John.F.Kennedyn hautajaiset

21.1 John.F.Kennedyn hautajaiset: Tänä aamuna oli kevään tuntua ilmassa, kun kävelin pienen matkan töiden ohessa. Mutta nythän on vasta tammikuun loppupuoli, joten vielä tulee pakkasta, lumipyryä ja ties mitä ennen kuin on varsinainen kevätaika. Kevään tuntu johtui varmaan säästä: aurinko paistoi kirkkaasti alhaalta, taivas oli sininen muutaman pakkasasteen hallitessa ilmanalaa ja oli täysin tyyntä – kerrassaan hieno alku päivälle. 

Katsoin eilen illalla Yhdysvaltain uuden presidentin virkaanastumistilaisuuden, mikä näytettiin suorana lähetyksenä televisiosta. Siitä ei sen enempää. Ensimmäinen muistikuvani Yhdysvaltain presidentin nimestä on vuoden 1963 lopussa, kun olin 6-vuotias. Meillä ei ollut silloin puhelinta, sähköä eikä näin ollen myöskään televisiota, pattereilla toimiva mummon omistama radio sentään oli. 

Oli alkutalven pimeä ilta, kun isä ja äiti lähtivät katsomaan John.F.Kennedyn hautajaisia reilun kilometrin päässä olevaan Aleksi ja Kerttu Kyyrösen taloon. Sodan seurauksena iso osa Karjalaa oli luovutettu venäläiselle ja tämä Kyyrösen mukava pariskunta oli joutunut muuttamaan Suojärveltä (?) Juukaan, jossa heillä oli Vihtasuolla Lonkaanvaaran läheisyydessä pieni maatila. Meiltä ei mennyt suoraa tietä Kyyrösille. Nopein tapa päästä heidän luokse oli kävely tai hiihtäminen, silloin joutui kulkemaan kahden kapean metsäkaistaleen ja laajan peltoaukean läpi. Vanhempani kaiketi menivät tämän matkan suksilla hiihtäen, sillä olihan jo marraskuun loppu. 

En osaa sanoa miksi tämä Kennedyn hautaaminen on jäänyt niin tarkkaan muistiin. Kennedyn murha oli varmaan silloin tosi iso puheenaihe, koska poliittinen tilanne oli kiristynyt uhkaavaksi suurvaltojen välillä. Murha tapahtui 22.11.1963 ja hautaaminen suoritettiin kolme päivää myöhemmin. Tarkistin nämä tiedot, eihän näitä muutoin niin tarkkaan voisi muistaa. Minulla oli sellainen muistikuva, että vanhempani menivät television ääreen lauantai-iltana, mutta tarkistettujen tietojen mukaan murhaaminen tapahtui perjantaina ja hautaaminen oli maanantaina. Tältä osin muistikuvani oli virheellinen! 

Olikohan tämä televisiolähetys niitä ensimmäisiä suoria televisiolähetyksiä, mitkä tulivat Amerikan mantereelta? Kun katselin tietoja netistä, niin hautajaiset olivat alkaneet klo 14 paikallista aikaa Amerikan itärannikolla, joten kello on ollut silloin 21 Suomessa. Joten tässä suhteessa muistan oikein sen, että Kyyrösten television ääreen lähdettiin vasta myöhään illalla. Loppulisäyksenä tähän kirjoitukseen mainitsen vielä, että minulla oli tilaisuus käydä John.F.Kennedyn museossa Bostonissa yli 25 vuotta sitten urheilumatkan yhteydessä.

Lisää kirjoituksia ja kuvia kotisivultani   http://www.jouninkootut.info/

Jälkiä pitkin

20.1 Jälkiä pitkin: Seuraava kertomukseni sijoittuu todennäköisesti siihen vuoteen, kun olin kuuden vuoden ikäinen; joka tapauksessa ennen koulun aloittamista. Silloin oli alkutalvi 1963 ja lunta oli jo jonkin verran maassa, ei kuitenkaan niin paljon, jottei siinä olisi helposti pystynyt kävelemään. En koskaan aiemmin ollut tehnyt sellaista matkaa eikä vastaava reissu enää koskaan toistunut kohdallani. 

Kyse oli siitä, että äitini käytti meidän lehmää sonnin luona. Minun tehtäväni oli kävellä mukana ja tarvittaessa hätistellä lehmää takaapäin, jos lehmä alkaisi liikaa hidastella matkan aikana. Lehmä oli tullut kiimaan ja pitihän "Mansikin" päästä käymään sonnin luona, jotta yhdeksän kuukauden kuluttua saataisiin vasikka. En tiedä, milloin alkoivat lehmien keinosiemennykset, jonka kiertävät seminologit - kansankielellä keinosiementäjät - suorittavat, mutta ainakaan meillä eivät keinosiementäjät vielä silloin käyneet. 

Meiltä oli kolme kilometriä matkaa Paakkilan taloon - puhekielessä Puakkilaan – jossa Eero ja Anna Räsäsellä oli kantakirjasonni, jonka luokse lehmiä tuotiin astutettavaksi kylän taloista. Meidän lehmät olivat vielä silloin rodultaan punertavaa länsisuomenkarjaa. Siitä rodusta kahden lehmän nimi on jäänyt mieleen: Ne olivat Illi ja Iines. Osan matkaa kuljimme sivutietä pitkin, jolloin meidän ei tarvinnut kulkea niin pitkää matkaa yleisellä maantiellä. Sivutie oli ohuen lumivaipan peitossa eikä sitä ollut käyttänyt kukaan alkaneen talven aikana. Tästä matkasta ei ole jäänyt muistiin mitään muuta, ei edes sitä kantakirjasonnia, mutta lumen pintaan jääneiden kulkujälkien takia saimme pian yllätysvieraita. 

Moni vanhempi maaseudulla asunut ihminen saattaa muistaa, että siihen aikaan oli sellaisia mustalaisia, jotka liikkuivat hevosella talosta taloon usein koko perhe mukana. Käytän sanaa mustalainen, koska romaaneista ei tiedetty mitään muuta kuin että ne olivat kirjoja. Joka tapauksessa mustalaisperhe tuli aivan yllättäen meille. He olivat nähneet lehmän jäljet istuessaan hevosreen kyydissä ja arvanneet näiden jälkien perusteella, että lähialueelta löytyy talo. Myöhemmin sain tietää, että taloista he yleensä halusivat ruokaa ja yösijan. 

Mustalaisnaisilla oli myytävänä aina erilaisia liinoja. Meidän talo oli niin pieni, ettei mustalaisperhe olisi siihen mahtunut kunnolla yöpymään eikä heitä varmaan muutenkaan haluttu auttaa. En tiedä, saivatko he ruokaa ennen kuin jatkoivat matkaansa johonkin muuhun taloon. En muista, että tämän jälkeen yksikään mustalaisperhe olisi tullut meille vieraisille, ei ainakaan hevosella. Eipä silti, ei niitä lehmien jälkiäkään päässyt enää syntymään meidän kotitielle...

Lisää kirjoituksia ja kuvia kotisivultani   http://www.jouninkootut.info/

Sukua rajan takaa osa 4

19.1 Sukua rajan takaa osa 4: ... jatkuu. Pokko-juhlien avauspuheen pitäjä kertoo siitä, miten alueella on aina ollut tietäjiä ja taitajia. Nämä tulevat selkeästi ilmi myös Kalevalasta, jossa tietäjien ja taitajien lisäksi kerrotaan loitsujen taitajista ja sairauksien parantajista. Lapsuudessa minäkin kuulin kerrottavan verenseisauttajista, jotka pystyivät pysäyttämään verenvuodon, kun lääkäreitä ei ollut saatavilla. 

Palaan nyt siihen aiempaan kirjoitukseen, missä kerroin, miten 7-vuotiaana poltin käärmeen. Mummoni oli kertonut, että käärmeet häviävät alueelta, jos käärme poltetaan. Jostain syystä näin tapahtui. Minulla on nyt sellainen tunne, että mummoni antama ohje oli saatu hänen isältään, joka oli tullut sieltä tietäjien ja taitajien Vienan Karjalasta. Kerrotaanko Kalevalassa käärmeistä, sitä en tiedä. Sen voin mainita, että mummoni ei ollut lainkaan taikauskoinen. Koskaan en kuullut hänen suustaan mitään sopimatonta, olihan hän vanha, hillitty ja vakaa uskovainen ihminen. Tässä käärmeasiassa mummoni antoi neuvon vain sen mukaan, mitä oli kuullut muilta; siinä ei varmaan ollut mitään sen ihmeellisempää. 

Mielenkiintoni kohdistuu myös mummoni ukkiin, joka jäi sinne Karjalaan nykyisen rajan taakse pojan lähtiessä kauppamatkalle Pielisen länsipuolelle. Ja Juukaan hän myös asettui tavatessaan tulevan vaimonsa. Minuakaan ei muussa tapauksessa olisi eikä tätä kirjoitusta - sellaista se elämä vaan on! Ortodoksisen kirkon antaman todistuksen mukaan mummoni ukin etunimi oli Gur. Ihmeissäni katsoin tätä nimeä viime toukokuussa. Sain tuttavani kautta tietää, että se on hebrealainen nimi: Gur tarkoittaa poikasta! Miten 1800-luvun alussa syrjäisessä paikassa annettu nimi voi olla hebrealainen ja vielä sellainen nimi, mitä ei ole mainittu Raamatussa? Minulla on asiasta oma selkeä käsitys, mutta jätän sen tällä kertaa ilmaisematta. 

Aiemmin mainitsin, että Juukaan muuttaneella mummoni isällä oli vieras venäläinen nimi, mikä muutettiin suomalaiseksi nimeksi. Itse asiassa hänenkin alkuperäinen etunimensä oli hebrealainen nimi, mutta jätän senkin nyt kertomatta. Perimätiedon mukaan Gur oli ollut lyhyt mies, jolla oli pitkä valkea parta. Hän oli elänyt peräti 104-vuotiaaksi. Mummoni joskus mainitsi eläessään, että hänen suvustaan löytyy 100-vuotias, mutta hän ei puhunut siitä sen tarkemmin. Vasta nyt tiedän, että tämä satavuotias oli hänen ukkinsa! Näin ollen Gur on minulle suora esivanhempi viidennessä sukupolvessa. 

Gur oli ollut suvun vanhin ja hän oli tullut vanhuuteensa saakka sieltä kaukaa siunaamaan sukuun syntyneitä jälkeläisiä Pielisen rantamaille asti. Matka on ollut melkoinen ottaen huomioon sen ajan tiet ja kulkuvälineet! Viime elokuun matkalla sain kuulla, että mummoni isän kotitalon nimi siellä Karjalassa oli ollut Nykyttilä. Tästä talon nimestä kumpuaa mummoni sukunimi Nykänen. Tähän sukunimeen hänen isänsä oli vaihtanut tullessaan Juukaan. Gurin perheellä oli venäläinen sukunimi, koska se oli heille määrätty; muuten heillä ei ollut mitään osuutta venäläisyyteen, koska he olivat karjalaisia. Mummoni isä tuli yksin sieltä Vienan Karjalasta, muut sisarukset jäivät sinne, niinpä minulla on siellä rajan takana tuntematon määrä pikkuserkkuja.

Sukua rajan takaa osa 3

18.1 Sukua rajan takaa osa 3: … jatkuu. Vuokkiniemen lähellä oleva kaunis Venehjärven kylä on maailman ainut paikka, missä järjestetään elokuussa vanhoja perinteitä vaaliva Pokko-juhla. Pokko-sana kaiketi tulee venäjän bog-sanasta (Бог), mikä tarkoittaa Jumalaa. Tämä on pelkästään omaa päättelyä, mutta arvelen sen olevan siitä sanasta johdettu. 

Tämä ikivanha juhla on Elian päivänä ja se on järjestetty nyt 26 vuotta peräkkäin eli siitä lähtien kun kommunistinen Neuvostoliitto lakkasi olemasta. Sattumalta minulla oli mahdollisuus nähdä tämä nykyajan Pokko-juhla viime vuonna elokuun 27.päivänä. (Kuvasin Pokko-juhlan avauspuheen, se on suomeksi ja venäjäksi, siinä käy hyvin esille alueen historia  https://www.youtube.com/watch?v=SJR_hZKWu6c ) 

Juhlalla oli pitkät ikivanhat perinteet aina siihen asti, kun ateistinen yhteiskunta muodostui sata vuotta sitten. Entisaikaan juhlan tärkein rituaali eli uskonnollinen toimitus on ollut lampaan teurastaminen. Se on tapahtunut rukoushuoneen sisäänkäynnin edessä, jonka lattiassa on ollut pieni koverrettu reikä. Lampaan veri on sitten vuodatettu tämän reiän kautta maahan. Vastaavasta vuosittaisesta Israelin kansalle osoitetusta määräyksestä voidaan lukea Vanhan Testamentin kirjoituksista. 

Pokko-juhlan järjestämiseen on Venäjän viranomaisten lupa kulttuurihistoriallisena tapahtumana. Se ei täten virallisesti ole uskonnollinen juhla eikä siinä enää nykyisin uhrata lammasta. Sen sijaan lähes koko juhlan ajan keitetään lampaanlihaa isoissa kattiloissa, joiden alla ovat palavat puut; keittämiseen saavat osallistua vain miehet. Mainittakoon, että vieressä olevan uudelleen rakennetun tsasounan eteisen lattiassa on samanlainen reikä, mikä oli 1900-luvun alun vanhassa rakennuksessa. Malli tähän vanhaan yksityiskohtaan on saatu tunnetun suomalaisen kansanperinteen kuvaajan I.K.Inhan kuvista. 

Eikö olekin kummallista, miten tämä ikivanha vuotuinen perinne säilyi juuri täällä aina neuvostovallan alkupäiviin saakka? Jälleen kerran palataan siihen ajatukseen, että paikan syrjäisyyden täytyy olla se tekijä, mikä on mahdollistanut perinteen jatkuvuuden. Tämä sama asia tuli jo aiemmin ilmi kun kerroin, miksi juuri tältä alueelta koottiin Suomen kansalliseepos Kalevala. 

Kaiken edellä kerrotun jälkeen on hyvä esittää kysymys: Mikä on karjalaisia ja israelilaisia yhdistävä asia liittyen tähän lampaan uhraamiseen? Ovatko ne alun perin olleet samaa kansaa, joista osa on kulkeutunut tänne Pohjolaan vuosituhansien aikana? jatkuu…

Lisää kirjoituksia ja kuvia kotisivultani   http://www.jouninkootut.info/

Sukua rajan takaa osa 2

17.1 Sukua rajan takaa osa 2: ... jatkuu. Aiemmissa kirjoituksissa jo mainitsin, että mummoni ja hänen sisarustensa sukuasioista ei kukaan puhunut koskaan mitään. Syynä oli se, että mummoni isä oli tullut Venäjän puolelta ja lisäksi hänellä oli ollut vieras venäläinen nimi ennen nimenvaihtoa. Sodat Venäjän kanssa olivat aiheuttaneet ryssävihan ja niinpä oli luonnollista, että kukaan ei halunnut kuulla nimittelyä ryssän jälkeläisistä, vaikka eiväthän he oikeasti olleet venäläisten vaan karjalaisten jälkeläisiä. 

Sukupolvet vaihtuivat ja jälkeläisten tietoisuus aiempien sukupolvien vaiheista on ollut olematonta. Tämä on helppo todistaa ainakin itseni osalta! Neuvostoliiton hajoaminen noin 25 vuotta sitten aukaisi kuitenkin puhumattomuuden tulpan. Edesmenneen isäni serkku oli ottanut selvää mummoni isän - ja samalla hänen oman isänsä - sukujuurista vajaa kymmenen vuotta sitten ja käynyt muutaman kerran Vienan Karjalassa. Jotain kuulin niistä, mutta asia ei minua vielä tässä vaiheessa kiinnostanut kunnes aloin kerätä tietoa omasta suvustani vajaa kaksi vuotta sitten. 

Mummoni sukuun perehdyin viime toukokuussa, kun sain nähtäväksi mummoni isän ja ukin tiedot ortodoksisen seurakunnan virkatodistuksen kautta. Asiat avartuivat lisää, kun kesän lopussa tein sattumalta pikavierailun Vuokkiniemeen ja myöhemmin Kalevalaan. (Tältä näyttää talvinen Kalevala marraskuussa 2016 https://www.youtube.com/watch?v=C6HeEg2FE4w ) 

Mummoni isä on elänyt nuoruutensa niillä alueilla, mistä aikoinaan koottiin Kaleva-eepos Elias Lönnrotin ja kumppaneiden toimesta. Tämä pienehkö Vienan Karjalan seutu, mm. Kalevala, Vuokkiniemi ja muut silloin asutut pienet kylät, on kulttuurihistoriallisesti ainutlaatuinen asuinalue. Miksi juuri täältä - ja vain tältä suppealta alueelta - kerättiin koko Kalevala? Itse en ole koskaan lukenut Kalevalaa (täytyisi kai edes vähän katsella!), mutta annan vastauksen kysymykseeni sen mukaan, mitä olen lukenut. Tämä Vienan Karjalan alue oli niin syrjässä kaikesta muusta maailmasta, että siellä kaikki vanhat perinteet ja tavat saivat olla rauhassa kaikilta maailman uusilta virtauksilta eikä kukaan ollut niitä muuttamassa ja hävittämässä. Kaikki ikivanhat tiedot ja taidot siirtyivät sukupolvelta toiselle laulujen ja suullisen kertomataidon kautta. jatkuu…