Nuoret kestävyysjuoksijat v. 1975

29.1 Nuoret kestävyysjuoksijat v. 1975: Tämä on jatkoa kolmelle edelliselle vastaavalle kirjoitukselle

Nuoret kestävyysjuoksijat vuonna 1972 kirjoitettu 12.5.2017 https://jouninkootut.blogspot.fi/2017/05/kesan-1972-nuoret-kestavyysjuoksijat.html

Nuoret kestävyysjuoksijat vuonna 1973 kirjoitettu 4.6.2017 https://jouninkootut.blogspot.fi/2017/06/nuoret-kestavyysjuoksijat-v-1973.html

Nuoret kestävyysjuoksijat vuonna 1974 kirjoitettu 30.7.2017 https://jouninkootut.blogspot.fi/2017/07/nuoret-kestavyysjuoksijat-v-1974.html

Nyt siirrytään vuosi eteenpäin ja katsotaan, keitä kaikkia oli kilpakentillä B- ja A-pojissa niin maastossa kuin radalla. Ja lopuksi luodaan silmäys, mitä tuloksia he saavuttivat myöhemmin. Vuodesta 1975 on jo niin pitkä aika, että nyt nämä esillä olevat henkilöt ovat iältään kuudenkympin kahta puolen.

B-pojat (s.1959-60)

Maastojuoksun SM-kisoissa Porvoossa B-poikien kärkijuoksijat olivat seuraavat neljän kilometrin matkalla:

1) Kaj Backas Ahvenanmaalta 2) Jukka Klemola Ullavalta -0.08 3) Lars Sörensen Raisiosta -0.12 4) Raine Lehto Turusta -0.22 5) Tommy Ekblom Porvoosta -0.23 6) Vesa Kähkölä Tervolasta -0.25 7) Arto Valkama Ilmajoelta -0.34 8) Hannu Ulkuniemi Kemijärveltä -0.36 9) Timo Ojala Loimaalta -0.46 10) Kimmo Mattila Liedosta -0.50

Ja kuinkas menikään sitten vuosia myöhemmin:

Kaj Backas (1500 m 3.49,4 (19 v.) – 3000 m 8.23 (20 v.) – 5000 m 14.29 (20 v.) – 10000 m 30.38 (18 v.) – 3000 m esteet 8.59)

Jukka Klemola (400 m 51,0  – 800 m 1.51 – 1500 m 3.47 – 3000 m 8.10 – 5000 m 14.31)

Lars Sörensen (400 m 51,2 – 800 m 1.50,6 – 1500 m 3.42 – 3000 m 7.55,0 – 5000 m 13.45 – 10000 m 29.19 – 3000 m esteet 8.27 – puolimaraton 1.09,18 – maraton 2.24.11 - Kalevan Kisat 1 kulta, 4 hopeaa ja 2 pronssia.)

Raine Lehto (800 m 1.55 – 1500 m 3.51 – 3000 m 8.25 – 5000 m 14.41 – 10000 m 30.11 – 3000 m esteet 8.57)

Tommy Ekblom (800 m 1.53,8 – 1500 m 3.43 – 3000 m 7.49,5 – 5000 m 13.28,5 – 10000 m 28.23  – 3000 esteet 8.19,4  –  maraton 2.12.31 – Kalevan Kisat 7 kulta, 2 hopeaa ja 5 pronssia.)

Vesa Kähkölä (1500 m 3.49 – 3000 m 8.05 – 5000 m 13.42 – 10000 m 28.29 – puolimaraton 1.04.26  – maraton 2.16.17 – Kalevan Kisat 1 hopea ja 1 pronssi.)

Arto Valkama (1500 m 3.56 (17 v.) – 3000 m 8.33 (20 v.) – 5000 m 15.03 (20 v.))

Hannu Ulkuniemi (1500 m 3.58  – 3000 m 8.36)

Timo Ojala (800 m 1.54 – 1500 m 3.46 – 3000 m 8.15 – 5000 m 14.32 – 10000 m 30.42 – 3000 m esteet 8.41)

Kimmo Mattila (1500 m 3.55 – 3000 m 8.26 – 5000 m 14.16 – 10000 m 29.52)

Vastaavasti kesän SM-kisoissa Nivalassa B-pojilla oli pisin matka 2000 metriä. Ratajuoksujen SM-kisoissa kaksi uutta nimeä on päässyt kahdeksan parhaan joukkoon verrattuna maastojen tuloslistaan. Seuraavassa 2000 metrin tulokset: 1) Lars Sörensen 5.35,2 2) Kaj Backas 5.37,0 3) Jukka Klemola 5.40,8 4) Vesa Kähkölä 5.41,6 5) Arto Valkama 5.49,4 6) Matti Fagerlund Hämeenlinnasta 5.52,0 7) Hannu Ulkuniemi 5.53,6 8) Heikki Jansson Sotkamosta 5.55,0

Matti Fagerlund (800 m 1.58 – 1500 m 3.59 – 3000 m 8.48)

Heikki Jansson (800 m 1.56 – 1500 m 3.57)

Juoksija-patsas Rantsilassa

A-pojat (s.1957-58)

Kahta vuotta vanhempien A-poikien eli 17-18 vuotiaiden tulokset olivat seuraavat maastojuoksun SM-kisoissa Porvoossa vuonna 1973 viiden kilometrin matkalla: 1) Ari Paunonen Sulkavalta 2) Risto Pentikäinen Saarijärveltä -0.24 3) Markku Kantola Tyrnävältä -0.27 4) JK Juuasta -0.44 5) Arto Virtanen Heinolasta -0.46 6) Teppo Mattila Porista -0.49 7) Markku Leskinen Outokummusta -0.50 8) Harri Kirvesniemi Mikkelistä -0.53 9) Simo Hyvönen Sotkamosta -0.54 10) Mikko Mattila Liedosta -0.57

Ja sitten heidän tuloksiaan vuosia myöhemmin:

Ari Paunonen (800 m 1.47,74 – 1500 m 3.38,07 – 3000 m 7.43,20 (SE) – 5000 m 13.31,56 – 10000 m 28.25,16 – puolimaraton 1.07.33 – maraton 2.24.18 – Kalevan Kisat 3 kultaa, 2 hopeaa ja 4 pronssia.)

Risto Pentikäinen (1500 m 4.00 – 3000 m 8.18 – 5000 m 14.22)

Markku Kantola (1500m 3.58 – 3000 m 8.19 – 5000 m 14.11 – 10000 m 29.38 – puolimaraton 1.08.17 – maraton 2.19.53 – 3000 m esteet 9.15)

Arto Virtanen (5000 m 14.57 (19 v.))

Teppo Mattila (1500 m 3.56 – 3000 m 8.26 – 5000 m 14.42 – 10000 m 30.35 – 3000 m esteet 9.07)

Markku Leskinen (5000 m 15.05 (18-v.) )

Harri Kirvesniemi (1500 m 3.55 – 3000 m 8.10 – 5000 m 13.54 – 10000 m 29.55 - Hiihdon 15 km:n maailmanmestari.)

Simo Hyvönen (1500 m 3.57 – 3000 m 8.21 - 5000 m 14.23 – 10000 29.37)

Mikko Mattila (1500 m 3.57  – 3000 m 8.23 – 5000 m 14.17 – 10000 m 30.20)

Kesän 1974 Nivalan SM-kisoissa A-poikien 1500 metrin ja 3000 metrin matkoilla samoja nimiä tulee esille kuin edellä olleissa maastokisoissa. Uusia nimiä on muutama kuten Imatran Lasse Mikkelsson, joka voitti 1500 metriä ajalla 3.57,7 ennen Noormarkun Juha Kallavaa, Iin Juha Järvenpäätä ja Helsingin Yrjö Hytöstä. 1500 metrin esteet voitti Kuopion Vesa Laukkanen ajalla 4.10,2 ja toinen oli Porvoon Teuvo Karvonen.  Yrjö ja Teuvo olivat seuraavan vuoden lopulla armeijakavereitani.

Lasse Mikkelsson (800 m 1.56 – 1500 m 3.49 – 3000 m 8.13 – 5000 m 14.28 – puolimaraton 1.08.07 – maraton 2.25.39 – 3000 m esteet 9.40)

Juha Kallava (400 m 50,4  – 800 m 1.53 – 1500 m 3.53)

Juha Järvenpää (800 m 1.53 – 1500 m 3.58)

Yrjö Hytönen (800 m 1.53 – 1500 m 3.49 – 3000 m 8.31 – 5000 m 14.40)

Vesa Laukkanen (800 m 1.55 – 1500 m 3.42,97 – 3000 m 7.55,26 – 5000 m 13.52 – 10000 m 29.21 – 3000 m esteet 8.22,9 – 400 m aidat 57,7 - Kalevan Kisat 1 hopea ja 1 pronssi.)

Teuvo Karvonen (1500 m 3.53 – 3000 m 8.23 – 5000 m 14.23 – 10000 m 31.00 – 3000 m esteet 8.51)

A-poikien SM-kisojen 3000 metrillä kaikki kahdeksan ensimmäistä ovat samoja juoksijoita, jotka olivat kevään maastoissa kymmenen joukossa. Tämä kilpailu unikeonpäivänä 27.7.1975 on jäänyt samalla kautta aikojen 3000 metrin kovatasoisimmaksi kilpailuksi tässä ikäluokassa. Tämäkin kilpailu kertoo siitä suuresta kestävyysjuoksuinnostuksesta, mikä liittyi 1970-lukuun. 3000 metrin tulokset: 1) Ari Paunonen 8.16,2 2) Risto Pentikäinen 8.21,4 3) Markku Kantola 8.23,0 4) JK 8.26,2 5) Harri Kirvesniemi 8.36,8 6) Simo Hyvönen 8.37,2 7) Markku Leskinen 8.43,6 8) Teppo Mattila 8.46,6

Kuopio ja Espoo - kesän 1975 viimeiset kilpailut

27.1 Kuopio ja Espoo - kesän 1975 viimeiset kilpailut: Jatkan siitä mihin edellisessä jutussani jäin eli loppukesän 1975 tapahtumiin. Elokuussa jatkoin harjoittelua samaan malliin kuin aiemmin kesällä. Kahtena perättäisenä päivänä tein kovavauhtisia vetoharjoituksia ja niiden jälkeen oli vuorossa juoksua löysällä vauhdilla 10-16 kilometrin verran. Aamulenkin tein normaaliin tapaan lähes joka aamu.

Harjoittelin melko kovaa, vaikka elokuun aikana oli vain yksi kilpailu. Heinäkuun lopussa olin juossut erinomaisesti A-poikien SM-kisoissa Nivalassa sijoittuessani ikäluokan kautta aikojen kovimmassa 3000 metrin kisassa neljänneksi ajalla 8.26. Aiemmin heinäkuussa olin juossut 5000 metriä aikaan 14.55. 

Niinpä ajattelin pystyväni juoksemaan vitosen alle 14.40 kun menin juoksemaan Kuopion Väinölänniemen kisoihin. En kuitenkaan päässyt asetettuun aikatavoitteeseen, sillä aikani oli 14.48,6. Sillä heltisi 14. sija miesten sarjassa. Kuitenkin olihan se 18 vuoden ikäiselle pojalla ihan hyvä suoritus ja oma ennätykseni, vaikka itse en varmaan ollut kovin tyytyväinen tulokseeni.

Kilpailusta on kulunut aikaa yli 42 vuotta. Niinpä siitä ei ole mitään muistikuvaa tallella. Tänä päivänä Kuopion ajalla pääsisi Kalevan Kisoissa kymmenen, jopa kuuden parhaan joukkoon. Silloin se ei olisi ollut mahdollista, sillä näihin Suomenmestaruuskilpailuihin pääsi osallistumaan vasta sen jälkeen, kun oli alittanut vitosella ajan 14.05. Viime vuosien aikana se on riittänyt usein kilpailun voittoon. "Niin muuttuu maailma, Eskoni" sanotaan Aleksis Kiven Nummisuutareissa. Tämä pätee myös tämän päivän kestävyysjuoksuun maassamme.

Heti Kuopion vitosen alkoi Juuan lukion viimeinen vuosi. Siitä ei harjoituspäiväkirjassani ole mitään mainintaa joten se lienee ollut ihan tavallinen päivä, minkä aloitin kuuden aikaan aamulenkillä ja pian sen jälkeen pyöräilin 11 kilometrin matkan Vihtasuolta Juuan vanhalle lukiolle. Ja sitten koulupäivän päätteeksi takaisin kotiin ja välittömästi tekemään päivän pääharjoitus. Päivät olivat tässä suhteessa säntillisiä eikä elämän ympyrän sisälle kuulunut samanikäistä kaveriporukkaa. Urheilu oli sijalla yksi ja vasta sen jälkeen tulivat muut asiat kuten opiskelu.

Tuli syyskuu ja edessä olivat vielä yhdet kilpailut. Päiväkirjassani on merkintä syyskuun kuudennen päivän kohdalla "7.3 + 0 Matkustaminen Helsinkiin". Tämä tarkoitti sitä, että sinä lauantai-aamuna juoksin ensin kotikankaalla sen normaalin vähän yli 7 kilometrin matkan ja heti sen jälkeen keitin itselleni kaurapuuron. Tämän jälkeen kävelin urheilukassi kädessä kilometrin päässä olevalle Vihtasuon risteyksen linja-autopysäkille. Se sijaitsi ja sijaitsee yhä Kajaanin ja Joensuun välisen valtatien varrella kahdeksan kilometriä Juuan nykyisestä ABC-asemasta pohjoiseen.

Vihtasuon bussipysäkiltä nousin kyytiin ja menin Joensuuhun, mistä me Joensuun Katajan nuoret lähdimme kohti Espoota, missä pidettiin valtakunnallisen seura-cupin finaali. Kyse oli oman ikäluokkani ja kaiketi kahta vuotta nuorempien (en muista tarkkaan) loppuhuipennus, minne myös me Katajalaiset olimme päässeet. Poikien ja tyttöjen tulokset laskettiin yhteen ja lajeja oli kaikissa lajiryhmissä. Sattui käymään niin, että A-poikien yksi lajeista oli 3000 metrin juoksu, mikä sopi minulle hyvin.

Viikon aikana olin pitänyt harjoituksissa melkoista vauhtia. Maanantaina juoksin 2500 metriä siten, että 50 metriä kovaa ja palautuksena 50 metriä hölkkää ja sitten taas uusi kiihdytys. Kun tekee näin 25 kertaa, niin silloin kaksi ja puoli kilometriä on täyttynyt. Sitten hölkkäsin 10 minuuttia ja sama 2500 metriä uudelleen. On muuten kova harjoitus! Tällaista harjoitusta voi suositella vain kilpaurheilijoille eikä missään tapauksessa perushölkkääjille. Tiistaina oli harjoituksena 200 metrin vetoja yhteensä kahdeksan kertaa. Ja keskiviikkona juoksin kilpailuvauhdilla 3400 metriä omalla mäntykankaalla. Torstaina oli 11 kilometriä löysällä vauhdilla ja perjantaina ennen etelän reissua tein 100-300 metrin pituisia vetoja yhteensä yhdeksän kertaa.

Sunnuntain syksyinen sää oli kolea Espoon Lähderannassa, missä tämä finaali pidettiin. Tämä oli minulle samalla ensimmäinen kerta kun pääsin juoksemaan kilpaa pääkaupunkiseudulla. Vuosi aiemmin olin nähnyt välähdyksen verran Helsinkiä, kun vaihdoimme juoksujalkaa Turun bussista Joensuuhun menevään junaan tullessamme Turusta A-poikien SM-kisoista. Nyt mustalla kumiasfalttiradalla ei ollut niin kiire, vaikka voitinkin kilpailun ajalla 8.41 ennen Porvoon Urheilijoiden Teuvo Karvosta. 13 kuukautta myöhemmin Teuvosta tuli armeijakaverini, kun astuimme armeijan harmaisiin Santahaminassa.

Me Joensuun Katajan nuorukaiset voitimme tai olimme toisia tässä seurojen välisessä finaalissa. Kumminko oli, sitä en jaksa muistaa, mutta kilpailun jälkeen pidetyn palkintojenjaon muistan sitäkin paremmin. Palkintojen jakajana toimi todellinen urheilumies Nisse Hagman, jonka tunnistin sanomalehtien kirjoituksista ja ehkäpä olin nähnyt hänet myös television ruudusta. https://fi.wikipedia.org/wiki/Nils_Hagman

Tämä palkintojenjako jäi myös ainoaksi kerraksi, kun tapasin hänet. Hänellä oli myös muutama sana kerrottavana. Annettuaan mitalin hän sanoi minulle, että ”sinulla on todella kevyen näköinen askel!” Nämä sanat olivat todella rohkaisevia, vaikka olinhan tämän saman kuullut monta kertaa aiemmin tutuilta ja tuntemattomilta. Mutta näissä Nissen sanoissa oli jotain niin poikkeuksellisen rohkaisevaa, että ne jäivät elämään sisimpääni eivätkä ole vieläkään unohtuneet.

 

Heinäkuun 1975 harjoitukset. Voi klikata suuremmaksi

Kipu jalkaterässä oli vihoitellut silloin tällöin pitkin kesää, mutta heti tämän Espoon kilpailun jälkeen jouduin pitämään täydellistä lepoa juoksusta yli kahden viikon ajan. Lukioon pystyin pyöräilemään, joten vammasta ei olut sen suurempaa haittaa. Kun syyskuu oli päättynyt, niin pystyin summaamaan vuoden aikaiset harjoitukset.

 

Vuoden 1975 kilpailut ja kauden harjoitusmäärät

Kauden aikana olin saavuttanut kaksi neljättä sijaa ikäluokkani SM-kisoissa ja harjoituskilometrejä oli kertynyt 5000 kilometriä täyteen. Jalat olivat olleet kipeät estäen juoksemisen yhteensä kuukauden verran, josta syyskuun osuus oli puolet. Tulokset paranivat huomattavasti vuoden aikana sekä 800 metrillä että kolmella tonnilla. Ja lisäksi pääsin juoksemaan kaksi kertaa radalla myös vitosen kilpailun. Niin, kävi myös niin, että joensuulainen valmentaja häippäsi pois kuvioista mitään ilmoittamatta, mutta se ei haitannut minua vähääkään, vaikutus oli pelkästään positiivinen, kun sain tehdä itse niin kuin halusin.

Ensimmäinen 5000 m ja Nivalan SM-kisat 1975

7.1 Ensimmäinen 5000 m ja Nivalan SM-kisat 1975: Heinäkuun tapahtumista kerroin jo aiemmin, kun mainitsin heinien seivästämisestä ja kokoamisesta. Niinpä nämä työt ovat koko ajan "läsnä", kun tarkastelen kuukauden juoksuharjoittelua kuitenkaan töihin enää sen kummemmin palaamatta. 

Tämä kuukausi oli samalla ensimmäinen kuukausi, jolloin joensuulainen valmentajani ei enää lähetellyt valmennusohjeitaan. Eipä siitä näyttänyt olevan haittaa, kun katselee niitä tuloksia, mitä onnistuin tekemään kuukauden kuluessa. Päivän aloitin totuttuun tapaan aamulenkillä kaikkina niinä päivinä, jolloin en kärsinyt jalkakivuista. Kipeä jalkaterä esti harjoittelun kolmena päivänä, mutta välittömästi aloitetun levon avulla kivut hävisivät päivässä tai kahdessa. Tässä on samalla hyvä ohje kaikille niille urheilijoille, jotka harjoittelevat innokkaasti: rasitusvammojen ilmoittaessa itsestään on viisautta jättää seuraavan päivän tai useamman harjoitukset tekemättä. Yleensä ajoissa aloitettu lepo hävittää kaikki kivut. Epäilen kuitenkin, että tämänkin asian oppii vasta kokemuksen kautta. 

Heinäkuun 4. päivänä osallistuin ensimmäistä kertaa 5000 metrin ratajuoksuun, kun Joensuussa järjestettiin miesten piirinmestaruuskilpailut. Pidin koko matkan keulilla vauhtia Lieksan Urheilijoiden Antero Vornasen seuratessa perässäni. Ja sitten loppusuoralla tämä rajavartija pyyhälsi ohitseni. No, se ei ollut mikään ihme, sillä minullahan ei ollut koskaan loppukirikykyä. Aikani oli 14.55,6. En kilpaillut toisena päivänä, vaikka olisihan siellä ollut 1500 metrin matka. Niinpä kesän aikana en kilpaillut kertaakaan tällä ”tonnivitosella”.

Viikon kuluttua oli vuorossa oman ikäluokan A-poikien eli 17-18 vuotiaiden piirinmestaruuskilpailut samalla Joensuun kentällä. Ensimmäisenä päivänä oli 800 metriä. Kilpailun voitti Juuan Urheilijoiden Jarmo Tolvanen. Hävisin hänelle muutaman kymmenyksen ja välissä oli vielä joku, jota en muista. (Olisiko ollut Tohmajärven Esa Pulkkinen tai  Kiteen Ari Hakulinen?) Aika oli ennätykseni 2.01,9 mikä oli minulle hitaalle juoksijalle mainio suoritus.  Jarmo lopetti juoksemisen tähän kesään ja siirtyi nyrkkeilyn pariin. Nykyisin hän vaikuttaa nyrkkeilypromoottorina.  Seuraavana päivänä oli "se minun oikea matka" 3000 metriä. Jäin muutaman kymmenyksen edellisen vuoden ennätyksestäni juostessani 8.45,0 mutta hellesäässä juostuna se oli ihan hyvä, koska en tykännyt juosta kuumassa säässä vielä silloin ennen aikuisikää.

Välissä oli vielä kahden viikon jakso ennen kuin oli kauden pääkilpailujen aika. A-poikien SM-kisat pidettiin Nivalassa, presidenttinä toimineen Kyösti Kallion kotikunnassa. Kahteen viikkoon sisältyi kahdeksan erilaista vetoharjoitusta. Niistä kaikista kovin oli viisi päivää ennen kisoja tehty harjoitus, kun juoksin mäntykankaalla olevaa 600 metrin kierrosta kiertämällä yli 15 kilometrin verran. Jokaiseen kierrokseen sisältyi jyrkkä, pehmeä hiekkarinne. Käytin harjoituksesta vielä silloin nimeä ”tyhjennysharjoitus”. Kaikki vedot tein mahdollisimman kovalla vauhdilla. Ensin 4 km, sitten 15 minuuttia hölkkää, seuraavaksi 3 kertaa 1,2 km, niiden välissä 5 minuuttia hölkkää, seuraavaksi 6 kertaa 300 metriä, niiden välissä sama matka hölkkää ja lopuksi 5 kertaa 200 metriä, niiden välissä sama matka hölkkää. Tämä oli rankka piikkarit jalassa tehty harjoitus! Jalkaterä kipeytyi seuraavan yön aikana, mutta yhden päivän lepo oli riittävä parantamaan kivun.  Muista heinäkuun harjoituksista voi katsoa tämän kirjoituksen jatkeena olevasta kuvasta.

Heinäkuun viimeisenä viikonloppuna pidetyt SM-kisat olivat samalla Nivalan uuden kumiasfalttikentän vihkiäiskilpailut. Joensuun Katajalla oli paljon edustajia näissä kisoissa. Me Katajalaiset kuuluimme maamme parhaimpien seurojen joukkoon tässä ikäluokassa. Niinpä esimerkiksi Hannu Puhakka voitti B-poikien eli 15-16 vuotiaiden mestaruuden kolmiloikassa ja Juha Paananen oli saman ikäluokan viides pika-aidoissa. Vuosia myöhemmin Hannu hyppäsi 3-loikaa 16.39 ja pituutta 777. Nykyisin hän toimii Finnveran Savo-Karjalan aluejohtajana.

Näihin viikonlopun kaksipäiväisiin kisoihin menin kilpailua edeltävänä päivänä tunnetun entisen painonnostajan kyydissä. Alkuaan lieksalainen, mutta jo silloin Joensuun kupeessa Pyhäselässä asunut Matti Eskelisen oli ollut Suomen parhaita painonnostajia yli kymmenen vuoden ajan. Hänellä oli suuri määrä Suomen ja Pohjoismaiden mestaruuksia sekä niiden lisäksi yksi mitali EM-kisoista. Pyhäselän liikuntasihteerinä toiminut Matti oli sitten myöhemmin yksi lumikenkäkävelyn kehittäjistä maassamme. Hän oli kuljettajana sekä minulle että  minua vähän nuoremmalle Pyhäselän Urheilijoiden Kauno Alastalolle. Majoitus oli järjestetty Nivalan keskustassa sijainneen ison koulun luokkatiloihin. Ei muuta kuin patja ja makuupussi lattialle – siinä kaikki, oivallinen yösija oli valmis!

Matka Nivalaan oli elämys Pohjois-Karjalan vaaramaisemiin tottuneelle nuorukaiselle. Olin kuluneen kuukauden aikana nostellut heiniä 1500 seipäälle. Kodin vieressä ollut 50 hehtaarin peltoalue oli kuin pisara sangon uurteessa verrattuna siihen jatkuvaan peltoalueeseen, mikä avautui lähestyttäessä Nivalaa. En voinut kuvitella sellaista edes olevan olemassa, koska en ollut kulkenut aiemmin alueella. Juuan vaaramaisemien välissä sijaitsevat peltotilkut tuntuivat mitättömän pieniltä, kun katselin joka suuntaan levittäytyvää Pohjanmaan peltomerta ja latojen valtavaa lukumäärää.

Nivalan kisojen jälkeen olen aina muistanut, että unikeonpäivä on heinäkuun 27. päivä. Se oli päivä, kun juoksin Nivalan uutuuttaan tuoksuvalla kumiasfalttiradalla seitsemän ja puoli kierrosta. Sää oli tyyni ja sopivan lämmin. Myös ukkosta oli ilmassa. Edeltävät harjoitukset olivat menneet kotimaisemien kangaspoluilla erittäin hyvin. Liekö tunteeseen vaikuttanut se, että edeltävien viikkojen aikana olin ollut eräänkin kerran heinäkuormien ja ladon heinäkasojen päällä ennen kuin kaikki heinät oli saatu korjattua talteen. ”Heinän polkemisella” oli myönteinen vaikutus siihen, että lantion alue tuli liikkuvaksi ja juokseminen tuntui vaivattomalta. En tiedä, onko kukaan tehnyt tai kuullut tällaisesta tekemästäni havainnosta. Sama myönteinen vaikutus juoksemisen sujuvuuteen syntyy myös silloin, jos juoksee kesällä sopivan pehmeällä suolla tai talvella paksussa lumihangessa.  

SM-kisojen 3000 metrin kilpailu oli kautta aikojen kovin kisa, mitä koskaan oli käyty tässä ikäluokassa eikä sen jälkeen mikään uusi kasvava ikäluokka ole päässyt lähellekään niitä tuloksia, mitä sinä päivänä tehtiin. Kilpailijoiden joukossa oli yksi varsinainen juoksijatähti Sulkavan Ari Paunonen, joka oli aiemmin kesällä juossut matkan aikaan 8.05. Toinen vähän pienempi tähti oli Saarijärven Risto Pentikäinen, joka oli edellisenä vuonna juossut 16-vuotiaiden 5000 metrin epävirallisen maailman ennätyksen 14.31. He molemmat olivat minua vuotta nuorempia. En voinut etukäteen edes toivoa, että voisin pärjätä heille. Tiedossa oli, että kilpailun kaksi parasta valittaisiin poikien Suomi-Ruotsi maaotteluun. Siitä matkasta en voinut edes haaveilla.

Itse kilpailusta en muista paljoakaan, mutta käsittääkseni olin suurimman osan matkaa neljännellä sijalla selvästi kärkikolmikkoa perässä. Juoksu meni erinomaisesti osaltani, sillä paransin ennätystäni peräti 18 sekuntia. Ja se on paljon se kolmen kilometrin matkalla! Lopputulokset olivat seuraavat: 1) Ari Paunonen 8.16,2 2) Risto Pentikäinen 8.21,4 3) Markku Kantola Tyrnävältä 8.23,0 4) J.K Juuasta 8.26,2  5) Harri Kirvesniemi Mikkelistä 8.36,8  6) Simo Hyvänen Sotkamosta 8.37,2  7) Markku Leskinen Outokummusta 8.43,6 8) Teppo Mattila Porista 8.46,6. Toukokuussa pidetyissä Porvoon SM-maastoissa me neljä ensimmäistä olimme olleet samassa järjestyksessä! 

Heinäkuun 1975 harjoittelu. Kuvan voi klikata suuremmaksi

Luomiskertomus on totta! M.O.T.

2.1 Luomiskertomus on totta! On ilo aloittaa uuden vuoden kirjoitukset tällä tärkeällä aiheella. Tämän blogini tiivistän heti alussa seuraaviin sanoihin: Maailmassa ei ole yhtään kristittyä, jos evoluutio-oppi on totta!

Kerron hyvin yksinkertaisella tavalla sen, että raamatullinen luomiskertomus on totta. Samalla se tarkoittaa sitä, että evoluutio-opilla ei ole mitään todellisuuspohjaa, vaikka se nykyisin esitetään ainoana oikeana totuutena lähes kaikkialla kuten kouluissa ja eri tiedotusvälineissä.

Luomiskertomus on totta! On siinä kova väite ja haasteellista todistaa oikeaksi. Näin varmaan moni ajattelee varsinkin, kun en tuo esille minkäänlaisia monimutkaisia biologiaan liittyviä yksityiskohtaisia esimerkkejä. Luomiskertomuksen puolustajat ja evoluutioteorian kannattajat väittelevät kirjoituksissaan jatkuvasti näistä asioista, joita näin nettiaikaan on löydettävissä runsaasti. Niihin en mene.

Tätä kirjoitusta ei ole kopioitu mistään muutamaa sanaa lukuun ottamatta. En edes tiedä, onko tällaista kirjoitusta tehnyt kukaan. Todennäköisesti on, sillä eihän tämä voi olla niin ainutlaatuinen. Ei vaan ole sattunut silmiini.

Tämä aihe ja tästä aiheesta kirjoittaminen on ollut jo kauan aikaa mielessäni. "Sitten joskus myöhemmin" - näin olen ajatellut ja samalla lykännyt asiaa tuonnemmaksi. Mutta nyt on sen aika, koska erityisesti viimeisten kuukausien aikana monissa kirjoituksissa on viitattu siihen, miten joku voi vielä näin nykyaikana uskoa raamatulliseen luomiskertomukseen. Tämä liittyy siihen, kun meillä nyt on tulevissa presidentinvaaleissa ehdokkaana henkilö, joka uskoo raamatulliseen luomiskertomukseen. Kirjoitukseni on samalla tukeni hänen puolestaan niitä ymmärtämättömiä arvostelijoita vastaan, joiden kohteeksi hän on joutunut julkisissa tiedotusvälineissä.

Kuten jo alussa kirjoitin, raamatullinen luomiskertomus on helppo todistaa oikeaksi seuraavilla sanoilla: Kristittyjä ei ole olemassa, jos evoluutio on totta! Siinä on kaikki oleellinen. Nämä sanat ravistelevat monen kohdalla oppimisen kautta muodostunutta ajatusmaailmaa, sillä kristittyjä eli uskovia ihmisiä näyttää kuitenkin olevan keskuudessamme.

Uskontoja on maailmassa ties miten paljon. Kristinuskossa ei kuitenkaan ole kyse uskonnosta vaan kuten sanasta ilmenee: uskosta. Itse asiassa usko ja uskonto ovat täysin vastakkaisia asioita, mutta meidän suomalaisten on tätä joskus vaikea ymmärtää, koska sanat ovat niin samankaltaisia. Sanojen ydin on siinä, että usko tekee ihmisen vapaaksi ja vastaavasti uskonto sitoo ihmisen.

Raamatun alkulehtien ilmoituksen mukaan Jumala loi kaiken elollisen ja elottoman. Viimeiseksi hän loi ihmisen, jonka sieraimiin puhallettiin Elämän Henki. Ensimmäinen ihminen Aatami (Adam) oli täten Jumalan henkinen olemus, jolla oli Hengen lisäksi ruumis ja sielu. Hänen sisimmässään oli myös Jumalan kaltaisia henkisiä ominaisuuksia, joita hän pystyi käyttämään. Syntiin lankeamisen jälkeen ihminen menetti nämä hengen ominaisuudet ja ihmisestä tuli kuolevainen.

Jeesus Kristus (oikealta nimeltään Yeshua Messiah) oli Adamin jälkeen ensimmäinen ihmisen poika, joka on Jumalan tarkoituksen mukaisesti täydellinen. Hän oli ilman Adamin lankeemuksen tuomaa tahraa, mikä periytyy sukupolvesta toiseen loputtomiin. Jeesus tuli ihmissukuun ihmissuvun ulkopuolelta. Hän tuli tuomaan takaisin sen elämän, mikä oli menetetty Adamissa.

Ihminen voi saada ikuisen elämän ainoastaan uskon kautta Jeesuksen. Kun ihminen kääntyy Jeesuksen puoleen, hän syntyy ylhäältä Jumalan Hengestä. Jeesuksen piti tulla maan päälle, koska Jumalan kuvan eli ihmisen piti päästä osalliseksi siitä Hengestä, minkä ensimmäinen ihminen pian luomisen jälkeen menetti. Jeesus vuodatti viattoman, tahrattoman verensä, kuoli ja nousi ylös. Kuoleman valta oli voitettu.

Maailmassa on paljon uskontoja, joiden seuraajaksi voi ryhtyä milloin ja miten vaan. Kristinuskossa on kaikki toisin. Kristityksi ei voi ryhtyä, ilmoittautua tai hakeutua. Kristityksi ei voi kouluttautua. Kristityksi synnytään ylhäältä Jumalan Hengestä, kuten jo edellä mainittiin. Mitään muuta oikotietä ei ole olemassa.

Älä kuitenkaan anna pettää itseäsi, sillä on olemassa massoittain ihmisiä, jotka ulkoisesti kertovat olevansa tai luulevat olevansa kristittyjä. Kuitenkin Uuden testamentin ilmoituksen mukaan kristittyjä olivat ne, jotka seurasivat Jeesusta. Ainoastaan heitä alettiin kutsua kristityksi. Muutosta tähän ei ole tapahtunut, vaikka aikaa on kulunut niistä päivistä lähes 2000 vuotta. Tullakseen kristityksi jokaisen tulee ensin syntyä ylhäältä.

Kymmenet ja sadat miljoonat kristityt eli uskossa olevat ihmiset todistavat elämällään, että Raamatun kirjoitukset ovat totta. Eläinten ja kasvien luominen kukin lajiensa mukaan, Adamin luominen, hänen rikkomuksensa, Jeesuksen neitseestä syntyminen ja hänen ristinkuolemansa ovat kristitylle itsestään selviä asioita. Vastaavasti nimikristityille näiden tapahtumien kieltäminen ei ole mikään ongelma.

Jos ensimmäistä ihmistä ei ollut eikä hänen syntiin lankeamistaan, niin silloin ei myöskään olisi tarvittu Jumalan Poikaa syntiemme sovittajaksi. Silloin meillä ei myöskään olisi mitään uskoa emmekä olisi osallisia Jumalan Hengestä. Silloin emme voisi olla kristittyjä tai toisella nimellä ilmaistuna me emme olisi uskovaisia. Silloin olisimme kuin pimeydessä kulkevia harhailijoita, jotka elävät sattumanvaraisessa maailmassa ilman toivoa tulevaisuudesta.

Kun ihmiset uskovat evoluutioon, niin silloin he samalla tietämättään kieltävät kristittyjen aseman. Toki tiedän, etteivät he näin ajattele, koska heiltä puuttuu ymmärrys kristinuskon perusasioihin. Mutta ehkäpä tämäkin kirjoitus herättää edes yhden lukijan siihen, että hän alkaa etsiä ja sitten jonain päivänä huomaa olevan kristitty.

Tiedän olevani kristitty, niinpä minun on äärimmäisen helppoa todeta, että evoluutio-oppi on vain harhaa. Tämä kavala uskomus on yksi suurimpia syitä siihen, miksi nykyajan ihminen haluaa elää lyhyen elämänsä ilman yhteyttä Jumalaan. Tosin eihän evoluutio edes ansaitse sitä asemaa, mikä sillä on, sillä sehän on vain teoriaa, mitä ei kuitenkaan ole todistettu todeksi. Vastaavasti maailmassa on satoja miljoonia kristittyjä, joten heidän olemassa olonsa todistaa raamatullisen luomiskertomuksen todeksi. Se ei olekaan mikään ihme, sillä Jumalan yksi nimistä on Totuus. Mitään suurempaa ei ole eikä voi olla olemassa.

Luomiskertomus on totta! M.O.T.

Ja sitten vielä pieni lisäys siitä, miksi Jumalan luomistyöhön uskominen on ihmiselle niin vaikeaa. Tämä johtuu siitä, että Jumala on Henki. Tässä on se ihmisen ongelma, sen huomaamme myöhemmin. Raamattu kertoo selkeästi, että Jumala on Henki.

Entä ihminen? Ensin täytyy ymmärtää, että ihminen on sidottu kolmeen eri tekijään. Jotta nämä tekijät olisi helppo muistaa, niin voin kiteyttää ne kolmeen AAA-kirjaimeen.

Ensimmäinen A tarkoittaa ainetta. Ainetta on kaikki, mitä pystymme silmillämme näkemään. Myös ruumiimme (lihamme) on ainetta. Me ihmiset olemme sidottuja siihen.

Toinen A tarkoittaa aikaa. Olemme sidottuja myös aikaan. Aikaa emme voi muuttaa emmekä lisätä. Voimme elää vain tätä hetkeä, emme yhtään enempää tai vähempää. Aika on myös rajallinen, vaikka emme siitä paljon tiedäkään.

Kolmas A tarkoitus tarkoittaa avaruutta. Tosin sanana se on vähän huono, mutta kun se alkaa A-kirjaimella, niin olkoon sitten vaikka avaruus. Sanalla tarkoitan välimatkoja tai matkaa, miten vaan. Olemme sidottuja rajallisesti tiettyyn alueeseen, sen kauemmaksi emme voi mennä. Voimme mitata millien tuhannesosia ja vastaavasti toisena äärialueena ovat valovuodet.  

Entä Jumalan Henki? Mihin sen sijoitamme? Ymmärrän, että Henkeä ei voi sitoa mihinkään näihin alueisiin, koska Henki on meille ihmisille niin käsittämättömän suurta. Henkeä ei voida mitata. Niinpä kun ajattelemme luomiskertomusta, niin ainakin minun on helppo myöntää, että Jumalalle kaikki on mahdollista. Jumalan Hengen olemuksen ymmärtäminen on meille ihmisille täysin mahdotonta.

Lisäys 4.1 Tähän aiheeseen liittyy seuraava linkki, missä on syvällistä tietoa siitä, mitä on ihminen 

http://israelupdate.achlak.net/ihminen-ii/


Lisäys 10.1  Tämä kirjoitus hiukan tiivistettynä nyt myös Youtube-videona liitettynä kuviin, mitkä on kuvattu Pohjois-Norjassa. Videon pituus 5:45

https://www.youtube.com/watch?v=VJeKSmW189g



PS. Aiheeseen liittyvää lukemista voi jatkaa alla olevia kommentteja lukemalla!

Alkukesän 1975 juoksuharjoittelu ja kilpailuja

31.12 Alkukesän 1975 juoksuharjoittelu ja kilpailuja: Näin vuoden viimeisenä päivänä palaan muistoissani kesän 1975 tapahtumiin. Kerron taas kerran juoksuharjoittelusta ja kilpailuista, niistähän minulla on tarkat päiväkirjamerkinnät. Yksi tärkeä osa niistä kuitenkin puuttuu, sillä niissä ei ole mitään mainintaa työnteosta, mitä kuitenkin tein paljon kotitilallani.

Kesä-heinäkuun vaihteesta alkaen seivästin reilun kahden viikon aikana ennätysmäärän heiniä seipäille. Samalla tämä kesä jäi viimeiseksi, jolloin kaikki heinät laitettiin seipäille ja kuivumisen jälkeen sieltä edelleen kahteen erilliseen latoon. Seuraavana vuonna lähes kaikki heinät korjattiin tuoreheinäksi rehusilppurilla AIV-säilöntähappoa käyttäen. Niinpä tämä kesä jäi ennätyskesäkseni mitä tulee heinäseipäiden lukumäärään.

Kotipellolla seivästin kaikkiaan 1200 seivästä kahden viikon aikana ja lisäksi naapurin pellolla noin 300. Sata seivästä päivässä kuuden päivän aikana viikossa. Sellainen oli päivän tahti joka päivä. Sunnuntaina pidettiin vapaata eikä menty koskaan pellolle ainakaan heinien takia, kylvötöiden ja puintien aikaan tämä ei välttämättä toteutunut. Aamulenkin jälkeen alkoi seivästys ja päättyi neljän aikaan iltapäivällä. Iltasella tai heti seivästyksen päättymisen jälkeen lähdin juoksemaan päivän pääharjoitusta.

Kun kotipellon heinät oli saatu seipäille, niin vaihdoin peltoa. Menin veljeni kanssa auttamaan saman peltoaukean toisella reunalla asuvaa iäkästä Kyyrösten pariskuntaa, jotka olivat aikoinaan joutuneet jättämään kotiseutunsa jonnekin Laatokan Karjalaan. Heidän lapsensa olivat muuttaneet asumaan kaupunkeihin ja he olivat jääneet kahdestaan. Seivästimme Aleksi  Kyyrösen pellolla kolme tai neljä päivää. Missään en ollut nähnyt niin pitkiä seipäitä kuin siellä. Heinätukon nostaminen ei ollut aina helppoa seipäiden pituuden takia. Työpäivän aikana oli ruokailu, mikä erityisesti jäi mieleen, sillä Kertun karjalaista vieraanvaraisuutta ja ruokien monipuolisuutta ei voinut olla huomaamatta.

Nyt jätän työt ja menen kesäkuun harjoitteluun. Aamuisin juoksin sen normaalin 7,3 kilometrin lenkin, mistä jo joskus mainitsin. Joensuulainen valmentajani lähetti taas valmennusohjeitaan, mutta en muista tapasinko häntä enää yhtään kertaa. 15-20 kilometrin löysävauhtisia lenkkejä oli kesäkuussa 7 kertaa. Kesäkuussa oli yhteensä 53 harjoituskertaa jalkojen pysyessä terveinä. Kilometrejä kertyi n. 430 km.

Vetoharjoitukset olivat vaihtelevia pituuden suhteen. Oli 100, 200, 400 ja 600 metrin vetoja. Otan muutaman esimerkin: 2×7×200 m aikaan 31,5 s. Tarkoitti sitä että juoksin 200 m aikaa n.31 sekuntia ja sitten sama matka hölkkää. Tämä 7 kertaa. Kun sarja oli tehty, niin välissä 10 minuuttia hölkkää ja sitten toinen sarja. Oli myös sellaisia kuin 7×400 m aikaan 65,5 s 400 metrin palautuksella tai 5×600 m aikaan 1.40, vetojen välissä hölkkäsin puolitoista minuuttia. Muutaman kerran juoksin myös 10 km vauhtileikittelyä, ts. matka sisälsi eripituisia vetoja tuntemuksen mukaan. Kaiken kaikkiaan voin todeta, että jo kaksi vuotta aiemmin harjoittelin huomattavasti kovempaa, kun juoksin ilman valmentajaa oman pääni mukaan.

Toukokuun Porvoon SM-maastoissa olin sijoittunut hienosti neljänneksi. Kesän tavoitteena oli hyvä sijoitus heinäkuun lopulla pidettävissä ratajuoksun SM-kisoissa, missä A-poikien matkana oli 3000 metriä. Kesäkuu sisälsi yllättävän monta kilpailua. Seuraavassa tarkastelen niitä, ovathan harjoituspäiväkirjani merkinnät edessäni.

Kesäkuun puolivälissä olivat piirinmestaruusviestit, mitkä järjestettiin Joensuussa. Molempina perättäisinä päivinä juoksin 800 metriä.  Ensin Joensuun Katajan miesten kakkosjoukkueessa juoksin  osuuden aikaan 2,06,6 joukkueen sijoituksen ollessa kolmas. Seuraavana päivänä A-poikien sarjassa aikani oli 2.08 joukkueen ollessa toinen. Ei ole mitään muistikuvaa, mutta arvelen, että Kiteen Urheilijoiden joukkue oli meitä Katajalaisia nopeampi. Tässä vaiheessa näytti siltä, että kehitystä 800 metrin matkalla ei minun kohdallani ollut tapahtunut kovinkaan paljoa kuluneen kolmen vuoden aikana.

Sitten oli vuorossa juhannuskisat, joita silloin 70-luvulla järjestettiin ympäri Suomea monilla paikkakunnilla. Harjoituspäiväkirjassani lukee, että kisat olivat Lapinlahdella, mutta minä muistelen, että ne olivat Vaalassa. Joka tapauksessa oli niin, että Joensuun Katajasta oli monta juoksijaan osallistumassa miesten 3000 metrin kilpailuun, johon minutkin oli ilmoitettu. Katajan miesjuoksijat Taisto Honkanen, Jouko Rannanpää ja Hannu Sorasalmi ottivat minut kyytiinsä Juuan Vihtasuota ja ajoimme Nurmekseen Porokylän keskustaan, missä osuuskaupan yläkerrassa oli baari. Sinne kiipesimme ja joimme kahvit kahvileipien kanssa. Sitten jatkoimme matkaa kisoihin, mitkä muistikuvani mukaan olivat Vaalassa.

Vaalassa asui siihen aikaan Suomen kärkijuoksijoihin lukeutuva Paavo Leiviskä, jonka ennätys maratonilla on vähän päälle 2.15 ja kympin ennätys vähän alle 29 minuuttia. Tämä pitkänhuiskea juoksija oli myös tässä kilpailussa mukana. Mitään muuta en muista tästä kilpailusta. Merkintöjä katsoessani huomaan, että olin kilpailussa 10. ajalla 8.49. Se jäi viisi sekuntia edellisen vuoden ennätyksestäni.

Kesäkuun lopussa myös Juuan vanhalla 300 metrin hiilimurskapintaisella kentällä järjestettiin piirikunnalliset kilpailut. Muistan kuinka edellisenä päivänä, mikä oli lauantai, olin ollut koko päivän onkimatkalla kaukana salolla, minne oli kuljettava jalan, koska vielä siihen aikaan siellä ei ollut metsäautoteitä. Juoksin niin kovaa kuin pääsin alusta lähtien vuotta nuoremman Juuan Urheilijoiden Jarmo Tolvasen seuratessa kintereillä. Voitin niukasti omalla ennätykselläni 2.04.0. Aika oli minulle erinomainen ottaen huomioon hitaan radan. Kilpailun jälkeen juoksin vähän yli 10 kilometrin matkan kotiini.

Huomaan, että vielä tässä kuussa joensuulainen valmentajani lähetti harjoitusohjeet, mutta siihen se sitten päättyi. Heinäkuussa harjoituspäiväkirjassani ei ole enää oikeanpuoleista Tavoite-saraketta, sillä mies hävisi kuvioista kuin tuhka tuuleen mitään itsestään ilmoittamatta. Niinpä tästä eteenpäin laadin harjoitukseni itse oman suunnitelmani mukaan. Ja tämän kuvioista hävinneen valmentajani tapasin vasta 20 vuotta myöhemmin aivan muissa merkeissä kuin urheiluasioissa.

Alkoholin aiheuttamia ikäviä muistoja

25.12 Alkoholin aiheuttamia ikäviä muistoja: Vuosi on tullut jo täyteen niistä hetkistä, kun aloin kirjoitella näitä blogeja. Näistä kirjoituksista on ollut hyötyä, sillä selvisihän esim. mummoni alkuperä viime talvena, kun eräs lukijani otti yhteyttä ja lähetti minulle tärkeitä dokumentteja Vienan Karjalassa eläneistä ihmisistä. Asioiden avautuessa löysin myös kolme ”uutta” pikkuserkkua, joista osan olen myös tavannut. Tämä on varmaan ollut sitä parasta antia, mitä olen saanut palkaksi unohtamatta niitä monia ennestään minulle tuntemattomia lukijoita, jotka ovat ottaneet yhteyttä.

Kertoessani edellisen kerran urheiluun liittyvistä menneistä vuosista pääsin kesän 1975 alkuun, jolloin täytin 18 vuotta ja samalla päättyi lukion toinen vuosi. Siinä iässä yleensä hankitaan autokortti, mutta minä en tuntenut mitään mielenkiintoa siihen, että pitäisi päästä autoilemaan. Isälläkin oli kortti ollut vasta pari vuotta ja sen seurauksena hän oli ostanut auton, mikä oli merkiltään Fiat 600. Onpa jäänyt mieleeni sekin, että tämän tummanvihreän, käytettynä ostetun pikkuauton rekkari oli SMY-5. Kirjaimet olivat ihan kohdillaan, sillä olihan isäni yksi Suomen Maatalous Yrittäjistä! Osuuskuntaliikkeisiin kuuluva Hankkija myi Fiat-autoja, niinpä automerkki ei ollut yllätys, sillä isäni pyrki ostamaan kaikki koneet Hankkkijan kautta.

Isälläni oli alkoholiongelma, mikä toistui noin 1-2 kertaa vuodessa. Yhtämittaista ryyppäämistä kesti viikosta kahteen, jolloin isää ei näkynyt missään. Kaikki ylimääräinen raha ja enemmänkin meni viinaan ja etenkin sille tunnetulle juukalaiselle juoppojen taksikuskille. Ja tämän ryyppyjakson aikana sitten ajeltiin taksilla ties vaikka missä. Rahat menivät sinne. Tämä jo kauan sitten edesmennyt taksikuski piti ”uhrejaan” kotonaan talonsa pesutiloissa ja piti huolen siitä, että juomaa oli aina saatavilla. Koulukuljetuksia hänellä ei ollut, koska niihin ei ollut aikaa.

Autokortin hankkiminen ei ehkä ollut tärkeää sen takia, koska tiesin, ettei isällä ollut ylimääräistä rahaa kukkarossaan edellä kerrotun syyn takia. Siten en halunnut rasittaa isääni ylimääräisillä pyynnöillä. Niinpä hankin ajokortin vasta kaksi ja puoli vuotta myöhemmin päästyäni siviiliin armeijan urheilujoukoista Santahaminasta. Autokoulurahat sain hankittua muutamaan päivään ostamalla ensin kalastajalta kutumuikkuja ja valmistamalla niistä muikun mätiä. Näistä tapahtumista sitten myöhemmin...

Edellä jo kerroin isäni alkoholiongelmasta. Kerron nyt tästä aiheesta lisää, koska tällaisia tuurijuoppoja on ollut kaikkialla maassamme ja varmuudella voin lisätä, että he eivät ole hävinneet minnekään, vaikka sukupolvet ovat vaihtuneet vuosikymmenten aikana. Isäni ongelma oli se, että jo yhden tarjotun keskioluthörpyn jälkeen viinan himo sai hänestä täydellisen otteen. Ja se oli sitten menoa. Hänen ryyppyputkensa katkesi, jos saimme pidettyä hänet kotona vähintään kahden vuorokauden ajan. Sen jälkeen viinan himo lakkasi. Kotona pitäminen tarkoitti sitä, että joku meistä piti häntä koko ajan silmällä, ettei hän päässyt salaa karkaamaan sen taksikuskin kynsiin.  Muutaman kerran ”vartiointi” petti ja seuraukset olivat jo samalla tiedossa. Muutaman kerran kävi myös niin, että isä joutui terveyskeskukseen tiputukseen, kun häntä ei ajoissa saatu kotiin vahdittavaksi. Ja sitten kun hän oli päässyt kuiville, niin sen jälkeen viinan käytöstä ei puhuttu kotona koskaan sanaakaan.

Lapsuuden ja varhaisnuoruuden aikana sain kokea muutaman vaarallisen hetken, joista en voi kertoa mitään näin julkisesti. Kerron kahdesta muusta tapauksesta. Kun ryyppää riittävän pitkän ajan, niin silloin voi ajautua juoppohulluuteen. Kun olin jotain 10 vuoden ikäinen, niin eräänä iltana pitkän ryyppyputken seurauksena hän taisteli pitkin iltaa pikku-ukkojen kanssa sivuhuoneessa. Hän näki näkyjä, joiden mukaan jotkut pikku-ukot olivat koko ajan hänen kimpussaan. Tämä oli helppo uskoa todeksi, koska hän oli hiestä läpimärkänä pelätessään näitä outoja näkyjä. Tästäkin tapahtumasta selvittiin ja elämä palautui entiselleen.

Sain kokea myös yhden erikoisen tilanteen oman juoksuharjoituksen aikana liittyen isän viinan käyttöön. Olin noin 17 vuoden ikäinen, kun olin kevättalvella lauantai-iltapäivän aikaan pitkällä 23 kilometrin juoksulenkillä. Juoksin valtatietä pitkin Nurmeksen suuntaan. Isää ei ollut näkynyt pitkään aikaan, sillä pullon henki piti häntä vallassaan. Juoksin kevätauringon sulattamaa tienreunaa pitkin ja väistelin siellä täällä edessä olevia vesilammikoita. Pienet vesilammikot ylitin hypellen, koska hyppely piristi yksitoista taivaltamista. Kuulin takaa tulevan auton äänen ja sen, että auto hidasti lähestyessäni minua.

Pian auto oli rinnallani. Huomasin heti, että siinähän oli se tuttu valkoinen Volvo-taksi ja tuttu juoppojen kuski. Kuljettaja veivasi auton sivulasia alas, ajoi hiljaa rinnallani ja sanoi: ”Miten menee?” Huomasin samalla, että kadoksissa ollut isäni istua rönötti Volvon takaistuimella puolitajuttomana. Kasvot olivat turvoksissa pitkäaikaisen viinan käytön seurauksena, mutta kaiketi hän väsyneillä silmillään pystyi tajuamaan, että siinä se oma poika suorittaa päivittäistä juoksuharjoitustaan. Äkkiä syntynyt tilanne oli tragikoominen. Taksikuski oli mukamas urheilumies ja tunsi minut hyvin. Siksi tämä lyhyt kysymys avonaisen ikkunan takaa. Yrittikö hän kannustaa minua? En tietenkään vastannut mitään, kaiketi tunteetkin olivat jonkin verran pinnassa, koska vihasin isän juomista. Yhtä syyllinen oli tämä juoppojen taksikuski. Kuitenkin voin sanoa, että en vihannut isääni koskaan, vaan säälin häntä ja hänen viinan juomistaan.

Heti tämän kohtaamisen jälkeen Volvo-kuski kaasutti kohti Nurmesta ja minulla oli kääntöpaikalle muutama kilometri matkaa jäljellä. Tiesin aiempien kuulopuheiden perusteella, minne he olivat matkalla. Viinat olivat loppuneet, oli lauantai ja Juuan Alko oli kiinni. Mutta ei hätää: Nurmeksessa asuvilla mustalaisilla oli myytävänä pimeitä pulloja. Taksikuski meni täydentämään varastojaan ja samalla isäni sai maksaa tämän sadan kilometrin huviajelun.

Jälkeenpäin olen ajatellut monta kertaa tätä tilannetta, mistä edellä kerroin. Jos olisin joku kirjailija Heikki Turunen tai vastaava, niin olisin sisällyttänyt tämän kohtauksen jonkun romaanin sivuille. Siinä olisi myös kaikki ainekset ja vivahteet tosi-tv tarinaan vai mitä ne nykyään ovatkaan. Kertomastani tapahtumasta saisi mainion kohtauksen moneen elokuvaan. Onhan siinä monia vastakkaisia asioita vastakkain samassa läjässä kuten terveys, mikä liittyy urheiluun ja itsensä turmeleminen liittyen juoppouteen. Lisäsi isä-poika suhde puhumattakaan häikäilemättömästä juopoista hyötyvästä taksikuskista. Hänelle en kuitenkaan nyt ala omaa lokerikkoa keksimään.

Jerusalem tunnustettiin itsenäisyyspäivänä

7.12 Jerusalem tunnustettiin itsenäisyyspäivänä: Eilen vietimme maamme 100-vuotispäivää. Erilaista juhlimista oli varmaa kaikkialla maassa erilaisissa tilaisuuksissa. Suurimman huomion veti puoleensa totutun tavan mukaan linnan juhlat. Kuinkahan monta suomalaista oli illan aikana televisioiden ääressä katsomassa kättelyä, pukuloistoa ja kaikkea sitä ohjelmaa, mikä välittyi television kautta itse kullekin asiasta kiinnostuneelle? Lukumäärä on kaiketi miljoonissa.

Minun eilinen päivä meni osittain työn merkeissä - ei tosin kokonaan – mutta kuitenkin kahdeksan tunnin verran. Päivän todellisen juhlahetken koin sitten iltasella linnan juhlien kuluessa, kun ennen puoli yhdeksän iltauutisia Yhdysvalloista tuli tieto merkittävästä ja odotetusta päätöksestä: Yhdysvallat tunnusti ensimmäisenä maana Jerusalemin Israelin pääkaupungiksi presidentti Trumpin allekirjoituksella.

Trump totesi puheensa aikana: "Tämä ei ole yhtään enempää tai vähempää kuin tosiasioiden tunnustamista. Olen päättänyt siirtää Yhdysvaltain suurlähetystön Jerusalemiin". Näihin vuosiin saakka se on sijainnut Tel Avivissa, mutta nyt muuttomiehille tulee töitä.

Tähän asti millään maalla – Suomi niiden joukossa  -  ei ole ollut rohkeutta ja todellista halua tunnustaa Jerusalemia Israelin pääkaupungiksi. On ollut paljon helpompaa alistua islamilaisten maiden uhkailujen alle kuin tunnustaa ilmiselvät tosiasiat. Israel ei ole mikä tahansa maa maiden joukossa eikä Jerusalem mikä tahansa pääkaupunki kaupunkien joukossa.

Jo kauan sitten on kirjoitettu siitä, mikä on Israelin asema muiden maiden joukossa. Profeetta Hesekiel kertoo, että kansojen joukossa Israel on maan napa. Edessä olevasta tulevasta hyökkäyksestä Israelia vastaan on kirjoitettu: ”Sinä aiot saalista saada, ryöstettävää ryöstää, ojentaa kätesi raunioita kohti, jotka on saatu asutuiksi, ja kansaa kohti, joka on koottu pakanakansain seasta, joka on hankkinut karjaa ja omaisuutta ja asuu maan navassa.” – Hesekiel 38:12

Minkään muun maan pääkaupungista ei löydy niin paljon historiallista tietoa kuin Jerusalemista. Se oli Israelin pääkaupunki jo 3000 vuotta sitten ja uudelleen heränneen Israelin pääkaupunki se on ollut vuodesta 1948. Se tulee olemaan myös tulevan rauhanruhtinaan kaupunki, kun Jeesus tulee toisen kerran maan päälle ja hallitsee täydellisessä rauhan kuningaskunnassaan. Kuitenkin vain pienen pieni osa ihmisistä tässä maalistuneessa ihmiskunnassa pystyy käsittämään nämä edelliset sanat. Kaiken kaikkiaan Jerusalemin rinnalle ei ole löydettävissä vastaavaa kaupunkia mistään maapallon kolkasta.

Yhdysvaltojen kongressi teki aloitteen Jerusalemin asemasta jo vuonna 1995, mutta sitä on säännöllisesti lykätty. Puoli vuotta sitten senaatti yksimielisesti vahvisti kongressin vanhan päätöksen ja nyt eilen presidentti Trump sinetöi asian allekirjoituksellaan. Jos noin vuosi sitten Trumpin vastaehdokas olisi valittu presidentiksi, niin kaikki olisi jatkunut kuten edelliset 22 vuotta. Lykkääminen on usein helpompaa kuin tosiasioiden tunnustaminen.

Trump jatkoi puheessaan: "Nyt, 22 vuotta aloitteen läpimenon jälkeen, olen päättänyt, että on jo viimein aika Yhdysvaltojen virallisesti tunnustaa Jerusalem Israelin pääkaupungiksi. Tämä myöhässä tehty tosiasioiden tunnustaminen on kaikkien etu".

Yhdysvallat on tunnustanut Jerusalemin Israelin pääkaupungiksi Trumpin allekirjoituksella.

Historiallinen puhe ennen allekirjoitusta jatkui: "Seitsemänkymmentä vuotta sitten, Yhdysvallat, Trumanin ollessa presidentti, tunnusti Israelin valtion. Siitä lähtien Israelin pääkaupunki on ollut Jerusalem - juutalaisten pääkaupunki tuhansien vuosien takaa.  Tänään Jerusalemissa sijaitsee Israelin hallinto ja eduskunta, Knesset ja korkein oikeus. Jerusalemissa asuvat myös maan pääministeri ja presidentti ja siellä on suurin osa maan hallinnon ministeriöistä. Jerusalem on ollut kaupunki, jossa Yhdysvaltojen johtajat ovat tavanneet Israelin johtajia. Siksi on sopivaa viimein Yhdysvaltojen virallisesti tunnustaa Jerusalem Israelin pääkaupungiksi."

Israelin pääministeri Netanyahu oli kiitollinen Yhdysvaltojen päätöksestä

Trumpin päätöksellä asioiden eteneminen Israelissa ja sen ympäristössä tulevat saamaan aivan uutta vauhtia.  Pidän itsestään selvänä, että väkivallan uutisten lisäksi myös ennalta odottamattomia uutisia tullaan kuulemaan pian tai lähiaikoina. Onhan kyse maan navasta. Jokainen voi miettiä mielessään, mikä on navan merkitys ihmiselle. Navalla ja uudella elämällä on aina yhteys. Israel on se maa, mistä se todellinen elämä on vuosituhanten aikana levinnyt kaikkialle maailmaan. Israelin merkitys kansojen joukossa ei ole vähentynyt ja se tulee olemaan aina esillä myös tulevaisuudessa.

Mitä tekee Suomi Jerusalemin tunnustamisen suhteen? Peittääkö maamme päättäjiensä toimesta päänsä EU:n lipun sisään? Vai uskaltaako edes pikkuisen kurkistaa sieltä lipun takaa? Kummastakaan vaihtoehdosta maamme ei saa taivaallista siunausta. Pitäisi uskaltaa irrottautua EU- lipun kahleista kokonaan ja palata itsenäisyyteen. Silloin olisimme vapaita tunnustamaan myös Jerusalemin aseman ja saisimme osaksemme ne taivaalliset siunaukset. Mitä tekevät päättäjämme?

Minulla ja monella muulla on kielteisiä ennakkokäsityksiä päättäjistä, niistä tuorein on vain muutaman päivän takaisista uutisista. Kolme päivää sitten EU-maiden ministereitä oli koolla ja ”itkemässä” sitä, ettei Yhdysvallat vaan tunnustaisi Jerusalemia pääkaupungiksi. Myös maamme ulkoministeriä haastateltiin television uutislähetyksessä. Samaa ”virttä” hänkin vaikeroi: ettei vaan Yhdysvallat alkaisi tunnustaa ja siitä kahden valtion periaattesta pidetään kiinni...

Mieleeni on jäänyt tämän saman henkilön puhe ennen hänen nykyistä ministerin pestiään, kun hän totesi television haastattelussa: ”Olen ehdottomasti aina Israelin puolella.” Kuitenkin me tiedämme, että israelilaiset pitävät Jerusalemia omana pääkaupunkinaan. Niinpä ministerin puheet ovat osoittautuneet pelkäksi arvottomaksi sanahelinäksi, kun annettuja lupauksia punnitaan päätöksenteon yhteydessä.

Sadan vuoden aikana Israelilla ja Suomella on ollut erikoisia samanaikaisia tapahtumia 50 vuoden välein. Suomi sai itsenäisyyden 6.12.1917 ilman taisteluja. Kolme päivää myöhemmin 9.12.1917 400 vuotta Jerusalemia ja muuta maata hallinneet turkkilaiset ottomaanit vetäytyivät lopullisesti Israelin nykyiseltä alueelta pakokauhun vallassa. Tämäkin tapahtui ilman taisteluja. Ottomaanien vetäytyminen oli alkusoittoa Jerusalemin tulevalle vapautukselle, mikä on yhä kesken.

50 vuotta myöhemmin käytiin kuuden päivän sota 5-11.6.1967 Israelin ja sen ympärillä olevien arabinaapureiden välillä. Sodassa arabimaiden oli tarkoitus tuhota Israel lopullisesti. Tulos oli kuitenkin toisenlainen: Jerusalemista tuli Israelin pääkaupunki noin 2000 vuoden jälkeen. Kaikkien näiden päivien ajan Suomen ja Israelin liput olivat rinnakkain. Syynä tähän oli pääministeri Rafael Paasio aloittama valtiovierailu Israeliin juuri sinä aamuna, jolloin sota syttyi. Hän ehti olla vain pari tuntia, kun hänet kiidätettiin pois maasta. Pääministerin vierailun kunniaksi molempien maiden, Israelin ja Suomen, liput olivat rinnakkain lippusaloissa. Niitä ei ”muistettu” poistaa koko sodan aikana. Sinivalkoinen Daavidin lippu ja sinivalkoinen ristilippu olivat rinnakkain juhlistamassa tätä historiallista tapahtumaa. ”Jumala parantaa” oli voimakkaasti läsnä, sillä Rafael- sana on hebreaa ja sekin tarkoittaa "Jumala parantaa". Erikoinen ”sattuma” tämäkin.

Suomen ja Israelin liput rinnakkain

Ja näiden tapahtumien jatkoksi tuli tämä eilinen Suomen 100-vuotispäivä. Kun linnan juhlat olivat täydessä vauhdissa, niin samanaikaisesti Yhdysvalloissa tehtiin tärkeä päätös. Jälleen saimme havaita erikoisen ”sattuman” Suomen ja Israelin kohdalla! Tuskin kukaan linnan juhlien juhlaväestä oli tietoinen illalla siitä merkittävästä päätöksestä, mikä Trumpin allekirjoituksella vahvistettiin. 

Jerusalemin ja Suomen vaakunassa on leijona. Tämänkin kuvan voi klikata suuremmaksi

Linnan juhlatunnelma ja tämän päivän iltapäivälehtien lööpit pukukuningattarista ja muista julkisuuden henkilöistä unohtuvat pian, mutta se, mitä toteutettiin Washingtonissa, tulee näkymään otsikoissa. Jerusalemin tunnustamisesta seuraavat tapahtumat tulevat olemaan jatkuvasti uutisten kestoaiheita kautta maailman.Tästä olen täysin vakuuttunut. Jos olen väärässä, niin antakaa sitten palautetta!

PS. Alimmainen kuva on lisätty tähän kirjoitukseen 12.12