Aiemmin
toukokuun blogeissani kirjoitin vuoden 1973 keväästä liittyen juoksuharjoitteluuni
ja ensimmäisiin SM-tason kisoihin. Saman vuoden toukokuussa päättyi osaltani
myös Juuan kunnallisen keskikoulun
viides luokka. Olikohan tämä vuosi samalla myös viimeinen vuosi ennen
peruskoulu-uudistusta? Harjoituspäiväkirjassani on toukokuun lopussa kahdeksan
päivän kohdalla yhteinen merkintä siitä, että näinä päivinä en juossut yhtään.
Ja syykin löytyy seuraavista sanoista: "nilkasta
jalka nyrjähtänyt, kipeä on, yritin ajaa vähän polkupyörällä, ettei kunto aivan
hirveästi putoaisi". Ja heti näiden sanojen jälkeen on toukokuun
viimeisen päivän merkintä: "13
kertaa 400 metrin vetoja 200 metrin palautuksella". Nilkka ei nähtävästi
enää vaivannut! Samalla siihen päättyi lähes viisi vuotta kestänyt keskikouluaikani.
Palaan vielä
kerran niihin keskikoulun aikaisiin vuosiin, joista olen jo aiemmin kertonut.
Lisään niihin vielä pikkuisen lisää liittyen omiin "bisneksiin". Ensimmäinen
bisnes liittyi joulukortteihin. Joulun alla on tapana, että silloin lähetetään
ystäville ja tutuille joulukortteja. Sillä alueella oli aivan selvä ”markkinarako”,
mikä oli syytä tukkia ja samalla saisi itselleen taskurahaa. Huomasin keskikoulun
alkuvuosina joskus syksyn aikaan Maaseudun
Tulevaisuudesta joulukortteihin liittyvän ilmoituksen. Tampereella toimiva T:mi
Altis lähetti postiennakolla joulukortteja kaikkialle maahan. Niinpä
tilasin kortteja kahta eri kokoa. Äiti lainasi tilaukseen tarvittavat rahat.
Niinpä luokkakaverini ostivat kaikki tarvittavat kortit minulta. Pienet
joulukortit olivat sopivan kokoisia ja samalla halpoja: yksi pieni kortti
maksoi vain 5 penniä. Aikuisille
paremmin soveltuvat isommat tilaamani kortit olivat puolta kalliimpia. Sain ne helposti
myytyä, kun kävin kaupoilla lähialueen taloissa kotikylälläni Vihtasuolla.
Toinen bisnes
keskikoulun aikaan liittyi käpyjen keräämiseen. Kolmannen ja neljännen luokan
hiihtolomat menivät käpyjen parissa. Isä kävi niinä vuosina traktorin kanssa
savotassa vinssaamassa puita tien varten. Niinpä veljeni kanssa ahtauduimme
traktorin koppiin ja menimme isän mukana savotta-alueelle, mikä oli molempina
talvina alle kymmenen kilometrin päässä. Sillä aikaa kun isä vinssasi puita, niin
me veljekset kuljimme sankojen kanssa hakkuualueella. Kaadetuista
männynlatvoista oli helppo kerätä verrattuna käpyjen keräämiseen pystypuista.
Käpyjen piti kuitenkin olla riittävän suuria, "alamitat" eivät olleet
kauppatavaraa. Täydet sangot tyhjennettiin viholaissäkkeihin, jotka sitten kuljetettiin
traktorin kyydissä kotiin. Sitten ei tarvinnut tehdä muuta kuin ilmoittaa Enson miehille, niin he kävivät
ostamassa kaikki kerätyt kävyt. Bisnesmiehet saivat palkkansa.
Keräsimme
käpyjä monena keväänä myös peltoalueen vieressä olevasta metsästä. Se oli
rämettä, missä ravinteita ei ollut riittävästi, niinpä puusto oli lyhytkasvuista.
Mäntyihin oli melko helppo kiivetä ja kun puiden oksat olivat lyhyitä, niin
kerääminen onnistui ilman suurta vaaraa. Ensin piti nousta puiden oksia pitkin
kohti latvaa ja sitten alkoi käpyjen irrottaminen oksista. Irrotetut kävyt
heitettiin alas maahan, josta ne sitten piti koota sankoon. Hankiaisten aika
oli parasta keruuaikaa, sillä silloin kävyt eivät uponneet lumen sekaan. Lopuksi
kävyt koottiin viholaissäkkiin ja sitten ei tarvinnut muuta kuin soittaa Enson
miehille, niin he tulivat hakemaan säkit mukaansa. Matka kohti siemenkaristamoa
alkoi ja samalla bisnesmiehet saivat ansaitun palkkansa.
Kolmas bisnes
liittyi lehtien tilaamiseen. Vaarojen Sanomat oli vuonna 1969 Juuka-Seuran perustama paikallislehti. Lehti
oli ilmestynyt vasta muutaman vuoden, kun astelin syksyllä 1971 lehden
toimistoon. Olin silloin keskikoulun neljännellä luokalla. Halusin lehden
asiamieheksi. Lehden päätoimittaja Ukko.O.Martikainen
oli kaiketi se henkilö, jolle kerroin asiani. Ukko-nimi tuntui siihen aikaan
erikoiselta. Vasta paljon myöhemmin olen päässyt tietämään, että se on ikivanha
suomalaisuuteen liittyvä nimi. Pääsin lehden asiamieheksi ja sain mukaani
paperit, johon tuli laittaa lehden tilaajan nimi, osoite ja kaiketi lehden
tilaajan allekirjoitus. Niinpä kahtena syksynä pyöräilin Vihtasuon lähialueen
taloihin hankkimaan lehdelle määräaikaisia vuositilauksia. Lähes jokaiseen talouteen
haluttiin tilata tämä Juuan oma aviisi, niinpä tilauksia tuli molempina vuosina
noin 60 kappaletta. Minun ei tarvinnut muuta kuin viedä tilauslista
toimistolle, niin sain sitten myöhemmin lehtikohtaisen tilauspalkkion itselleni.
Ja tietysti se sitten tuntui hyvältä
omassa kukkarossa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti