Lukion ensimmäinen kouluvuosi meni vaikeuksitta läpi,
vaikka olin kaikkea muuta kuin lukutoukka. Oudoin asia kuluneen vuoden aikana liittyi
matematiikkaan (se oli minun vahvuuksiani), koska silloin peruskoulun
syntymisen myötä matematiikassa alettiin opettaa jotain ihmeellistä
joukko-oppia. Tässä yksi linkki joukko-oppiin ja alkioihin, jos tämä aihe
jotakuta kiinnostaa http://www.norssit.fi/sivut/6_18_kirottu_joukko-oppi_siunattu_joukko-oppi.php
Onneksi se joukko-oppivouhotus meni
nopeasti ohi ja opetussuunnitelmissa palattiin takaisin perinteiseen
perusmatematiikkaan.
Juuan lukion matematiikan opettajana tämän yhden ”joukko-oppivuoden”
ajan sattui olemaan Heikki Turunen. Hän
oli perusjuukalaisia, sillä hänen äidillään oli ollut kirkonkylällä kaikkien
juukalaisten tuntema Suojan baari. Sillä
nimellä se tunnettiin, tosin virallisesti sen nimi oli Ravintola ja matkustajakoti Suoja. Siitä paikasta en muista mitään
muuta kuin sen, että siellä joskus pienenä poikana noin kymmenen vuotta aiemmin
näin ensimmäistä kertaa rahapelikoneen. Se oli 20 pennin pajatso, minkä
ympärillä harmaansinisen tupakansavun keskellä seisoi monipäinen miesjoukko
työntäen vuoronperään kolikoitaan laitteeseen. Puheensorinan täyttämässä
tilassa oli kaikki se tunnelma, minkä ei voinut edes kuvitella mahtuvan muualle
kuin tähän ”Suojan Iitan” baariin.
Tulitikkurasian etiketissä on muisto Suojan baarista |
Joukko-oppia opettamaan joutunut opettajamme Heikki
oli myös oma persoonansa, jota ei voinut olla huomaamatta, kun hän liikkui kylän
raitilla. Omistiko Heikki autonajokortin vai ei - sitä en tiedä – koska en
muista koskaan nähneeni häntä auton ratin takana. Sen sijaan Heikki ajeli
mopedilla, sininen Pappa-Tunturi se taisi olla. Mopo oli erikoisvarusteltu, sillä
sen tarakan päällä oli riittävän tilava kuljetuskori, mihin mahtui monenlaista
ostettavaa…
Toukokuun lopussa viimeisen viikon aikana en mennyt lainkaan
kouluun, sillä koko viikon kävin kymmenen kilometrin päässä istuttamassa
metsään männyntaimia. Meillä oli 26 hehtaarin kokoinen metsäpalsta Sorveuksen alueella. Se oli tullut noin
kymmenen vuotta aiemmin lisämaaksi siinä vaiheessa, kun isälle oli myönnetty
osto-oikeus kahdeksan peltohehtaarin hankkimiseen. Metsää piti hakata
vuosittain velkojen takia ja kaadetun puuston tilalle piti tietenkin istuttaa
taimet. Näitä taimia sitten istutin toukokuun 1974 lopussa. Tämä sama asia
toistui myös seuraavana vuonna samaan aikaan vuodesta, myös silloin olin poissa
koulusta viimeisen viikon ajan.
Heräsin aamulla kuuden aikaan, kävin juoksemassa
aamulenkin ja syötyäni lähdin mopolla kymmenen kilometrin päässä olevaan
Sorveuksen metsään. Siihen aikaan ei ollut vielä pottitaimia vaan istutettavat taimet
olivat avojuurisia. Pottiputkiakaan ei tietenkään ollut vaan istutuskuokka oli
se työkalu, millä humuskerroksen pinta rikottiin uuden tulevan puun kasvupaikaksi.
Istutusta edeltävää maanpinnan äestystä ei tehty meidän Sorveuksen
salopalstalla, niinpä istutuskuokka oli välttämätön työväline.
Taimien istuttaminen oli sitä oikeaa ruumiillista
työtä. Kuntoni oli tietenkin hyvä, joten siinä suhteessa ei ollut mitään
ongelmia. Avojuuriset männyntaimet oli tuotu metsänhoitoyhdistyksen toimesta metsään
tien varteen, josta ne sitten piti kantaa mäen päällä olevalle istutusalueelle.
Paljasjuuristen taimien vesitaloudesta piti huolehtia, sillä juuret eivät saaneet
missään tapauksessa päästä kuivumaan. Niinpä taimet piti sijoittaa märkään
paikkaan ja niitä piti juottaa perusteellisesti.
Hehtaarin kokoiselle aukolle piti istuttaa 2000
männyntainta. Ja tämä määrä piti tietenkin kantaa mukana sitä mukaa kuin
istutusurakka edistyi. Maaperä oli onneksi melko kivetöntä hietamaata, sillä
pinnan alla olevaan näkymättömään kiveen iskeminen ei tunnu kovinkaan mukavalta
istuttajan ranteissa ja käsivarsissa. Sopivan istutuslaikun löytäminen kivisessä
maaperässä ei ole sitä maailman mukavinta puuhaa. Tämän toteamuksen pystyy
ymmärtämään parhaiten vain se, joka on tehnyt tätä istutustyötä.
Istutusurakan päätin iltapäivällä kolmeen mennessä. Sitten
mopolla kymmenen kilometrin matka takaisin kotiin ja heti ilman taukoja lähdin
tekemään päivän pääharjoitusta. Mäkihyppelyt olivat päättyneet kevään osalta,
joten pääsin takaisin normaaliin juoksutapaan. Kun katselen harjoituspäiväkirjaani,
niin toukokuun viimeisellä viikolla näyttää olleen paljon noin minuutin
pituisia kovavauhtisia harjoituksia erilaisilla toistomäärillä. Ja sekin
ilmenee, että joka aamu ennen Sorveukseen lähtöä olin juossut vitosen lenkin.
Toukokuussa tein kaikkiaan 58 harjoituskertaa
ja kilometrejä tuli kaikkiaan 350,
joista osa oli tehty hyppimällä vastamäkeen. Ja tähän lopuksi vielä mainitsen,
että lukiosta en pyytänyt luokanvalvojalta mitään lupaa saadakseni jäädä pois
oppitunneilta. Kukaan ei nähnyt minua viikon aikana lukiossa. Eikä poissaoloista kukaan kysellyt, kun lukuvuoden
päättäjäispäivänä olin jälleen muiden joukossa hakemassa koulutodistusta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti