Oma ennätys Jouko Kuhan kanssa

10.12.-18 Oma ennätys Jouko Kuhan kanssa: Helsingin SM-kisat olivat iso pettymys, koska tiesin olevani paljon paremmassa kuin mitä sain aikaiseksi pääkaupungin tunnetulla punaisella juoksuradalla. Kilpailussa kokemani viimeisen kilometrin täydellinen romahdus ei kaiketi enää tuntunut missään, sillä seuraavana päivänä tein kevyen 14 kilometrin harjoituksen neljän minuutin kilometrivauhdilla ja päivää myöhemmin tein erittäin kovan vetoharjoituksen, jossa juoksin yhteensä 50 kertaa 50 metriä saman pituisella palautuksella. Tämän harjoituksen tein kahdessa osassa niin, että välissä oli kymmenen minuuttia hölkkää.

Seuraavana päivänä juoksin vain normaalin aamulenkin ja iltasella pitkän työpäivän päätteeksi  kävin hölkkäämässä poikkeuksellisesti vain kahden kilometrin kierroksen mäntykangaspolulla. Harjoituspäiväkirjassani lukee 11.8 "Heinänkasuussa Kyyrösessä koko päivä". Kunnansuon peltoalueella oli meidän maiden lisäksi myös kolmella muulla maitotilallisella peltoja. Aleksi ja Kerttu Kyyrösen maat olivat toisella puolella peltoaukiota. Kyyröset olivat Karjalan siirtolaisia kuten monet muut kotikylälläni Juuan Vihtasuolla asuvat perheet. 

Monet Suojärveltä muuttaneet siirtolaiset olivat saaneet uuden asuinsijan kotikylältäni. Sieltä muuttaneilla ihmisillä oli suuri vaikutus myös nykyiseen asuinkuntaani, sillä juuri he päättivät rakentaa Nurmeksen kaupunkiin karjalaisen Bomban talon, joka avattiin 40 vuotta sitten vuonna 1978. On jokseenkin varmaa, että täällä ei olisi hienoa Bomban kylpylää ja tuskin paljon muutakaan matkailua, jos Suojärvi-seura ei olisi aikoinaan tehnyt Bomban karjalaistalon rakentamispäätöstä.

Kyyröset olivat jo ikääntyneitä ihmisiä, jotka omistivat yhä edelleen lypsykarjan. Heidän lapsensa olivat muuttaneet jo monia vuosia aiemmin maailmalle, joten ulkopuolinen työapu oli heille tarpeen. Vaikka elokuuta oli jo eletty yli kymmenen päivää, niin Kyyrösten heinät olivat yhä seipäillä. Olin ollut jo aiemmin kesällä nostamassa niitettyjä heiniä Aleksin erikoisen pitkille heinäseipäille. Kuivuneet heinät piti siirtää pellolla olevaan latoon, niinpä Aleksi halusi apua ja lähdin veljeni kanssa päiväksi heinänkorjuuseen. Heinät ajettiin isoon ja korkeaan latoon, josta ne sitten talven kuluessa ajettiin lehmien ruuaksi. 

Pellolla heinäkuormaa tehdessä olin aina se peräkärryn päällä seisonut kuorman tekijä, joka otti vastaan seipäiltä nostettavat heinätukot. Olin tehnyt tätä työtä joka kesä kaksitoista vuotiaasta saakka. Kuorman päällä olevan tehtävänä oli asetella hangolla heiniä siten, että kuormasta tuli riittävän leveä ja sellainen, joka ei ajettaessa päässyt kaatumaan kummallekaan puolelle, vaikka tiellä olisi ollut epätasaisia kohtia. Sen verran voin kehua itseäni ja kertoa, ettei yksikään tekemäni heinäkuorma koskaan päässyt kaatumaan kesken kuljetusmatkan, vaikka niitä kuormia kertyi vuosien saatossa melkoinen määrä.

Peräkärryyn nostettujen heinien päällä käveleminen ja saman työn toistuminen vielä heinäladon sisällä, kun kuorma purettiin heinäpystyihin, teki hyvää juoksijan lihaksille ja lisäsi lantion seudun liikkuvuutta. Tämän olin huomannut jo aiemmin edellisinä kesinä. Suolla kävelyllä on samanlaisia vaikutuksia, vaikka sitä ei kaiketi tiedetä kovin yleisesti. Niinpä en ollut huolissani seuraavan päivän kilpailusta, vaikka olin töissä Kyyrösten tilalla koko pitkän päivän aina iltaan saakka. 

Olin kuullut vähän aiemmin, että Sotkamossa järjestetään kv. yleisurheilukilpailut ja siellä oli kilpailuohjelmassa myös miesten 5000 metrin juoksu. Niinpä halusin mennä sinne, sillä muutama päivä aiemmin olleet SM-kisat olivat olleet suuri pettymys kilpailun viimeisen kilometrin aikana tapahtuneen romahduksen takia. Halusin osoittaa, että pystyn parantamaan omaa ennätystäni myös tänä vuonna, kuten oli tapahtunut jokaisena edellisenä kesänä.

Juuan Vihtasuolta on 120 kilometrin matka Sotkamon keskustaan. Kilpailut olivat poikkeuksellisen lähellä, sillä Juuasta tuntui olevan aina pitkä matka, kun katselin paikkakuntia, joissa yleisurheilukilpailuja järjestettiin. Minulla ei ollut auton ajokorttia, vaikka olin jo 19 vuoden ikäinen. Isällä oli ollut jo muutaman vuoden ajan ajokortti ja "pikkufiiat" eli Fiat 600 - merkkinen henkilöauto, joten siltä osin asia oli kunnossa. Mutta sinä kesänä sen käyttöön liittyi melkoinen ongelma. Isäni oli ajokiellossa eikä hän voinut lähteä kuskiksi, koska hän oli jäänyt kiinni rattijuopumuksesta juhannuksen aikana. 

Kun isä sai kuulla, että olin menossa Sotkamon kisoihin, niin hän halusi ehdottomasti lähteä käyttämään minua siellä. En ollut koskaan ollut hänen kyydissään kilpailumatkoilla enkä varsinkaan nyt halunnut, että lähtisimme yhdessä kilpailumatkalle. Kuitenkin isä halusi lähteä ehdottomasti matkaan, vaikka hänen ajokorttinsa oli kuivumassa. Ja kun minulla ei ollut muutakaan tietoa siitä, miten pääsen Sotkamoon, niin suostuin hiljaisesti siihen, että hän lähtee käyttämään minua kilpailureissulla. 

Kieltämättä etenkin menomatka jännitti minua enemmän kuin koskaan aiemmin istuessani autossa. Ajattelin, että varmaan poliisiauto pysäyttää meidät jostain syystä matkan varrella ja samalla Sotkamoon meno tyssää siihen. Näinhän sitä ajatellaan, kun ei olla rehellisellä tavalla matkaa taittamassa. Saattoipa tämä sama asia olla myös isäni mielessä, sillä muistiini jäi, että matkan puolivälissä isäni pysäytti auton tienvarressa olevalle levikealueelle. Pysähtymisen jälkeen hän pisti tupakaksi; ehkäpä ne olivat niitä hermosauhuja. Jos oli näin, niin jännityksen syytä ei tarvinnut etsiä kaukaa. Kuitenkaan poliisit eivätkä muutkaan häirinneet meitä, vaan pääsimme vaikeuksitta kilpailupaikalle.

Sotkamon keskusurheilukenttä, juuri se paikka, jossa 1990-luvulta lähtien on sijainnut Sotkamon Jymyn pesäpallostadion, oli silloin elokuussa 1976 saamassa uudet pinnoitteet sekä juoksuradoille että muille suorituspaikoille. Työt oli jo melkein saatu valmiiksi, mutta juoksuradoilta puuttui vielä päällimmäinen valukerros. Niinpä juoksuradat olivat väriltään ruskeita, vaikka valmiiksi tultuaan ne olisivat punaisia. Kaiketi se oli tartanpinta, mikä vielä puuttui pinnasta. Viimeisen valukerroksen puuttumisesta huolimatta radalla oli hyvä juosta; niinpä nämä kansainväliset kisat järjestettiin ihan normaalisti.

Miesten sarjassa juoksemani 5000 metrin kilpailu meni juuri sitä vauhtia, jota olin juossut neljä päivää aiemmin Helsingin SM-kisoissa neljän kilometrin verran. Nyt pääsin vaikeuksitta samaa vauhtia maaliin saakka. Aikani oli 14.31,4. Vuotta aiemmin juostu oma ennätykseni 14.48 parani kerralla 17 sekuntia. Matkassa mitattuna ajan nopeutuminen tarkoitti sataa metriä.

Sijoituin kilpailussa viidenneksi. Harjoituspäiväkirjasta ilmenee, että kilpailun voitti Kenian John Ngeno ajalla 13.46. Muita merkintöjä muista juoksijoista en tehnyt, mutta muistan, että tulin maaliin peräkkäin Jouko Kuhan kanssa. En muista tarkkaan, mutta luultavasti hän oli minun edelläni. Heti kilpailun päätyttyä juttelin hänen kanssaan muutaman sanan. Hän kertoi minulle joitain kannustavia sanoja, kun minua vielä keljutti se muutaman päivän takainen epäonnistuminen SM-kisoissa. Entisen maailmanennätysmiehen kannustavat sanat tuntuivat hyviltä.

Tämä jäi toistaiseksi ainoaksi kerraksi, kun juttelin tämän kuuluisan suomalaisen juoksijan kanssa. Jouko Kuha oli silloin jo 37 vuoden ikäinen. Meillä oli ikäeroa 18 vuotta ja silti tulimme maaliin yhdessä. Näin jälkeenpäin ajateltuna tämä tuntuu erikoiselta sattumalta. Jouko Kuha ei ollut mikä tahansa kestävyysjuoksija, sillä kahdeksan vuotta aiemmin vuonna 1968 hän oli juossut Tukholmassa 3000 metrin estejuoksun uuden maailmanennätyksen ajalla 8.24,2. Lisäksi hänellä oli ollut Suomen ennätyksiä radalla kolmen, viiden ja kymmenen kilometrin matkoilla. Kysyä voi, mikä oli Jouko Kuhan juokseman maailmanennätyksen vaikutus kestävyysjuoksun tulevaan suosioon nuorison keskuudessa.

 

Elokuun 1976 merkinnät

 

Oli hyvä, että isäni lähti käyttämään minua Sotkamon kisoissa, sillä tuskin muuten olisin päässyt sinne. Sain tehtyä oman ennätyksen ja näin ei tullut katkosta omien ennätysten paranemiseen tänäkään vuonna. Kun edistystä tapahtuu, niin silloin on henkisesti helpompaa jatkaa harjoittelua seuraavaa vuotta varten. Ja näin oli tapahtunut joka vuosi aina siitä lähtien, kun aloin harjoittaa kestävyysjuoksua neljäntoista vuoden iästä lähtien.