Tyhjin käsin täältä kaikki lähtevät

31.3.-20 Tyhjin käsin täältä kaikki lähtevät: Kävin eilen vaateliikkeessä ostamassa itselleni uudet farkut. Kovin oli liikkeessä hiljaista. Asiakkaiden määrä oli viime viikolla romahtanut yhdessä päivässä heti sen jälkeen, kun maamme julistettiin poikkeustilaan koronaviruksen takia.

Vedin farkut jalkaan myymälän sovituskopissa. Huomasin, että sovituksen aikana liikkeessä oli vain yksi asiakas, joka pian poistui myymälästä. Maksettuani ostokseni jäin juttelemaan tutun kauppiaan kanssa pitkäksi toviksi tästä maailman nykyisestä tilanteesta. Aiemmin tällainen pitkä juttelutuokio ei olisi ollut koskaan mahdollista liikkeessä asioivien asiakkaiden takia, mutta nyt oli aivan hiljaista aina siihen asti, kun poistuin myymälästä.

Kauppias kertoi, että nyt yrittäjillä on vaikeat ajat eikä helpotusta ole näkyvissä. Mutta hän ymmärtää, että se mikä nyt menetetään, on kuitenkin vain aineellista. On hyvä, että löytyy niitä, jotka pystyvät ajattelemaan näin. Tällaisesta asenteesta on varmasti apua myös suuressa tulevassa ahdingossa.

Kauppiaalla on pitkä elämänkokemus. Siitä on apua. Hän on sitä ikäluokkaa, joka on nuoruudessaan saanut kuulla riipaisevia kertomuksia aikakausista, jolloin ihmisillä ei ole ollut juuri mitään, ruokaakin vain niukasti. Ehkä hän itsekin on joskus joutunut kokemaan niukkuutta.

Hän kertoi nuoruudessaan kuulleen leskeksi jääneestä kuhmolaisesta naisesta, jolla oli monta pientä lasta huollettavana ja ruokittavana.  Kertojan muistin mukaan tapahtuma ajoittuu 1930-luvun lamavuosiin. Leskeksi jäänyt köyhä nainen asui erään järven läheisyydessä. Lähialueella asui varakas ökyisäntä, kertoja sanoi myös tilan nimen. Tarkistin tiedon kartasta, sen niminen tila on yhä olemassa. Siksi jätän sen kertomatta kuten myös järven nimen, ettei tämä kertomani asia loukkaa mahdollisia tilan jälkipolvia.

Leski oli ollut velkaa tälle varakkaalle tilan isännälle, mutta hänellä ei ollut rahaa maksaa velkojaan. Niinpä tämä varakas isäntä oli sitten eräänä päivänä tullut perimään velkojaan. Leskellä ei ollut muuta irrallista omaisuutta kuin yksi lehmä, josta lapset ja nainen olivat saaneet maitoa ruuakseen.

Varakas isäntä oli ollut armoton. Sillä samalla vierailukäynnillä mies oli ottanut väkisin lehmän itselleen, lapset olivat itkeneet ja olivat yrittäneet estää lehmän viemisen riippumalla lehmässä kiinni. Mutta mies ei tuntenut armoa, vaan vei lehmän mukanaan omalle tilalleen. Siitä lähtien lapset ja äiti jäivät ilman päivittäistä maitoa.

Sitten vuodet kuluivat ja varakas isäntä vanheni. Tuliko häneen sairaus tai jotain muuta, mutta hän havaitsi, että hänen päivänsä tulevat päättymään pian. Hän tiesi miten oli elänyt ja miten käyttäytynyt köyhiä, kuten tätä leskivaimoa kohtaan.

Varakas isäntä tuli synnintuntoon ja kun hän oli taitava käsistään, niin hän päätti rakentaa itselleen oman ruumisarkun ennen kuolemaansa. Ruumisarkun hän teki, mutta se poikkesi perinteisistä ruumisarkuista. Arkun molemmille sivuille hän teki kämmenten kohdalle käden läpimenevät pienet aukot.

Hautausohjeet hän myös antoi omaisilleen. Kun hänen ruumiinsa kuoleman jälkeen laitettiin arkkuun, niin molemmilla arkun sivuilla oli koko saattoväen nähtävissä paljaat kädet. Näin tämä synnintuntoon tullut varakas isäntä halusi kertoa vielä kuolemansa jälkeen, että kaikki täältä lähtevät tyhjin käsin.

 

** **

Edellinen: ”Vielä neljä kuukautta ja…”  https://jouninkootut.blogspot.com/2020/03/viela-nelja-kuukautta-ja.html