Juttuja Santahaminan armeijakavereista 1976-77

4.11.-19 Juttuja Santahaminan armeijakavereista 1976-77: Edellä kerroin muutamista Santahaminan upseereista, jotka tekivät työtään urheilujoukkojen toisessa jääkärikomppaniassa. En palaa enää heihin, sen sijaan  yritän kertoa varusmiehistä, jotka tulivat enemmän tai vähemmän tutuiksi silloin 43 vuotta sitten. Kerron tässä nyt, miten asiat tulevat mieleeni ilman sen kummempaa järjestystä.

Meitä oli noin 35 varusmiehen joukko, jotka oli kelpuutettu lokakuun saapumiserään. Lähes kaikki olivat yleisurheilijoita täydennettynä muutamalla jalkapalloilijalla. Jalkapalloilijoista tunnetuin oli Olli Isoaho, joka armeijakesänä 1977 pelasi HJK:n maalivahtina. Myöhemmin hän oli Suomen maajoukkueen maalivahtina pelaten mm. kaikki Suomen ottelut Moskovan olympiaturnauksessa. Lisäksi hän oli yksi ensimmäisistä Saksassa pelaavista suomalaisista maalivahdeista (vai oliko peräti ensimmäinen?) pelatessaan Arminia Bielefeld - joukkueessa. Wikipedian mukaan hän pelasi myös Ruotsin Västerås SK - ja Norjan Moss FK - joukkueessa. Lisäksi Ollilla on Hongkongin mestaruus Seiko Sportin riveissä vuonna 1984.

Selvin muistoni Olli Isoahoon tai oikeastaan hänen poissaoloonsa liittyy aliupseerikoulun jälkeiseen aikaan sen jälkeen, kun olimme palanneet takaisin 2.JK:n tiloihin. Armeijassa on kerrossängyt, jossa on ylä- ja alapeti. Minulla oli alapeti ja Olli nukkui yläpetillä. Saatoin uneksia silloin tällöin yön aikana. Eräänä aamuna heräsin yllättäen yläpetiltä, jonne olin jossain vaiheessa kömpinyt yön. Olli Isoaho asui Helsingin lähistöllä ja sinä yönä yläpeti oli tyhjänä Ollin ollessa kaiketi kotonaan tai  HJK:n ottelumatkalla.

Mainitsenpa tässä myös pikajuoksua harrastaneista pääkaupungin pikajuoksijoista Vilenin veljekset, jotka olivat ihan samannäköisiä. Siihen aikaa sukunimi Vilen oli tuttu kaikille yleisurheilua seuraaville, sillä Vilenien sedällä Raimo Vilenillä oli ollut vuonna 1973 juostu 100 metrin Suomen ennätys ajalla 10,49. Vuotta aiemmin hän oli juossut käsiajanotolla matkan tasan 10 sekuntiin, mikä samalla sivusi Euroopan ennätystä. Vilenin veljekset jäivät minulle vähän etäisiksi, siksi kerroin enemmän heidän sedästään!

Kolmiloikkaaja Jukka Härkönen oli kahden muun lisäksi meitä muita 4-5 vuotta vanhempi, sillä Sotkamosta Lahteen muuttanut Jukka oli jo ehtinyt valmistua liikunnanopettajaksi. Aiemmin kesällä ennen asepalvelusta hän oli sijoittunut neljänneksi Kalevan Kisoissa. Myöhemmin Jukka on tullut tunnetuksi ehkä Suomen tunnetuimpana yleisurheilijoiden kansainvälisenä managerina. Hänen ensimmäinen kuuluisa asiakkaansa oli namibialainen pikajuoksija Frankie Fredericks.

Tampereen Seppo Liutun kanssa kävin tiukkoja kamppailuja Cooperin testien yhteydessä. Jäin toiseksi molemmilla kerroilla. Seppo ei lähtenyt aliupseerikouluun, vaan valitsi majuri Mäkipään hiihtojoukot lyhentäen samalla palvelusaikaansa. Näin teki myös Porvoon Teuvo Karvonen, joka tunnettiin entisen (epävirallisen) estejuoksun ME-miehen Pentti Karvosen poikana. Teuvon kanssa tein muutaman juoksuharjoituksen, mutta Seppo Liutun kanssa ne jäivät tekemättä. Seppo voitti talvella miesten halli-SM:n 3000 metrillä ja sitten seitsemän vuotta myöhemmin vuonna 1984 hän  juoksi kympin aikaan 28.04. Häntä ei kuitenkaan valittu Los Anglesin olympiakisoihin, vaikka sillä ajalla kisoissa voitettiin mitali. Ne oli niitä aikoja Suomen yleisurheiluhistoriassa... Ja mainitsen vielä, että helsinkiläisiä kestävyysjuoksijoita olivat Kai Ritvala ja Yrjö Hytönen.

Kymenlaaksolaisella korkeushyppääjä Esa Greijuksella ja minulla on ollut yksi yhteinen kaukainen hetki: Me olemme syntyneet samana helluntaiaamuna. Me molemmat tiesimme myös tarkan syntymäajan, jonka äitimme olivat kertoneet pojilleen. Minä olin tullut maailmaan tuntia ennen Esaa!

Helsinkiläiset Ari Viitala ja Jouni Kareinen juoksivat 400-800 metrin matkoja ja pohjanmaalaisen pikajuoksijan Sakari Hyytiäisen valmentajana oli vielä silloin tuntematon lakimies Lauri Tarasti. Kuulantyöntäjistä mainitsen Matti Vanhasen ja kiekonheittäjistä Mauri Sirenin. Keihäänheittäjistä ovat jääneet mieleen Vammalan seudulla asunut Rantanen (etunimeä en muista), Lappajärven Tapani Savola ja Lahden seudulla vaikuttanut Lasse Papinaho. Myöhemmin koiravaljakkokilpailuita harrastanut Lasse oli ehtinyt olla myös tulevan naisten keihäänheiton olympiavoittajan Heli Rantasen valmentajana.

Entäs Ari Harjula? Kertooko nimi lukijoille mitään? Ari oli seiväshyppääjä ja oli samoin kuin Jukka Härkönen meitä muita muutaman vuoden vanhempi. Hän oli juuri valmistunut lääkäriksi. Alokaskauden hän samassa tuvassa, mutta sen jälkeen hän jatkoi omaa koulutustaan vastaavissa tehtävissä. Ari kertoi, että jos hän ei kesän aikana ylitä viiden metrin  korkeudessa olevaa rimaa, niin hän lopettaa hyppäämisen. Viittä senttiä vaille jäi, joten seiväshyppy loppui. 

Kahdeksan vuotta myöhemmin vuoden 1985 helmikuussa Ari Harjula oli siinä kolmen kirurgin joukossa, joiden johdolla tehtiin Suomen ensimmäinen sydämensiirto. Ja viisi vuotta myöhemmin helmikuussa 1990 Ari Harjulan johdolla tehtiin Suomen ensimmäinen keuhkonsiirto. Arvostan suuresti tällaisia ihmisten parhaaksi tehtyjä tekoja! Jokainen voi miettiä mielessään, kumpaa arvostaa enemmän: ylittää seipään avulla viisi ja puoli metriä vai tehdä tällaisia lääketieteellisiä "uudisraivaajasuorituksia"?

10-ottelija Johannes Lahti oli se kolmas, joka oli vanhempaa ikäluokkaa Härkösen ja Harjulan lisälksi. Mieleeni on jäänyt aamuhämärässä tehdyt sulkeisharjoitukset. Olimme aivan lähekkäin ja kun kouluttaja antoi komennon 'taakse poistu', niin samassa Johannes oli jo muutaman metrin päässä. Siinä vaiheessa minä olin vasta ottamassa ensimmäistä askelta. Suurinpiirtein sellainen on pikajuoksijan ja kestävyysjuoksijan ero, kun on kyse räjähtävistä suorituksista. 

Kesän aikaan Johannes Lahti ylitti ensimmäisenä suomalaisena 10-ottelussa 8000 pisteen rajan. Hufvudstadsbladetin silloinen päätoimittaja Jan-Magnus Jansson oli luvannut vuosia aiemmin ensimmäiselle suomalaiselle 8000 pisteen rajan ylittäjälle lehden erikoispalkinnon. Niinpä eräänä kesäpäivänä meidät komennettiin kasarmin edessä olevalle kentälle riviin. Oli pienimuotoinen juhlahetki, kun arvokkaan herrasmiehen oloinen päätoimittaja ojensi lehden palkinnon alikersantti Lahdelle. Mikä oli tämä palkinto, sitä en enää muista. Johannes Lahti poistui joukostamme muutama vuosi sitten.

 

Sitten kerron muutaman sanan edellisestä saapumiserästä niistä, jotka olivat tulleet kesäkuussa ja jotka olivat painijoita, painonnostajia, nyrkkeilijöitä, koripalloilijoita ja lentopalloilijoita. Ne, jotka olivat samassa rakennuksessa, olivat kahdeksan kuukauden varusmiehiä. Kerron kahdesta urheilijasta painonnostaja Arvo Ojalehdosta ja nyrkkeilijä Tarmo Uusivirrasta. 

Arvo Ojalehto oli pienikokoinen painonnostaja, joka sitten myöhemmin edusti Suomea kolmissa eri olympiakisoissa. Hänen sarjansa oli aina alle 56 kg:n painoluokassa. Mainitsen Arvosta siksi, koska hän oli uskomattoman kimmoisa. Hän näytti meille useammin kerran, miten hypätään yläpetille tasajalkaa suoraan istualleen. Ja tietenkin saappaat jalassa! Täytyy sanoa, että se oli hauskan näköistä, kun omistaa sellaisen ponnistusvoiman. Pomppaajan pieni koko korosti tätä näkyä.

Ja sitten lopuksi kerron erikoisen tapahtuman liittyen nyrkkeilijä Tarmo Uusivirtaan. Armeijan jälkeen Uusivirrasta tuli ensimmäinen suomalainen nyrkkeilijä, joka sai maailmanmestaruusmitalin, vieläpä kahdesti vuosina 1978 ja 1982. Moskovan olympiakisojen menestyksen esteeksi tuli silmäkulmavamma.

Ja sitten Santahaminan silloiseen salattuun tapahtumaan. Nyrkkeilyn Suomi-Ruotsi maaottelu oli edessä muutaman päivän kuluttua ja Tarmo Uusivirta oli tapansa mukaan valmistautumassa siihen huolella. Hän oli jo nukkumassa, kun ennen puolta yötä jotkut koripalloilijat tulivat iltalomalta. Piti olla hiljaisuus, mutta he eivät malttaneet pysyä hiljaa edes vuoteessa. Ja tästä möykkäämisestä Uusivirta oli hermostunut, noussut ja lyönyt yhden iskun sängyssä olevaan pelaajaan. Mitään vammaa siitä ei kuitenkaan syntynyt.

Uusivirran teko oli raskauttava, olihan hän nyrkkeilijä. Uusivirta sai vain lievän rangaistuksen. Asia salattiin kaikilta ulkopuolisilta. Uusivirta pääsi maaotteluun, mutta hän sai kaksi viikkoa putkaa. Ja sekin hoidettiin siten, että hän kävi nukkumassa vain yöt. Omasta kokemuksestani voin sanoa, että Tarmo Uusivirta oli kohtelias ja fiksun oloinen jääkäri.