keskiviikko 3. maaliskuuta 2021

Tri Tenpenny: Koronarokote kansanmurha

 

Tri Sherri Tenpenny kertoo lähes 30 minuutin videolla koronarotteiden vaikutuksista ihmisen elimistöön. Video on suomennettu ja nyt voit lukea tämän suomennoksen alla olevasta kirjoituksesta. Kirjoitetulla sanalla on aina oma ykköspaikkansa.

Video Tietoa uudesta koronarokotteesta https://rapsodia.fi/tietoa-uudesta-koronarokotteesta-dr-sherri-tenpenny/

 

 


Tri Sherri Tenpenny: Olen tiennyt näistä asioista jo vuosien ajan, kasvoin tavallaan näiden keskellä. Enoni tutki mm. illuminaattia ja CFR:ää (USA:n ulkosuhteiden neuvostoa). Perheelläni oli kokonainen kirjastollinen salaliittoteorioiksi leimattuja teoksia. Olen siis tiennyt näistä asioista pitkään.

Kun rokotuksista alettiin puhumaan viime vuonna, kesti pitkään ennen kuin ihmiset saivat siirrettyä neulaa ja alkoivat kyseenalaistamaan ”rokoteuskontoa” sekä suurta uskoa niihin, jota meille on opetettu useiden sukupolvien ajan. 200 vuotta olemme saaneet kuulla, että ne ovat ”turvallisia ja tehokkaita”. Aivan kuin toistaisimme ”suolaa ja pippuria”. Sen pelkkä sanominen ei tee sitä kuitenkaan todeksi. Ja ”jos et rokota lapsiasi, he voivat kuolla” tai sitten sinua pidetään harhaoppisena.

Minulta kesti 20 vuotta siirtää neulaa tästä tänne (näyttää sormillaan eroa!). Viimeisen 9 kk aikana siirsimme sen jo tänne (näyttää uudelleen!), kun ihmiset alkoivat tutkimaan näitä asioita sanoen: ”Mitä tulee tapahtumaan?” Olen sanonut jo 5 vuoden ajan, että he eivät tee rokotteista pakollisia, mutta he tekevät elämän ilman niitä niin vaikeaksi, että suurin osa ihmisistä joutuu taipumaan rokotteisiin. Argentiinaan tämä tuotiin jo 5 vuotta sitten: et voi uusia ajokorttiasi tai passiasi ilman täydellistä rokotetodistusta.

Mitä kaikkea he voivatkaan lisätä siihen… Et voi käydä kaupassa tai edes vastaanottaa kauppakassia kotiisi, ellei sinulla ole rokotetodistusta, jotta suojelet myös kauppakassin toimittajaa. Et pääse käsiksi pankkitiliisi tai omiin rahoihisi, ellei sinulla ole kädessäsi pientä mikrotatuointia, jonka he voivat skannata. Ymmärrämme nyt sen, mihin tämä tie päättyy.

Kuunnelkaa nyt tarkasti: rokotteet ovat aina olleet joukkotuhoase. Niitä käytetään väestön vähentämiseen ja ne tuovat elinikäisiä asiakkuuksia. Kun hepatiitti B-rokotukset aloitettiin vastasyntyneille vuodesta 1991 alkaen, se oli kuin ”avoin valtakirja”, sillä rokotefirmat oli vapautettu kaikesta vastuusta vuodesta 1986 lähtien. Vuonna 2005 tämä vastuuvapaus ylitti kaiken aikaisemmin näkemämme. Kaikki COVID:iin liittyvä: testit, rokotteet, nettisivut, ihmiset, aivan kaikki. Nyt ihmiset ymmärtävät, että tämä on todella kontrollointiase. Ase, joka tekee sinusta joko kroonisesti sairaan tai tappaa sinut tai alistaa sinut transhumanismiin loppuiäksesi.

Se pääasia, mitä nyt haluan näistä rokotteiden sisältämistä aineosista sanoa, koskee kolmella tavalla Pfizerin rokotetta. Emme ole koskaan aiemmin nähneet näitä rokotteissa. USA:ssa on hyväksytty käyttöön noin eri 70 rokotetta. Kansainvälisessä käytössä jotkut näiden rokotteiden sisältämistä aineosista sekä rokotusaikatauluista eroavat hieman toisistaan. USA:ssa on 72 hyväksyttyä rokotetta, joista kaikkia ei kuitenkaan käytetä koko väestölle. Hyväksyttyjen listalla on rokotteet esim. koleraan, lavantautiin, Japanin aivokalvontulehdukseen sekä pernaruttoon, joita valitettavasti käytetään armeijassa.

On olemassa kuitenkin noin 72 yleistä rokotetta, mm. DTP-, vesirokko- ja MPR-rokotteet. Emme ole käyttäneet koskaan mRNA:ta yhdessäkään rokotteessa. Meillä on kyllä RNA-rokotteita, mm. tuhkarokko- ja poliorokotteet sisältävät RNA-virusta. Ero näiden välillä on kuitenkin se, että niissä tämä virus on mukana kokonaisena.

Kun kehosi tuottaa vasta-ainetta, se tuotetaan näitä viruksen ulompia koodaavia proteiineja vastaan. Tässä uudessa rokotteessa taas otamme pienen osan tämän viruksen perimästä, palan, joka liittyy erityisesti viruksen piikkiproteiiniin, ja piikitämme sitten sen kehoon. Tämä luo anti-neutraloivan vasta-aineen.

Sen sijaan, että tämä vasta-aine keräisi tämän mRNA:n ja poistaisi sen, niin kuin tapahtuu esim. tuhkarokkorokotteissa, jossa se kerää tuhkarokon ja poistaa sen. Nyt tämä anti-neutralisoiva vasta-aine luo ADE-efektin (vasta-aineriippuvainen voimistaminen). Ja tämä ADE-efekti sallii tämän pienen mRNA-palasen monistumisen itsekseen yhä uudelleen ja uudelleen luoden kehoomme näitä piikkiproteiineja, joita vastaan kehomme on tarkoitus tuottaa vasta-ainetta.

Tästä Bill Gates on puhunut sanoen: ”Ihmiset voivat muuttua itse rokotetta tuottaviksi tehtaiksi.” Koska me piikitämme tätä mRNA:ta, joka nielaisee omat RT-entsyymisi ja alkaa monistamaan itseään yhä uudelleen ja uudelleen tuottaen enemmän vasta-ainetta piikkiproteiinia vastaan. Asia muuttuu todella kiinnostavaksi, sillä tämän piikkiproteiinin on todettu aiheuttavan vaurioita kahdella erityisellä tavalla.

 

1. Kun luot vasta-aineen tätä piikkiproteiinia vastaan…. Vasta-aineita on kuvattu kirjallisuudessa Y-kirjaimen näköisinä, joissa nämä ”kaksi kättä” (näyttää sormin!) ovat fab-frakmentit ja varsi itse on fac-frakmentti. Nämä kaksi ylempää tarttuvat kiinni virukseen (näyttää sormin!) ja neutralisoivat sen.

Kun katsotaan mRNA:ta, niin tämä pito-ote ei ole niin vahva. Kun sitten tämä fac-frakmentti ankkuroituu makrofakiin, jonka tarkoituksena on vetää se sisäänsä ja eliminoida se, niin tämä mRNA vapautuukin ja alkaa monistamaan itseään yhä uudelleen ja uudelleen. Tämä on kuin kone ilman OFF-nappia.

Tätä mekanismia kutsutaan Troijan hevoseksi, sillä se sallii tämän viruksen osan tulla soluihisi ja alkaa monistumaan sekä asettua jopa osaksi omaa DNA:tasi. Tämä on yksi niistä kolmesta mekanismista.

 

2. Mekanismi koskee sitä, kun luot tämän antineutralisoivan vasta-aineen mRNA:lle. Tämä piikkiproteiinia koskeva fac-frakmentti (näyttää sormin!) voi itse asiassa mennä keuhkoihisi ja tarttua siellä keuhkokudokseen tuottaen diffuusin alveolivaurion (DAD), joka aloittaa keuhkojesi soluissa epämääräisiä vaurioita niin, että se alkaa tuhoamaan niitä hengittäessäsi.

Nämä vasta-aineet aiheuttavat keuhkoissasi eri tasoista mädäntuotantoa, verenvuotoja sekä vaurioita. Joten kun saat rokotteen ja tämän mRNA:n, luot vasta-aineen, joka kuljettaa kaiken solujesi sisälle Troijan hevosmekanismin avulla, minkä seurauksena tämä vasta-aine alkaa vahingoittamaan keuhkoja.

 

3. Kolmas ja vielä uhkaavampi asia on se, että tämä piikkiproteiinin vasta-aine voi hyökätä omia makrofagejasi (syöjäsoluja, sana korjattu 6.3. Syöjäsoluja, ei syöpäsoluja!) vastaan. Makrofageja on kahta eri tyyppiä. 1. tyypin makrofagit ovat eräänlaisia valkosoluja, jotka kaappaavat elimistöösi tunkeilevat bakteerit ja virukset. Ne ovat ykköstyypin t-auttajasoluja, todella valppaita valkosoluja. Kun saamme sitten pitkin päivää bakteereja kehoihimme syömisen, vessakäyntien ja seksin myötä, nämä valkosolut keräilevät ne ja poistavat ne kehoistamme.

Jos taas saat keuhkokuumeen tai jonkun vakavan infektion, nämä 1. tyypin makrofagit nostattavat tulehdusta. Ne ilmaantuvat paikalle ja alkavat tuottamaan sytokiineja hälytysviestien kera pyrkiessään kaikin tavoin eliminoimaan infektion. Ne ovat todella aggressiivisia sekä tulehdusta aiheuttavia. 2.tyypin makrofagit ehkäisevät tulehdusta. Kun alat paranemaan taudista, 2. tyypin makrofagit viestivät 1. tyypeille niiden työtehtävien loppumisesta. Ne siivoavat aiheutuneen sotkun; kuollet solujätteet ja valkosolut yms. Tyypin 1 ja 2 makrofagit toimivat siis yhdessä. 1. tyypin eliminoivat tulehduksen ja 2. tyypin parantavat sen

 

Kun sinulla on sitten tämä vasta-aine piikkiproteiinia vastaan, mikä on näiden rokotteiden koko tarkoitus, tämä vasta-aine eliminoi kaikki 2. tyypin makrofagisi. Se tarttuu niihin kiinni ja tekee ne toimimattomiksi.

Kun niitä koe-eläimiä, jotka olivat kuolleet keuhkotulehdukseen, tutkittiin, todettiin että niiden keuhkot olivat täynnä tulehdusta aiheuttavia ja sytokiinitasoja nostavia 1. tyypin makrofageja, kun taas 2. tyypin makrofageja ei ollut lainkaan.

He käyttivät myös sellaisia koe-eläimiä, joita ei ollut rokotettu, mutta jotka olivat kuitenkin sairastuneet. Näiltä koe-eläimiltä löydettiin 2. tyypin makrofageja tekemässä työtään, kun sairastumisesta oli kulunut 2 päivää. Ne siis paransivat tulehdusta, jos piikkiproteiinin vasta-ainetta ei ollut kehossa. Tämä vasta-aineen läsnäolo taas tappoi ne eikä antanut tehdä niiden työtään.

Nämä ovat kolme niistä seitsemästä mekanismista, joiden myötä tämä rokote tulee aiheuttamaan ongelmia. Piikkiproteiinin vasta-aine tulee tuhoamaan keuhkosi. Se tulee myös lopettamaan 2. tyypin makrofagiesi toiminnan. Piikkiproteiinin vasta-aine tulee myös sitomaan viruksen tai mRNA:n löyhästi sekä viemään sen solujesi sisälle Troijan hevosena, jolloin se alkaa monistamaan yhä uudelleen ja uudelleen ilman minkäänlaista loppua. Kyseessä on ON-nappula ilman OFF-kytkentämahdollisuutta.

 

(11.40) Toimittaja Reinette Senum: Siksi sanot, että ihmisiä alkaa kuolemaan 1-1,5 vuoden sisällä?

Tri Sherri Tenpenny: Kun tutkit kaikkia aikaisempia tutkimuksia aina vuoteen 2002 saakka ja katsot, kuinka he ovat yrittäneet kehittää koronavirusrokotetta, näet, että nämä vasta-aineet ovat merkityksettömiä aina siihen saakka, kunnes on tultu kosketuksiin luonnollisen koronaviruksen kanssa, joka on aktivoinut tämän prosessin. Uudelleenaltistuminen johtaa ADE-efektiin sekä nopeasti eteneviin autoimmuunisairauksiin.

Ympäristössämme on tiettävästi 36 eri koronavirustyyppiä, joista 7 tiedetään tarttuvan ihmisiin. Ne ovat olleet ympärillämme 60 vuotta eli jo kauan ennen COVID:in ilmaantumista. Joten nyt meillä on näitä huonosti sitoutuvia vasta-aineita ja kun koronavirus ilmaantuu, se alkaa tappamaan ihmisiä.

Emme tule näkemään tätä heti. Jotkut toki saavat rokotteen sisältämistä ainesosista anafylaktisen sokin, johon he tulevat kuolemaan. He tulevat kuolemaan myös sydän- ja verisuonitauteihin. Erään lääkärin kerrottiin kuolleen ITP:hen, joka on veren häiriöitä aiheuttava autoimmuunisairaus. Piikkiproteiini hyökkäsi luultavasti punasoluja vastaan, mikä johti kuolemaan.

Jotkut tulevat kuolemaan suoraan rokotukseen, mutta suuri osa tulee sairastumaan vakavasti ja saamaan kaikenlaisia autoimmuunisairauksia ehkä 42 päivän – vuoden kuluessa. Nämä tyhmät lääkärit, jotka suunnittelevat rokotteen ottamista, tulevat sanomaan: ”Kyseessä täytyy olla mutantti. Meidän täytyy antaa ekstra annos rokotetta.” Nykyisen 1-2 annoksen sijaan tarvitaankin 3-4, koska nämä tyhmät lääkärit eivät ota aikaa tutkiakseen näitä asioita. Jos minä voin oppia tämän lukemalla olohuoneessani 19 sivua papereita, niin pystyvät hekin. Minussa ei ole mitään erikoista, otan vain aikaa sen tekemiseen.

 

(14.00) Toimittaja Reinette Senum: Olen kysellyt lääkäreiltä juuri tätä. Onko sinulla näitä lähteitä?

Tri Sherri Tenpenny: Jos menet osoitteeseen vaxxter.com  https://vaxxter.com/

ja klikkaat ”Dr. Tennpenny`s blog” https://vaxxter.com/category/drt_blog/

niin löydät sieltä kirjoittamani 6-osaisen sarjan koronavirukseen liittyen. Kaikki, mistä olen puhunut tänään, löytyy sieltä. 1. osa käsittelee rokotteita ja 2. osa autoimmuunireaktioita. Kaikki lähteet on linkitetty näihin artikkeleihin.

 

(14.30) Toimittaja Reinette Senum: Kiitos. Toinen asia, joka järkytti minua, on se, että Modernan käyttämiä ainesosia ei ole ilmeisesti edes julkaistu. Onko se totta?

Tri Sherri Tenpenny: Olemme kuulleet joitain huhuja, mutta emme tiedä kaikkia ainesosia. Enkä osaa edes lausua niitä kolmea Pfizerin rokotteessa olevaa ainesosaa. Teen parhaani. (4-hydroxybutyl)azanediyl-bis(hexane-6,1-diyl), 2-hexyldecanoate. Tämä on vain yksi ainesosista, eikä sitä ole koskaan käytetty rokotteissa. Näitä ainesosia on yhteensä kolme.

 

Jos tunnet yläkoulun peruskemiaa, niin jokainen näistä ainesosista voi yksinään olla ihan hyvä, mutta jos sekoitat ne kaikki keskenään, saatat räjäyttää koko laboratorion. Emme ole testanneet näitä rokotteita tai ainesosia aiemmin ihmisiin ja luulen, että niitä ei ole testattu eläimilläkään. Emme tiedä, miten niiden synergistinen myrkyllisyys toimii, kun niitä ei anneta vain kerran vaan kahdesti. Pitkäaikaisia tutkimuksia ei ole. Emme tiedä niiden vaikutuksia edes 40 päivän ajalta. Aloimme antamaan tätä vasta 30 päivää sitten.

Tiedämme, että niistä 30 000 ihmisestä, jotka osallistuivat kliinisiin kokeisiin, jotkut kuolivat ja toiset keskeyttivät kieltäytymällä toisesta annoksesta. 3. ja 4. tason sivuvaikutusten prosenttiosuus, jota en muista nyt tarkalleen ulkoa, oli todella suuri. Tällaiset haittavaikutukset ovat niin vakavia, että ne vaikeuttavat heidän kykyä selviytyä tavallisesta arjesta.

He kiinnittivät huomiota ainoastaan kuolemiin. Jos et kuollut, vaan tulit sairaaksi jonkun autoimmuuni- tai neurologisen sairauden vuoksi, se ei ollut heille mikään ongelma. ”Sinusta tuli juuri elinikäinen asiakas. Meiltä löytyy lääkkeet, joilla voimme hoitaa sinua loppuikäsi.” Kyse on miljardien dollareiden bisneksestä, mikä vastaa myös kysymykseen ”miksi”?

 

(16.50) Toimittaja Reinette Senum: On aika kummallista, miten meillä ei ole rokotetta AIDS:ia, syöpää, MERS:iä tai SARS:ia vastaan. Nyt meillä ei ole viime kuukausien aikana valmistunut vain yhtä rokotetta COVID-19 vastaan, vaan jopa useita! Tämän tulisi saada kaikkien hälytyskellot soimaan.

Tri Sherri Tenpenny: On kiinnostavaa, miten AstraZeneca… On Pfizerin rokotteita sekä Modernan ja AstraZenecan. Kun astumme askeleen taaksepäin ja katsomme, kuinka he päättivät aikoinaan antaa näille kaikille lääkefirmoille 100 % vastuuvapauden kaikista tekemisistään. Joten jos jokin ainesosa tai rokote tappaa sinut, et voi haastaa ketään oikeuteen.

 

(17.40) Toimittaja Reinette Senum: Nyt olemme sodassa. Tätä sotaa ei käydä tankeilla, luodeilla ja pommeilla. Kyse on kehittyneestä hiljaisesta sodasta. Kyse on disinformaatiosta, misinformaatiosta, propagandasta ja aivopesusta. Tunnet varmaan Dr. Peter R. Breggin, joka on todella tunnettu ja arvostettu psykiatri. Hän on arvostellut julkista terveydenhuoltoa ihmisten pelkoon vetoamisesta heidän harjoittamassaan kansanterveyspolitiikassaan.

He pyrkivät kirjaimellisesti luomaan väestöön pelkoa. Mikäli et toimi näin, voit kuolla tai sairastua. He toistavat tätä viestiä niin kauan, että siirryt pelosta ahdistukseen, kunnes olet lopulta niin suuressa paineessa, että et pysty enää ajattelemaan selkeästi tai vastaanottamaan uutta informaatiota. Tahdot tietysti paineen helpottavan, joten sitten vain antaudut ja teet mitä tahansa he käskevät: otat rokotteen tms. Hän itse asiassa puhuttelee heitä, kuinka he voivat toimia näin. Tämä on kaikkein tärkein tarina.

Rakas ystäväni omistaa ravintolan. Hän on yksi niistä, jotka ovat todella pyrkineet vastustamaan tätä kaikkea. Hänellä on 103-vuotias saksalainen kanta-asiakas, joka kertoi pysäyttävän tarinan. Tämä nainen tunsi lapsuudessaan henkilökohtaisesti Adolf Hitlerin, joka oli heille kuin rakastettu isähahmo: hyväntahtoinen ja karismaattinen. Sunnuntaisin he kokoontuivat päivällisille ja tansseihin. He uskoivat Hitlerin olleen mahtava.

Tämä nainen kysyi sitten: ”Tiedätkö, miten Hitler sai meidät vihaamaan juutalaisia?” Hitler kertoi juutalaisten olevan tautisia ja että juutalaisten läsnäolo voisi sairastuttaa ja tappaa heidät sekä heidän lapsensa. Saksan valtiollinen terveyden- ja hyvinvoinninlaitos puski tätä propagandaa eteenpäin. Kun Hitler sai vakuutettua saksalaiset siitä, että juutalaiset olivat tautisia, niin kaikki muu olikin helppoa sen jälkeen, sillä he olivat jo peloissaan, kontrolloitavina ja ohjelmoitavina. Juuri tätä Dr. Breggin pyrkii nostamaan esiin USA:n terveyslaitoksille ja koko maailmalle.

 

(20.30) Tri Sherri Tenpenny: Kun he kontrolloivat meitä pelon kautta, niin nämä myytit maskeista, turvaväleistä ja suoraan Natsi-Saksaa muistuttavista kontaktien jäljittämisistä on onnistuttu saamaan maailmanlaajuisiksi ja koko väestö kuuliaiseksi ja suostuvaiseksi: ”se on vain maski”. Kun monet pelkäävät sairaalloisesti sairastumista ja kuolemaa, niin loppu onkin helppoa.

Tämä maskiasia on ollut minulle suoranainen sokki, joten olemme ottaneet isosti ”Haleja ihmisille”-kampanjaan sekä auttaneet koulutuksen parissa. Motiivini kaiken taustalla on se, että mikäli emme saa ihmisiä kieltäytymään maskeista, he eivät tule kieltäytymään muustakaan.

Jos emme saa heitä ymmärtämään fysiologisesti sitä, että kuinka he vahingoittavat itseään pitämällä maskia eivätkä he todellisuudessa suojaa muitakaan sillä … Koko tämä sosiaalinen puoli: ”Teen sen sinun puolesta ja sinä minun.” Ellemme saa ihmisiä ymmärtämään, että seuraavana on vuorossa rokotteen ottaminen.

Tämän kaiken taustalla olevat voimat, Klaus Schwab ja muut Maailman Talousfoorumin johtajat, he eivät ole tyhmiä. (Tähän kirjoittajan lisäys: Pääministerimme Sanna Marin on yksi heistä, siitä löytyy kuvatodiste, ole hyvä ja katso kuva). Heillä on hallussaan jokainen rahalla ostettavissa oleva tutkija ja valtion virkamies kaikkialta ympäri maailmaa. He voivat muodostaa asiantuntijaryhmiä sekä vaikuttaa alan kirjallisuuteen ja tehtäviin päätöksiin niin, että he edistävät sitä kautta omaa agendaansa valikoimalla tietoa kaikessa omaksi edukseen.

Valtamedia ei kerro sanaakaan Sanna Marinin korkeasta asemasta. Miksi?


Jos menet sivustolle www.weforum.org , he eivät vitsaile, kun he kertovat työstäneensä tätä jo 50 vuotta. Heillä on tuhansia ihmisiä viemässä tutkimustyötä eteenpäin ja kirjoittamassa raportteja ylempänä oleville tahoille. Elämme nyt maailmanlaajuisesti todeksi heidän parhaiden nerojensa laatimaa suunnitelmaa sitä kuinka he valikoivat tietoa heidän pahan oman agendansa suuntaisesti.

Kirjoitin maaliskuussa ensimmäisen artikkelini koronavirusta koskien. Lainaan: ”Ellet ole elänyt viime viikkoja luostarissa, sinua on pommitettu peräti 2,1 miljardilla pelkoviestillä tätä virusta koskien.” Osui ja upposi valtamedian pommittamana! He ovat nyt punoneet yhteen lopullisen suunnitelmansa perimmäisestä agendastaan, joka on: kansanmurha, väestömäärän vähentäminen sekä ihmiskunnan orjuuttaminen transhumanismiin.

He tahtovat sosiaalisen luottoluokituksen ja kaikille rokotukset. He tahtovat kokonaan eroon käteisestä. Tällöin he voivat kontrolloida sitä, mihin sinulla on pääsy. Pedon merkki tulee todeksi. Jos olet kristitty ja jos et ole lukenut Raamattuasi, niin nyt on sen aika.

(24.10) Toimittaja Reinette Senum: En ole kristitty enkä ole koskaan lukenut Raamattua. Siitä huolimatta sanon jatkuvasti tämän olevan pedon merkki ja ihmettelen sitä, miksi kristityt ystäväni eivät ole tästä huolissaan. Kysyin äitipuoleltani muutama viikko sitten, että mitä kaikille pastoreille on tapahtunut. Ennen vanhaan he olivat niitä kapinallisia, jotka piilottelivat mm. ihmisiä ja toimivat maan alla. Nyt he ovat juuri niitä, jotka edistävät rokotteiden eteenpäin menemistä. Äitipuoleni vastasi sanoen, että tämä johtuu heidän koulutuksestaan. Pastoreita ei ole opetettu kapinallisiksi vaan mukautumaan hallituksen linjauksiin sekä olemaan kyseenalaistamatta auktoriteetteja. Olin pöyristynyt, mutta tämä kyllä selitti asian.

(25.20) Tri Sherri Tenpenny: Jumalaa on myös laiminlyöty seurakunnissamme. Kouluista on poistettu rukous vuonna 1963. Aborttien määrä on noussut 100 miljoonaan. Meillä on pääsy kaikenlaiseen saatanalliseen sisältöön. Kun sulkutila alkoi, lopetimme kirkoissa käynnit ja aloimme rikkomaan perustuslaillista oikeuttamme kokoontua yhteen. Rajoitettu määrä putosi nopeasti 50:stä 10:een, sillä sellaisella määrällä et voi vielä aiheuttaa kapinaa.

(26.00) Toimittaja Reinette Senum: On hullua, miten jotkut ihmiset ajattelevat pääsevänsä takaisin ”normaaliin elämään” ottamalla vain rokotteen. Nyt he sanovat jo, että maskeja tulee silti käyttää, turvaväleistä ei päästä eroon eikä ole edes varmuutta, että virus ei silti jatkaisi leviämistään. Eräs hoitajaystävämme otti rokotteen ja vain pari päivää myöhemmin hän sairastui koronaan. Kertoisitko minulle siitä, miten rokote ei pysäytä leviämistä.

(26.30) Tri Sherri Tenpenny: Kyse on vasta-aineista. Tulemme näkemään mutaatioiden ilmenevän siellä täällä kuin poksahtelevat popcornit. Kysymys, jota ei kysytä, koskee niitä ihmisiä, joiden testistä on löydetty virusmutaatio: ”Onko heidät rokotettu koronarokotteella?” Kukaan ei kysy sitä. Tämä vie vain tilannetta pahempaan suuntaan.

(27.00) Toimittaja Reinette Senum: En kulje nykyisin ulkosalla. Olen kotosalla ja vierailen vain muutamissa paikoissa. Emme käytä lähipiirini kanssa maskeja emmekä ole myöskään sairastuneet lainkaan. Minulla on myös paljon maskin käyttäjiä lähipiirissäni, jotka taas ovat sairastuneet koronaan.

Tri Sherri Tenpenny: CDC:n oman tutkimuksen perusteella yli 80 % sairastuneista piti maskia jatkuvasti tai suurimman osan ajasta. Terveenä pysyvät eivät käytä maskia.

Toimittaja Reinette Senum: Tässä on koira haudattuna…

Tri Sherri Tenpenny: Kaikki mitä he ovat sanoneet, on juuri päinvastoin. Jos he sanovat, että ”ylös”, niin oikea vastaus on ”alas”. Jos he käskevät pitämään maskia, niin oikea vastaus on olla pitämättä sitä. he ovat saaneet ihmiset vakuuttuneiksi. Jos katsot vielä alusta sen www.weforum.org Me olemme oikeasti ne, joiden tulee muuttaa kaikki tällä planeetalla * ja luoda uudelleen sellainen planeetta, jonka me haluamme. Kaikkien tulisi paremminkin kysyä, että keitä ME olemme?

(* Oma lisäys: Jumala voi yksin muuttaa, mutta siinä muutoksessa Hän käyttää Hänen omaa kansaansa eli uskonsa Herraan tunnustavia ihmisiä).


** **

Edellinen kirjoitukseni Ajankohtaiset selitykset kirjoituksiin eli Onko rokotteissa kyse Israelin kansanmurhasta tutkittaessa kahta lyhyttä kirjoitusta Raamatusta Sakarja 13:8 (2/3 kansasta kuolee) ja Ilmestyskirja 6:8 (kerrotaan myrkystä).

https://jouninkootut.blogspot.com/2021/02/ajankohtaiset-selitykset-kirjoituksiin.html


HUOM! Lisäys 12.3

Rokotettujen määrä Israelissa 11.3.-21. (Israelissa 9 miljoonaa asukasta)

ToI antaa COVID19 tilanteesta seuraavia tilastotietoja.
- Rokotettuja 5 056 654;
- Toiseen kertaan rokotettuja 3 969 158;

https://www.timesofisrael.com/5-million-israelis-vaccinated-pm-all-adults-will-be-inoculated-by-next-month/


** **

Lisäksi erillinen kotisivuni jounin kootut löytyy täältä http://www.jouninkootut.info/




7 kommenttia:

  1. Teksti on osin uskottavaa ja osin yliampuvaa. Esim. maskin käyttö ei lisää sairastumisia vaan estää ilmavirran kulun itsestä pitkälle jolloin lähellä olevat ei altistu toistensa uloshenhitykselle.

    Rokotteiden sisällöistä ja vaikutuksista on vaikea sanoa kun ei ole tietoa, vain puheita. Mikäli ihmisiä alkaa kuolla joukoittain niin silloin se on todistettu. Mikäli ei, on sekin kerrottava.

    Kukaan ei osannut profetoida koronan tuloa, mutta sen ilmaannuttua kyllä profetoitiin vaikutuksista paljonkin. Miksi?

    On paljon informaatiota liikkeellä ja siksi on mahdoton tietää mikä on totta mikä ei. Sen aika näyttää.

    Ei auta muu kuin luottaa siihen että Jumala varjelee omiaan. Nyt on sen aika.

    "ja jos he juovat jotakin kuolettavaa, ei se heitä vahingoita Mark 16:18

    VastaaPoista
  2. Maskin sisällä on 20 kertaa enemmän hiilidioksidia kuin luonnossa. Tutkimuksesta löytyy hyvä video. Bakteerit jäävät maskin pinnalle, joita sitten hengitetään. Espanjan taudin aikaan juuri tämä aiheutti paljon tuhoa.
    Koronasta ei ole profetioita, koska vuosittain kiertävä kausi-influenssa sisältää 15-20 % eri tyyppistä koronaa. Tämä Covid 19 on laboratiossa kehitetty virus, jolle on olemassa valtava määrä eri patentteja (luontaiselle virukselle ei voi saada patentteja). Nämä tiedot tullaan vielä julkaisemaan yleiseen tietoon.
    Sen sijaan profetioita rokotteen myrkyllisyydestä on olemassa, siitä on hyvä esimerkki vuodelta 2009, joka on esillä edellisessä blogissani "ajankohtaiset selitykset kirjoituksiin.
    Kenenkään ei pidä ottaa myrkkyä, olipa se missä muodossa tahansa. Tappava myrkky on tappavaa, olipa ihminen vaikka kuinka uskovainen. Lähi-idässä on omat kielikuvansa, joita ei pidä tulkita kirjaimellisesti. "Juoda kuolettavaa, hakata jalka, repäistä silmä" jne nämä kaikki ovat sanontoja, joilla on muu kuin kirjaimellinen merkitys. Niinpä älä ota mitään myrkyllistä kehoosi, niin olet viisas. Ja taivaallista viisautta saat lisää lukemalla esim. psalmia 91

    VastaaPoista
  3. Onko koronan "pantenteista" jossain luotettavaa tietoa? Omaan silmään ovat sattuneet nämä: https://www.reuters.com/article/uk-factcheck-coronavirus-patent-idUSKBN22M0SW

    ja https://www.laakarilehti.fi/maailmassa/kolumni/viraalit-valheet-leviavat-nopeammin-kuin-virukset/?public=ddf1f91dbea3f24d8308dea3192a8afc&fbclid=IwAR2yK2sCmVSp9ef7g6oSHU2yWmdIRGZUyF1tLJqWCG5TPEKE0TJCi_W7SL4

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näitä voi katsella, jos kielitaito ja muu ymmärrys on riittävä! Sivujen pitäisi avautua laittamalla nämä sanat Google-hakuun.

      https://silview.media/2020/10/04/atomic-bombshell-rothschilds-patented-covid-19-biometric-tests-in-2015-and-2017/


      the Fauci/COVID-19 Dossier ja lisäksi

      https://f.hubspotusercontent10.net/hubfs/8079569/The%20FauciCOVID-19%20Dossier.pdf


      Poista
  4. Dr. Tenpennyn puhetta en kuunnellut, mutta luin Jounin kääntämän tekstin, josta huomaa, että tämän alan asiantuntija hän ei ole: "Anti-neutraloivat vasta-aineet"! Tämähän on sanahirviö kuten naimisissa oleva poikamies. Sanoiko Dr Tenpenny "non-neutralizing antibodies"? Teksti lienee kuitenkin sen verran oikein käännetty, että paljastuu, että Dr Tenpenny ei ole Dr tai sitten hän ei ole tehnyt kotiläksyjään tai hän on skitsofreenikko tai ainakin siihen taipuvainen: "Ja tämä ADE-efekti sallii tämän pienen mRNA-palasen monistumisen itsekseen ja yhä uudelleen ja uudelleen luoden kehoomme näitä piikkiproteiineja...." Tämä on potaskaa: Mikään molekyyli ei kopioi itse itseään eikä solu voi tuottaa uutta RNA:ta toisesta RNA:sta, soluissamme ei ole sellaista "monistuskonetta", RNA-replikaasia.
    Olen ansainnut elantoni vuosikymmenet leikkaussalissa kirurginen maski naamalla aamusta iltaan, olen pysynyt terveenä enkä koskaan huomannut, että maskista olisi ollut jotain haittaa tai epämukavuutta.(Mitä hyötyä siitä sitten on virustorjunnassa, siihen en ei-ammattilaisena osaa ottaa kantaa.) Otin vaimoni kanssa Pfizerin rokotteen viikko sitten ja vielä olemme terveitä. Monet kollegani ovat saaneet jo molemmat rokotteet ja terveitä ovat. Kollegani ja hänen perheensä Haifassa on saanut jo molemmat rokotteet kuin melkein koko kaupunki. Saimme juuri terveisiä, että voivat hyvin eivätkä maininneet mitään siitä, että koko kaupunki olisi alkanut sairastua. Todennäköisesti käy niin, että kun valtaosa ihmisistä ei sairastukaan eikä kuole, he profetoivat uudelleen ja siirtävät maailmanlopun ajankohtaa (kuten useat aikaisemmatkin profeetat).
    Mitä rokotteisiin muuten tulee, kovin luottavainen en ole niiden tehoon ja vaikutuksen kestoon, ainakaan vielä. RNA on hauras molekyyli, joka ei pian hajoaa elimistöön jouduttuaan eikä monista itse itseään. Lisäksi kun virus muuntuu melko tiuhaan tahtiin, rokotteiden teho voi jäädä heikoksi. Firmat sitten tekevät uusia rokotteita ja rokottavat veronmaksajien kukkaroa. Salaliitto?
    Mikko Tuuliranta, kirurgi, evp.

    VastaaPoista
  5. Edelellisessä pieni painovirhe: Vieras RNA hajoaa pian elimistöön jouduttuaan eikä "ei pian hajoaa...".
    Jos potilaasta otetaan diagnostiikkamielessä RNA näyte esim. munuaisesta, se pitää toimittaa laboratorioon tuota pikaa, jotta se ei hajoa. Siksi RNA-rokotteen teho saattaa jäädä heikoksi ja lyhytaikaisesksi. Tästä syystä rokotteet pitää säilyttää pakkasessa ja niitä on jouduttu muokkaamaan niiden eliniän pidentämiseksi, mutta ihmisen omaan perimään DNA:han ne eivät voi liittyä kuten HI-viruksen RNA. Korona- ja influessavirukset ovat RNA-viruksia, mutta ei niiden RNA muutu elimistössämme DNA:ksi ja osaksi perimäämme. HI-viruksella sitä vastoin on "muuntolaite", ns. käänteiskopioitsija-enstyymi, joka kääntää RNA:n DNA:ksi ja siksi HI-virus voi muokata somaattisten solujen (lymfosyyttien) perimää, mutta ei sukusolujen, joiden sisään se ei pääse omalla "avaimellaan".
    Mikko Tuuliranta

    VastaaPoista
  6. Hyvä blogi, paras turvata Jeshuaan ja elää terveenä ilman tätä rokotetta.

    VastaaPoista