Talven 1974 harjoittelu, piirileiri ja Falun

21.6 Talven 1974 harjoittelu, piirileiri ja Falun: Marraskuussa 1973 harjoittelin joka päivä yhden kerran päivässä. Se tarkoitti samalla sitä, että jalat pysyivät terveenä koko kuukauden ajan. Harjoituspäiväkirjan mukaan juoksin yhteensä 360 kilometriä eli tasan 12 km päivää kohden. Kuukauden aikana juoksin neljä kovavauhtista harjoitusta pituudeltaan 7-8 km. Lähes kaikki muut harjoitukset olivat hidasvauhtisia pituudeltaan 7-22 km. Ne olivat todellakin hidasvauhtisia ensimmäistä kertaa koko juoksu-urallani. Nythän minulla oli ensimmäistä kertaa oma valmentaja kuten edellisessä blogissani kerroin ja minun piti juosta pulssilukemien mukaan. Niinpä kilometrivauhdit olivat niin hitaita kuin 4.40-4.50 kilometriä kohden. Juokseminen tuntui oudolta, koska en juuri koskaan ollut juossut hitaampaa kuin 4.10 kilometrivauhtia. Juoksin hitaalla vauhdilla kevyet lenkit aina kevääseen saakka, mutta sitten palasin entiseen harjoittelutapaani, koska hidasvauhtinen harjoittelu ei tuntunut oikealta juoksemiselta.

Joulukuussa -73 harjoittelin samalla tavalla kuin edellisenä kuukautena. Harjoituspäiväkirjan mukaan kaksi päivää meni nollille, koska lonkka oli kipeytynyt. Lisäksi kolmena muuna päivänä oli noin 30 astetta pakkasta, jolloin en harjoitellut lainkaan. Silloin 16 vuoden ikäisenä pidin pakkasrajana 25 asteen lukemaa, jolloin jäin sisätiloihin tupaukoksi. Myöhemmin aikuisena pakkasrajana oli 35 astetta, kovavauhtisia harjoituksia tein aina 20 asteen pakkaslukemiin. Niistä joskus myöhemmin lisää... Joulukuun nollapäivien takia kilometrit jäivät vähän alle edellisen kuukauden harjoitusmääristä. Vuoden lopussa saatoin todeta, että vuoden 1973 aikana olin juossut yhteensä 3492 kilometriä. Todellisuudessa määrä oli jonkin verran korkeampi, koska harjoitusten sisältämiä verryttelyjä en laskenut harjoitusmääriin.

Syksystä lähtien omistin ensimmäistä kertaa tuuliasun, jonka saatoin vetäistä verkkareiden päälle pakkaskelien aikana. Edellisen talven olin harjoitellut pelkissä verkkareissa kovillakin pakkasilla, jolloin myös rasitusvammoja syntyi helposti. Talven -74 aikana pysyin paljon terveempänä jalkojen osalta verrattuna edelliseen talveen. Kunnollisesta pukeutumisesta oli ilmeisesti hyötyä.

Talven aikaan kaikkina koulupäivinä kaikki harjoitukset tein pimeässä paitsi silloin kun oli kuutamo. Lukio päättyi kello neljältä, linja-auto lähti varttia myöhemmin, Vihtasuolla olin puoli viideltä ja sitten vielä kilometri kotitietä pitkin ennen kuin pääsin tekemään illan juoksuharjoituksen. Jos tein kahdenkympin lenkin, niin silloin olin takaisin kotona puoli seitsemään mennessä. Suihkuja ja muita pesumahdollisuuksia ei meillä ollut kuin ne kaksi saunakertaa viikon aikana ulkosaunassa, joten kuivien vaatteiden vaihtaminen ylle riitti peseytymiseksi. Ruokailun jälkeen ilta meni teetä litkiessä läksyjen tekemisen yhteydessä. Illan kuluessa join litran verran teetä vanhasta paksulasisesta sinappituopista. Nukkumaan menin aina säännöllisesti heti yhdeksän jälkeen, jotta olisin seuraavana aamuna jo kuudelta virkeänä alkavaa uutta päivää varten.

Vanha sinappituoppi oli paras lasi teen nauttimiseen

Tammikuussa -74 juoksin yhteensä 419 km. Yhtenä päivänä oli liian paljon pakkasta, lisäksi kahtena päivänä oli lonkka kipeä, jolloin piti levätä. Kovia tasavauhtisia harjoituksia pituudeltaan 8-11 km oli seitsemän kertaa, lisäksi samanpituisia niin sanottuja vauhtileikittelyjä eli "VL"-harjoituksia oli kolmena päivänä. Loput harjoitukset olivat niitä hidasvauhtisia juoksuja siten, että niihin sisältyi kahdeksan lenkkiä, joiden pituus oli 20-23 km.

Kuva harjoituspäiväkirjastani liittyen vuoden 1974 kahteen ensimmäiseen kuukauteen. Kuvan voi klikata suuremmaksi.

Helmikuussa -74 kilometrejä kertyi 418 eli sama määrä kuin edellisellä kuukaudella vaikka helmikuussa on vähemmän päiviä. Harjoituskertoja kertyi kuitenkin 34 sillä kuun loppupuolella aloin tehdä kuuden kilometrin aamulenkkejä. Juoksemaan lähdin aina tasan kuudelta. Olin (ja yhä olen!) aamuvirkku, joten varhaiset aamuherätykset eivät olleet koskaan mikään ongelma. Aamulenkki oli uusi lisäys harjoitteluuni, sillä tästä lähtien aloin harjoitella lähes joka päivä kaksi kertaa päivässä. Muutoin helmikuun harjoitukset olivat samanlaisia kuin tammikuussa.

Tähän helmikuuhun liittyi ikimuistoinen viikonloppu 16-17.2, mikä jäi urheiluhistorian aikakirjoihin. Selitys näihin sanoihin löytyy tämän kirjoituksen päätteeksi. Silloin Joensuussa järjestettiin Pohjois-Karjalan yleisurheilun nuorten piirileiri. Se pidettiin Joensuun keskustassa jonkun koulun tiloissa. Myös minut oli valittu leirille, sillä olinhan juossut kesällä B-poikien piiriennätyksen kahden kilometrin matkalla. 

En kaiketi ollut ainut juukalainen, joka oli mukana leirillä, sillä Juuan lukiossa samalla luokassa minun lisäkseni oli toinen yleisurheilija. Itse asiassa me istuimme perättäisissä pulpeteissa. Hän oli pikajuoksija Pirkko Kajander, joka edusti myös Joensuun Katajaa. Pirkolla oli minua paremmat saavutukset edelliseltä kesältä: kesän SM-kisoissa hän oli ollut B-tyttöjen 300 metrillä 6. sijalla. Lisäksi hän oli ollut Joensuun Katajan SM-kultaa voittaneessa viestijoukkueessa B-tyttöjen 4x300 metrillä. Joukkueen voittoaika 2.50,0 oli säilynyt Suomen ennätyksenä kymmenen vuotta; näin kertoi Pirkko luokkakokouksemme aikana vajaa vuosi sitten.

Viikonlopun piirileirin aikaan oli kylmää. Tämä jäi elävästi mieleen, kun -15 asteen pakkasessa piti juosta testijuoksu. Juoksutouhut olivat siihen aikaan raakaa puuhaa myös valmentajien suunnalta katsoen. Kuuluin jo A-poikiin eli sarjaan 17-18 vuotta, niinpä juostava matka oli melko pitkä. Testijuoksuna oli 15 kilometrin matka mahdollisimman kovalla vauhdilla. Pakkasta oli melko paljon, joten vaatetta piti olla reilusti päällä.  

Noljakan suuntaan oli mitattu tarkka 2,5 kilometrin matka, mikä piti juosta kuusi kertaa, Se tarkoitti sitä, että Noljakassa piti käydä kääntymässä kolme kertaa. Nykyisin näillä alueilla on City-Market ja muita liikkeitä. Pakkanen, pureva viima ja jäinen tienpinta aiheuttivat sen, että minulla meni matkaan aikaa lähes 55 minuuttia, mikä tarkoitti noin 3.40 kilometrivauhtia. Edellisenä talvena pystyin helposti juoksemaan kovempaa, mutta kaiketi arktiset olosuhteet, runsas vaatetus ja jäinen tie tekivät matkan hitaaksi.

Leirillä annettiin myös valmennustietoutta ja kyseltiin henkilökohtaisia urheilutavoitteita. Me leiriläiset kuuntelimme ja istuimme koulun luokkahuoneen lattialla. Halusiko joku piirin parhaaksi urheilijaksi vai halusiko joku päästä joskus Suomenmestaruuskilpailuihin tai peräti voittaa siellä? Oliko jollain tavoitteena päästä olympialaisiin saakka? Tällaisia kysymyksiä joku valmentajista teki ja sitten piti nostaa käsi ylös itselle sopivan vaihtoehdon kohdalla. Nostin käteni viimeisen kysymyksen kohdalla. En muista, montako kättä nousi kanssani. Ja liekö kyselijä uskonut, että olin täysin tosissani?

Koska leiri oli kaksipäiväinen, niin kaikki pitkämatkalaiset saivat jäädä koululle yöpymään. Minulla oli parempi vaihtoehto, sillä vuosia aiemmin leskeksi jäänyt tätini asui muutaman kilometrin päässä Vehkalahden kaupunginosassa alle kymmenen vuoden ikäisen poikansa kanssa. Menin heidän luokseen yökylään. Minun piti kuitenkin tehdä sinä lauantai-iltana suunnitelma seuraavaa päivää varten. Leirin oli määrä jatkua sunnuntaina aamupäivällä muutaman tunnin ajan. Iltapäivällä televisiosta tuli Falunin MM-hiihtojen 30 kilometrin kilpailu. Sen halusin ehdottomasti nähdä. Kuitenkin oli pakko päästä myös juoksemaan, sillä yhtään harjoituskertaa ei saanut jäädä väliin. Lisäksi vielä päivän aikana piti matkustaa linja-autolla sadan kilometrin matka kotiin Juukaan. Aloitin yhtälön ratkaisemisen helposti siten, että päätin lähteä juoksemaan heti aamulla kello kuuden aikaan.

Sunnuntaiaamuna 17.2.1974 kello kuuden jälkeen olin jo juoksemassa päivän pitkää lenkkiä. Muut jäivät nukkumaan Vehkalahden asuntoon kun suuntasin Nurmeksen suuntaan leveää päätietä pitkin. Edellisen päivän kova testijuoksu painoi jäsenissä. Olin väsynyt, mutta päätin silti juosta 20 km:n matkan, vaikka kaikki tuntui niin kovin ankealta. Minuutit tuntuivat vierivän hitaasti napakassa talvipakkasessa katuvalojen loisteessa, kun aika ajoin vilkaisin ranteessani olevaa kelloa arvioidessani samalla juoksemani matkan pituutta. Liikennettä ei ollut yhtään ja tuntui erikoiselta juosta ensimmäistä kertaa katuvaloissa, koska eihän maaseudulla Juuan Vihtasuolla sellaisia ollut. 

Palatessani takaisin Vehkalahden asunnolle tätini oli jo herännyt. Aamupalan jälkeen minun piti kuitenkin mennä vielä käväisemään koulun piirileirillä ennen kuin palasin takaisin tätini asunnolle seuraamaan Juha Miedon mahdollista voittoa Falunin MM-kisoissa.

Falunin MM-hiihtojen 30 km:n matka voitettiin ensimmäistä kertaa lasikuitusuksilla. Ruotsin Thomas Magnusson voitti kilpailun lähes minuutin erolla Mietoon, jonka hiihti perinteisillä puusuksilla. Tapahtuma jäi historian kirjoihin: tuotekehitys päihitti perinteisen tavan. Mutta kaksi päivää myöhemmin perinteiseen tapaan valmistettu tuote nosti vielä kerran päänsä ylös ennen kuin se vaipui lopullisesti historian havinaan: 19.2.1974 Falunin MM-hiihtojen 15 km:n kilpailun voitti Norjan Magne Myrmo. Hänestä tuli viimeinen puusuksilla maailmanmestaruuden voittanut hiihtäjä. Jos Juha Mieto olisi jaksanut hiihtää yhdeksän sekuntia nopeammin, niin silloin hänen neljäs sijansa olisi vaihtunut kultamitaliin ja samalla puusuksihistoriassa norjalaisen tilalla olisi suomalainen nimi.