valmentamiseen tuli kyseenalaiseksi. Parin vuoden kuluttua huomasin sitten jossain vaiheessa, että valmentaja oli hävinnyt jonnekin kauas tuntemattomaan, kunnes sitten vuosikymmeniä myöhemmin sain kohdata hänet uudistuneena ihmisenä.

Valmentajani oli kaiketi käynyt jonkinlaiset valmentajan kurssit, jotta voisi käyttää itsestään valmentaja-nimikettä. Silloin suuren kestävyysjuoksuinnostuksen aallonharjalla - sitähän se 1970-luku oli – valmentaminen oli kovin kaavamaista. Niinpä harjoituspäiväkirjaani tuli aivan uudenlaisia merkintöjä verrattuna aiempiin vuosiin. ”TV-kevyt” tarkoitti tasavauhtista kevyttä juoksua, ”TV-kova” tarkoitti tasavauhtista kovalla teholla juoksemista, ”VL” tarkoitti vauhtileikittelyä ja sitten tuli vielä keväällä alkava mäkihyppelykausi. Vauhtileikittelyllä tarkoitettiin kaiketi sellaista juoksua, missä vauhtia vaihdellaan matkan aikana. Kukaan ei sitä minulle koskaan sen tarkemmin selittänyt, mitä sen tuli sisältää. Niinpä tämän ”VL”- nimikkeen alle kehitin oman juoksutapani, mikä oli varmaan erinomainen oivallus liittyen hyviin tuloksiini. Se ei ollut käytännössä mitään leikittelyä, vaan välillä kovaa ja raakaa juoksuharjoittelua tietyn kaavan mukaan. Sitä olisi pitänyt tehdä enemmän myös vanhemmalla iällä, koska sitä kautta tuloskunto löytyi nopeasti.

Uusi juttu oli myös se, että harjoituspäiväkirjassani ei vuoden 1973 marraskuusta lähtien ole kovin monta kertaa mainittu kilometriaikoja vaan kilometrien perässä on merkintöjä kuten p.125, p.130, p.140 tai p.160. Näin jälkeenpäin nämä merkinnät hymyilyttävät! Aiemmin ollessani itseni valmentaja olin merkinnyt mitä kilometrivauhtia juoksin. Nyt valmentajan ohjeen mukaan piti juosta pulssin mukaan. Niinpä seuraavaan syksyyn saakka mukana oli aina pulssilukema kilometrien perässä. Muutos tuli sitten seuraavana syksynä, kun valmentajani oli häipynyt pois kuvioista ja palasin takaisin siihen omaan entiseen tapaan, johon tuli merkintä kilometrivauhdista ja samalla pulssilukemat hävisivät pois käytöstä (onneksi niin!)

Minulla ei tietenkään ollut mitään pulssimittaria. Valmentajan ohjeen mukaan juoksun aikana sydämen kohdalle piti laittaa kämmen ja laskea siitä, miten paljon sydän hakkaa. Toinen vaihtoehto oli se, että heti juoksun jälkeen piti laittaa peukalo ranteeseen valtimon kohdalle ja laskea sitten siitä pulssin määrä. Laitoin monet kerrat harjoitusten aikana oikean käden kämmenen sydämen kohdalle. Siitä jäi myös selvät merkit. Joensuun Katajan verkkarissa, jossa oli rinnan kohdalla kirjaimet JoKa eli Joensuun Kataja, oli juuri merkin kohdalta alue, mikä oli haalistunut laskiessani pulssia. Näin jälkeenpäin tätäkin asiaa voi muistella hymyillen! Pulssin mittaaminen jäi lopullisesti tähän vuoteen. Ja sitä oikeaa pulssimittaria käytin ainoastaan yhden kerran juoksu-urallani. Tämä tapahtui yli 15 vuotta myöhemmin, kun tunnettu Rovaniemen Lukon juoksija Esko Parpala (800metrin ennätys 1.45,24) lainasi minulle omaa pulssimittariaan kokeilun vuoksi.

Kuvia Mooseksen ajan maisemista osa 3

Koko kuvasarja löytyy kotisivuiltani    http://www.jouninkootut.info/426884077

Kuvia Mooseksen ajan maisemista osa 3: Tämä on jatkoa osalle 2, mikä oli esillä toukokuun 12. päivän blogissa. Täältä löytyy kuvia niiltä alueilta, missä aikoinaan oltiin näkemässä ja kokemassa ihmiskunnan ihmeellisimpiä asioita. Israelin kansan lähtö Egyptistä ja sitä seurannut 40 vuoden erämaavaellus on jättänyt jälkensä, mitkä voidaan nähdä vielä tänäänkin. Suuri osa ihmisistä ei usko Kirjoituksiin eli Raamattuun. Seuraavat  loput 7 kuvaa (aiemmissa osissa  on ollut jo esillä 14 kuvaa) antavat kaikille epäilijöille hyvän perustan päivittää omaa ajatusmaailmaa. Osa kuvista on otettu satelliittien kautta. Kuvia voi suurentaa klikkaamalla niitä.

Kuva 15: Mantelipuu kalliokappaleiden ja luolan välissä

Yksinäinen mantelipuu kahden valtavan kalliolohkareen välissä. Hoorebin vuori on arabiaksi Jabal Al Lawz, suomeksi Mantelivuori. Lähellä tätä puuta on myös luola, jonne Elia pakeni. Tämän vuoren huipun korkeus on n. 1870 m. Alapuolella oleva Israelin kansan muinainen leiritasanko on n. 350 metriä alempana. Tämän alapuolella on myös Mooseksen alttari.

Kuva 16: Elian luola
Mutta Herran enkeli kosketti häntä vielä toisen kerran ja sanoi: "Nouse ja syö, sillä muutoin käy matka sinulle liian pitkäksi." Niin hän nousi ja söi ja joi. Ja hän kulki sen ruuan voimalla neljäkymmentä päivää ja neljäkymmentä yötä Jumalan vuorelle, Hoorebille, asti. Siellä hän meni luolaan ja oli siinä yötä... (1.Kun.19:7-9)

Kuva 17: Saudien vartiorakennus ja aidattu alue
Kuvassa on saudien vartiorakennus ja rakennettu aita. Aita on rakennettu Siinain vuoren alapuolella olevalle alueelle, josta tasanko alkaa. Näin on estetty ylöspäin nouseminen ja samalla estyy Mooseksen alttarin lähestyminen. Näin voidaan päätellä katselemalla satelliittikuvia. Länsimaalaisilla tutkijoilla ei ole tänne pääsyä.

Kuva 18: Kultaisen vasikan alttari
Tämä kuva löytyi saudien sivuilta. Huomaa kuva toiseksi alemmalta kuvariviltä, jossa ihmishahmo ”kannattelee” härkää eli palvoo jumalaa. Ja juuri tästä oli kyse, kun kansa kyllästyi odottamaan vuorella olevaa Moosesta. Kansa teki kultaisen vasikan omaksi jumalakseen. Samanlaisia kuvakaiverruksia on löytynyt myös Egyptistä. Muualla Saudi-Arabiassa tällaiset kuvat ovat tuntemattomia.

Kuva 19: Kultaisen vasikan alttari
Nyt tämä kultaisen vasikan alttarialue on aidattu saudien toimesta ja aidan vieressä lukee arabiankielisen tekstin lisäksi englanniksi: ARCHEOLOGICAL AREA. WARNING. IT IS UNLAWFUL TO TRESPASS. VIOLATORS ARE SUBJECT TO PENALTIES. STIPULATED IN THE ANTIQUITIES REGULATIONS. PASSED BY ROYAL DEGREE No M/26 D.23.6.1392

Kuva 20: 3000 miehen hautausmaa
Kultaisen vasikan tekemisestä kansa sai kohdata ankaran tuomion heti samana päivänä. Mooseksen käskystä suuri joukko miehiä tapettiin miekalla. …ja sinä päivänä kaatui kansaa noin kolmetuhatta miestä. (2.Moos.32:28) Israelin kansan leirialueelta muutamia kilometrejä pohjoiseen päin löytyy laaja hautausmaa-alue, jossa on tuhansia hautakiviä. Tämä hautausmaa on Siinain eli Hoorebin vuoren korkeimman huipun alapuolella suoraan itä-koilliseen. Hautausmaa on noin 1430 metrin korkeudessa. Varsinainen leirialue on lähes 100 metriä korkeammalla. Satelliittikuvia katsellessa käy ilmi, että hautausmaa-alue on kokonaan aidattu ja aidan ulkopuolella on pieniä rakennuksia. Kuvassa on pystyyn nostettu hautakivi.

Kuva 21: Siinain vuori idästä katsottuna

"Kun Mooses oli noussut vuorelle, peitti pilvi vuoren. Ja Herran kirkkaus laskeutui Siinain vuorelle, ja pilvi peitti sen kuusi päivää; ja seitsemäntenä päivänä hän huusi Moosesta pilven keskeltä. Ja Herran kirkkaus vuoren kukkulalla näytti israelilaisten silmissä kuluttavalta tulelta." (2.Moos.24:15-17) Vuorijonon huiput ovat hyvin tummia verrattuna vuoren alempiin osiin.

Koko kuvasarja löytyy kotisivuiltani 

http://www.jouninkootut.info/426884077