Venäläiset ovat suomalaisia geenien perusteella

(Lisäys 18.11.-19 Tähän kirjoitukseen on varsinaisen käännöksen jatkeeksi lisätty muutamia karttoja selityksineen! Lisäksi 23.11 lisätty venäläisen kansanedustajan lausunto.)


Otaksun, että tämän kirjoituksen aihe kiinnostaa monia: Venäläiset eivät ole slaaveja, vaan venäjää puhuvia suomalaisia. 

Tämä hätkähdyttävä asia on paljastunut laajasta geenitutkimuksesta, joka tehtiin ensimmäistä kertaa Venäjällä. Tutkimuksesta kerrotaan venäläisessä lehdessä.

Venäläisten suomalaisuus voi herättää monenlaisia tunteita rajan molemmin puolin. Mutta niin kuin seepra ei pääse eroon raidoistaan, niin ihminenkään ei voi poistaa geenejään.

Suomalaisten ja venäläisten väliin syntyi repeämä niiden 600 vuoden aikana alkaen vuodesta 1200, jolloin Ruotsi alkoi laajentua vieraille alueille kohti itää. Repeämä on koskettanut  kymmeniä suomalaisia sukupolvia  ja sen vaikutukset ovat yhä olemassa.

Lehtiartikkelin käännös (vuodelta 2013) venäjästä suomeksi pohjautuu google-käännökseen. Käännöksessä on pieniä puutteita, kuten paikoitellen kankeaa kieltä, mutta kerrottu asia kyllä tulee hyvin esille tälläkin tavalla.

Toivomukseni on, että joku venäjän taitaja voisi korjata käännöksessä olevat puutteet. (Kiitos saamastani palautteesta! Käännöstä korjattu ja päivitetty 23.9) 

Käännökseen olen tehnyt vahvennuksia lukemisen helpottamiseksi. Lisäksi olen merkinnyt sulkuihin punaisella muutamia omia lisäyksiä tai selvennyksiä.

Lehden venäjänkielinen artikkeli löytyy täältä

https://www.gumilev-center.ru/lico-russkojj-nacionalnosti/

Venäläisten etnisen alkuperän romahdus

Ensimmäisen kerran historiassa venäläiset tutkijat suorittivat ennennäkemättömän tutkimuksen venäläisestä geenivarastosta - ja sen tulokset olivat järkyttäviä. Tämän tutkimus vahvisti täysin artikkeleissamme ”Country Moksel” (nro 14) ja “ei-venäjän venäjän kieli” (nro 12) ilmaistun ajatuksen, jonka mukaan venäläiset eivät ole slaaveja, vaan vain venäjänkielisiä suomalaisia.

”Venäläiset tutkimukset ovat valmistuneet ja tutkijat valmistelevat julkaisua ensimmäisestä laajasta tutkimuksesta liittyen Venäjän kansan geenivarastoon. Tulosten julkaisemisella voi olla ennakoimattomia vaikutuksia Venäjälle ja maailmanjärjestykseen”- näin sensaatiomaisesti alkaa julkaisu aiheesta Vlast-lehden venäläisessä painoksessa.

Ja sensaatio osoittautui todella uskomattomaksi - monet myytit Venäjän kansallisuudesta osoittautuivat vääriksi. Erityisesti kävi ilmi, että geneettisesti venäläiset eivät ole ollenkaan ”itä-slaavilaisia”, vaan suomalaisia.

 

Lehden artikkelin alku

VENÄLÄISET OSOITTAUTUIVAT SUOMALAISIKSI

Antropologit ovat kyenneet tunnistamaan tyypillisen venäläisen miehen ulkonäön useiden vuosikymmenien ajan kestäneissä intensiivisissä tutkimuksissa. He ovat keskisuuria ja keskipituisia, vaaleanruskeita vaalein silmin - harmaita tai sinisiä.

Muuten, tutkimuksen aikana saatiin myös sanallinen muotokuva tyypillisestä ukrainalaisesta. Ukrainalainen eroaa venäläisestä ihon, hiusten ja silmien värillä - hän on tummaihoinen brunette, jolla on säännölliset piirteet ja ruskeat silmät.

Kuitenkaan ihmisenkehon osuuksien antropologiset mittaukset eivät ole edes menneisyyttä, vaan edellisen vuosisadan tiedettä, jolle on jo kauan annettu tarkimmat molekyylibiologian menetelmät, joiden avulla voimme lukea kaikki ihmisen geenit. Ja edistyneimmät DNA-analyysimenetelmät ovat nykyään mitokondriaalisen DNA: n ja ihmisen Y-kromosomin DNA: n sekvensointi (lukemalla geneettisen koodin kirjaimet). Mitokondrio-DNA: ta siirretään naislinjan kautta sukupolvelta toiselle lähes muuttumattomana siitä hetkestä, kun ihmiskunnan esivanhempi Eva kiipesi alas puusta Itä-Afrikassa.

Ja Y-kromosomi on vain miehillä. Se siirtyy myös melkein muuttumattomana miespuolisille jälkeläisille, kun taas kaikki muut kromosomit, kun ne siirtyvät isältä ja äidiltä heidän lapsilleen, muuttuvat luonteeltaan kuten korttipakka ennen jakamista. Siksi, toisin kuin epäsuoria piirteitä (kuten ulkonäkö ja kehon mittasuhteet), mitokondriaalisen DNA: n ja Y-kromosomi-DNA: n sekvensointi osoittaa kiistatta ja suoraan ihmisten välisen sukulaisuuden asteen, Vlast-lehti kirjoittaa.

Lännessä ihmisen populaatiogenetiikan menetelmiä on käytetty onnistuneesti kahden vuosikymmenen ajan. Venäjällä niitä käytettiin vain kerran 1990-luvun puolivälissä keisarillisten jäännösten tunnistamiseen. Käännekohta tilanteeseen tapahtui vasta vuonna 2000 tutkimalla Venäjän kansakuntaa uusin menetelmin.

Venäjän perustutkimussäätiö on myöntänyt apua tutkijoille Venäjän lääketieteellisen akatemian lääketieteellisen genetiikan keskuksen ihmispopulaation genetiikan laboratoriosta. Ensimmäistä kertaa Venäjän historiassa tutkijat pystyivät keskittymään täysin venäläisten ihmisten geenivarannon tutkimiseen usean vuoden ajan.


He täydensivät molekyylin geenitutkimuksiaan analyysillä venäläisten sukunimien taajuuden jakautumisesta maassa. Tämä menetelmä oli erittäin halpa, mutta sen tietosisältö ylitti kaikki odotukset: Sukunimien maantieteellinen vertailu geneettisen DNA-merkkiaineiden maantieteen kanssa havaittiin melkein täydellisen samankaltaiseksi.

Venäjän ensimmäisen molekyyligeneettisen tutkimuksen tuloksia valmistellaan nyt julkaistavaksi monografiassa ”Venäjän geenivarat”. Se tulee ulos vuoden lopussa julkaisussa ”Luch”. Lehti "Vlast" tarjoaa tutkimustietoja. Joten osoittautui, että venäläiset eivät ole ”itä-slaaveja”, vaan suomalaisia.

Muuten, nämä tutkimukset kumosivat pahamaineisen myytin "itä-slaavilaisista" – sen, että valkovenäläiset, ukrainalaiset ja venäläiset "muodostavat ryhmän itäisiä slaaveja". Ainoita slaaveja näistä kolmesta kansakunnasta olivat vain valkovenäläiset. Mutta kävi ilmi, että valkovenäläiset eivät ole lainkaan ”itä-slaaveja”, vaan länsimaisia, koska he ovat geneettisesti käytännössä samoja kuin puolalaiset. Joten myytti "valkovenäläisten ja venäläisten sukulaisverestä" tuhoutui kokonaan: Valkovenäläiset ovat käytännöllisesti katsoen identtisiä puolalaisten kanssa. Valkovenäläiset ovat geneettisesti hyvin kaukana venäläisistä, mutta he ovat hyvin lähellä tšekkejä ja slovakialaisia.

Mutta Suomen suomalaiset osoittautuivat olevan geneettisesti paljon lähempänä venäläisiä kuin valkovenäläisiä. Joten Y-kromosomissa venäläisten ja suomalaisten välinen geneettinen etäisyys on vain 30 yksikköä (läheinen suhde). Ja geneettinen etäisyys venäläisen henkilön ja Venäjän federaation alueella asuvien ns. suomalais-ugrilaisten kansojen (marit, vepsäläiset, mordvalaiset jne.) välillä on 2-3 yksikköä. Yksinkertaisesti sanottuna, he ovat geneettisesti identtisiä.

Tältä osin Vlast-lehti toteaa: ”Viron ulkoministerin ankara lausunto 1. syyskuuta EU:n neuvostossa Brysselissä (sen jälkeen kun Venäjän osapuoli irtisanoi Viron valtionrajasopimuksen) väitettyjen suomalais-ugrilaisten kansojen syrjinnästä liittyen Venäjän federaatioon, menettää ytimekkään merkityksen. Mutta länsimaisten tutkijoiden lykkäyksen (?) vuoksi Venäjän ulkoministeriö ei voinut kohtuudella syyttää Viroa puuttumisesta sisäisiin, voidaan sanoa jopa läheisesti liittyviin asioihimme. "Tämä Filippika (? episodi?) on vain yksi puoli syntyneiden ristiriitaisuuksien joukossa.

Koska venäläisten lähisukulaiset ovat suomalais-ugrilaisia ​​ja virolaisia ​​(tosiasiassa, he ovat samoja ihmisiä, koska 2–3 yksikön ero on luontainen vain yhdelle ihmiselle), niin venäläisten anekdootit (totena kerrottu asia) ”estettyjen virolaisten” suhteen ovat outoja, kun venäläiset itse ovat näitä virolaisia. Venäjälle syntyy valtava ongelma itsensä tunnistamisessa väitetyiksi "slaaveiksi", koska geneettisesti Venäjän kansalla ei ole mitään tekemistä slaavien kanssa.

Myytistä "Venäläisten slaavilaiset juuret" venäläiset tiedemiehet kertovat rohkeasti: venäläisissä ei ole mitään slaavilaista. Siinä on vain lähes slaavilaista venäjän kieltä, mutta myös 60–70% muusta kuin slaavilaisesta sanastosta, siksi venäläinen henkilö ei kykene ymmärtämään slaavien kieliä, vaikka todelliset slaavilaiset ymmärtävät kaikki (paitsi venäjää) slaavilaisten kieltä sen samankaltaisuuden vuoksi.

Mitokondriaalisen DNA:n analyysitulokset osoittivat, että toinen venäläisten lähin sukulainen, suomalaisia ​​lukuun ottamatta, on tataarit: tatarilaisten venäläiset ovat samalla geneettisellä etäisyydellä 30 yksiköstä, jotka erottavat heidät suomalaisista.

Sensaatiomaista olivat Ukrainan tiedot. Kävi ilmi, että Itä-Ukrainan väestö on geneettisesti suomalais-ugrilaista: Itä-ukrainalaiset eivät käytännössä eroa venäläisistä, komista, mordvalaisista, marista. Tämä on yksi suomalainen kansa, jolla oli kerran oma yhteinen suomen kieli.

Mutta Länsi-Ukrainan ukrainalaisten kanssa kaikki osoittautui vielä odottamattomammaksi. He eivät ole ollenkaan slaaveja, aivan kuten eivät Venäjän ja Itä-Ukrainan russofiinit, vaan täysin eri etninen ryhmä: Lvivista peräisin olevien ukrainalaisten ja tatarien välillä geneettinen etäisyys on vain 10 yksikköä.

Tällainen läntisten ukrainalaisten ja tataarien välinen läheinen sukulaisuus johtuu todennäköisesti Kiovan Rusin muinaisten asukkaiden sarmatialaisista juurista. Länsi-ukrainalaisten veressä on tietysti tietty slaavilainen komponentti (ne ovat geneettisesti lähempänä slaaveja kuin venäläiset), mutta tämä ei silti ole slaavia, vaan sarmatialaisia*. (* https://en.wikipedia.org/wiki/Sarmatians)

Antropologisesti heille on ominaista leveät poskipäät, tummat hiukset ja ruskeat silmät, tummat (eikä vaaleanpunaiset, kuten valkoihoisilla) nännit. Lehti kirjoittaa: ”Voit vastata näihin tiukasti tieteellisiin tosiasioihin haluamallasi tavalla ja osoittaa luonnollisen Viktor Juštšenkon ja Viktor Janukovitšin äänestäjien olemuksen. (?)

Mutta venäläisiä tutkijoita ei voida syyttää näiden tietojen väärentämisestä: sitten syytös ulottuu automaattisesti myös länsimaisille kollegoille, jotka ovat viivästyttäneet yli vuoden näiden tulosten julkaisemista, jatkaen lykkäystä joka kerta."

Lehti on oikeassa: Nämä tiedot selittävät selvästi syvän ja jatkuvan jakautumisen Ukrainan yhteiskunnassa, jossa kaksi täysin erilaista etnistä ryhmää tosiasiassa asuu nimellä "ukrainalaiset". Lisäksi Venäjän imperialismi ottaa nämä tieteelliset tiedot käyttöön - jälleen kerran painava ja tieteellinen argumentti Venäjän alueen kasvattamiseksi Itä-Ukrainassa.

Entä "slaavilais-venäläisten" myytti? Tunnistamalla nämä tiedot ja yrittämällä käyttää niitä, venäläisten strategiat (suunnitelmat tavoiteltuun päämäärään pääsemiseksi) kohtaavat täällä sen, mitä ihmiset kutsuvat "kaksiteräiseksi miekaksi": Tässä tapauksessa sinun on mietittävä uudestaan Venäjän kansan ”slaavilaista” identiteettiä ja luovuttava "sukulaisuudesta" valkovenäläisten ja koko slaavilainen maailma kanssa - ei tieteellisen tutkimuksen vaan poliittisella tasolla.

Lehti julkaisee myös kartan, joka osoittaa alueen, jossa on "todella venäläisiä geenejä" (eli suomalaisia). Maantieteellisesti tämä alue on yhtenevä "Venäjä Iivana Julman aikana" ja "osoittaa selvästi sopimuksen tiettyihin valtionrajoihin", lehti kirjoittaa.

 

Nimittäin Bryanskin, Kurskin ja Smolenskin väestö ei ole ollenkaan Venäjän (ts. suomalaista) väestöä, vaan Valko-Venäjän ja Puolan väestöä – se on identtinen valkovenäläisten ja puolalaisten geenien kanssa. Mielenkiintoinen tosiasia on, että keskiajalla Liettuan suurherttuakunnan ja Moskovan välinen raja oli juuri slaavien ja suomalaisten välinen etninen raja (muuten Euroopan itäraja kulki sen kautta). Naapurialueita liittävä Moskovan Venäjän imperialismi ylitti etnisten moskovalaisten rajat ja vangitsi ulkomaisia etnisiä ryhmiä.

MITÄ VENÄJÄ ON?

Nämä uudet venäläisten tutkijoiden havainnot antavat meille mahdollisuuden tarkastella uudestaan ​​keskiaikaisen Moskovan politiikkaa, mukaan lukien sen käsite Rusista. Osoittautuu, että Moskovan "venäjän viltti vetäminen yli itsensä" (venäläinen sanonta?) selitetään puhtaasti etnisesti, geneettisesti.

 

Niin kutsuttu käsite ”Pyhä Venäjä” Moskovan Venäjän ortodoksisen kirkossa venäläiset historioitsijat ovat kehittyneet tosiasiassa Moskovan noususta Ordasta
(Kultainen orda oli mongolien perustama nykyisen Venäjän, Ukrainan ja Kazakstanin alueella sijainnut valtio 1200-1400-luvuilla  https://fi.wikipedia.org/wiki/Kultainen_orda , kartta tämän kirjoituksen lopussa) ja kuten Lev Gumilyov kirjoitti teoksessa ”Venäjältä Venäjälle”, esimerkiksi ukrainalaiset ja valkovenäläiset lakkasivat olemasta ruseja samasta tosiasiasta, lakkasivat olemasta Venäjä.

On selvää, että oli kaksi täysin erilaista Venäjää. Yksi, länsi, eli omaa slaavien elämäänsä, yhdistyneinä Liettuan ja Venäjän suuriruhtinaskunnassa. Toinen Venäjä - Itä-Venäjä (tarkemmin sanottuna Moskova - koska sitä ei pidetty tuolloin Venäjänä) - tuli etnisesti lähelle Ordaa 300 vuoden ajan, jolloin se sitten tarttui valtaan ja teki siitä "Venäjän" jo ennen Novgorodin ja Pihkovan valloitusta Orda-Venäjälle.

Tätä toista Venäjää - suomalaisen etnisen ryhmän Venäjää - kutsutaan myös Moskovan Venäjän ortodoksiseksi kirkoksi ja venäläiset historioitsijat "Pyhäksi Venäjäksi", samalla kun Länsi-Venäjän oikeudet jätetään johonkin "venäläiseen" (pakottaen koko Kiovan Venäjän kansan kutsumaan itseään ei ruseiksi, vaan "Okraintsyksi" (sana tarkoittaa ”Laitamilla”, tästä tulee Ukraina-sana?). Merkitys on selvä: tällä suomalaisella Venäjällä oli vähän yhteistä alkuperäisen slaavilaisen Venäjän kanssa.

Vuosisatoja vanha vastakkainasettelu Liettuan suurherttuakunnan ja Moskovan välillä (jolla näytti olevan jotain yhteistä Rusin Rurikovitšissa ja Kiovan uskossa, sekä Liettuan suurherttuakunnan prinssit Vitovt-Juri ja Jagajlo-Jakov, jotka olivat syntymästä lähtien ortodoksisia, olivat Rurikovich ja Venäjän suuriruhtinas, ei ollut muuta kieltä kuin venäjä, jota he osasivat) - tämä on eri etnisten ryhmien maiden vastakkainasettelua: Liettuan suurherttuakunta kokosi slaavit ja Moskova suomalaiset.

Seurauksena on, että useiden vuosisatojen ajan kaksi Venäjää vastusti toisiaan - slaavilainen Liettuan suurherttuakunta ja suomalainen Moskova. Tämä selittää myös räikeän tosiasian, että Moskova EI KOSKAAN Orda-ajan aikana halunnut palata Venäjälle, saada vapautta tataareilta ja tulla Liettuan suuriherttuakunnan jäseneksi.

Ja Novgorodin vangitsemisen aiheutti juuri Novgorodin neuvottelut liittymisestä Liettuan suurherttuakuntaan. Tämä Moskovan russofobia ja sen ”masokismi” (”Orda-ies (-sorto, -taakka) on paremmin päällä”) (joku sanonta?) selittyvät vain etnisillä eroilla alkuperäisen Venäjän kanssa ja etnisellä läheisyydellä Ordan kansojen kanssa.

Juuri tämä geneettinen ero slaavien kanssa selittää, että Moskova hylkäsi eurooppalaisen elämäntavan, Liettuan suuriruhtinaskunnan ja puolalaisten (ts. slaavilaisten yleensä) vihan ja samalla (valitsi) valtavan rakkauden idän ja Aasian perinteisiin. Näiden venäläisten tutkijoiden tulosten on välttämättä heijastuttava historioitsijoiden tarkistaessa heidän ajatuksiaan.

On tarpeen viedä historiatieteeseen tosiasia, että ei ollut yhtä, vaan kaksi täysin erilaista Venäjää: slaavilainen Venäjä - ja suomalainen Venäjä. Tämän selvennyksen ansiosta voimme ymmärtää ja selittää monia keskiaikaisen historiamme prosesseja, jotka nykyisessä tulkinnassa näyttävät olevan vailla merkitystä.

 
VENÄJÄN SUKUNIMET

Venäläisten tutkijoiden yritykset tutkia venäläisten sukunimien tilastotietoja kohtasivat aluksi paljon vaikeuksia. Keskusvaalilautakunta ja paikalliset vaalikomissiot kieltäytyivät ehdottomasti tekemästä yhteistyötä tutkijoiden kanssa ja vetosivat siihen, että vain äänestäjäluetteloiden salassapitovelvollisuus voi taata vaalien puolueettomuuden ja oikeudenmukaisuuden liittovaltion ja paikallisille viranomaisille.

Perhesukunimen laittaminen luetteloon oli erittäin pehmeää: se sisällytettiin, jos vähintään viisi sukunimen kantajaa asui alueella kolmen sukupolven ajan. Ensin laadittiin luettelot viidestä ehdollisesta alueesta - pohjoisesta, keski-, länsi-, keski-itä- ja eteläosasta. Kaikilta Venäjän alueilta kertyi kaikkiaan noin 15 tuhatta venäjän sukunimeä, joista suurin osa löytyi vain yhdeltä alueelta ja puuttui muualta.

Kun alueelliset luettelot asetettiin päällekkäin toistensa kanssa, tutkijat tunnistivat vain 257 niin kutsuttuja ”koko Venäjän sukunimeä”. Lehti kirjoittaa: ”On mielenkiintoista, että tutkimuksen viimeisessä vaiheessa he päättivät lisätä Krasnodarin alueen asukkaiden nimet eteläisen alueen luetteloon, odottaen, että Katariina II:n täältä häätämien Zaporizhzhya-kasakkojen jälkeläisten ukrainalaisten nimien osuus vähentäisi merkittävästi koko Venäjän luetteloa.

Mutta tämä lisärajoitus vähensi kaikkien venäläisten sukunimien luetteloa vain 7 yksiköllä - 250: een. Tuloksesta tuli ilmeinen ja ei kaikille miellyttävä johtopäätös, että Kuban asukkaat olivat pääasiassa venäläisiä. Ja minne ukrainalaiset menivät ja olivatko siellä ollenkaan – se on iso kysymys. ”

Ja edelleen: Venäläisten sukunimien analyysi tarjoaa yleensä ajattelua. Jopa yksinkertaisin toimenpide - kaikkien maan johtajien nimien etsiminen - antoi odottamattoman tuloksen.

Vain yksi heistä oli mukana venäläisten 250 suositun sukunimen harjoittajaluettelossa - Mihhail Gorbatšov (158. sija). Sukunimi Brežnev sijoittuu yleisluettelossa 3767. sijalle (löytyy vain eteläisen alueen Belgorodin alueelta). Sukunimi Hruštšov - 4248. sijalla (löytyy vain pohjoisalueelta, Arkangelin alueelta).

Tšernenko sijoittui 4749. sijalle (vain eteläinen alue). Andropovilla on 8939. sija (vain eteläinen alue). Putin sijoittui 14250. sijalle (vain eteläinen alue). Mutta Jeltsin ei tullut lainkaan yleiseen luetteloon. Stalinin sukunimeä - Dzhugashvili - ilmeisistä syistä ei pidetty. (Stalin oli georgialainen). Mutta toisaalta salanimi Lenin pääsi alueellisiin luetteloihin 1421. numerolla menettäen vain Neuvostoliiton ensimmäiselle presidentti Mihail Gorbatshoville. "

Lehti kirjoittaa, että tulos hämmästytti jopa itse tutkijoita, jotka uskoivat, että suurin ero etelävenäläisten sukunimien kantajien välillä ei ollut heidän kykynsä johtaa suurta voimaa, vaan sormen ja kämmenten ihon lisääntynyt herkkyys. (?) Venäläisten ihmisen dermatologisten olosuhteiden (kämmenten ja kämmenten papillaarikuviot) tieteellinen analyysi osoitti, että kuvion monimutkaisuus (yksinkertaisista kaareista silmukoihin) ja siihen liittyvä ihon herkkyys lisääntyvät pohjoisesta etelään. "Henkilö, jolla on yksinkertaiset kuviot käsiensä iholla, voi helposti pitää lasillisen kuumaa teetä kädessään," tohtori Balanovskaya selitti selvästi erojen olemuksen. "Ja jos silmukoita on paljon, niin sellaisista ihmisistä syntyi taskuvarkaita." (??)

Tutkijat julkaisevat luettelon 250 suosituimmasta venäjän sukunimestä. Odottamatonta oli se, että suosituin venäläinen sukunimi ei ollut Ivanov, vaan Smirnov. Ei ole syytä antaa koko luetteloa, tässä on vain 20 suosituinta venäjän sukunimeä:

1. Smirnov; 2. Ivanov; 3. Kuznetsov; 4. Popov; 5. Sokolov; 6. Lebedev; 7. Kozlov; 8. Novikov; 9. Morozov; 10. Petrov; 11. Volkov; 12. Soloviev; 13. Vasiliev; 14. Zaitsev; 15. Pavlov; 16. Semenov; 17. Golubev; 18. Vinogradov; 19. Bogdanov; 20. Vorobev.

Kaikilla venäjän suosituimmilla sukunimillä on bulgarialaiset päätteet –ov (-ev), samoin useissa sukunimissä -in-päätteet (Iljin, Kuzmin jne.). Eikä 250 yleisimmän joukossa ole -ij, -ich, -ko päätteisiä ”itäslaavien” (valkovenäläisten ja ukrainalaisten) sukunimiä, vaikka Valkovenäjällä yleisimmät ovat sukunimet –ij ja –ich ja Ukrainassa –ko. Tämä osoittaa myös syvät erot "itäslaavien" välillä, koska valkovenäläiset sukunimet –ij ja –ich ovat yhtä yleisiä Puolassa - eivätkä ollenkaan Venäjällä.

250 suosituimman venäläisen sukunimen bulgarialaiset päätteet osoittavat, että sukunimet ovat antaneet Kiovan Rusin papit, jotka levittivät ortodoksisuutta suomalaistensa keskuudessa Moskovassa. Nämä sukunimet ovat bulgarialaisia, pyhistä kirjoista, eivätkä elävästä slaavilaisesta kielestä, joita Moskovan suomalaiset eivät vain olleet.

Muutoin on mahdotonta ymmärtää, miksi venäläisillä on sukunimiä, jotka eivät asu lainkaan lähellä valkovenäläisiä (– ij ja –ich), ja bulgarialaisia ​​sukunimiä - vaikka bulgarialaiset eivät olekaan Moskovan rajalla, mutta asuvat tuhansia kilometrejä siitä.

Suurta määrää sellaisia sukunimiä, joissa on eläimen nimi, on selitetty Leo Uspenskyn kirjassa "Mysteries of Toponymy" (M., 1973). Keskiajalla ihmisillä oli kaksi nimeä - vanhemmilta ja kasteessa, mutta myös "vanhemmilta", sitten oli "muodikasta" antaa eläinten nimiä. Kuten hän kirjoittaa, silloin lapsilla oli perheessä nimiä jänis, susi, karhu jne. Tämä pakanallinen perinne ilmeni "eläin" sukunimissä.

TIETOA VALKO-VENÄLÄISISTÄ

Erityinen aihe tässä tutkimuksessa on valkovenäläisten ja puolalaisten geneettinen identiteetti. Venäläiset tutkijat eivät kiinnittäneet tähän huomiota, koska he ovat Venäjän ulkopuolella. Mutta se on meille erittäin mielenkiintoista. Puolalaisten ja valkovenäläisten geneettisen identiteetin tosiasia ei ollut odottamaton.

 

Maiden historia on vahvistus sille - suurin osa valkovenäläisten ja puolalaisten etnisyydestä ei ole slaavia, vaan slaavistuneita länsimaisia ​​balttialaisia, mutta heidän geneettinen "passinsa" on niin lähellä slaavilaista, että olisi käytännössä vaikea löytää eroja geenien välillä slaavien ja preussien, masurilaisten (Puolassa asuvat preussilaiset), dainovin (Valko-Venäjällä), jatvjagien (balttilainen heimo) ym. välillä.

Juuri tämä yhdistää puolalaiset ja valkovenäläiset, jotka ovat slaavistettujen länsimaisten balttien jälkeläisiä. Tämä etninen yhteisö selittää myös Kansainyhteisön unionivaltion perustamisen. Kuuluisa valkovenäläinen historioitsija V.U. Lastovsky ”Valkovenäjän lyhyt historia” (Vilno, 1910) kirjoittaa, että valkovenäläisen ja puolalaisten liittovaltion perustamisesta aloitettiin kymmenen kertaa neuvottelut: vuonna 1401, 1413, 1438, 1451, 1499, 1501, 1563, 1564, 1566, 1567. - ja päättyi 11. kerran perustamalla unioni vuonna 1569.

Mistä tällainen sinnikkyys tulee? Ilmeisesti vain etnisen yhteisön tietoisuuden perusteella, puolalaisten ja valkovenäläisten etnisyys luotiin hajottamalla sinänsä länsimaiset baltit. Mutta tšekit ja slovakit, jotka olivat myös mukana ensimmäisessä Kansainyhteisön slaavilaisessa liitossa, eivät enää tunteneet tätä läheisyyttä, koska heillä ei ollut itsessään "balttilaista yhteyttä". Ja vielä enemmän vieraantumista oli ukrainalaisilla, jotka pitivät tätä pienenä etnisenä sukulaisuutena ja lopulta menivät täydelliseen vastakkainasetteluun puolalaisten kanssa.

Venäläisten geneetikkojen tutkimus antaa meille mahdollisuuden tarkastella täysin erilaista historiaamme, sillä monet Euroopan kansojen poliittiset tapahtumat ja poliittiset mieltymykset selittyvät suurelta osin juuri heidän etnisen ryhmänsä genetiikalla - mikä on toistaiseksi pysynyt piilossa historioitsijoilta.

Genetiikka ja etnisten ryhmien geneettinen sukulaisuus olivat tärkeimmät voimat keskiaikaisen Euroopan poliittisissa prosesseissa. Venäläisten tutkijoiden luoma kansojen geneettinen kartta antaa aivan toisenlaisen näkökulman katsoa keskiajan sotia ja liittoja.

PÄÄTELMÄT

Venäläisten tutkijoiden tutkimustulokset venäläisten geeneistä sulavat pitkään yhteiskunnassa, koska ne kumoavat kaiken esillä olevan, alentaen ne epätieteellisten myyttien tasolle.

Tätä uutta tietoa ei tarvitse vain ymmärtää, vaan sinun täytyy myös tottua siihen. Nyt käsitteestä ”Itä-slaavit” on tullut täysin epätieteellinen. Minskin slaavilaiset kongressit ovat epätieteellisiä, mihin Venäjän slaavit eivät ole menossa ollenkaan vaan venäjänkieliset suomalaiset Venäjältä, jotka eivät ole geneettisesti slaavia ja joilla ei ole mitään tekemistä slaavien kanssa.

Venäläiset tutkijat ovat täysin hylänneet niiden aseman "Slaavilaisten kongressina". Venäläisiä ei  nimetä venäläisten tutkijoiden tuloksissa slaaveiksi vaan suomalaisiksi. Itä-Ukrainan väestöä kutsutaan myös suomalaiseksi ja Länsi-Ukrainan väestö on geneettisesti sarmatialaisia.

Ukrainan kansa ei myöskään ole slaavilaista kansaa. Ainoat ”itä-slaavista” olevat slaavit olivat valkovenäläisiä, mutta he ovat geneettisesti identtisiä puolalaisten kanssa - mikä tarkoittaa, että he eivät ole ollenkaan ”itäisiä slaaveja”, vaan geneettisesti läntisiä.

Se todella tarkoittaa ”itä-slaavien” slaavilaisen kolmion geopoliittista romahtamista, sillä valkovenäläiset osoittautuivat geneettisesti puolalaisiksi, venäläiset suomalaisiksi ja ukrainalaiset suomalaisiksi ja sarmatialaisiksi. Tietysti propaganda pyrkii edelleen salaamaan tämän tosiasian väestöltä, mutta ommeltua ei voi piilottaa pussiin. Kuten ei sulkea tutkijoita, älä piilota heidän viimeisintä geenitutkimustaan.

Tieteellistä kehitystä ei voida pysäyttää. Siksi venäläisten tutkijoiden havainnot eivät ole pelkästään tieteellistä sensaatiota, vaan pommi, joka on kykenevä heikentämään nykyisiä kansojen olemassa olevia perustoja.

Siksi venäläinen Vlast-lehti antoi tästä tosiasiasta erittäin huolestuneen arvion: ”Venäläiset tutkijat ovat valmistuneet ja valmistelevat julkaista ensimmäistä laajamittaista tutkimusta Venäjän kansan geenivarastosta. Tulosten julkaisemisella voi olla ennakoimattomia vaikutuksia Venäjälle ja maailmanjärjestykseen.” Lehti ei liioitellut.

Vadim Rostov


** ** **

Lisätty 18.11.-19 historiallisia karttoja vuosien 800-1300 väliseltä ajalta, jotka auttavat tämän edellä olleen kirjoituksen ymmärtämisessä. 800-luvun kartta on vuonna 1905 painetusta kirjasta, joka on löytynyt Austinin yliopistosta Teksasista

Kartta 800-luvulta. Kuvan voi klikata suuremmaksi

800-luvun kartassa on Pohjanlahden päällä sana Quwnland. Siitä tulee sana kveenit (kuten myös Queen eli kuningatar) ja myöhemmin sana Kainuu. Ruotsin kehityksen alku on nähtävissä nykyisen Ruotsin eteläosassa olevien Sweden Goths sanojen kohdalta. Pitkin nykyisen Norjan rajaa on sana, joka tarkoittaa saamelaisia. Laajin pohjoinen alue Finnish Tribes tarkoittaa tietenkin Suomen heimoja ja harmaa alue Slavonie Tribes slaaveja. Suomalaisten eteläpuolella kellertävällä välillä on Kingdom of Chazars eli Kasaarien kaanikunta, joka tuhoutui Kiovan Rusin kanssa käytyjen sotien seurauksena 900-luvulla.

Kasaarien kaanikunta vuosien 650-850 välillä

1200-luvun alussa Moskova ei ollut vielä hallintokeskus, vaan sen lähellä oleva Vladimir. Se oli samalla Vladimirin eli Vladimir-Suzdalin ruhtinaskunnan keskus vuosien 1157-1317 välisen ajan, jonka jälkeen se siirtyi vuonna 1318 Moskovan alaisuuteen. Moskovan Venäjä  syntyi virallisesti vuonna 1547, jolloin Iivana Julma julistettiin tsaariksi. Moskovan Venäjän aikakausi päättyi 1700-luvulla, jolloin Pietari Suuri siirsi hallinnon Pietariin ja samalla syntyi Venäjän keisarikunta. 

Edellä mainittujen vuosien välillä vuonna 1478 Novgorod oli joutunut Moskovan alaisuuteen. Novgorodin kaupunki oli syntynyt 900-luvulla ja yli 300 vuoden ajan ( 1136-1478) se oli laajan Novgorodin tasavallan pääkaupunki.  Huomaa hallitusmuoto tasavalta. Novgorodista alkoi edistyksellinen demokratia, jossa kansankokous eli vetše https://fi.wikipedia.org/wiki/Vet%C5%A1e valitsi itselleen johtajat. Vuonna 1136 Novgorod oli irrottautunut Kiovan Rusin ylivallasta ja valitsi siitä lähtien johtajansa lähinnä Vladimirista.

Yllä olevassa kartassa 1230-luvulta näkyy hallintakeskuksia. Vihreällä merkitty on Novgorodin aluetta, vaaleanpunainen Vladimirin aluetta ja alhaalla sinisellä aiemman merkityksensä menettänyt Kiova. Kaiken kaikkiaan tämä kartta kertoo kuin tuhat sanaa, kun sitä tarkastelee ajatuksen kanssa.

Käännöksessä tuli esille myös Kultainen Orda. Yllä kartta tästä mongolien hallitsemasta alueesta 1200-1300 luvuilla.

** ** **

Lisäys 23.11.-19 

Ilta-Sanomien väliotsikko marraskuussa 2017

Tähän yhteyteen on hyvä lisätä venäläisen tunnetun kansanedustajan lausunto, jonka hän antoi marraskuussa 2017. Hän sanoi, että ”Täytyy ymmärtää, että puolet venäläisistä on itse asiassa suomalaisia ja suomalais-ugrilaisia.” Tällaiset sanat ovat rohkeita. Myös monille suomalaisille nämä tosiasiat ovat perin tuntemattomia asioita, koska niistä ei ole haluttu koskaan keskustella julkisesti. Ilta-Sanoman kirjoituksen voi lukea tästä https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000005464084.html

** ** **

Lisäys 30.11.-19 Venäjään liittyvät blogini

Presidentti Putinin suvun alkuperä

https://jouninkootut.blogspot.com/2019/11/presidentti-putinin-suvun-alkupera.html

Presidentti Putinin vanhempien järkyttävät sotavuodet

https://jouninkootut.blogspot.com/2019/05/presidentti-putinin-vanhempien.html

** ** **

Lisäys 29.2.-20 

Tärkeää uutta tutkimustietoa:

 

Suomalaiset asuttivat Moskovan ja Kremlin alueen. Tätä asiaa suomalainen media ei halua kertoa meille suomalaisille.  https://jouninkootut.blogspot.com/2020/02/suomalaiset-asuttivat-moskovan-ja.html

 

 

Vartijana Santahaminan sillalla joulukuussa 1976

6.9.-19 Vartijana Santahaminan sillalla joulukuussa 1976: Olemme siirtyneet syyskuun puolelle ja siitä on jo kolme kuukautta, kun edellisen kerran kerroin armeija-ajastani. Kesällä on muutakin tekemistä kuin istua ja lisätä uusia juttuja blogiin. Se edellinen armeija-ajan juttu löytyy täältä, jatkan siitä https://jouninkootut.blogspot.com/2019/06/armeijassa-marraskuussa-1976.html

Sotilasvala oli vannottu, kotona käyty ja palattu takaisin Santahaminaan. Marraskuu vaihtui joulukuuksi ja samalla tuli ensimmäinen vartiovuoro. Santahaminassa oli muutamia vartiopisteitä, oliko niitä kolme, neljä vai viisi, niiden määrä en pysty enää muistamaan. Ja jos en muista väärin, niin vartiointivuoron kesto oli kaksi tuntia kerrallaan, sitten oli neljä tuntia vapaata, jolloin tarjolla oli yllin kyllin syötävää ja oli mahdollista vaikka torkahtaa. Tauon jälkeen itse kukin vietiin takaisin omalle vartiointipaikalleen.

Kaikki vartiointivuoroni osuivat Santahaminan mantereesta erottavalle sillalle, jossa piti tarkistaa saareen tulevat kulkijat. Moni on varmaan vuosikymmenten aikana katsonut elokuvan Uuno Turhapuro armeijan leivissä https://fi.wikipedia.org/wiki/Uuno_Turhapuro_armeijan_leiviss%C3%A4 Tässä elokuvassa tulee hyvin esille Santahaminan silta, jota pitkin Vesa-Matti Loiri yrittää livahtaa pois saarelta vartijan (Riki Sorsa) katseen edessä. Toisella yrityksellä hän onnistuukin siinä.

Sillan keskellä oli vartiokoppi, jonka edessä piti seistä rynnäkkökivääri olalla. Lippaassa oli ihan oikeat kovat panokset, joten vartiointitehtävään piti suhtautua kaikella vakavuudella ja vastuullisesti. Santahaminaan liikennöi sininen bussi numero 86, joka lähti Rautatieaseman edestä. Siihen aikaan saarelle tulevia busseja ei kuitenkaan koskaan tarkastettu, mikä oli sinänsä erikoista. Niinpä bussit eivät edes vähentäneet vauhtia vartiopisteen kohdalla mennessään saarelle.

Mutta henkilöautoilla ja pyörillä ajavat kuten myös jalan saapuvat saarelle suuntaavat kulkijat piti tarkistaa. Heillä piti olla kulkulupa tai sitten sen puuttuessa saarella asuvan piti tulla heitä vastaanottamaan. Tästä oli vartijoille annetut selvät ohjeet. Mutta mikä olikaan todellisuus?

Nähtävästi käytäntö oli löystynyt ohjeiden noudattamisen suhteen, sillä omalla vuorollani kulkijoiden joukossa oli useita niitä, joilla ei ollut mukana vaadittavaa kulkulupaa tai ketään vastaanottajaa ei ollut vastassa. Koska kieltäydyin päästämästä heitä eteenpäin, niin kielto aiheutti ärtymystä ja jopa kiroilua. Monet kertoivat, että normaalisti kuulemma päästetään, mutta selitykset eivät auttaneet. Sanoin heille jokaiselle, että tulosuunnassa sillan päässä on puhelinkioski, sieltä voi käydä soittamassa vastaanottaja, jos on asiaa. Jotkut tekivätkin niin. Tarkasta ohjeiden noudattamisesta sain tiukan vartijan leiman, mutta koska ohjeet olivat selkeitä, niin eihän niitä voinut lähteä muuttamaan pelkkien selitysten avulla.

Vartiovuoroja oli joulukuun alussa kaikkiaan viiden vuorokauden aikana. Lisäksi niiden välissä yhtenä päivänä ehdimme käymään suunnistamassa Tuusulassa Hyrylän silloisen varuskunnan alueella. Minulle suunnistaminen on ollut aina liian vaikeaa aina silloin, kun suunnistaminen tapahtuu juosten. Kävellen ei sitä vaikeutta ole, mutta niinä harvoina kertoina, jolloin yritin suunnistaa juosten, esim. kouluaikaan, niin kertaakaan en päässyt maaliin. Aivojeni alueella on varmaan sellainen heikkous, joka estää hahmottamiskyvyn karttaan juoksun aikana. Juuri siksi kilpasuunnistus ei ole koskaan kiinnostanut minua yhtään.

Hyrylässäkään en varmaan olisi löytänyt rasteja, mutta heti alkumatkasta paljaalla kalliolla tapahtuneen kaatumisen seurauksena loukkasin molemmat polvena niin pahasti, että niistä vuoti verta. Niinpä tarjoutui hyvä syy keskeyttää suunnistus siihen paikkaan. Vaikka se teki kipeää, niin toisaalta se oli helpottavaa, koska olisi ollut noloa keskeyttää suunnistus pääsemättä maaliin saakka. Mutta siinä tilanteessa keskeyttämiseen oli hyvä syy, sen saivat todeta muutkin mukana olleet.

Mutta jos kyseinen tapahtuma olisi tapahtunut juoksukilpailussa, niin varmasti olisin jatkanut matkaa. Vastaava paljon pahempi kaatuminen sattui sitten paljon myöhemmin vuodenvaihteessa -81/-82 Madeiran kv. uudenvuodenjuoksun viimeisellä kilometrillä, kun kaaduin erittäin pahasti kadussa olleeseen monttuun, mutta matka jatkui kivusta huolimatta. Tästä tapauksesta sitten joskus toiste…

Joulukuun alku vuonna 1976 Helsingissä oli kylmä ja myös lunta oli jo ohut kerros. Yksi voimakas muisto on jäänyt erityisesti mieleeni niistä hetkistä, kun seisoin sillalla myöhäisenä iltahetkenä. Kahden tunnin vartiovuoron aikana paleli kylmän viiman puhaltaessa ja samalla sain seurata lähellä kulkenutta uutta matkustaja-alusta. Olin kuin aitiopaikalla, kun juuri valmistunut uudentyyppinen matkustaja-alus Finjett lipui silmieni edessä illan pimeydessä täydessä valaistuksessaan.

Koin yllätyksen, kun etsin tätä juttua tehdessäni tietoja tästä aluksesta. Wikipedian  https://fi.wikipedia.org/wiki/GTS_Finnjet mukaan aluksen käyttöhistoriassa on seuraavat sanat: ”Ensimmäinen neljän päivän koematka alkoi 9. joulukuuta 1976”. Seisoessani sillalla ja nähdessäni Finnjetin kyse oli todennäköisesti joulukuun neljännen tai viidennen päivän illasta. Harjoituspäiväkirjani mukaan olin niinä päivinä vartiossa. Jos wikipedian tieto on oikea, niin silloin näkemäni Finnjet oli ehkä ainoastaan pienellä ajelulla Helsingin edustalla ennen varsinaista pitempää koematkaa. Kovin moni ei liene päässyt näkemään aiemmin tätä Suomen kaikkien aikojen tunnetuinta ja kuuluisinta alusta vesillä.

Vartiointijakson viimeinen vuoro päättyi joulukuun kuudennen päivän aamuvuoroon. Oli Suomen itsenäisyyden 59. vuosipäivä. Minulla oli aivan ähky olo, koska en ollut päässyt juoksemaan yli kahteen vuorokauteen ja koska ruokaa oli ollut tarjolla vartiointivuorojen välissä aivan liikaa. Tosin pelkkä ruuan runsaus ei aiheuttanut ähkyä, mutta liiallinen syöminen tuntui vatsassa. Tiesin, että juokseminen häivyttää ähkyn, mutta siihen ei vielä ollut tilaisuutta, koska oli itsenäisyyspäivä.

Vartiointivuoron päätyttyä olin siinä pienessä varusmiesten joukossa, joka kuljetettiin Hietaniemen hautausmaalle Mannerheimin hautakiven äärelle. Kaipa sinne joku upseeri muistoseppeleen laski ja sitten oltiin hetki hiljaa. Kovin on hämärät muistoni tästä käynnistä, mutta hämäräähän se oli muutenkin joulukuussa myös Helsingissä.

Mutta sitten iltasella olin vapaa kaikista pakollisista tehtävistä, joista edellä mainitsin. Finjettin näkeminen on jäänyt elävästi muistin sopukoihin, mutta vastaavan elämyksen sain kokea myöhään itsenäisyyspäivän iltana, kun lähdin pitkälle juoksulenkille. Harjoituspäiväkirjaani olen merkinnyt, että juoksin 26 km löysää noin 4.10-4.15 minuutin kilometrivauhtia. Koko edellisen vartiointiviikon aikana olin juossut yhteensä vain alle 40 km, mutta nyt oli aikaa myös pitkälle lenkille.

Hölkkäsin sillan kautta Laajasalon alueelle ja siitä edelleen Roihuvuoren alueelle. Jossain matkan varrella oli pururata, jonka kävin kiertämässä, koska se toi vaihtelua pelkällä asfaltilla juoksemiseen. Tämä olikin ainoa kerta koko armeija-aikana, kun kävin juosten Laajasalon ulkopuolella. Koska oli itsenäisyyspäivän ilta, niin kaikkialla oli hiljaista. Tuntui, että olin ainoa, joka oli ulkona liikkeellä.

Mikä olikaan se elämys, jonka koin pitkän juoksulenkin aikana? Alueella oli paljon kerrostaloja ja näiden kerrostalojen ikkunoihin liittyi voimakkaana kokemani elämys. Jokaisen ikkunan kohdalla näytti palavan kynttilä! Tällä tavalla kodeissa kunnioitettiin itsenäisyyspäivää. Tämä oli se juoksun aikana kokemani kohokohta. Mitään vastaavaa en ollut aiemmin nähnyt, koska olin asunut aina maalla, jossa lähimpään naapuriin oli matkaa kilometrin verran. Eikä maalla siihen aikaan laitettu ainakaan kovin yleisesti kynttilöitä palamaan ikkunoiden viereen edes itsenäisyyspäivänä. Mutta nyt minua sivistettiin kesken juoksun. Sellaista sanomaa äänettömästi valoa antavat kynttilät tuntuivat viestittävän jatkaessani matkaa Helsingin kaduilla itsenäisyyspäivän iltana vuonna 1976.  

Lappeenrannassa on juostu ennenkin

5.8.-19 Lappeenrannassa on juostu ennenkin: Viikonlopun aikana Lappeenrannassa järjestettiin yleisurheilukesän tärkein kansallinen kilpailutapahtuma, kun siellä kilpailtiin Kalevan Kisoissa Suomen mestaruuksista ja muista sijoituksista. Tänä vuonna kilpailijoiden ei tarvinnut kärsiä ainakaan nestehukasta helteiden takia, sillä kolea sää vallitsi koko viikon ajan kautta maan.

Kestävyysjuoksijoille viileä sää luo hyvät edellytykset hyviin tuloksiin, sillä onhan juokseminen viileässä paljon helpompaa kuin kuumissa olosuhteissa. Viileistä olosuhteista ei kuitenkaan näytä olleen nyt mitään hyötyä, kun katselee kestävyysjuoksumatkojen tuloksia.

Kirjoitan tästä aiheesta, koska Lappeenranta ja tavoite Kalevan Kisoihin pääsemisestä liittyivät myös minun suunnitelmiini vuonna 1978 eli siitähän on kulunut aikaa jo 41 vuotta. Siihen aikaan Kalevan Kisoihin pääsemiseen tarvittiin A-luokan tulos jokaiseen erilliseen lajiin.

Toukokuun lopussa ollessani kahta viikkoa vaille 21 vuoden ikäinen juoksin ensimmäisen maratonin Keuruun SM-kisoissa. Olin neljäs ajalla 2.17.40 Håkan Spikin voittaessa ajalla 2.16.20. Seuraavina olivat jo keskuudestamme poistuneet Aarno Ristimäki ja Esko Lipsonen. Kolme viikkoa myöhemmin menin juoksemaan radalle Kuopion Väinölänniemelle vitosen kilpailun. Juoksin sen keulilla koko matkan aina maaliin saakka, mutta aikani 14.08,8 jäi vajaa neljä sekuntia Kalevan Kisojen tulosrajasta. Tulosraja määräytyi edellisen vuoden tilastojen mukaan. Perusteena oli tilastojen 20. sija ja se oli sinä vuonna vitosella 14.05,0.

Kesäkuun lopussa olin juossut Helsingin maailmankisoissa kympin aikaan 29.03,0. Se riitti hyvin Kalevan Kisojen osallistumisoikeuteen, sillä 10 000 metrillä tulosraja oli 29.30. Yli vuosi aiemmin ollessani vähän alle 20 vuotta juoksin ensimmäisen kympin Helsingin olympiastadionilla ns. Toukokuun kympin B-erässä. Silloinen aika 29.45,8 ei kuitenkaan riittänyt Kalevan Kisojen osallistumisoikeuteen, mutta nyt sitä estettä ei enää ollut. Mutta vitoselta riittävän hyvä aika vielä puuttui.

Oli jo heinäkuun loppupuoli ja ilmoittautumisaika Kalevan Kisoihin oli umpeutumassa kuukauden päättyessä. Sain tietää, että heinäkuun toiseksi viimeisenä viikonloppuna Lappeenrannassa järjestettiin kisat, jossa oli myös 5 000 metrin kilpailu. Niinpä päätin suunnata sinne, jotta pääsisin juoksemaan Kalevan Kisoissa myös vitosen kilpailun.

Isä vei minut varhain sunnuntai-aamuna kotoa Juuan Vihtasuolta kymmenen kilometrin päässä olevalle kirkonkylän linja-autoasemalle. Kuudelta lähtenyt linja-auto oli Joensuussa noin kaksi tuntia myöhemmin ja pian yhdeksän jälkeen nousin junaan kohti Lappeenrantaa. Varhain iltapäivällä saavuin helteiseen Lappeenrantaan, joka oli minulle aivan uusi kaupunki.

Kisat alkoivat vasta kuudelta, joten minulla oli joutilasta aikaa kaupungilla vaikka muille jakaa etenkin, kun vitosen kilpailu alkoi totutun kaavan mukaan vasta illan viimeisenä lajina kahdeksan aikaan. Junamatkan aikana olin kaiketi ottanut jotain suuhun pantavaa, mutta kaupungilta en löytänyt mitään avoinna ollutta ruokapaikkaa, joten olin syömättä aina iltaan saakka.

En tiennyt, mitä tehdä ja minne mennä useamman tunnin ajaksi, mutta sitten löysin puistoalueen ja siellä olleet penkit. Ihmisiä ei näkynyt missään, joten päätin rentoutua ja menin pitkälleni tyhjälle puiston penkille. Mikäpä siinä oli ollessa niin lämpimässä kesäisessä säässä. Ehdin olla siinä jonkin aikaa, kun kuulin lähestyvän ihmisäänen toruvat sanat: ”Hei sinä nuori mies siellä penkillä! Millaista tämä nykynuoriso onkaan! Ylös sieltä penkiltä!”

Musta puku yllään ja solmiota kaulassaan kantanut iäkäs herrasmies lähestyi minua. Nousin sanaa sanomatta nopeasti ylös. Hän jatkoi kävelyään aivan penkin vierestä luoden samalla vihaisen näköisen katseen silmiini. Tunsin itseni vähintään pikkurikolliseksi, koska maalaisena en tiennyt, mitä puistossa saa tehdä tai olla tekemättä. Eikö tyhjässä puistossa saanut mennä pitkälleen? En uskaltanut enää tehdä niin, vaikka mies oli hävinnyt näkyvistä.  Jäin kuluttamaan aikaa istualtani.

Muutaman tunnin kuluttua menin kilpailupaikalle. Tein normaalin verryttelyn ennen illan päättänyttä 5 000 metrin juoksua. Tavoitteena oli alittaa aika 14.05, jolla pääsisin Kalevan Kisoihin. Pidin tuttuun tapaani vauhtia juoksun keulilla muiden seuratessa perässäni. Ja kuten usein, viimeisen kierroksen lopussa paremman kirikyvyn omanneet kaksi kilpakumppania juoksivat ohitseni.

Harjoituspäiväkirjastani löytyy tämän kilpailun tulokset: Pekka Salomaa Vantaalta voitti ajalla 14.03,4 ja Pertti Tiainen Pertunmaalta oli toinen ajalla 14.04,6. Ja mikä oli minun aikani? 14.05,2. Se tarkoitti samalla sitä, että jäin Kalevan Kisojen tulosrajasta 0,2 sekuntia. Varmaan harmitti, sillä eihän se ole kovin paljon viiden kilometrin matkalla!  

Kilpailun jälkeen jouduin odottelemaan rautatieasemalla vielä monta tuntia, kunnes Helsingistä lähtenyt yöjuna saapui ja pääsin jatkamaan kohti Joensuuta. Ja maanantai-aamuna nousin sitten Juukaan menevään linja-autoon. Kotona olin sitten ennen puolta päivää. Yksi kilpailumatka oli jälleen tehty ja pääsin jälleen juoksemaan tuttuihin kotimaisemiin.

Niin, palataan menneen viikonlopun Kalevan kisojen tuloksiin. 10 000 metrillä Suomen mestaruus voitettiin ajalla 30.21. Kuulemma heikoin aika 56 vuoteen. Ja 5 000 metrin Suomen mestaruus saavutettiin ajalla 14.35. Jotain muutosta on tapahtunut suomalaisessa kestävyysjuoksussa sen jälkeen, kun juoksin samalla Lappeenrannan kentällä 41 vuotta sitten.   

Apostoli Andreaan lähetysmatka suomalaisten luokse

14.6.-19 Apostoli Andreaan lähetysmatka suomalaisten luokse: George Alexandrou on kansainvälinen toimittaja, kirjailija ja poliittinen kommentoija. Kreikankielisessä tuhannen sivun kirjassaan ”Hän nosti ristin jään päälle” hän on tutkinut apostoli Andreakseen liittyviä lähteitä, perinteitä, matkareittejä ja kulttuureja.

Englanninkielinen kirjoitus Astonishing missionary journeys of the apostle Andrew, suomeksi Apostoli Andreaan hämmästyttävät lähetysmatkat, on kooste apostoli Andreaan neljästä lähetysmatkasta. Matkat alkoivat Jeesuksen antaman lähetyskäskyn mukaan pian sen jälkeen, kun hän oli noussut taivaisiin.

Apostoli Andreaan neljäs matka ulottui tänne Pohjolaan saakka Laatokan alueelle, jopa Vienanmerelle Solovetskin saaristoon asti.  Miksi Andreas lähti Jerusalemista näin niin kauas tänne pohjoiseen? Syynä olivat Jeesuksen sanat ennen hänen poistumistaan täältä maan päältä. Aramean kielestä*, siitä Jeesuksen omasta äidinkielestä käännetty Uusi Testamentti avaa ymmärrystä, kun luemme Apostolin tekojen ensimmäisen luvun jaetta 8:

”Vaan kun se pyhyyden henki on tuleva teidän yllenne, te saatte sen voiman, ja tulette olemaan minulle todistuksena Jerusalemissa, ja koko Jehud’ssa (Juudassa), ja myös Shamaria’n huoneessa, ja maan ääriin saakka.” Tämä oli Jeesuksen vastaus oppilaiden esittämään kysymykseen, kun he halusivat tietää, "milloin hän kääntää kasvonsa Israelin kuningaskunnan puoleen.” (jae 6)

Samarian huoneella Jeesus tarkoitti niitä Israelin kymmentä heimoa, jotka asuivat vielä vajaa 800 vuotta aiemmin Juudan vieressä Samarian alueella ja jotka sitten vietiin pakkosiirtolaisuuteen sen aikaisen suurvallan Assurian hyökkäyksen seurauksena. Ja sillä matkalla heidän jälkeläisensä ovat yhä häviten tuntemattomille alueille. Mutta sanoma Jeesuksen ristinkuolemasta ja ylösnousemuksesta oli vietävä ensisijaisesti kaikille Israelin heimoon kuuluville kansoille. Tämä oli se syy, miksi Andreas lähti kauas pohjoiseen. On helppoa olettaa, että Andreaalla oli silloin tieto, mistä Israelin kadonneita heimoja voidaan löytää.

Apostolin matkasta on jäänyt pysyvä merkintä Laatokan Karjalan alueelle. Luovutetun Karjalan alueella aivan Imatran läheisyydessä sijaitsee Antrean kunta, jolla oli myös ruotsinkielinen nimi Sankt Andree.



Imatran ja Antrean (Kaminnogorsk) välimatka on alle 40 km

Antrean kunnan vaakunassa on vinoristi, jota kutsutaan Antrean ristiksi.

Antrean vaakuna

Venäläiset kutsuvat paikkaa nykyisin nimellä Kaminnogorsk, tosin kaupungin pääkadun varrelta löytyy erään rakennuksen seinässä myös Antrean nimi.

Kaminnogorskin pääkadun varrella näkyy Antrean historiallinen nimi

Samanlainen Andreaan risti on myös Skotlannin lipussa. Virallisen tiedon mukaan kerrotaan, että ”Skotlannin lipussa on sinisellä kentällä valkoinen Andreaan risti; Pyhää Andreasta pidetään Skotlannin suojeluspyhimyksenä. Lippu on yksi maailman vanhimpia yhä käytössä olevia lippuja, sen käyttöönottovuodeksi on mainittu 832, 815 ja jopa 761."

Skotlannin lippu

Kun luet alla olevan George Alexandroun kirjoituksen loppuun, niin huomaat, että siinä mainitaan myös Skotlannin nimi apostoli Andreaan mahdollisena käyntipaikkana Pohjolan matkan aikana.

Ja on myös erikoista, että Venäjän laivaston lipussa on tämä Andreaan vinoristi sinivalkoisin värein.  

Venäjän laivaston lipussa on Andreaan risti

Ja jos vierailet Laatokalla Valamon luostarissa, niin siellä olevat oppaat kertovat, että apostoli Andreas kävi lähetysmatkallaan Laatokan alueella. Kuitenkin slaavien levittäytyminen alueelle oli vielä siihen aikaan kaukana tulevaisuudessa. Alueella asui ainoastaan suomensukuisia heimoja. Valamon luostarin pääsisäänkäynnin yläpuolella on suuri kuva apostoli Andreaasta. Venäjän ortodokseille apostoli Andreas on erittäin tärkeä pyhä ihminen.

 

Ja sitten tämä edellä mainittu kirjoitus, josta mainitsin kirjoituksen alussa. Kirjoituksen jatkeena on kartat apostoli Andreaan neljästä lähetysmatkasta

Apostoli Andreaan hämmästyttävät lähetysmatkat

”Jumalan äidin poisnukkumisen jälkeen Pyhä Andreas aloitti matkan Jerusalemista pohjoiseen. Perimätiedon mukaan hän meni takaisin Pontukseen, sitten Georgiaan, Kaukasukselle ja Etelä-Venäjällä olevalle Azovanmerelle. Sieltä hän meni Donetsille*, Krimille, Dnepr-joelle Kiovaan ja Ukrainan skyyttien luo.

Me tiedämme, että jäi hän Krimille asuen Sevastopolin ja Khersonin kreikkalaisten kanssa. Tiedämme, että siellä oli Pyhän Andreaan järjestämiä ensimmäisen vuosisadan kristillisiä yhteisöjä. Krimiltä ja Kiovan Ukrainasta hän on mennyt pohjoiseen jokea pitkin nykyiseen Moskovaan, Novgorodiin ja sitten Laatokalle (Valamoon).

Aikaisemmin kirjoitettuja kertomuksia ei enää ole olemassa, mutta tämä on hyvin todennäköinen reitti, koska jokikauppa Krimiltä Pohjois-Venäjälle ja Karjalaan (Laatokalle) oli yleistä ja suhteellisen helppoa. Suuret määrät roomalaisia ja bysanttilaisia kolikoita, joita on löydetty Valamosta ja Karjalasta, osoittavat oikeaksi laajan eteläisen kaupankäynnin.

On olemassa myös paikallinen perimätieto, jonka mukaan hän meni Solovetskiin. Vienanmeren Solovetskin saarilta on löydetty joitakin hyvin vanhoja kolikoita, jotka kuvaavat Pyhää Andreaa, mutta emme voi väittää ainoastaan kuvakolikoiden löytämisen perusteella, että hän oli siellä.

Emme voi täysin sulkea pois tätä selitystä, koska se voi olla totta, mutta meillä ei ole historiallista näyttöä sen tueksi. Ymmärrettävästi hän olisi voinut matkustaa Valamosta Solovetskiin lappalaisten poronhoitajien kanssa, jotka liikkuivat Solovitskin alueelle kesällä ja siirtyivät talvella Laatokan suojaisille rannoille.

Vaikka meillä ei ole kovin varhaisia ​​tekstejä, arviot Laatokasta ja Valamosta eivät ole taruja vaan ne ovat perimätietoa. Meillä on 1000-luvun venäläinen teksti ja meillä on myös itse Valamon perimätieto.

Näyttää siltä, ​​että Valamosta hän meni Itämerelle (sitten mahdollisesti Skotlantiin ja takaisin Itämerelle; mutta kuten aiemmin sanoin, tämä ei ole varmaa). Sitten Puolan ja Slovakian kautta Romaniaan, jonne he asettuivat 20 vuoden ajaksi.

Apostoli Andreaan 4. lähetysmatka Pohjolaan

Lopulta hän meni takaisin Sevastopoliin Krimille, Sinopeen* ja sitten Kreikkaan ja hänen määränpäähänsä Patrasiin*. Voimme jäljittää hänen neljännen matkansa paluumatkan, koska meillä on perimätietoa hänestä tästä ajasta Puolassa, Valko-Venäjällä ja jopa Saksassa, vaikka tämä on epäilyttävää.

Meillä on myös vankat perimätiedot hänestä goottien mailla, vaikka ennen goottien siirtymistä Ukrainaan he asuivat Puolassa saksalaisten heimojen rinnalla. Mahdollisesti hän palasi nykyisen Puolan kautta ja heimot, jotka myöhemmin siirtyivät Saksaan, veivät Pyhän Andreaan perimätiedon mukanaan, mutta emme voi sanoa, että hän oli Saksassa.

Palatessaan etelään hän asettui Romaniaan 20 vuoden ajaksi. Siihen aikaan hän liikkui Moldovassa ja Bulgariassa, Tonavalla ja pitkin Mustanmeren rantaa, mutta useimmiten hän oli luolassaan ja sen ympäristössä Derventissä, Dobrogeassa eteläisessä Romaniassa.

Pyhän Andreaan Romanian luola on edelleen pyhä paikka ja Romanian ortodoksit ovat menneet sinne pyhiinvaellusmatkoille lähes kahden tuhannen vuoden ajan.

Tiedämme myös muiden luolien sijainnit, joissa hän asui: Pontusissa Mustanmeren lähellä (nykyisessä Turkissa), Georgiassa, Venäjällä, Romaniassa ja Loutrakissa lähellä Korinttia. Tämä sama mies oli kaikissa näissä paikoissa.

Miksi hän jäi Romaniaan niin pitkäksi aikaa? En aluksi ymmärtänyt tätä itse, mutta näyttää siltä, ​​että hän tunsi olevansa hyvin lähellä romanialaisia, koska he olivat monoteisteja.

Flavius ​​Josephuksen mukaan heidän pappeutensa oli kuten esseniläisillä (Essenes oli juutalainen haara). He olivat naimattomia, tiukkoja kasvissyöjiä, jotka eivät syöneet edes meheviä vihanneksia, vaan vain siemeniä ja pähkinöitä kuten askeettisesti autiomaassa elävät ihmiset.

Dacian yhteiskunta oli hyvin vapaa, naisilla oli hyvä ja tasapuolinen asema, ei sellainen kuin kreikkalais-roomalaista yhteiskunta. Ja dacialaiset eivät pitäneet orjia. Itse asiassa ne olivat siihen aikaan ainutlaatuisia maailmassa, koska heillä ei ollut orjia.

Romanian perintötiedon ja arkeologisten löydösten mukaan dacialaiset tulivat kristityiksi itse Pyhän Andreaan kautta ensimmäisellä vuosisadalla. On luonnollista, että hän olisi tuntenut olonsa kotoisaksi Dacian papiston kanssa ja että he olisivat helposti hyväksyneet hänet ja kääntyneet.

Etiopiasta (Andreas teki myös sinne lähetysmatkan) saadun perinnetiedon mukaan Pyhä Andreas oli myös erittäin tiukka kasvissyöjä. Tämä on mahdollista, koska useimmat muut apostolit olivat naimisissa, mutta sekä hän että apostoli Johannes olivat naimattomia.

He olivat olleet Johannes Kastajan oppilaita ja seurasivat hänen hesychast-perinnettään. (Tarkoittaa kristillistä asketismia?). He olivat kristillisen maailman ensimmäisiä munkkeja ja askeetteja. Jopa meidän ortodoksisessa hymnografiassa (musiikkiin liittyvä kirkkorunous) me muistamme, että Pyhä Andreas oli läheisessä yhteydessä Johannes Kastajaan.

Ortodoksiassa meillä on valintoja: On kasvissyöjä, joskus hyvin tiukkoja, jotka elävät vain leivällä ja vedellä koko elämänsä ajan, ja meillä on myös pyhiä kuninkaita, jotka söivät sian- ja naudanlihaa.

Hän oli Romaniassa kaksikymmentä vuotta ja mielestäni hän rakasti tätä maata enemmän kuin mitään sen jälkeen, kun hän oli ollut Kristuksen kanssa. Uskon, että Jumala antoi sen lohdutukseksi, koska hän oli ollut sellaisilla vaikeilla lähetysmatkoilla.

Meillä on kuvauksia paikoista, joihin hän ei ollut tervetullut joutuen samalla lähtemään ja kokemaan epätoivoa. Asiat olivat usein hyvin vaikeita, varsinkin kun hän oli slaavilaisilla mailla, joissa ihmisiä yhä uhrattiin.

Voit kuvitella, että hän oli kyllästynyt tähän ja kun hän tuli dacialaisten luo, joilla ei ollut orjia, joissa miehet ja naiset olivat tasa-arvoisia, missä juutalaiset ja kreikkalaiset hyväksyttiin samalla tavalla, ja missä oli askeettisia erakko-pappeja, niin pystyt ymmärtämään, kuinka helposti hän mahtui heidän joukkoonsa.

Hän pystyi opettamaan ja hän oli onnellinen siellä. Itse asiassa he ajattelivat, että hänen tuomansa uskonto ei ollut pelkästään parempi kuin heidän omansa, vaan jatkoa heidän vanhalle uskonnolleen. He näkivät, että heidän alkuperäisen uskontonsa antoi aavistuksen kristinuskosta.

Kaksikymmentä vuotta on pitkä aika, ja voit ymmärtää, miksi romanialaiset muistavat hänestä enemmän kuin mistään muusta perimätiedosta.

Romanialaisen perimätiedon mukaan hän meni Chersoniin Krimille ja sieltä Sinopeen Makedoniaan, ja saarnasi vähän Epiruksessa* (nykyisen Pohjois-Kreikan ja Etelä-Albanian alueella). Vaikka meillä on viittauksia vanhoihin kirjoituksiin, joita hän saarnasi Epiruksessa, niin meillä ei ole sieltä paikallisia perimätietoja. Muita mainitsemiani sivustoja tukevat sekä kirjoitettu sana että suulliset perinteet.

Kirjoituksessa mainittuja paikkoja tähdellä merkittyjä paikkoja:

* Donets on Donjoen oikeanpuoleinen eli läntinen sivujoki Etelä-Venäjällä ja Ukrainassa.

* Sinop on kaupunki Mustanmeren rannalla Turkissa https://fi.wikipedia.org/wiki/Sinop

* Patras on kaupunki Kreikassa  https://fi.wikipedia.org/wiki/Patras

* Epirus https://en.wikipedia.org/wiki/Epirus


* Aramean kielestä käännetty Uusi Testamentti kokonaan täältä

https://ut-arameasta.blogspot.com/

Alla kartat apostoli Andreaan kolmesta ensimmäisestä lähetysmatkasta



Apostoli Andreaan 1. lähetysmatka

Apostoli Andreaan 2. lähetysmatka

Apostoli Andreaan 3. lähetysmatka

Kun lukee ja ymmärtää tämän kirjoituksen, niin eikö tunnukin erikoiselta historiallisena faktana kerrottu virallinen tieto, jonka mukaan kristinusko tuli Suomeen vasta Ruotsin vallan aikaan alkaen 1200-luvulta!

 

Armeijassa marraskuussa 1976

7.6.-19 Armeijassa marraskuussa 1976: Armeija-ajan tapahtumat saavat jatkoa, kun tarkastelen marraskuun 1976 päiväkirjaani. Lokakuun toiseksi viimeisenä päivänä saimme isorokkorokotuksen. Liekö sillä ollut vaikutusta siihen, että heti marraskuun alussa olin kaksi päivää flunssassa.

Perjantaina marraskuun viides päivä pääsimme ensimmäisen kerran käymään kotona. Minun ja muutaman Etelä- Pohjanmaalta tulleen varusmiehen kohdalla matkustaminen tarkoitti aivan eri asiaa kuin kaikilla muilla, jotka asuivat eteläisessä Suomessa. Käytännössä koko päivä meni matkustaessa, ensin junassa Helsingistä Joensuuhun ja sieltä linja-autolla Juukaan. Ja lisäksi Joensuussa jouduin odottamaan oikean linja-autovuoron lähtöä. Niinpä päivän harjoitukset jäivät tekemättä.

Matkustaminen oli muiden kohdalla ilmaista, mutta minä olin tässäkin asiassa poikkeus. Litteraksi sanottiin juna- tai bussilippua, jonka jokainen varusmies sai ilmaiseksi edestakaiseen matkaan. Junalla matkustaminen oli ensisijainen vaihtoehto, bussilippu oli täydentävä vaihtoehto kulkemiselle. Junalippu myönnettiin lähimmälle rautatieasemalle. Niinpä minun litterassa ilmainen matka oli merkitty aina Nurmekseen saakka, vaikka se oli Juukaa 50 km pohjoisempana. Ja sitten minulle oli kirjoitettu ilmainen bussilippu Nurmeksesta Juuan Vihtasuolle. 

Tämä tarkoitti sitä, että minun olisi pitänyt kiertää junassa Pielisen itäpuolelta ja sitten nousta bussiin takaisin kohti etelää. Tällä tavalla matka-ajasta olisi tullut monta tuntia pitempi. Niinpä jouduin ostamaan vähillä rahoillani bussilipun Joensuusta ehtiäkseni ajoissa kotiin Juukaan, joka on vajaa 100 km Joensuuta pohjoisempana. Armeija oli tässä littera-asiassa täysin joustamaton, mutta näinhän se byrokratia toimii, sillä muutoin se ei olisikaan oikeaa byrokratiaa.

Viikonloppuna kotona ehdin juoksemaan 12 km:n kovavauhtisen harjoituksen ja sunnuntai-aamuna rauhallisen 20 km:n lenkin. Niinpä viikon aikana juostut kilometrit nousivat yli 60 kilometrin. Toisin sanoen se ei ollut paljon mitään. Iltapäivällä piti sitten jo lähteä takaisin kohti Santahaminaa. Ilmoittautuminen komppanian päivystäjälle oli tehtävä klo 24 mennessä. Kaukojuna Joensuusta saapui Helsingin rautatieasemalle kuitenkin vasta klo 23 jälkeen ja sitten oli vielä noustava Santahaminaan vievään siniseen bussiin, jonka numero oli 86. Niinpä kello oli jo vartin yli puolenyön saapuessani perille. Tämä tarkoitti sitä, että loma-anomukseeni minun piti tehdä aina lisäys, jossa pyysin saapumiselleni lisäaikaa puoli tuntia perustelujen kanssa. Anomukset hyväksyttiin aina, joten siinä asiassa ei ollut ongelmia.

Vaikka me kaikki alokkaat olimme päässeet käymään viikonloppuna kotona, niin poistuminen Santahaminan alueelta iltavapaalle ei kuitenkaan ollut mahdollista ennen asekokeen suorittamista. Mikä oli tämä asekoe? Se tarkoitti sitä, rynnäkkökivääristä piti poistaa kaikki irralliset osat aselippaasta lähtien. Osat laitettiin vieretysten maahan, sitten piti suoristautua, tehdä asento ja sen jälkeen maassa olevat osat piti koota takaisin paikoilleen rynnäkkökivääriin.

Meille urheilujoukoissa olleille alokkaille oli asetettu paljon kovemmat vaatimukset verrattuna muihin yksikköihin. Iltaloman saamisen ehtona oli, että meidän piti purkaa ja koota rynnäkkökivääri 30 sekuntin eli puolen minuutin aikana. Ja siinä välissä piti vielä ehtiä tekemään asento. Huhupuheina saimme kuulla, että muissa yksiköissä aikaraja oli minuutti eli puolta pitempi aika. Vaatimukset meitä urheilijoita kohtaan olivat täten paljon kovempia verrattuna muihin varusmiehiin.

Aseen purkamista oli jokaisen pakko harjoitella, koska muuten testin läpäiseminen ei olisi onnistunut. Harjoittelu tapahtui iltasella vapaa-aikana omaan tahtiin tuvan lattialla. Koska olen käsistäni vähän hitaan kömpelö tällaisissa teknillisissä tehtävissä, niin minulla oli vaikeuksia saada kivääriä purettua ja koottua puoleen minuuttiin. Itse asiassa en onnistunut pääsemään siihen aikaan kertaakaan harjoituksissani. Jotkut olivat hurjan nopeita käsistään, kuten keihäänheittäjä Lasse Papinaho (myöhemmin hän oli mm. naisten keihäänheiton tulevan olympiavoittajan Heli Rantasen valmentaja). Lasse purki ja kokosi kiväärin noin 16-17 sekunnissa.

Harjoittelun jälkeen koitti totuuden hetki. Mielessä lienee monella ollut iltaloman retki. Olimme ryhmittäytyneet asekokeeseen toisen jääkärikomppanian punatiilisen vanhan kasarmirakennuksen edustalle. Jalkojen vieressä oli rullalta pyöritetty vihreä matto, jonka päälle irrotettavat osat piti laittaa. Meitä oli vierekkäin 3-5 kokeen suorittajaa omalla vuorollaan. Päätin tehdä kokeen rauhallisesti ja onnistuin siinä, koska aikani oli 29 sekuntia eli läpäisin testin heti ensimmäisellä yrityksellä. Tyytyväisyyteen oli aihetta.

Joillekin etukäteen nopeammille kävi huonommin, koska he sähläsivät osia kasatessaan ja joutuivat uusimaan suorituksensa. Mutta kaipa oli niin, että jokainen sai luvan iltalomaan muutaman yrityksen jälkeen, vaikka ei olisi suorittanut testiä puoleen minuuttiin. Minulle iltalomalla ei ollut mitään merkitystä, koska 11 kuukauden aikana kävin ainoastaan kaksi kertaa iltalomalla. Kerran Juuan Vihtasuolta kotoisin olleen poliisi Heimo Halosen luona Pitkänsillan lähellä ollessa kerrostalohuoneistossa ja toisen kerran kävin ainoastaan kääntymässä rautatieasemalla palaten heti takaisin Santahaminaan. Santahaminan saarella ja sen viereisellä alueella oli ihan hyvä harjoitella, joten ei ollut mitään syytä lähteä muualle, koska en koskaan käynyt ravintoloissa tai vastaavissa paikoissa kuten monet muut.

Tässä yhteydessä en malta olla kertomatta lisää edellä  mainitsemastani Heimo Halosesta. Yli kolme vuotta myöhemmin 17.2.1980 olin Heimon luona Helsingissä tultuani edellisenä iltana jalan hiusmurtuman takia Portugalin harjoitusleiriltä. Lake Placidin talviolympialaisten miesten 15 km:n hiihto oli sinä sunnuntaipäivänä. Olimme television äärellä ja sanoin Heimolle ennen hiihdon alkua, jotta Juha Mieto voittaa kilpailun. Siihen Heimo totesi, että "ei voita, vaan häviää sadasosalla". Kun Mieto tuli maaliin ja selostaja totesi asian, niin Heimo kirosi raskaasti ja lisäsi, että "mitäs minä sanoin!" Tällaiset erikoiset tapahtumat jäävät yleensä mieleen.

Marraskuun 9. päivä on harjoituskirjassani maininta, jonka mukaan juoksin 13 km Espoon Laajalahden ympäri. Tämä tarkoitti sitä, että meidät yleisurheilijat vietiin ensimmäisen kerran armeijan bussilla Otaniemeen Otahalliin. En koskaan harjoitellut tässä vanhassa Suomen ensimmäisessä urheiluhallissa, vaan juoksin aina yksin Laajalahden ympäri. Tällä ensimmäisellä kerralla kiersin vain yhden kierroksen, mutta muulloin yleensä kaksi kierrosta.

Myöhemmin keväällä erään Otaniemen matkan aikana bussi pysähtyi liikennevaloihin ja vieressä seisoi nuoren vaalean neitokaisen ohjaama valkea auto. Olin aivan hänen kohdallaan yläpuolella istuessani bussin penkillä. Auton kyljessä oli teksti "Miss Suomi Armi Aavikko". Harvassa olivat ne ihmiset, jotka eivät tienneet siihen aikaan, kuka oli Armi Aavikko. Vain muutama metri erotti meidät siinä yllättävässä hetkessä, välissä tosin oli kaksi autonlasia.

Armeijakavereita olen muistanut päiväkirjassani muutamalla rivillä. Teuvon (Karvonen) kanssa juoksi kovavauhtisen harjoituksen ja seuraavana päivänä Matti Koivisto-Rajalan kanssa Pirkkolan urheilupuistossa. Matti kertoi, että heillä Jalasjärvellä kasvatettiin broilereita. Meille itäsuomalaisille broilerien kasvattaminen oli täysin vierasta. Siipikarjasta ainoastaan munintansa lopettaneet teurastetut kanat olivat tuttuja, mutta muista siivekkäistä ei  tiedetty paljoakaan.

Valapäivä oli Santahaminassa perjantaina marraskuun 19. päivä. Mitään mielikuvaa ei jäänyt koko tapahtumasta; kaipa en kokenut koko asiaa kovin tärkeäksi. Valan vannoneena emme olleet enää alokkaita vaan jääkäreitä. Imatralainen pituutta lähes 750 hypännyt Jukka Vastamäki oli tullut saarelle omalla autollaan. Koska meillä oli sama suunta, niin pääsin hänen kyydissään Imatralle saakka mennessämme pidennetylle valalomalle. Jäin liftaamaan tienvarteen. Kävi hyvä säkä, sillä pääsin pulskan jo ikääntyneen kaupparatsun kyytiin. Mersun kyydissä olisin päässyt vaikka Kajaaniin saakka, mutta Juuan Vihtasuon kohdalla hän sai jatkaa ilman juttelukaveria.