Nuoret kestävyysjuoksijat v. 1974

30.7 Nuoret kestävyysjuoksijat v. 1974: Tämä on jatkoa kahdelle edelliselle vastaavalle kirjoitukselle Nuoret kestävyysjuoksijat vuonna 1973 (kirjoitettu 4.6) ja Nuoret kestävyysjuoksijat vuonna 1972 (kirjoitettu 12.5). Nyt siirrytään vuosi eteenpäin ja katsotaan, keitä kaikkia oli kilpakentillä B- ja A-pojissa niin maastossa kuin radalla. Ja lopuksi luodaan silmäys, mitä tuloksia he saavuttivat myöhemmin. Vuodesta 1974 on jo niin pitkä aika, että nyt nämä esillä olevat henkilöt ovat iältään kuudenkympin kahta puolen.

B-pojat (s.1958-59)

Maastojuoksun SM-kisoissa Kalajoella B-poikien kärkijuoksijat olivat seuraavat neljän kilometrin matkalla:

1) Risto Pentikäinen Posiolta 2) Ari Paunonen Sulkavalta -0.01 3) Vesa Laukkanen Kuopiosta -0.27 4) Harri Kirvesniemi Mikkelistä -0.29 5) Raine Lehto Turusta -0.44 6) Lars Sörensen Raisiosta -0.46 7) Arto Valkama Ilmajoelta -0.54 8) Kaj Backas Ahvenanmaalta -0.56 9) Tapio Nykänen Kangasniemeltä -0.57 10) Klaus Hyttinen Vantaalta -0.58

Ja kuinkas menikään sitten vuosia myöhemmin:

Risto Pentikäinen (1500 m 4.00 – 3000 m 8.18 – 5000 m 14.22)

Ari Paunonen (800 m 1.47,74 – 1500 m 3.38,07 – 3000 m 7.43,20 (SE) – 5000 m 13.31,56 – 10000 m 28.25,16 – puolimaraton 1.07.33 – maraton 2.24.18 – Kalevan Kisat 3 kultaa, 2 hopeaa ja 4 pronssia.)

Vesa Laukkanen (800 m 1.55 – 1500 m 3.42,97 – 3000 m 7.55,26 – 5000 m 13.52 – 10000 m 29.21 – 3000 m esteet  8.22,9 – 400 m aidat 57,7 - Kalevan Kisat 1 hopea ja 1 pronssi.)

Harri Kirvesniemi (1500 m 3.55 – 3000 m 8.10 – 5000 m 13.54 – 10000 m 29.55 - Hiihdon 15 km:n maailmanmestari.)

Raine Lehto (800 m 1.55 – 1500 m 3.51 – 3000 m 8.25 – 5000 m 14.41 – 10000 m 30.11 – 3000 m esteet 8.57)

Lars Sörensen (400 m 51,2 – 800 m 1.50,6 – 1500 m 3.42 – 3000 m 7.55,0 – 5000 m 13.45 – 10000 m 29.19 – 3000 m esteet 8.27 – puolimaraton 1.09,18 – maraton 2.24.11 - Kalevan Kisat 1 kulta, 4 hopeaa ja 2 pronssia.)

Arto Valkama (1500 m 3.56 (17 v.) – 3000 m 8.33 (20 v.) – 5000 m 15.03 (20 v.))

Kaj Backas (1500 m 3.49,4 (19 v.) – 3000 m 8.23 (20 v.) – 5000 m 14.29 (20 v.) – 10000 m 30.38 (18 v.) – 3000 m esteet 8.59)

Tapio Nykänen (1500 m 4.01 (20 v.) – 3000 m 8.31 (18 v.) – 5000 m 14.46 (20 v.))

Vastaavasti kesän SM-kisoissa Turussa B-pojilla oli pisin matka 2000 metriä. Ratajuoksujen SM-kisoissa viisi uutta nimeä on päässyt yhdentoista parhaan joukkoon verrattuna maastojen tuloslistaan. Seuraavassa 2000 metrin tulokset: 1) Ari Paunonen 5.33,2 2) Risto Pentikäinen 5.37,0 3) Raine Lehto 5.40,6 4) Petri Kanerva Ruotsinpyhtäältä 5.43,6 5) Risto Juvonen Iisalmesta 5.44,0 6) Kaj Backas 5.44,8 7) Jouni Sissonen Kuopiosta 5.45,6 8) Arto Virtanen Heinolasta 5.45,6 9) Lars Sörensen 5.46,4 10) Markku Kyllästinen Tampereelta 5.46,4 11) Arto Valkama 5.47,2

Petri Kanerva (800 m 1.59 (18 v.))

Risto Juvonen (3000 m esteet 9.08)

Arto Virtanen (5000 m 14.57 (19 v.))

   

A-pojat (s.1956-57)

Kahta vuotta vanhempien A-poikien eli 17-18 vuotiaiden tulokset olivat seuraavat maastojuoksun SM-kisoissa Kalajoella  vuonna 1973 viiden kilometrin matkalla: 1) Juhani Holopainen Vehmersalmelta 2) Eero Kinaret Kokkolasta -0.05 3) Veikko Haapala Peräseinäjoelta -0.10 4) Juha Heinonen Liedosta -0.14 5) Niilo Kemppe Kemistä -0.21 6) Juhani Sams Joutsasta -0.21 7) Lasse Mikkelsson Turusta -0.25 8) Markku Kantola -0.26 9) Pertti Miettinen Kuopiosta -0.30 10) Teuvo Karvonen Porvoosta -0.31 …. 28) JK Juuasta -1.16

Ja sitten heidän tuloksiaan vuosia myöhemmin:

Juhani Holopainen (800 m 1.55 – 1500 m 3.47 – 3000 m 8.03 – 5000 m 13.47 – 10000 m 29.01 – 3000 m esteet 8.47 – Kalevan Kisat 2 pronssia.)

Eero Kinaret, Ruotsin kansalainen vuodesta 1980 lähtien (800 m 1.50 – 1500 m 3.43 – 3000 m 8.04 – 5000 m 14.34 – 10000 m 29.44)

Veikko Haapala (1500 m 3.58 – 3000 m 8.23 – 5000 m 14.26 – 10000 m 30.48)

Juha Heinonen (400 m 51,9 – 800 m 1.53 – 1500 m 3.49 – 3000 m 8.32 – 5000 m 14.47)

Niilo Kemppe (800 m 1.57 – 1500 m 3.47 – 3000 m 8.07 – 5000 m 13.52 – 10000 m 29.03 – maraton 2.14.14 - 1 kulta maratonjuoksun SM )

Juhani Sams (400 m 49,7 – 800 m 1.47,46 – 1500 m 3.40,6 – 3000 m 8.01,7 – 5000 m 14.11 – 10000 m 29.48 – Kalevan Kisat 1 kulta ja 1 hopea.)

Lasse Mikkelsson (800 m 1.56 – 1500 m 3.49 – 3000 m 8.13 – 5000 m 14.28 – puolimaraton 1.08.07 – maraton 2.25.39 – 3000 m esteet 9.40)

Markku Kantola (1500m 3.58 – 3000 m 8.19 – 5000 m 14.11 – 10000 m 29.38 – puolimaraton 1.08.17 – maraton 2.19.53 – 3000 m esteet 9.15)

Pertti Miettinen (800 m 1.55 – 1500 m 3.49 – 3000m 8.17 – 5000 m 14.14 – 10000 m 29.26 – 3000 esteet 8.43)

Teuvo Karvonen (1500 m 3.53 – 3000 m 8.23 – 5000 m 14.23 – 10000 m 31.00 – 3000 m esteet  8.51 Teuvo oli armeijakaverini 1976-77 !!)

Kesän 1974 Turun SM-kisoissa A-poikien 1500 metrin ja 3000 metrin matkoilla samoja nimiä tulee esille kuin edellä olleissa maastokisoissa. Uusia nimiä on muutama kuten Imatran Jukka Kemppinen, joka oli kolmas 1500 metrillä Eero Kinaretin ja Juhani Samsin jälkeen.  

Jukka Kemppinen (400 m 49,2 – 800 m 1.49 – 1500 m 3.51 -  Kalevan kisat yksi SM-pronssi.)

A-poikien SM-kisojen 3000 metrillä on samoja juoksijoita kuin kevään maastoissa, mutta Seppo Liuttu,  Simo Hyvönen, JK eikä Kai Ritvala olleet keväällä kymmenen joukossa. 3000 metrin tulokset: 1) Juhani Holopainen 8.23,4 2) Seppo Liuttu Tampereelta 8.24,2 3) Veikko Haapala 8.33,6 4) Simo Hyvönen Sotkamosta 8.38,0 5) Markku Kantola 8.43,8 6) JK 8.44,2 7) Kai Ritvala 8.57,2

Seppo Liuttu (800 m 1.54 – 1500 m 3.47 – 3000 m 7.58 – 5000 m 13.39 – 10000 m 28.06 –  3000 m esteet 8.51 - puolimaraton 1.07.13 – maraton 2.18.21 – Kalevan Kisat 1 kulta ja 4 hopeaa - Seppo oli armeijakaverini 1976-77 !!)

Simo Hyvönen (1500 m 3.57 – 3000 m 8.21 - 5000 m 14.23 – 10000 29.37)

Kai Ritvala (5000 m 14.47 (20 v.) - Kai oli armeijakaverini 1976-77 !!)

Turun SM-kisat 1974

28.7 Turun SM-kisat 1974: Jatkan siitä mihin edellisessä jutussani jäin. 1970-luvun alkuvuosina kestävyysjuoksussa tuli muotiin sana ”tyhjennys”. Lyhyesti sanottuna se tarkoitti sitä, että noin 4-6 päivää ennen tärkeää kilpailua energiavarastot yritettiin saada alas kovan harjoituksen ja myös ruokavalion avulla. Lähinnä se oli tarkoitettu pisimpien matkojen juoksijoille. Näin jälkeenpäin ajateltuna tämä tyhjennysmenetelmä tuntuu aivan turhalta asialta, mutta tässä yhteydessä ei siitä sen enempää.

Joka tapauksessa minunkin päiväkirjaani on merkitty, että neljä päivää ennen SM-kisoja tein ”tyhjennyksen”. Se tarkoitti sitä että juoksin kovalla vauhdilla ensin kaksi kilometriä, sitten kolme kertaa kilometrin, sitten kertaa 400 metriä ja lopuksi viisi kertaa 200 metriä. Välissä oli palautusjuoksuna hölkkää. Tällainen oli tyhjennys! Muistan myös tarkkaan missä tein tämän harjoituksen. Se oli sellainen puolen kilometrin pätkä kangasmaastossa, mitä kiersin. Kierroksen aikana oli yksi jyrkkä nousu, missä oli hyvin pehmeää hiekkaa ja lisäksi kierrokseen sisältyi yksi pitkä loiva alamäki ja yksi tiukka mutka. Tällaisessa harjoituksessa sai kyllä itsensä täysin puhki!

A-poikien SM-kisat olivat Turussa saakka elokuun ensimmäisenä viikonloppuna. Tämän matkan aikana oli monta erillistä asiaa, mitkä tapahtuivat kohdallani ensimmäistä kertaa: matkustin ensimmäistä kertaa junassa, olin ensimmäistä kertaa ratajuoksun SM-kisoissa, ensimmäistä kertaa Turussa ja matkan aikana näin ensimmäistä kertaa vilauksen Helsingistä.

Viikonlopun kisoihin Joensuun Katajasta lähti useita nuoria urheilijoita, olihan Kataja Suomen parhaimpien seurojen joukossa nuorten sarjoissa. Koko urheiluporukka lähti Turkuun junalla perjantaina minua lukuun ottamatta. Minunkin piti olla muiden mukana, mutta kävi niin, että myöhästyin junasta väärän aikataulun takia tullessani Juuasta linja-autolla Joensuuhun. Sitä en muista, oliko syy minussa vai seurassa. Saattoi olla, että virhe oli minun. Tapahtunut asia ei minua paljon häirinnyt, koska junat kulkivat joka päivä. Kuitenkin jouduin matkustamaan yksin Turkuun seuraavana päivänä lauantaina.

Junamatkan aikana minun vieressäni istui suurimman osan matkaa eräs tunnettu klassisen ja hengellisen musiikin mieslaulaja, jonka ääni oli tullut tutuksi vuosien ajan radio-ohjelmien välityksellä. (Viihdemusiikista ja niiden laulajista en tiennyt juuri mitään, koska en ollut sellaisista lainkaan kiinnostunut!). Olen kuitenkin unohtanut hänen nimensä. Hän oli silloin noin 75 vuoden ikäinen herrasmies, jonka kanssa oli miellyttävä jutella. Päivä meni matkustaessa ja joku Katajan valmentajista oli minua vastassa Turun rautatieasemalla. Kenties hän oli Don Welsh, Englannista Joensuuhun muuttanut Katajan pikajuoksuvalmentaja tai liikunnanopettaja Veli Vainio, joka oli yksi Katajan innokkaimmista puuhamiehistä.

A-poikien 3000 metrin matka oli minun ensimmäinen ratajuoksuni SM-tasolla. Vuosi aiemmin olin päässyt lähelle osallistumista, mutta silloin B-poikien 2000 metrin juoksu Varkaudessa jäi pelkäksi haaveeksi, koska osanottoani ei muistettu varmistaa riittävän ajoissa. Niinpä jouduin lähtemään kisapaikalta pois takaisin kotiin. Kuitenkin nyt Turussa vuotta myöhemmin myös osanottovarmistus oli kunnossa. Tarkoitus oli saada hyvä sijoitus, vaikka joukossa oli useita minua vuoden vanhempia juoksijoita. Tavoitteena oli myös parantaa omaa ennätystäni, minkä olin juossut vajaa kahta viikkoa aiemmin ensimmäisessä 3000 metrin kisassani.

Itse kilpailu meni kaiketi hyvin, koska tulin kuudenneksi uudella ennätykselläni 8.44,2. Tosin aika ei parantunut kuin vajaalla sekunnilla verrattuna siihen aiempaan juoksuuni. Kuitenkin paransin Pohjois-Karjalan piiriennätystäni pikkuisen paremmaksi. Kilpailun voitti aivan kuten aiemmin keväällä Kalajoen SM-maastoissa Vehmersalmen Juhani Holopainen. Nykyinen rehtori voitti ajalla 8.23,4. Hopeaa sai Tampereen Seppo Liuttu vajaan sekunnin hävinneenä ja pronssia Peräseinäjoen Veikko Haapala kymmenen sekuntia perässä. Kaikki nämä kolme olivat minua vuoden vanhempia. Neljäs oli Sotkamon Simo Hyvönen ajalla 8.38 ja viides Tyrnävän Markku Kantola puoli sekuntia minun edelläni. Kilpailun seitsemäs oli nykyinen lakimies Pakilan Kai Ritvala vähän alle yhdeksän minuutin ajallaan. Reilun kahden vuoden kuluttua näiden Turun SM-kisojen jälkeen olin Seppo Liutun ja Kai Ritvalan kanssa armeijan harmaissa Santahaminan urheilujoukoissa.

Kilpailujen jälkeen meillä kaikilla Katajan urheilijoilla oli kiire linja-autoasemalle, mistä suuntasimme bussilla kohti Helsinkiä. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun näin kuin vilaukselta pääkaupunkiamme, sillä meillä oli todellinen kiire, kun juoksimme Helsingin silloiselta linja-autoasemalta rautatieasemalle. Ehdimme nipin napin junaan, mikä vei meidät illan saatossa Joensuuhun, josta minun oli vielä noustava Nurmekseen menevän linja-auton kyytiin.

SM-kisojen jälkeen elokuun puoleen väliin jatkoin vielä juoksuharjoittelua samaan tapaan kuin aiemmin kesällä, vaikka kilpailuja ei ollutkaan enää tiedossa. Kuitenkin tässä vaiheessa polveni kipeytyi niin pahasti, että jouduin pitämään kahden viikon pituisen täydellisen tauon juoksuharjoittelussa. Syyskuussa aloitin säännöllisen harjoittelun seuraavaa kautta varten. Lukion toisen vuoden jo alettua juoksin kerran päivässä 10-15 km:n lenkkejä hitaalla vauhdilla, mikä tarkoitti 4.00-4.15 kilometrivauhtia. Laitan niistä tähän kirjoituksen oheen kuvan.

Syyskuun 1974 juoksuharjoitukset. Kuvan voi klikata suuremmaksi.

Olen merkinnyt päiväkirjaani että syyskuun 19. päivä juoksin ensimmäistä kertaa harjoituksessa täysillä 10 kilometrin matkan. Aikaa meni 33.10. Tämä oli se kympin kierros, mitä sitten vuosien saatossa käytin silloin tällöin, kun halusin tietää, miten kovaa tämän matkan pystyy juoksemaan. Itse asiassa tämä kierros oli 50 metriä vajaa täydestä kympistä. Tästä Lonkaantien kierroksesta vajaa puolet on tasaista asfalttia ja loput vaihtelevaa kovapintaista hiekkatietä, mihin sisältyy yksi yli kilometrin pituinen nousu. Nousulla oli korkeuseroa lähes 70 metriä ja sitten on tietenkin vastaava alamäkiosuus. Kuusi vuotta myöhemmin juoksin tämän kierroksen harjoituksissa aikaan 29.20

Syyskuun lopussa menin juoksemaan Valtimon perinteisen Ylä-Karjalan kympin. Se muodostui silloin kymmenestä tasan kilometrinpituisesta kierroksesta. Joka kierros juostiin 350 metriä urheilukentällä ja loput oli kovapintaista hiekkatietä. Tulin yleisessä sarjassa toiseksi heti Valtimon Vasaman Kauko Kanervon jälkeen. Aikani oli 32.22, mikä oli ensimmäisen kymppini aika 17 vuoden ikäisenä. Kanervo oli noin puoli minuuttia nopeampi, mutta se ei ollut mikään ihme, sillä hän pystyi juoksemaan radalla vitosen reilusti alle 15 minuutin. Kauko Kanervon päälaji oli hiihto, missä hän oli hyvää kansallista tasoa. Kestävyysjuoksu oli siihen maailman aikaan arvostettua, sillä kaikki osanottajat, jotka alittivat kympillä 40 minuutin, saivat vuodeksi ilmaiseksi Ylä-Karjala-lehden. Niinpä Juuan Vihtasuollakin luettiin vuoden ajan Nurmeksen ja Valtimon paikallisuutisia!

Kohtaaminen ME-miehen kanssa kapeassa oviaukossa

27.7 Kohtaaminen ME-miehen kanssa kapeassa oviaukossa: Heinäkuu meni juoksuharjoitusten suhteen samalla tyylillä kuin edellinen kuukausi. Edellisessä kirjoituksessa niistä kerroinkin, joten niitä on turha toistaa. Laitan kuitenkin esille päiväkirjastani ottamani kuvan heinä- ja elokuun harjoituksista. Heinäkuu oli myös kuukausi, jolloin oli paljon työtä. Oli heinänseivästystä ja heinien latoon kokoamista, salaojapellolla hiekan luomista ja kaikkea muuta, mitä sattui eteen tulemaan maaseudun arkipäivän aikana. Ruumiillinen, monipuolinen työ oli eduksi ajatellen tulevia urheiluvuosia. Tajusin tämän asian jo varhain, vaikka en tästä asiasta keskustellut kenenkään kanssa.

Kun valittavana oli traktorilla tehtävät työt tai joku ruumiillinen työ – vaikka aitojen rakentaminen lehmille – niin valitsin aina jälkimmäisen vaihtoehdon. Halusin aina tietoisesti tehdä kaikkea sitä, missä tarvittiin käsiä ja jalkoja. Jätin mielelläni nuoremmalle veljelleni konetyöt. Veljeni oli erittäin taitava ammattilainen kaikissa asioissa, mitkä liittyivät koneisiin sekä niiden käyttöön ja huoltamiseen. Omalta kohdaltani tällaista arviota ei voi antaa, koska onhan aina niin, että työ aina tekijäänsä opettaa. Koneet eivät koskaan olleet kiinnostukseni kohteita.

Harjoituksista en kerro sen enempää (kuvasta voi katsoa!), mutta kilpailuista ja niiden ohessa tapahtuneista asioista on jäänyt monta hetkeä muistiin. Aiemmin kerroin, että ensimmäisen tonnivitosen juoksin heti juhannuksen jälkeen Kuopiossa. Aikani oli 4.08,8. Siihenkin saa juosta, sillä tasaisella vauhdilla kilometrivauhdiksi tulee 2.46. Toisin sanoen jokainen sata metriä täytyy juosta aikaan 16,6 sekuntia. Mainittakoon tässä yhteydessä, että koskaan en pystynyt juoksemaan satasta nopeammin kuin 13,5. Olin hidas, mutta minkäs niille geeneilleen voi! Pantterikaan ei pääse eroon pilkuistaan, vaikka juoksisi miten kovaa tahansa.

Viikkoa myöhemmin Kuopion kilpailun jälkeen oli Joensuun Katajan järjestämät Suomi-kisat. Matkana oli jälleen 1500 metriä A-poikien sarjassa. Vaikka oli heinäkuun alku, niin sää oli erittäin kolea, tuulinen ja sateinen. Kerta kaikkiaan surkea sää osui kisajärjestäjien kohdalle. Liekö ollut sään syytä vai jotain muuta, koska aikani oli kuusi sekuntia huonompi kuin viikkoa aiemmin Kuopiossa.

On kuitenkin kaksi henkilöä, mitkä jäivät yhtä paljon mieleeni kuin tämä edellä mainitsema oma kilpailuni. Miesten vitosella oli mukana Rune Holmen, juoksija Ahvenanmaalta. https://fi.wikipedia.org/wiki/Rune_Holm%C3%A9n  Joensuun urheilukentällä oli katsomo, jonka alla oli ikivanha pieni pukuhuone. Olin hetken aikaa tämän tunnetun juoksijan kanssa samaan aikaan tässä ankeassa betonisessa pukukopissa. En ollut koskaan ollut näin lähellä näin tunnettua juoksijaa, sillä Rune Holmen oli kolme vuotta aiemmin voittanut Suomen mestaruuden 5000 metrin matkalla.

Nämä Katajan perinteiset Suomi-kisat oli kansainvälinen tapahtuma, missä oli mukana ainakin yksi maailmankuulu urheilija. Hän oli ruotsalainen ”jätti”, yksi Ruotsin kautta aikojen tunnetuimmista urheilijoista, kiekonheittäjä Ricky Bruch. https://fi.wikipedia.org/wiki/Ricky_Bruch  youtube löytyy täältä:  https://www.youtube.com/watch?v=P6EVqSMczXE Joensuun kisojen aikaan hänellä oli kiekonheiton maailmanennätys. Hän oli todellinen kuuluisuus, ei ainoastaan urheilun takia vaan myös värikkään esiintymistapansa takia.

Kuvassa on Ricky Bruch. Hänen Ruotsin ennätyksensä rikottiin tänä kesänä Daniel Arvid Paavali Ståhlin toimesta. Danielin äiti on suomalainen. Kuvan voi klikata suuremmaksi.

Tätä kaksimetristä ja 140 kiloista Svea-mamman poikaa ei voinut olla huomaamatta siellä, missä hän liikkui. Kohtaamiseni kiekon ME-miehen kanssa oli läheinen. Olin astumassa katsomon alla olleesta pukuhuoneesta ulos, kun samanaikaisesti pukuhuoneeseen oli tulossa tämä ruotsalainen samasta kapeasta oviaukosta. Yhtä aikaa emme kuitenkaan sopineet menemään ja tulemaan. En kuitenkaan muista, väistinkö minä vai Ricky, joka oli minua 30 senttiä pitempi ja 90 kiloa painavampi.

Heinäkuun toisella puoliskolla olivat ne Lieksan piirinmestaruuskilpailut, joista kerroin aiemmin salaojitusjutun yhteydessä. Voitin perättäisinä päivinä 1500 metrin ja 800 metrin juoksut. Tavoitteena oli juosta 800 metrin sijaan 3000 metriä, mutta kilpailujen järjestäjät olivat unohtaneet matkan kilpailuohjelmasta. Kauden päätavoitteenani oli ollut talvesta lähtien A-poikien (17-18 vuotta) SM-kisat, mitkä pidettiin elokuun alkupuolella Turussa. Minulta puuttui kuitenkin kilpailuihin vaadittava A-luokan tulos, koska en ollut juossut koskaan tätä matkaa.

Merkinnät ovat heinäkuun 1974 harjoituksista. Kuvan voi klikata suuremmaksi.

Lieksan viikonlopusta oli enää kaksi viikkoa SM-kisoihin ja kilpailuihin ilmoittautumisaika oli päättymässä muutaman päivän kuluttua. Niinpä Joensuun Kataja järjesti kahden päivän kuluttua ylimääräiset luokittelukilpailut, jolloin oli viimeinen mahdollisuus alittaa vaadittava kisaraja. A-poikien 3000 metrillä se tarkoitti joko 9.10 tai 9.15 alitusta. Se saattoi olla jopa 9.00. Kestävyysjuoksutaso oli silloin korkealla Suomessa myös nuorten sarjoissa. Samalla tämä luokittelukilpailujen 3000 metriä oli A-poikien piirinmestaruuskilpailu, mikä oli unohtunut järjestää kaksi päivää aiemmin. Juoksin kilpailun yksin kylmässä säässä ja alitin samalla kisarajan reilusti ajalla 8.44,8. Tämä oli ensimmäinen tulokseni 3000 metrin matkalla, kun minulla oli ikää 17 vuotta. Kilpailun tuloksen myötä Kataja pystyi ilmoittamaan minutkin vajaan kahden viikon päästä pidettäviin Turun SM-kisoihin. Viime tippaan se meni, mutta sehän ei ollut mitään uutta – ei silloin eikä jatkossakaan…

Laitan tähän alle vielä toisen linkin Ricky Bruchista. Hän toimi urheilu-uran jälkeen mm. näyttelijänä

https://www.google.fi/search?site=&source=hp&q=ricky+bruch&oq=ricky&gs_l=psy-ab.1.0.35i39k1l2j0l2.119079.122151.0.127165.6.5.0.0.0.0.192.665.1j4.5.0....0...1.1.64.psy-ab..1.5.660.0..0i131k1.10nwapLcRAQ

Kesäkuun 1974 juoksuharjoittelu ja kilpailut

25.7 Kesäkuun 1974 juoksuharjoittelu ja kilpailut: Nyt siirryn kertomaan kesän 1974 urheiluasioista. Edellisissä jutuissa olen kertonut kaikesta siitä työstä, mitä tein kesäloman aikana. Vapaa-ajalla kävin paljon onkimassa monella eri lammella. Kuljin aina yksinäni pitkin metsiä ja polkuja, kaukaisimmat lammet saavutin polkupyörän tai mopon avulla. Viiden kilometrin sisällä oli poikkeuksellisen paljon erikokoisia lampia, jotka halusin nähdä ja kokea sen, millaisia kaloja ne vedet pitivät sisällään. Karttojen perusteella valitsin usein entuudestaan tuntemattomia kohteita. Etukäteen ei voinut tietää, onko saalista tulossa vai ei. Jotkut lammet eivät antaneet mitään, joten yksi kerta niiden rannalla jäi usein viimeiseksi kerraksi. Onkimani kalat perkasin aina itse ja siihenhän meni aikaa, koska saamani ahvenet olivat usein pienikokoisia. Herkullinen ruisjauhossa leivitetty ja voissa paistettu ahven oli sitten parasta, mitä ruokapöydästä löytyi.

Mitä tulee juoksuharjoitteluun, niin kesäkuussa tein harjoituspäiväkirjani mukaan 53 harjoituskertaa. Minulla oli ollut syksystä lähtien Joensuun Katajan kautta oma valmentaja, mutta yhteyksiä häneen ei juuri ollut kesän aikana, joten olin itseni valmentaja. Muutama aamulenkki jäi tekemättä, muulloin aamuisin läksin aina juoksemaan kello kuudelta 5-10 kilometrin matkan. Aika usein matka oli 7,3 km, koska juuri sen verran tuli harjoitukselle mittaa, kun kiertelin läheisessä kangasmetsässä tiettyjä kangaspolkuja pitkin. Aamulenkit juoksin aina rentoa 4.00-4.10 kilometrivauhtia.

Iltasella tein paljon erilaisia vetoharjoituksia. 200 metrin vetoja tein kuukauden aikana kaikkiaan seitsemän kertaa esimerkiksi siten, että juoksin matkan viisi tai kuusi kertaa reippaalla vauhdilla, jokaisen vedon välissä hölkkäsin saman matkan. Kun olin tehnyt tämän vetosarjan, niin se oli riittävästi tai sitten kymmenen minuutin hölkän jälkeen tein saman uudelleen. Tein myös muutaman kerran 400-600 metrin vetoharjoituksia. Lisäksi yhtenä päivänä tein tosi kovan harjoituksen, kun juoksin seitsemän kilometrin matkan siten, että 50 metriä täysillä, 50 metriä hölkkää, 50 metriä täysillä jne. Vaikka itse sanonkin, niin vaatii aika ”kovaa päätä” tällaisen harjoituksen suorittaminen, koska se tuntuu niin äärettömän pahalta. Ainoastaan juoksua tosimielessä harrastava voi ymmärtää sen, mitä edellä kirjoitin. Harjoituksiini sisältyi myös hitaammalla vauhdilla tehtyjä harjoituksia, koska kaikkiaan kesäkuun aikana juoksin kymmenen kertaa 10-15 kilometrin pituisia lenkkejä noin neljän minuutin kilometrivauhdilla. Juoksukilometrejä kesäkuun aikana kertyi yhteensä noin 470 kilometrin verran.

Kopio kesäkuun 1974 harjoituksista. Kuvan voi klikata suuremmaksi.

Kilpailuihin lähteminen Juuan Vihtasuolta ei ollut helppoa, koska kaikkialle oli pitkä matka. Kesäkuulla kilpailin radalla kaikkiaan vain kolme kertaa, joista kaksi oli viestijuoksun piirinmestaruuskilpailuissa Joensuussa. Molempina iltoina matkana oli 800 metriä. Ensin juoksin miesten viestissä Joensuun Katajan kolmosjoukkueessa. Luit oikein: kolmosjoukkueessa! Niinä vuosina oli paljon juoksun harrastajia. Päiväkirjani mukaan joku oli saanut juoksuosuuteni ajaksi 2.07. Seuraavana iltana juoksin Katajan A-poikien joukkueessa. Nyt aikani oli 2.06,5 eli puolen sekunnin parannus edelliseen verrattuna. Seuraavan kerran kilpailin juhannuksen jälkeen Kuopiossa nuorten sarjassa ja matkana oli 1500 metriä. Samalla tämä oli ensimmäinen kerta, kun kävin Kuopiossa ja ensimmäinen kerta, kun juoksin 1500 metrin matkan. Tulin toiseksi ajalla 4.08,8. Liekö Vehmersalmen Juhani Holopainen ollut edellä vai joku muu? Kisamatkan tein Joensuun kautta joensuulaisten mukana, ainakin minua vanhempi Jouko Rannanpää oli mukana. Pysähdyimme kisan jälkeen syömässä Kuopion lähellä olevassa motelli Iso-Valkeisessa. Se näytti silloin niin isolta ja hienolta paikalta, koska eihän Juuassa ollut sellaisia rakennuksia.

Siihen maailman aikaan oli vielä paljon linja-autovuoroja Joensuusta pohjoiseen päin. Vaikka oli jo myöhäinen hetki saapuessamme Kuopion kansainvälisistä kisoista Joensuuhun, niin siitä huolimatta pääsin vielä bussin kyytiin, mikä vei minut kotipaikan kohdalle. Tänä päivänä kaikki olisi paljon vaikeampaa, jos omaa henkilöautoa ei olisi käytössä, koska linja-autovuorot ovat käyneet vähiin. Tosin eihän nykyisin ole juuri yleisurheilukisojakaan toisin kuin silloin. Niinä vuosina yleisurheilukilpailuja oli jopa kymmenen joka arki-ilta kautta Suomen. Muistan hyvin, miten radiossa viittä minuuttia vailla yhdeksän kerrottiin monta minuuttia tuloksia, mitä oli tehty pitkin Suomen maata. Se oli sitä aikaa, mikä ei enää koskaan palaa takaisin.

Kesken salaojituksen oli lähellä että …

24.7 Kesken salaojituksen oli lähellä että …: Edellä kerroin tuoreheinän tekemisestä, kun talikolla nostelin ja heittelin tuoretta ja raskasta heinää AIV-tornin sisä- ja ulkopuolella. Tätä tein enon tilalla. Sitten vuorossa oli kuivaheinän tekeminen, mikä tarkoitti heinänseivästystä omalla kotitilalla. Seivästinkö kesällä 1974 tuhat seivästä vai enemmän, siitä en ole aivan varma. Sen kuitenkin muistan, että seuraavana kesänä seivästin 1500 heinäseivästä runsaan kahden viikon aikana. Kun heinät olivat kuivuneet ja ne oli siirretty latoon, niin sen jälkeen meidän peltoaukiolla puhalsivat uudet tuulet: isä oli päättänyt aloittaa peltojen salaojituksen.

Kunnansuolla meidän peltosarat olivat pitkiä. Pisimmät sarat olivat pituudeltaan noin 550 metriä. Suurin piirtein sellaisen pätkän ehti päivässä seivästää oman perheen voimin. Sarkoja erottavat ojat alkoivat hävitä, kun salaojaurakoitsija toi heinäkuulla ensimmäistä kertaa koneensa peltoaukealle. Vuosi oli 1974 ja nämä salaojitukset jatkuivat useamman vuoden ajan. Urakoitsija oli saapunut Pielisen toiselta puolelta Lieksasta saakka ja hänen sukunimensä oli Kiiskinen. Olisiko hän ollut Kylänlahdesta tai Viensuulta? Ei näitä kaikkia vanhoja asioita jaksa muistaa kovin tarkkaan…

Ennen salaojitusten aloittamista ojitettava alue piti ensin mitata ja paaluttaa. Salaojitusteknikko suoritti alueen vaaituksen, suoritti salaojien linjauksen ja merkitsi korot. Siitä tuli samalla urakoitsijan työohje. Pellolle tuli yksi iso kokoojalinja, mihin kaikki kaivettavat sivuojat johdettiin. Päälinjan eli kokoojalinjan kautta vedet valuivat pellon päädyssä olevaan Tervapuroon. Kesällä tämän puron virtaus oli verkkaista eikä veden liikettä juuri voinut havaita. Puron toisella puolella oli Viäränmäen Eeliksen eli Eelis Lehikoisen peltoalue. Kymmenen vuotta aiemmin oli jäänyt mieleeni, miten kyykäärme heinäaikaan pääsi pakenemaan juuri tähän Tervapuroon. Käärmeet ovat hyviä uimaan – sen sain silloin havaita. Sekin käärme hävisi siinä samassa, kun se työnsi päänsä vesirajaan.

Muutamia asioita on jäänyt muistiin tästä ensimmäisestä salaojitusvuodesta. Kesä oli erityisen sateinen ja sen huomasi pellolla. Ojitusta varten tarvitaan sopivan karkeaa hiekkaa, mitä tulee laittaa riittävästi salaojaputken päälle. Sopivan huokoisen hiekan tarkoitus on tietenkin imeä vesi itseensä ja sitä kautta putken sisään. Siihen aikaan salaojakoneet olivat erilaisia kuin nykyisin. Ei ollut erillistä hiekanjakovaunua, mikä sirottelee hiekan maan sisään lasketun salaojaputken päälle. Niinpä kaikki hiekka lapioitiin käsin sitä mukaa kuin uutta ojaa syntyi urakoitsijan toimesta. Lisäksi vielä tänä kesänä ei ollut käytettävissä – ei ainakaan meidän pellolla – muovista salaojaputkea, vaan kaikki putket olivat punertavaa tiiliputkea. Niiden pituus oli 34 cm ja putken sisähalkaisija oli 40 mm:n paksuinen. Kokoojaputken läpimitta oli kaiketi suurempi? Kuitenkaan en enää muista, mitä ne olivat kooltaan vai oliko se sittenkin samaa kokoa.

 

Tällaisia olivat salaojituksessa käytetyt tiiliputket

Sateitten takia pelto oli märkää ja näin ollen pellon kantavuus heikkeni raskaiden ajoneuvojen alla. Erityisesti mieleeni jäi yksi tapaus, kun kuorma-auto toi hiekkakuorman pellon reunaan, mistä se sitten oli tarkoitus kuljettaa traktorilla salaojitusalueelle. Kävi niin, että sora-auto ajoi raskaan kuorman kanssa liian kauas kovalta maalta pehmeälle maalle ja samalla auton takapyörät upposivat maahan. Niinpä sora-auto juuttui siihen kiinni eikä noussut omin voimin ylös. Ei auttanut muu kuin laittaa traktorin perään juontovinssi ja yrittää sen avulla auttaa autoa nousemaan ylös.

Sora-auton kuljettaja kiinnitti vinssin vaijerin kuorma-auton keulaan ja minun tehtäväksi jäi nostaa vinssin vipua. Kuorma-auton keulan ja minun väliä ei ollut kovin montaa metriä.  Vaijeri pingottui tiukaksi, kun yritin saada auton nousemaan samalla kun kuljettaja istui auton kopissa. En ole milloinkaan pelännyt niin paljon kuin siinä tilanteessa. Ajattelin, että jos vaijerin kiinnitys jostain syystä pettää, niin silloin vaijeri silmänräpäyksessä singahtaa päähäni ja seuraa välitön kuolema. Kuitenkin sora-auto oli pakko saada irti. Kiristin vaijeria sen minkä jaksoin samalla kun traktorin etupyörät pomppivat ylös. Oli suuri helpotus, kun sora-auto suostui nousemaan ylös jorpakosta. Se oli todella helpottava tunne, mikä jäi syvälle mieleni sopukoihin. Aikaa tästä tapahtumasta on melko tarkalleen 43 vuotta.

 

Salaojakone jättää jälkeensä tällaisen jäljen

Salaojituspäivien kohdalle osuivat myös piirinmestaruuskilpailut. Vaikka oli ohitettu heinäkuun puoliväli, niin niinä päivinä oli ankeaa koleuden ja sateen takia. Juoksemisessakaan ei ollut mitään hohtoa johtuen säästä. Voitin kuitenkin A-poikien piirinmestaruudet Lieksan hiilimurskaradalla sekä 1500 metrillä että 800 metrillä. Ajat olivat harjoituspäiväkirjan mukaan pitemmällä matkalla 4.11,7 ja lyhyemmällä matkalla 2.06,2. Jälkimmäinen oli samalla oma ennätykseni ja samalla se jäi kesän ainoaksi kilpailuksi 800 metrin matkalla. Paransin vuoden takaista aikaani yli kolmella sekunnilla. Minun päämatkani oli kuitenkin 3000 metrin juoksu, mutta kilpailujen järjestäjät unohtivat sen matkan järjestämisen kokonaan. Niinpä tulos tältä matkalta puuttui vielä kokonaan, vaikka kesä oli jo loppupuoliskolla. Muista kesän 1974 kilpailuista ja harjoittelusta kerron myöhemmin erillisessä kirjoituksessa.

Kesän salaojitusurakka oli loppuvaiheessa, kun yllättäen ojitusalueella eteen osui iso kivi. Oli yllätys, että mutamaan sisuksista löytyi sellainen este, koska maan pinnalla kiviä ei näkynyt. Ei auttanut muu kuin kiertää kivi. Ja siihen tarvittiin erillinen kaivinkone. Väli-Mikkolan Mikko tuli kaivinkoneensa kanssa. Mikko kaivoi ojan aivan kiven viereen, samalla siihen tuli melko iso mutka. Kun Mikko sai ojan valmiiksi, niin minä laskeuduin ojan pohjalle ja tasoitin sen lapiolla. Samalla kun olin tasoittamassa pohjaa, niin Mikko ja isäni laittoivat tupakat palamaan seuraten samalla työni edistymistä ojan reunalla.

Traktorikaivuri oli koko ajan vieressä käynnissä. Saatuani ojan pohjan tasoitettua, otin ojan reunalle valmiiksi laitetut punaiset tiiliputken palat käsiini ja asettelin ne perätysten toinen toisensa perään. Näin siitä syntyi yhtäläinen kokonainen putki ja työ oli suoritettu. Otin kiven kohdalta muutaman askeleen sivuun ja vetäisin käsien avulla itseni ylös ojan pohjalta. Samalla kun olin päässyt ylös, niin se iso kivi vierähti ojan pohjalle. Muutamaa sekuntia aiemmin olin ollut sen kiven kohdalla asettamassa tiiliputkia paikoilleen. Kuolema kulki läheltä, mutta ei osunut. Mikko ja isäni huomasivat tapahtuneen, mutta kun mitään sen kummempaa ei tapahtunut, niin tästä äkillisestä tapahtumasta ei puhuttu mitään. Kaivurin aiheuttama tärinä ja kiven muoto kaiketi aiheuttivat tämän odottamattoman ilmiön. Siihen se kivi jäi paikoilleen ja mikäpä sen oli ollessa siinä, kun salaojaputki oli saatu laitettua paikoilleen.

AIV-rehun tekoa pyöreään rehutorniin

10.7 AIV-rehun tekoa pyöreään rehutorniin: Kesä 1974 oli sään suhteen huono. Sadetta tuli usein ja oli myös kylmää. Jos en muista väärin, niin kunnon kesää ei juuri ollut. Täytin alkukesästä 17 vuotta ja tänä kesänä oli paljon työtä kotitilan pelloilla. Meidän maatilan oma peltoala oli lisääntynyt, kun eräs viljelijä samalta peltoalueelta lopetti maanviljelyn ja hänen peltonsa siirtyivät isän omistukseen. Peltoa tuli lisää myös vuokramaiden muodossa. Tämä kaikki tarkoitti sitä, että myös heinänseipäitä piti nousta pellolle enemmän kuin edellisinä vuosina. Meillä ei vielä tänä eikä seuraavana vuonna ollut tuorerehun eli AIV-rehun tekoa, joten kaikki heinä nosteltiin kuivumaan seipäille. Ja kuivumisen jälkeen ne piti koota latoihin. 

Meidän asuinseudulla oli myös muutamia viljelijöitä, jotka olivat rakentaneet AIV-torneja, pyöreitä rehusiiloja, mihin tuoreheinä koottiin. AIV-heinän ensimmäisen sadon korjaaminen tapahtuu täällä päin Suomea heti juhannuksen jälkeen, joskus jopa aiemmin riippuen siitä, miten aikaisin kasvukausi on päässyt alkamaan. Varsinainen heinänseivästysaika alkaa myöhemmin. Kesällä 1974 kävi ensimmäistä kertaa niin, että kesän heinätyöt aloitin kahden kilometrin päässä olleella enoni tilalla ennen kuin heinänseivästys kotitilan pelloilla pääsi alkamaan.

Enolleni oli valmistunut uusi AIV-torni, mihin pellolta tuodut heinät nostettiin elevaattori-kuljettimen avulla. Traktori peruutettiin kuljettimen viereen, peräkärryn lava kipattiin ylös ja heinät alkoivat valua alas. Ensimmäinen tehtäväni oli luoda heinät kuljettimelle jonkun toisen työntekijän kanssa. Siihen tarvittiin talikkoa ja riuskaa voimaa, kun heinät nosteltiin kuljettimelle. Sähkömoottorilla toiminut kuljetin nosti heinät tornin ylimpään aukkoon, mistä ne sitten putosivat tornin sisään.

Tämän AIV-tornin kaltaisia rakennuksia on maassamme tyhjillään laskematon määrä

Enoni sitten meni hakemaan uutta kuormaa vieressä olevalle Vihtasuon peltoaukealle. Kun koko rehukuorma oli siirtynyt torniin, niin minä nousin AIV-tornin aukolle ja siitä tikkaita pitkin tornin pohjalle. Kuljettimen pudottamat heinät piti sitten tasoitella tornin sisällä. Talikko käteen ja jälleen tarvittiin nuorta voimaa, kun kasassa olevia heiniä piti heitellä tasaisesti ympäri rehutasannetta. Tuorerehun tekemisessä käytetään erityistä AIV-happoa, mikä koostuu lähes kokonaan muurahaishaposta. Niinpä sitä ainutlaatuista tuoksua, mikä syntyy tuoreen heinän ja hapon yhteisvaikutuksesta, ei voi unohtaa. Tämä tuoksu korostui erityisellä tavalla siellä pyöreän tornin pohjalla.

Siellä tornin pohjalla ei koskaan käynyt mielessä, että siellä oloon olisi voinut sisältyä myös äkillisiä odottamattomia vaaratekijöitä. Rehun käymisen yhteydessä on mahdollista, että suljetussa tilassa voi hapen määrä vähentyä ja aiheuttaa äkillisen tajuttomuuden. Sellaistakin on sattunut vuosien aikana, että työntekijä on löydetty tajuttomana tai kuolleena AIV-siilon pohjalta. Mitkään tällaiset mahdolliset vaaratekijät eivät koskaan tulleet mieleen.

AIV-rehun irrotteleminen kipatusta kasasta oli rankkaa työtä, kun sitä teki pitkän päivän. Sitä se oli myös rehusiilon sisällä. Työnteon yhteydessä mielessä oli myös iltasella tai illan suussa tehtävä päivän juoksuharjoitus. Yksikään harjoituskerta ei saanut jäädä väliin – näin ajattelin aina. Kukaan ei ollut minulla tätä ajatusmallia syöttänyt, se oli ihan oma valinta, josta en saanut tinkiä ja antaa muille tasoitusta huonon harjoittelun takia. 

Talikko oli tärkeä työväline rehun luomisessa

Eräänä päivänä rehunteossa oli ongelmia, kun kuljettimessa oli teknillisiä ongelmia. Iltapäivän ruokailu – hienosti sanottuna päivällinen – oli siirtymässä lähemmäksi kuutta ja ruokailun jälkeen oli tarkoitus vielä jatkaa rehuntekoa. Minun oli tarkoitus tehdä juuri sinä päivänä vauhdikas harjoitus, mutta ennen sitä en voinut ruokailla neljään tuntiin. Pistokset olivat usein harjoitusten riesana ja tiesin, että jos ruokailusta oli liian vähän aikaa, niin silloin pistos saattoi tulla herkästi. Tein silloin oman ratkaisuni: kun muut menivät ruokailemaan, niin minä ajoin polkupyörällä kahden kilometrin matkan kotiin, laitoin juoksuasun päälle ja lähdin tekemään kovavauhtisen harjoituksen läheiselle kankaalle. Lopetettuani harjoituksen laitoin jälleen työvaatteet päälle ja pyöräilin enon tilalle. Talikko käteen ja työt jatkuivat vielä jonkin aikaa illan aikana. Kukaan ei kysellyt, missä oli ruokailun aikana. Ruokailin sitten myöhään illalla kotona ennen nukkumaan menoa. Pääasia oli, että olin saanut tehtyä illan harjoituksen hyvin ilman pistoksen vaaraa.

Tämän päivän ihmiset eivät tiedä, miten tärkeä tämä suomalaisen Viipurista kotoisin olleen kemistin Artturi Ilmari Virtasen rehunsäilöntäkeksintö oli. Suomi oli silloin maatalousvaltainen yhteiskunta. Maatalousväestö ja sitä myöten koko yhteiskunta hyötyi valtavasti tästä AIV-keksinnöstä, mikä otettiin vuosien myötä käyttöön ympäri maailmaa. Tässä linkki tähän keksintöön, mikä toi Nobelin kemian palkinnon vuonna 1945  https://fi.wikipedia.org/wiki/AIV-rehu

Ensimmäisen lukiovuoden päätös Juuan lukiossa

7.7 Ensimmäisen lukiovuoden päätös Juuan lukiossa: Vuoden 1974 Kalajoen SM-maastojen jälkeen oli vielä vajaa kolme viikkoa toukokuuta jäljellä ja saman verran oli vielä jäljellä Juuan lukion ensimmäistä lukuvuotta. Juoksuharjoittelussa noudatin orjallisesti joensuulaisen valmentajani antamia ohjeita eli se tarkoitti sitä, että huhtikuun alusta lähtien alkaneet mäkihyppelyt yhä vaan jatkuivat, tosin enää kahden viikon ajan. Varsinainen perusjuokseminen aamun vitosen lenkkejä lukuun ottamatta oli jäänyt olemattoman vähälle. Yli kymmenen kilometrin pituisia harjoituksia olin tehnyt vain kaksi kertaa huhtikuun alussa, sen jälkeen harjoituksissa ei ollut tilaa muulle kuin päivästä toiseen jatkuvalle mäkihyppelylle. Kaikki tämä osaltaan vaikutti siihen, miksi Kalajoen SM-kisat menivät odotuksiin nähden kovin heikosti. Olin liian väsynyt, mikä näkyi myös siellä kisapaikalla.

Lukion ensimmäinen kouluvuosi meni vaikeuksitta läpi, vaikka olin kaikkea muuta kuin lukutoukka. Oudoin asia kuluneen vuoden aikana liittyi matematiikkaan (se oli minun vahvuuksiani), koska silloin peruskoulun syntymisen myötä matematiikassa alettiin opettaa jotain ihmeellistä joukko-oppia. Tässä yksi linkki joukko-oppiin ja alkioihin, jos tämä aihe jotakuta kiinnostaa http://www.norssit.fi/sivut/6_18_kirottu_joukko-oppi_siunattu_joukko-oppi.php  Onneksi se joukko-oppivouhotus meni nopeasti ohi ja opetussuunnitelmissa palattiin takaisin perinteiseen perusmatematiikkaan. 

Juuan lukion matematiikan opettajana tämän yhden ”joukko-oppivuoden” ajan sattui olemaan Heikki Turunen. Hän oli perusjuukalaisia, sillä hänen äidillään oli ollut kirkonkylällä kaikkien juukalaisten tuntema Suojan baari. Sillä nimellä se tunnettiin, tosin virallisesti sen nimi oli Ravintola ja matkustajakoti Suoja. Siitä paikasta en muista mitään muuta kuin sen, että siellä joskus pienenä poikana noin kymmenen vuotta aiemmin näin ensimmäistä kertaa rahapelikoneen. Se oli 20 pennin pajatso, minkä ympärillä harmaansinisen tupakansavun keskellä seisoi monipäinen miesjoukko työntäen vuoronperään kolikoitaan laitteeseen. Puheensorinan täyttämässä tilassa oli kaikki se tunnelma, minkä ei voinut edes kuvitella mahtuvan muualle kuin tähän ”Suojan Iitan” baariin.

Tulitikkurasian etiketissä on muisto Suojan baarista

Joukko-oppia opettamaan joutunut opettajamme Heikki oli myös oma persoonansa, jota ei voinut olla huomaamatta, kun hän liikkui kylän raitilla. Omistiko Heikki autonajokortin vai ei - sitä en tiedä – koska en muista koskaan nähneeni häntä auton ratin takana. Sen sijaan Heikki ajeli mopedilla, sininen Pappa-Tunturi se taisi olla. Mopo oli erikoisvarusteltu, sillä sen tarakan päällä oli riittävän tilava kuljetuskori, mihin mahtui monenlaista ostettavaa…

Toukokuun lopussa viimeisen viikon aikana en mennyt lainkaan kouluun, sillä koko viikon kävin kymmenen kilometrin päässä istuttamassa metsään männyntaimia. Meillä oli 26 hehtaarin kokoinen metsäpalsta Sorveuksen alueella. Se oli tullut noin kymmenen vuotta aiemmin lisämaaksi siinä vaiheessa, kun isälle oli myönnetty osto-oikeus kahdeksan peltohehtaarin hankkimiseen. Metsää piti hakata vuosittain velkojen takia ja kaadetun puuston tilalle piti tietenkin istuttaa taimet. Näitä taimia sitten istutin toukokuun 1974 lopussa. Tämä sama asia toistui myös seuraavana vuonna samaan aikaan vuodesta, myös silloin olin poissa koulusta viimeisen viikon ajan.

Heräsin aamulla kuuden aikaan, kävin juoksemassa aamulenkin ja syötyäni lähdin mopolla kymmenen kilometrin päässä olevaan Sorveuksen metsään. Siihen aikaan ei ollut vielä pottitaimia vaan istutettavat taimet olivat avojuurisia. Pottiputkiakaan ei tietenkään ollut vaan istutuskuokka oli se työkalu, millä humuskerroksen pinta rikottiin uuden tulevan puun kasvupaikaksi. Istutusta edeltävää maanpinnan äestystä ei tehty meidän Sorveuksen salopalstalla, niinpä istutuskuokka oli välttämätön työväline. 

Taimien istuttaminen oli sitä oikeaa ruumiillista työtä. Kuntoni oli tietenkin hyvä, joten siinä suhteessa ei ollut mitään ongelmia. Avojuuriset männyntaimet oli tuotu metsänhoitoyhdistyksen toimesta metsään tien varteen, josta ne sitten piti kantaa mäen päällä olevalle istutusalueelle. Paljasjuuristen taimien vesitaloudesta piti huolehtia, sillä juuret eivät saaneet missään tapauksessa päästä kuivumaan. Niinpä taimet piti sijoittaa märkään paikkaan ja niitä piti juottaa perusteellisesti.

Hehtaarin kokoiselle aukolle piti istuttaa 2000 männyntainta. Ja tämä määrä piti tietenkin kantaa mukana sitä mukaa kuin istutusurakka edistyi. Maaperä oli onneksi melko kivetöntä hietamaata, sillä pinnan alla olevaan näkymättömään kiveen iskeminen ei tunnu kovinkaan mukavalta istuttajan ranteissa ja käsivarsissa. Sopivan istutuslaikun löytäminen kivisessä maaperässä ei ole sitä maailman mukavinta puuhaa. Tämän toteamuksen pystyy ymmärtämään parhaiten vain se, joka on tehnyt tätä istutustyötä.

Istutusurakan päätin iltapäivällä kolmeen mennessä. Sitten mopolla kymmenen kilometrin matka takaisin kotiin ja heti ilman taukoja lähdin tekemään päivän pääharjoitusta. Mäkihyppelyt olivat päättyneet kevään osalta, joten pääsin takaisin normaaliin juoksutapaan. Kun katselen harjoituspäiväkirjaani, niin toukokuun viimeisellä viikolla näyttää olleen paljon noin minuutin pituisia kovavauhtisia harjoituksia erilaisilla toistomäärillä. Ja sekin ilmenee, että joka aamu ennen Sorveukseen lähtöä olin juossut vitosen lenkin.  

Toukokuussa tein kaikkiaan 58 harjoituskertaa ja kilometrejä tuli kaikkiaan 350, joista osa oli tehty hyppimällä vastamäkeen. Ja tähän lopuksi vielä mainitsen, että lukiosta en pyytänyt luokanvalvojalta mitään lupaa saadakseni jäädä pois oppitunneilta. Kukaan ei nähnyt minua viikon aikana lukiossa. Eikä poissaoloista kukaan kysellyt, kun lukuvuoden päättäjäispäivänä olin jälleen muiden joukossa hakemassa koulutodistusta.

Katajan mukana Kalajoen SM-maastoissa 1974

5.7 Katajan mukana Kalajoen SM-maastoissa 1974: Jatkan jälleen urheilun parissa siitä, mihin jäin edellisessä kirjoituksessani ennen juhannusta 23.6 kertoessani kevään 1974 mäkihyppelyistä. Toukokuu alkoi tuttuun tapaan piirinmestaruusmaastoilla, mitkä pidettiin Lieksan Pankakoskella. Luokkakaverini Pirkko Kajander oli myös mukana näissä maastojuoksuissa, vaikka hän olikin pikajuoksija. Vaikka olimme juukalaisia, niin edustimme Joensuun Katajaa kuten 21.6 päivän blogissani kerroin. Joensuulaiset menivät suoraan Lieksaan omine kuljetuksineen Pielisen toista puolta ja me juukalaiset menimme Pirkon isän Rauno Kajanderin autolla toiselta puolelta Pielistä. Juoksu kulki hyvällä juoksualustalla niin, että voitin A-poikien 5,6 kilometrin matkan. Tohmajärven Esa Pulkkinen, monivuotinen kova kilpakumppani, oli varmaan toinen, vaikka harjoituspäiväkirjaani en tehnyt mainintoja muista juoksijoista.

Viikkoa myöhemmin oli äitienpäivä ja sehän tarkoitti niinä vuosina aina sitä, että silloin järjestettiin maastojuoksun SM-kisat. Ne olivat minun toiset SM-maastot Mikkelin maastojen jälkeen, mitkä pidettiin edellisenä vuonna, jolloin kuuluin vielä B-poikiin. Samalla tämä oli ensimmäinen kerta, kun olin reissussa Joensuun Katajan muiden juoksijoiden kanssa. Lauantaina menimme bussilla Kalajoen Hiekkasärkille, mikä oli sinä vuonna SM-maastojen kilpailupaikkana. Tämä oli myös ensimmäinen kerta, kun näin omin silmin meren. Tosin siinä ei ollut muuta katseltavaa kuin aava jäälakeus, sillä Pohjanlahti ei ollut vielä vapautunut jäistä. Meren jäällä oli kuitenkin sellainen vaikutus, että kilpailualueella ilma tuntui kylmältä.

Joensuusta oli melkoinen matka länteen Kalajoelle. Kuopion läheisyydestä samaan bussiin nousi ainakin neljä tyttöä ja yksi poika, jotka edustivat Vehmersalmen Urheilijoita. En tietenkään tuntenut heitä enkä ollut kuullut koskaan tästä pienestä yleisurheiluseurasta. Tulomatkalla tämä seura ja nämä urheilijat eivät enää olleet tuntemattomia, sillä heidän tuomisinaan oli peräti kolme kultamitalia. Näistä pienen seuran suurista saavutuksista kerron lisää myöhemmin tämän kirjoituksen yhteydessä.

Kalajoen hiekka-alueella oli leirintäalue, missä oli paljon pieniä vaatimattomia lautamökkejä. Näissä mökeissä me katajalaiset sitten yövyimme kilpailua edeltävän yön. Mökissä oli ainakin sängyt, missä pystyi hyvin nukkumaan yön yli ja lisäksi mökissä oli lämpöpatteri ja sähköllä toimiva keittolevy. Tämä keittolevy ja sen erikoinen käyttötapa on jäänyt hyvin mieleeni. Jokainen tietää, että keittolevyä käytetään ruuan valmistamiseen tai veden lämmittämiseen. Mutta nyt ensimmäistä kertaa näin, että sitä voidaan käyttää myös muuhun tarkoitukseen. Ensimäistä vuottaan Katajan asussa juokseva Taisto Honkanen näytti meille mallia siitä, miten kylmä mökki saadaan nopeasti lämpimäksi. Taisto käänsi keittolevyn molemmat levyt kuutoselle ja niin ilma mökin sisällä alkoi nopeasti lämmetä. Tämä oli minulle aivan uutta, sillä olin luullut, että virta saadaan kytkeä levyihin vain silloin, kun levyn päällä on jotain kuumennettavaa.

Kalajoen SM-maastojen radalla oli paljon pehmyttä hiekkaa, mikä ei ollut minulle ollenkaan hyvä asia. Tykkäsin juosta aina sellaisella alustalla, mistä oli hyvä ponnistaa. Itselleni kilpailu oli omalla tavallaan erikoisin, mikä ei koskaan myöhemmin toistunut. Mitä muistan tästä kilpailusta sijoitukseni lisäksi? Ensiksi mieleeni jäi se, että sää oli kylmä. Vieressä olleella jäisellä merellä oli kaiketi oma vaikutuksensa kylmyyteen. Mutta erikoista oli se, että juoksin koko kilpailun kuin unessa. Jostain syystä olin koko aamun väsynyt ja menin nukkumaan aamupalan jälkeen mökin sängylle. Nousin ylös vasta tuntia ennen starttia ja kuitenkin olin kuin unessa koko kilpailua edeltävän verryttelyjuoksun ajan. Lisäksi Katajan valmentaja Pauli Pakarinen antoi jotain ihme tahnaa varttia ennen starttia. Tämä tahna piti laittaa suuhun ja siitä mukamas sai jotain ylimääräistä energiaa. Eipä siitä ollut apua ainakaan uniseen olotilaani, sillä koko kilpailu meni ohi kuin unessa ja maalissa sain kuulla olleen 28. sijalla, mikä oli aivan surkea sijoitus. Energiatahnasta voin sanoa sen, että koskaan myöhemmin en nähnyt enkä kuullut siitä mitään. Se oli kuin tähdenlento, mikä hetken vilahti ja sitten samassa hävisi.

Oman sarjani A-poikien (17-18 vuotta) viiden kilometrin SM-kultaa voitti minua vuotta vanhempi Vehmersalmen Juhani Holopainen. Hän oli juuri se poika, joka tuli meidän katajalaisten kyytiin jostain Kuopion seudulta. Tuleva opettaja ja rehtori oli nopein ennen Kokkolan Eero Kinaretia ja Peräseinäjoen Veikko Haapalaa. Tohmajärven Esa Pulkkinen ei ollut kymmenen joukossa, mutta kuitenkin paljon ennen minua. Hävisin Holopaisen Jussille peräti minuutin ja 16 sekuntia, mikä oli todella iso ero.

Kataja sai kaksi kultamitalia Kalajoen tuomisina. Pauli Pakarisen valmentama Pirjo Vihonen voitti naisten viiden kilometrin matkan kymmenen sekunnin erolla ennen Nina Holmenia. Nina (myöhemmin EM-maratoonari Janne Holmenin äiti) voitti myöhemmin syksyllä Roomassa naisten Euroopan mestaruuden 3000 metrillä ensimmäisenä suomalaisnaisena ajalla 8.55,1. Katajan toinen kultamitali tuli naisten joukkuekilpailusta. Vihosen lisäksi joukkueeseen kuuluivat Päivi Räsänen ja Eila Kettunen. Tässä joukkuekilpailussa Pohjois-Karjalaan tuli toinenkin mitali, sillä Valtimon Vasaman hiihtäjistä (Ulla Suhonen, Kaija Härkin ja Irja Pyykönen) koostunut joukkue sai pronssia.

Meistä katajalaisista mainitsen vielä Liperin Viinijärveltä kotoisin olleen Jouko Rannanpään, joka oli nuorten sarjassa (19-20 vuotta) 8. sijalla heti Antti Loikkasen perässä. Tämän sarjan kolme ensimmäistä olivat Jukka-Matti Karjalainen Kaarinasta, Hannu Okkola Kuopiosta ja Ismo Toukonen Lahdesta. Aiemmin mainitsemani ”mökin lämmittäjä” Taisto Honkanen, joka vielä edellisenä vuonna edusti Ilomantsin Urheilijoita, ei mahtunut miesten matkalla kymmenen joukkoon. Taisto oli lahjakas juoksija, sillä edellisenä kevään maastojuoksun SM-kisoissa hän oli ollut nuorten sarjassa neljäs heti Kaarlo Maaningan jälkeen.

Katajan kaksi kultamitalia samoin kuin Vehmersalmen Vesan kultamitalit olen jo maininnut, mutta jälkimmäisen seuran kaksi voittoa on vielä kertomatta. Vehmersalmelta oli kilpailussa mukana harvinainen Koististen tyttökvartetti. A-tyttöjen sarjassa Sirpa Koistinen voitti kultaa ja kultaa saivat myös B-tyttöjen joukkuekilpailussa Arja, Eija ja Tarja Koistinen. Yksi heistä oli sitten paljon myöhemmin samassa opinahjossa Joensuun metsäopistossa, tosin eri luokalla. Ja taisi käydä niin, että eräs luokkakaverini sai hänestä sitten vaimon itselleen…