Kun aloitin tämän kirjoituksen tekemisin, niin ensimmäisenä
tuli mieleen se, että mikä olisi sopiva otsikko blogille. Valitsenko
”Paikallislehti julkaisi kirjoitukseni” vai ”Ensimmäinen matka kuuhun”. Nämä molemmat tulevat esille ja lisäksi paljon
muuta. Jälkimmäisen valitsin, vaikka aloitan ensimmäisellä vaihtoehdolla,
myöhemmin alempana löytyy mm. yli 3 minuutin video ensimmäisestä kuumatkasta
vuodelta 1969. Se, kuten myös kaikki muut kuumatkat, tehtiin tukevasti maan
päällä elokuvastudioissa.
Ensin haluan kuitenkin kertoa kaikille lukijoilleni sen,
että olen saanut lähes 70 vuotta kestäneen maanpäällisen taipaleeni aikana
elämältä niin paljon hyvää, että olen suorastaan velvollinen kertomaan
kanssaihmisille asioista, joita pidetään meiltä tiukasti piilossa. Toivottavasti
minulla ei ole enää kasvojeni menettämisen pelkoa ketään toista kohtaa, koska
olen varmaan menettänyt ne riittävän monta kertaa muiden silmissä. Tämän
seurauksena tilalle on tullut vapaus kertoa kaikki se, minkä koen oikeaksi
tökkimällä edes vähän valheen valtakuntaa, jossa joudumme kaikki elämään. Lukijan tehtäväksi jää sitten torjua, ohittaa
tai jäädä miettimään kirjoituksessani esille tuomia asioita.
Pääsiäisviikolla kirjoitin mielipidekirjoitukseni
paikalliseen Ylä-Karjala lehteen, joka on nykyisin Keskisuomalais konsernin
omistuksessa. Olen kiitollinen lehden päätoimittajalle siitä, että hän julkaisi
kirjoitukseni. Oletan, että moni paikallinen lukija oli etuoikeutetussa
asemassa saamaan edes vähän tietoa asioista, joista ei ollut koskaan kuullut.
Tein kirjoitukseni mahdollisimman tiivistettyyn muotoon, jotta se ei veisi
liikaa tilaa muilta pääsiäiseen liittyviltä aiheilta.
Taustana kirjoitukselleni oli ev.lut. seurakunnan pastori
Antin kaksi viikkoa aiemmin lehdessä esillä ollut hartauskirjoitus siitä, että
hän uskoo Raamatun ilmoittamaan luomiskertomukseen kieltäen mm. evoluutio-opin.
Viikkoa myöhemmin hän sai vastineen, jossa ihmeteltiin, miten vielä kirkon
piirissä pitäydytään tällaisiin uskomuksiin eikä uskota nykytieteeseen.
Luettuani tämän oli heti selvää, että en ala jankkaamaan mistään evoluutiosta,
ikuisesta väittelyaiheesta, vaan puolustan oikeaa tiedettä ihan eri
näkökulmasta.
Alla lehdessä ollut mielipidekirjoitukseni. Lisäksi päätoimittaja
oli korostanut kirjoituksen oheen sanat ”Uskon aitoon tieteeseen”. Onnistunut
sanavalinta!
Tiede ja luomiskertomus
”Lehdessä 10.4 kerrottiin tieteestä ja
luomiskirjoituksesta. Niistä lisää eri näkökulmasta katsottuna. Ensin Antille
iso tunnustus siitä, että hän rohkenee kertoa kuulijoilleen korkeimman
neuvonantajansa ja samalla työnantajansa kirjoituksista.
Uskon aitoon tieteeseen. Sen rinnalla on aina ollut myös
valetiedettä. Sen määrä on jatkuvassa kasvussa. Esim. tietokonepohjaista
kuvamanipulointia (CGI) käytetään yhä enemmän ihmisten ajatusmaailman
jatkuvaan muokkaamiseen. Ja tekoälyn lisääntyvä käyttö tuo arvaamattomia uhkia
ihmisten harhauttamiseksi.
Tuon esille yhden helposti ymmärrettävän fysiikkaan
liittyvän perusasian ja sen rinnalla kulkevan valetieteen väitteen. Kyse on
vedestä. Fysiikan lain mukaan vapaassa tilassa
olevan liikkumattoman veden pinta on aina samalla tasolla.Tämän ymmärtää ihan jokainen luonnostaan. Mutta
valetiede kertoo samasta asiasta kuvin ja sanoin, että maailman kaikki vedet
ovat valtavalla kaarella. Sen saa nähdä joka arkiaamu tv 1:n säälähetyksessä
pallosta, johon on lisätty suuret valtameret, mantereet ja maanosat.
Meille läheisen Pielisen pituus on noin 100 km. Pallon
mittoihin verrattuna Pielisen veden kaarevuuseron Nurmeksen ja
Uimaharjun välillä pitäisi olla lähes 600 metriä. Menneen talven aikana järven
jäällä oli hyvät autoilu- ja kelkkailukelit. Havaitsiko joku kulkiessaan tämän
kaarevuuseron? Suur-Saimaan pituus Joensuusta Lappeenrantaan on 190 km.
Kaarevuuseron pitäisi olla 2, 7 km. Tämäkin on yhtä totta kuin presidentti Nixonin
lankapuhelu Kuuhun suorassa uutislähetyksessä vuonna 1969. Yli 65 vuotiaat
saattavat vielä muistaa sen.
Valetieteen väittämä haudattiin jo 1860-luvulla
kirjaimellisesti Egyptin hiekkaan, kun 160 km:n pituinen vain noin 10 metriä
syvä Suezin kanava kaivettiin aavikolle miesvoimin lapioilla. Kanava
yhdistää Välimeren ja Punaisenmeren. Kaarevuuseron merien välillä pitäisi olla
1,9 km, mutta niin vain meret yhdistyivät pelkän matalan kaivannon avulla.
Sitten tärkeään luomiskertomukseen. Monille on
mahdollista ottaa esille Iso Kirja ja lukea siitä sen ensimmäisen luku kokonaan.
Lukeminen auttaa, mutta sen ymmärtäminen paljon enemmän. Ihmiskunta ei asu CGI
maailmassa vaan suljetun maanpiirin alueella. Ylhäällä on taivas eli
sininen kaareva kiinteä taivaankansi, johon ovat kiinnittyneet jatkuvasti
liikkuvat valot Aurinko, Kuu ja tähdet. Lisäksi voi lukea, että kaarella oleva
vesikin löytyy, mutta se on taivaankannen takana, jonne meno on ihmisten ulottumattomissa.”
Lopuksi näin pääsiäisviikolla meidän kaikkien
samanmielisten ja erimielisten on syytä muistaa kaukaiset sanat ”Minä olen
tie, totuus ja elämä”. Totuuden tunteminen tekee jokaisen vapaaksi.
Tämä oli lehden mielipideosastolla. Yhtään vastakkaista
mielipidettä ei tullut seuraaviin lehden numeroihin. Ja jos olisi tullut, niin
silloin kirjoittaja olisi ollut tiedevastainen! Väitetyn maapallon
ympärysmitta on 40 000 kilometriä. Tällöin halkaisija on 12700 kilometriä
ja siitä säde puolet eli vajaa 6400 kilometriä. Näillä perusteilla voidaan
laskea väitetyt kaarevuudet, joista kirjoituksessani oli muutama havainnollinen
esimerkki. Kaarevuuden ymmärtäminen on lähes kaikille ylivoimaisen vaikeaa ja
kuitenkin se on yksi helpoimmista tavoista todistaa maapallovalhe. Myös tässä
kohtaa on helppo sanoa, että totuus kumoaa aina valheen. Alla havainnekuva
kaarevuuden laskemisesta.
Esille tuli myös Suezin kanava. Alla kuva kanavasta. Noin
10 metriä syvään lapioilla kaivettuun hiekkaan maapallovalhe haudattiin jo 1860
luvulla.
Raamatun ensimmäinen luku. Uskotko kokonaan luomiskertomukseen?
Esillä oli maininta Raamatun ensimmäisestä luvusta. Siihen
on kerrottu luomiskertomus. Jokaisen pitäisi ymmärtää, että se on kirjoitettu
koko ihmiskunnalle. Älä siis missään tapauksessa ajattele, että se on
kirjoitettu vain kristityille, juutalaisille, muslimeille, hinduille ja mitä
kaikkia nimiä ihmiskunta on ehtinyt keksiä tähän päivään saakka. Luomiskertomus
on tarkoitettu meille kaikille.
Sitten erikseen kysymykset ja ajateltavaa jokaiselle,
erityisesti niille, jotka pitävät itseään uskovaisina tai kristittyinä. Uskotko
luomiskertomuksen ja hylkäät ajatuksen evoluutio-opista? Uskotko
luomiskertomukseen, jonka mukaan elämme suljetussa elinpiirissä, jonka mukaan
päällämme taivaankannessa (vuoden 38 käännöksessä taivaanvahvuudessa) on
kiertävät valot aurinko, kuu ja tähdet? Tämä tarkoittaa myös sitä, että maa on
vakaa ja liikkumaton, kuten Raamattu meille niin monessa kohtaa kertoo. Samoin
siellä kerrotaan, että vesille on asetettu rajat, joiden yli ne eivät mennä.
Jos vastaat molempiin myönteisesti, niin vasta silloin uskot kokonaan Raamatun
ilmoittamaan luomiskertomukseen. Samalla omistat syvällisen tiedon ja olet
valmiimpi torjumaan kaikkea sitä valhetietoa, jota sanoin ja kuvin meille
syötetään ihan jokainen päivä. Luottamuksesi ja läheisyytesi Kaikkivaltiaaseen
maan ja taivaan Luojaan kasvaa.
CGI-kuvamanipulointi
Esillä oli myös maininta CGI- kuvamanipuloinnista. Ilmoitetun
määritelmän mukaan ”CGI (Computer-Generated Imagery) on tietokoneohjelmalla
tuotettua grafiikkaa, jota käytetään taiteena, painetussa mediassa,
tv-ohjelmissa ja elokuvissa, videopeleissä ja tietokonesimulaatioissa.
Erityisesti CGI- animaatio viittaa elokuvissa käytettyihin kohtauksiin.
Tietokonekerroskuvaus käyttää tietokoneella luotuja kuvia.”
Kaikki meille esitetyt ns. tiedeohjelmat avaruuden planeetoista
(esim. kuvat Marsista jne.) ja galakseista on tehty CGI:n avulla. Samaan
sarjaan kuuluvat mitä erilaisimmat rakettimatkat avaruuteen ja takaisin sekä kuun
tutkimusmatkat. Ja NASA tietysti toimii aiheen päämestarina. Tämä asema sillä
on ollut sen perustamisesta vuodesta 1958 lähtien.
Tietopiste
Tietopisteestä löytyy tietoa CGI:stä ja paljon muuta. Hienoa,
että jopa meillä suomalaisilla on mahdollisuus lukea omalla äidinkielellä asioista,
joita olen tuonut esille useamman vuoden ajan näissä blogeissani. Suosittelen
kaikille àhttps://www.tietopiste.com/
Ensimmäinen kuumatka
Sitten siihen ensimmäiseen kuumatkaan vuoteen 1969. Kun
NASA vuosikymmeniä myöhemmin oli aloittamassa kuumatkojen muistelujuhlia, niin
juhlat peruuntuivat äkillisesti, kun hakkerit pääsivät käsiksi kuumatkojen
studiokuvauksiin. Noin 10 tuhatta kuvaa, joukossa myös videoita, paljastivat
vuosikymmeniä sitten toteutetun kuuhuijauksen. NASAn juhlat peruuntuivat. NASA
kertoi hukanneensa kaikki kuutiedostot, mutta sanoivat vielä löytävänsä ne. Suomessa
ei tietenkään asiasta juuri uutisoitu toisin kuin USA:ssa. Myöhemmin
presidentti Obama kertoi virallisesti vuonna 2012, että Kuuhun ei ole menty
enää, koska NASA kadotti kaiken tekniikan, mutta löytävät vielä sen muutaman
vuoden kuluessa. Kuuhun meneminen on mahdotonta, koska kuu kiertää kovaa
vauhtia lähes tarkalleen kierroksen ympäri jokainen vuorokausi taivaankanteen
kiinnittyneenä.
Alla hauska kuva presidentti Nixonista vuodelta 1969, kun
hän soittaa lankapuhelimella Kuuhun toimistonsa pöydän äärestä.
Ajatelkaa, miten tyhminä pidetään kaikkia meitä maan päällä tallaajia jo
varhaisista kouluvuosista alkaen! Kuukiviä tuotiin myös, lahjoitettiin eri
maihin ja myöhemmin kaikessa hiljaisuudessa kerättiin takaisin, kun huijaus
paljastui maan kiviksi.
Meille on opetettu, että Neil Armstrong oli ensimmäinen
Kuuhun astunut ihminen. Kuuhun laskeutuminen kuvattiin sivusta, näin ollen
ensimmäinen Kuuhun astunut ihminen oli kuitenkin Armstrongin sijaan valokuvaaja!
Alla kuva aluksen laskeutumisesta.
Video ensimmäisestä kuumatkasta
Ja sitten tämä huvittava yli 3 minuutin hakkeroitu video
ensimmäisen kuumatkan kuvauksista, jossa loppuosassa näkyy myös presidentti Nixon
soittamassa puheluaan. Ja astronautteja hymyilyttää koko touhu kuten voidaan
havaita videolta.
Elon Muskin viesti X:ssä
Alla kuvakaappaus Elon Muskin viestistä omistamassaan
viestipalvelu X:ssä. Jokainen tehköön omat johtopäätökset kuvasta ja mitä hän
viestittää sanattomasti pelkän kuvan kautta. Musk lähetti viestinsä 10.2.2023
3 minuutin kuvaa jäämuurista, joka on noin 50 metriä
korkea. Laivat, jotka kuljettavat tutkijoita Antarktiselle, käyttävät korkeaa
nosturia saadakseen nostettua miehistön ja kaluston jäämassan päälle.
Pyörimisnopeuden muutos
Alla havainnollinen kuva siitä, miten kovaa meidän
sanotaan pyörivän eri osissa maapalloa. Mainittakoon vertailuna tähän, että lentokoneen
nopeus on noin 800 km/h. Miten yllämme olevat pilvet kuitenkin liikkuvat ihan
jokaiseen suuntaan riippuen ilmavirtauksien suunnasta? Ja miten ne pysyvät
kasassa, kun pallo mukamas pyörii aina akselillaan samaan suuntaan? Ihmiset
uskovat kaiken ajattematta ja lisäksi lähes jokaisella on pelko kasvojen
menettämisestä, jos erehtyy kertomaan muille vastakkaisista ajatuksistaan.
Pohjantähti ja kaksi muuta tähteä
Pohjantähti löytyy ainoana tähtenä aina samasta paikasta.
Myös kaikki tähdet Auringon ja Kuun lisäksi ovat kiinnittyneinä taivaankanteen.
2 minuutin videokuva Pohjantähdestä ja kahdesta muusta tähdestä. Kaikki on sähköä.
Mies käveli ”Antarktisen” läpi
Yllä kuva valeuutisesta, jonka mukaan amerikkalainen mies
käveli Antarktisen läpi. Kuvan kartta kertoo lisää paikasta ja matkan pituudesta.
Edellinen blogini liittyi kalaan ja sen säilöntään
lasipurkkeihin
Purkitusohjeen runkona on noin 10 vuotta sitten Maaseudun
Tulevaisuudessa ollut kirjoitus, jonka oli lähettänyt nimimerkki ”Ritva
Kalajoelta”. Tuntemattomalle Ritvalle paljon kiitoksia, kun lähetti hyväksi
osoittautuneen neuvon lehden lukijoille.
Ohje on puolen litran (500 ml) lasipurkille
Pese tavalliset lasitölkit tiskikoneessa tai kiehauta ne
kiehuvassa vedessä kattilassa.
Ahven, särki ja pieni lahna ovat hyviä purkituskaloja.
Myös muut kalat soveltuvat purkitukseen. Eikä haittaa se, että purkituksessa
käytetään sekaisin eri kalalajeja.
Perkaa kalat: Suomusta, poista evät, pyrstö ja pää.
Kalapuukko, jonka käyrässä terässä on myös suomustuspuoli, on paras väline
perkaukseen. Esim. Marttiinin kalapuukoista löytyy hyviä vaihtoehtoja. Jotkut
käyttävät saksia evien poistoon. Suuret ahvenet voidaan fileoida joukkoon, jos
niiden suomujen irrottaminen on liian työlästä.
Perkauksen jälkeen paloittele kalat 3-5 cm paloiksi.
Pienimmät kalat voi laittaa purkkiin paloittelematta.
Purkitusvaiheessa ota esille pöydälle tomaattiketsuppia
ja tomaattipyreetä, öljyä (itse käytämme oliiviöljyä) ja hienoa merisuolaa.
Kalapalat ladotaan purkkiin, joukkoon 2 ruokalusikallista
tomaattisosetta (1/3 pyreetä ja 2/3 ketsuppia), 1 ruokalusikallinen öljyä ja 1
teelusikallinen hienoa merisuolaa (silloin kalatuotteen suolapitoisuus on noin
1 %).
Kalat ladotaan purkki lähes täyteen, jätä kuitenkin noin
2 cm:n väli purkin kanteen, jotta seos ei pursua yli eikä tahraa kannen
kierteitä uunissa kypsyessään. Varo
sotkemasta purkin reunoja. Kun purkki on täynnä, kansi pyöräytetään tiukasti
kiinni.
Täydet purkit laitetaan kylmään uuniin. Uunin lämpötila
säädetään 150 asteeseen. Kun se on saavutettu, niin siinä lämmössä purkkeja
pidetään reilu puoli tuntia. Sen jälkeen lämpötila lasketaan 120-125 asteeseen.
Anna purkkien olla siinä lämmössä noin 6 tuntia. Tänä aikana huomaa myös
uunista leviävän kalan tuoksun. Kuuden tunnin jälkeen katkaise virta. Jätä
purkit uuniin rauhassa jäähtymään. Kun purkit on otettu pois uunista, niin ne
jäähtyessään saattavat vielä kiehua. Siksi niitä ei saa kääntää ylösalaisin,
sillä tässä vaiheessa kannet ”imeytyvät”, jolloin ilmat poistuvat purkista.
Tämä on sitä umpioitumista, jonka seurauksena tuotteesta tulee hyvin säilyvä myös
huonelämpötilassa. Ruodot ovat pehmenneet täydellisesti. Vähän alaspäin painuneesta
kannesta ilmenee, että tuotteen valmistus on onnistunut. Jos purkki ei jostain
syystä ole umpioitunut, niin ota tuote heti käyttöön.
Lasipurkkeihin kaloja säilövä korpilahtelaisyritys
kertoo, että umpioitu tuote säilyy huoneenlämmössä ainakin 2 vuotta, ei siis
välttämättä tarvita isoja kylmäsäilytystiloja.
Säilöntään käyvät kaikki lasipurkit, joissa on niihin
soveltuva kansi. Moni ostaa erilaisia tuotteita lasipurkeissa, kuten esim.
kurkut. Ne soveltuvat uusiokäyttöön, kun halutaan valmistaa kalatuotetta omaan
ruokapöytään. Lasipurkkeja kansineen voi myös tilata monista kotimaisista
liikkeistä. Jos haluaa ostaa suuremman määrän itselleen edullisesti, niin silloin
hyvä linkki löytyy täältä https://www.pullot-ja-purkit.fi/lasipurkit?p=1
Umpioitu kalasäilyke soveltuu hyvin leivän päälle,
pitsoihin ja vaikkapa perunalaatikon valmistukseen. Soveltuvia käyttöohjeita on
turha edes luetella.
Kotona valmistettuja kalasäilykkeitä ja kannen avaaja
Kylmän veden kala on kv. tutkimusten mukaan superruokaa,
jos se sisältää nahkan ja ruodon. Niiden vaikutus lisää solujen tehokkaampaa
uusiutumiskykyä. Ihon sileämpänä pysyminen on siitä näkyvin esimerkki. Ja jos
mukana olisi vielä suomut, niin ruoka olisi vielä enemmän superruokaa. Vastaava
vaikutus on lihalla, jos se keitetään luineen kuten entisaikaan tehtiin. Nyt
luuton liha ja fileoitu kala ovat vallanneet kaupan hyllyt. Nahkan ja ruodon
sisältävä kylmän veden kala on kv. tutkimusten mukaan kuitenkin vielä 30 %
tehokkaampaa kuin luineen keitetty liha. Ihmisen solut uusiutuvat 2-3 kuukauden
aikana, 20- vuotiaana kerran kuukaudessa. Iän myötä uusiutuminen hidastuu. Olisiko
syytä lisätä järvikalan ja luisen lihan käyttöä? Vai jatketaanko sittenkin
pitkälti prosessoidun, keinotekoisten lisäaineiden sisältävän roskaruuan
käyttämistä, jotka lisäävät painonnousua, aiheuttavat sairauksia ja heikentävät
aivojen toimintaa ts. älyä?
Kaupunkien ja taajamien asukkaiden on lähes mahdotonta
olla omavaraisia. Tuhansien järvien maassa ruuan hankkiminen vedestä on lähes
kaikille ylivoimaisen vaikeaa, puuttuu pitkälti innostus, neuvonantajat, tieto
ja taidot. Mutta on vielä olemassa pieni vähemmistö, joille se on yhä
mahdollisuus.
Ahven on Suomen kansalliskala. Sitä on runsaasti ja sitä
olisi syytä käyttää paljon enemmän, myös purkittamalla. Silloin siitä tulisi
vielä enemmän kansalliskala ihan arkielämässä! Ahvenen ikä on yleensä vain 6 vuotta, tosin
jättivonkaleet voivat elää 15 vuoden ikäisiksi. Miten sitten pyydystää ahventa?
Pilkkiminen ja kesäisin onkiminen antavat ruuan lisuketta innokkaille
pyytäjille, samoin verkkopyynti.Mutta
jos ajattelee ruuan riittävää säilöntää koko vuodeksi, niin silloin purkitus on
varmasti yksi parhaista vaihtoehdoista. Se ei vaadi pakastimia eikä muita
kylmäsäilytystiloja. Lisäksi lasista ei liukene jäämiä.
Hyvin kaloja pyytävässä katiskassa on sisäpesä
Purkitusta varten pitäisi olla riittävän suuri määrä
ahvenia tai jotain muuta, jotta voisi samalla kertaa tehdä suuremman määrän
säilykkeitä. Sähköhellaan mahtuu kerrallaan 10-14 purkkia samalle pellille. Jos
valmistaa tällaisen määrän, niin silloin ennen kalanperkausta pitää saada noin
10 litran sangollinen pyöreää kalaa. Ja silloin paras pyyntiväline on katiska
tai oikeastaan useampi katiska, joilla on mahdollista saada ahvenia riittävä
määrä pitkin kesää. Katiskapyynnin etu on se, että pyydykset ovat yleensä
kohtuuhintaisia ja niiden kokemisväli pyyntipaikoissa voi olla useamman päivän,
jopa viikon. Iso ero siihen verrattuna, että verkot pitää kokea lämpimän veden
aikaan vähintään joka vuorokausi. Ja vene auttaa myös pyyntipaikkojen
valinnassa olipa kyse isosta tai pienestä järvestä.
Lisäksi on syytä muistaa, että kaikki eivät pidä kalasta.
Jotkut voivat olla jopa allergisia kalalle. Kalaa ravintona ei kuitenkaan
pitäisi unohtaa, jos se on suinkin mahdollista. Ja sen arvo vain korostuu, jos
pyytämisen ja valmistamisen pystyy opettelemaan ihan itse aina ruokapöytään
asti.
Miten
pituus- ja leveyspiirit määritellään? Miten maan aikavyöhykkeet toimivat?
Eteläisen valtameren nimi poistettu maapallokartasta. Google Earth ohjelmassa
paljastuu valhe. Miten tasaisesta maasta on venytetty maapallo? 25 lentoreittiä
todistaa maan on tasaisuuden.
Pituuspiirit
Maan pituuspiirit
määräytyvät maan muodon mukaan. Maan ulkoreuna eli kehä muodostaa piirin.
Voidaan myös sanoa, että se on täysi ympyrä. Ympyrän asteluku on 360°.
Moneen kertaan on tullut
esille, että aurinko kiertää maan aina yhden kerran vuorokaudessa. Se
tarkoittaa 24 tuntia. Kun 360° jaetaan vuorokauden
tuntimäärällä, niin saadaan 360° : 24 h = 15°/h.
Näin tiedetään, että aurinko kiertää asteiksi muutettuna 15 asteen verran
jatkuvasti joka ainoa tunti.
Pituuspiirit on jaettu kahtia eli 360° on puolitettu itäiseen
ja läntiseen osaan. Iso-Britannia on jakopisteellä. Johtuuko valinta maan
entisestä suurvalta-asemasta?Joka
tapauksessa läntiset pituuspiirit ovat kohti länttä ja vastaavasti idän
puoleiset alueet ovat osa itäistä pituuspiiriä. Samoin aikaerot verrataan
Lontooseen: Greenwichin aika on Lontoon Greenwichin kuninkaallisen observatorion
keskimääräinen aurinkoaika laskettuna keskiyöstä. Vuorokauden
vaihtumispaikka on valittu valtavan suurelle syrjäiselle merialueelle Uuden
Seelannin itäpuolelle. Käytännön kannalta tämä on varmaan ollut hyvä päätös,
kun ajattelee maiden keskinäistä vuorovaikutusta eri maanosissa.
Tässä edellä oli perustietoa. Näin päästään alla olevan kartan
avulla havainnollisesti näkemään, miten maan aikavyöhykkeet muodostuvat.
Jos ei olisi olemassa auringonkiertoa maan päällä, niin alla nähtävät
aikavyöhykkeet eivät olisi mahdollisia.
Kartasta näkyy hyvin sektorit, jotka levittäytyvät maan keskeltä
Pohjoisnavalta kohti maanpiirin ulkokehää Antarktista. Näitä sektoreita on 24
eli yhtä monta kuin vuorokaudessa on tunteja. Ja sitten tärkeä huomio: Kun
katsotaan karttaa, niin huomataan että Venäjällä on 12 aikavyöhykettä. Kartta
on vuodelta 1892 jolloin Suomi oli osa Venäjää. Nyt Venäjällä on 11
aikavyöhykettä. Sitten katsotaan kartasta Australian mannerta. Alue
on erittäin pitkä itä-länsisuunnassa. Siitä huolimatta Australialla on vain
3 aikavyöhykettä, vaikka aluetta voidaan verrata Venäjän laajuuteen. Suora
lento Australian itärannikolta Brisbanesta länsirannikon Perthiin kestää peräti
6 tuntia eli se on yhtä paljon kuin lento New Yorkista Los Angelesiin.
Mikä selittää aikavyöhykkeiden näin suuren lukumääräisen eron?
Selitys on yksinkertainen: Aurinko kiertää jatkuvasti maan ympäri. Venäjä on
lähellä maan keskustaa, Australia on maan ulkokehän läheisyydessä. Venäjän
aikasektorit ovat kapeita, Australian sektorit ovat leveitä.
Leveyspiirit
Alla oleva kuva kertoo maan pohjoisista ja eteläisistä
leveyspiireistä, jotka näkyvät maan sisäpuolelle merkittyinä lukemina.
Kuvassa näkyvät myös läntiset ja itäiset pituuspiirit, joiden lukemat on
merkitty kehän ulkopuolelle.
Leveyspiirien asteluvut vaihtelevat 0°-90° välillä. Toisin sanoen 180° on jaettu
kahtia. Pohjoisen leveyspiirin 0° lukema alkaa päiväntasaajalta ja päättyy
lukemaan 90° pohjoisnavalle. Vastaavasti eteläisen leveyspiirin 0° lukema alkaa
myös päiväntasaajalta ja ulottuu lukemaan 90° Antarktisen
ulkoreunalle, josta taivaankansi alkaa nousta maan päälle.
Eteläisen leveyspiirin alue välillä 70°-90° on nimetty
Antarktisen alueeksi vuoden 1892 kartassa.
Eteläisen valtameren nimi poistettu maapallokartasta
Kun katsoo vuoden 1892 (New Standard Map of the World) karttaa,
niin huomataan, että siellä on valtameren nimi, jota nykyisin ei mainita
missään, koska meillä on väärennetty maapallokartta.Meren nimi on Southern Ocean eli Eteläinen
valtameri. Se kiertää koko maanpiirin reuna-alueilla aina vesien korkeaan
esteeseen eli Antarktisen jäämuuriin saakka. Uuden Seelannin, Australian, Etelä-Afrikan ja Etelä-Amerikan eteläpuoliset alueet ovat Eteläisen valtameren
alueella.
Yllä on kuva kartasta, jossa näkyy Eteläisen valtameren nimi
Southern Ocean. Kartan voi kuka tahansa tilata Amazonilta vaikkapa seinälle,
useita kokoja löytyy, myös vahvaa kangasmateriaalia. New Standard Map of the
World 1892-nimellä voi etsiä sopivan tilauksen. Kartan nimen alapuolella on
tekstiä mm. ”On the projection of J.S.Christopfer. Modern College, Blackheath,
England. Scientifically and practically correct. Patent allowed November 15,
1892. Applications (suom. hakemukset) made in England, Canada, France, Denmark,
Sweden, Germany, Austria.
Google Earth ohjelmassa paljastuu valhe
Google Earthissa on ohjelma, joka menee sekaisin, kun tutkii
joko Pohjoisnavan tai niin sanotun Etelämantereen (jota ei todellisuudessa ole
olemassa!) aluetta.
Google Earthissa on viivoitin, jolla voi mitata etäisyyttä. Jos
rajaa alueen useilla viivoitinviivoilla, voi mitata alueen
neliökilometrimäärän. Tämä toimii hyvin, kunnes sitä käytetään Etelämantereen
ja Pohjoisnavan ympärillä. Sitä voi kokeilla kuten yllä olevalta videolta voi
nähdä. Valheen rajat tulevat aina jossain vaiheessa ilmi.
Miten tasaisesta maasta on venytetty maapallo
Yllä on havainnollinen vähän yli minuutin pituinen video siitä,
miten tasaisesta maasta on venytetty maapallo. Videolla näkyy myös vuoden 1892 kartta.
25 lentoreittiä todistaa maan olevan tasainen
Yllä on erinomainen havainnollinen yli 4 min video 25 eri
lentoreitistä, jotka helposti kumoavat maapallon olemassaolon. Videolla
näytetään todellinen lentoreitti ja vertailussa näkymä, miltä reitit näyttävät,
kun ne sijoitetaan pallokartalle. Ja tietenkin nämä lentoreitit pääosin
sijoittuvat eteläisille maan reuna-alueille. Kuten edellä nähtiin, venytetystä
tasaisesta maasta on tehty pallo, jolloin on syntynyt valheellinen Etelämanner.
Lisäksi Etelä-Amerikan, Afrikan ja Australian mantereet ovat vääristyneet
outoon asentoon kauas todellisuudesta. Näin on saatu aikaan yksi kautta aikojen
suurimmista valheista, johon meidän kaikkien pitäisi uskoa ja samalla pitää
sitä todellisuutena.
Lisäys 19.7.2023
Vuokatin vaara. Pielisen ja Saimaan vedenpinnat
Pientä
pohdintaa, johon tosin annan vastauksen!Huumorin puolelle tämä lisäys menee, mutta melkoisen
totista huumoria on myös väittää maan olevan pallo. Otan käytännön esimerkit
täältä itäisen Suomen alueelta.
Vuokatin
vaaran korkein kohta on lähes 350 metriä korkealla. Virallisesti kirjoitetaan,
että sen verran se on merenpinnan yläpuolella.
Onko lukema saatu Pohjanlahdesta, jonne Vuokatilta
matkaa noin 200 km? Vai onko se mitattu Vienanmereltä, jonne matkaa noin
300 km vai onko se mitattu Suomenlahdelta, jonne matkaa Vuokatilta alle
400 km?
Vastaus
on yksiselitteinen. Kaikki kolme ovat oikein, sillä merenpinta on kaikkialla
samalla tasolla, jos vuoroveden ja tuulten aiheuttamat minimaalisen pienet
vaihtelut jätetään huomiotta.
Ja
silti löytyy niitä, jotka uskovat tuhansien kilometrien kaarevuuseroihin
valtamerien alueilla. Pallossa ei ole tasaista kohtaa, koska silloin se ei
olisi pallo. Tosiasiassa merenpinta on kaikkialla samalla tasolla.
Mennään
sitten Pieliselle, järvelle, joka on vähän yli sata kilometriä pitkä Nurmeksen
ja Uimaharjun välillä. Virallisesti ilmoitetaan, että järvi on 94
metriä korkealla merenpinnan tasosta. Jätetään merien nimien arvuuttelu nyt
kuitenkin pois.
Esim. Helsingin
ja Tallinnan välimatka on 80 km. Silloin niiden välinen kaarevuus on yli 500
metriä!! Eihän siihen usko kukaan, koska merenpinta on samalla tasolla
kaikkialla. Siihen eivät usko helsinkiläiset eivätkä virolaisetkaan.
Sama on
Pielisen vedenpinnan suhteen. Nurmeksen ja Uimaharjun vedet ovat samalla
tasolla. Maapallon kaarevuuslaskurin mukaan lukeman pitäisi olla paljon
suurempi kuin Helsingin ja Tallinnan välinen lukema. Ei siihen usko kukaan nurmeslainen
eikä uimaharjulainenkaan.
Vesi ei valu alemmaksi kuin ojien, purojen ja jokien kautta
alemmille tasoille. Näin tapahtuu myös Pielisen eteläosan päässä. Pielinen
virtaa Pielisjokea pitkin Joensuuhun Pyhäselkään, joka on osa suurta Saimaata.
Saimaan vedenkorkeus on 76 metriä merenpinnan yläpuolella. Pielisjoen putous on
täten 18 metriä. Saman vedenpinnan korkeuden mukaan määritetään järvien nimet
ja koko. Siksi Joensuun Pyhäselkä lasketaan kuuluvaksi Saimaaseen, vaikka se on
kaukana Lappeenrannan suur-Saimaan alueesta.
Tuntuu
toisaalta hassulta, että tällaisia esimerkkejä pitää tuoda esille. Kuitenkin
käytännön esimerkit ehkä pysähdyttävät osan ihmisistä näkemään, millaisessa
maailmassa todellisuudessa elämme. Toisaalta ymmärrän, että totuutena
pidettyjen asioiden muuttaminen voi olla ylivoimaisen vaikeaa. Nykyaika tekee
siitä vielä vaikeamman. Jo lasten ohjelmissa hallitsevassa asemassa ovat
avaruudet, galaxit eli linnunradat, planeetat, avaruusoliot ja tietenkin pyörivä
pallo jne. Tämä kaikki jatkuu myöhemmin luonto-ohjelmissa pallon ja evoluution
toistamisella. Television säätiedotukset sisältävät joka päivä sen, että palloa
pyöritetään edestakaisin itä-länsi suunnassa jne. Esimerkkejä on paljon, mutta
ehkä joskus myöhemmin lisää.
Lisäys 22.7.-23
Hyvä näkyvyys
kauas järvelle
Pielisellä oli toissa päivänä hyvä
näkyvyys. Yllä on puhelimen kamerakuva (tarkennettu zoomaamalla), jossa näkyy useita luotoja. Matalia
puita kasvaa niiden päällä. Lähimmän vasemmalla vajaan kilometrin päässä olevan
luodon puut ovat kaikista pisimpiä. Sen oikealla puolella oleva luoto on vajaan
kolmen kilometrin päässä. Keskellä näkyvät kaksi kauimmaista luotoa ovat 9,5
kilometrin päässä. Hyvin näkyvät! Näyttää jopa siltä, että heijastus luodoista
on nähtävissä vedenpinnalla.
Maapallosta annettujen mittojen mukaan
näkymä luodoille ei olisi mahdollista. Alla on taulukko maapallon mitoista laskettujen
eri matkojen kaarevuuseroista. 9 kilometrin eli 6 mailin kaarevuusero
on 7,2 metriä (24 feet).
Ja tuosta vedenpinnan heijastuksesta
pieni muistutus. Pyöreällä eli kaarevalla vedenpinnalla emme voisi nähdä valon
heijastuksia. Jokaiselle on kuitenkin tuttua kesäiset auringonlaskut järven tai
meren rannoilla, kun valo kajastaa pitkin vedenpintaa rantaan saakka.
Mainitsin jo
edellä, että edellisessä blogissa on 30.4 tehty lisäys, joka liittyy kaarevuuteen
ja miten se lasketaan. Sieltä voi katsoa asiaa havainnollisten kuvien avulla.
Suezin kanavan etäisyys 160 km oli esimerkkinä ja toinen esimerkki oli Helsingin
ja Tallinnan välinen 80 km:n etäisyys.
Tästä
aiheesta vielä vähän lisää. Google Play kaupasta voi etsiä ja ladata ilmaisen sovelluksen
”Earth Curve Calculator”. Siihen lisätään katselukorkeus ja kohteen
etäisyys, jonka jälkeen laskin ilmoittaa mikä on matka horisonttiin (horizon
distance) ja mikä on kohteiden välinen kaarevuusero eli piilossa oleva
korkeus (target hidden height). Sovellus käyttää maapallosta
ilmoitettuja lukemia.
Yllä on
kaksi kuvaa, jotka on saatu em. sovelluksesta, kun on valittu mainitut Suezin
ja Helsingin esimerkit. Katselukorkeudeksi on laitettu 2 metriä. Ylempi Suezin kanavan
pituudesta ja alempi Helsinki-Tallinna välimatkasta.
Lisäys
30.7.-23
Kuka
uskoo, että Saimaan kaarevuus on yli 2 kilometriä?
Edellä 19.7
lisäyksessä oli esillä Saimaa. Palaan vielä siihen, jotta jokainen voi
käytännön tasolla ymmärtää, miten mielettömiin asioihin meidän oletetaan
uskovan. Meidän puolestamme on jossain päätetty, että kiidämme maapallolla
jatkuvasti aurinkoa 30 kertaa vauhdikkaammin kuin on kiväärin luodin
lähtönopeus ja samalla pyörimme nopeammin kuin on äänennopeus. Ilmeisesti tähän
uskotaan yleisesti, koska numeroiden suuruuden käsittäminen on useimmille liian
vaikeaa.
Mutta kun
tuodaan esille maapallon kaarevuuslukemat, niin silloin luultavasti moni
havahtuu näihin mahdottomilta tuntuviin väitteisiin. Siksi nostan vielä kerran
tämän Suomen suurimman järven Saimaan kuin kissan pöydälle.
Edellä tuli
esille, että Saimaan vedenpinnan korkeus on 76 metriä merenpintaa
korkeammalla. Näin kertovat myös kartat. Saimaan pohjoisosa on Joensuun
korkeudella ja eteläinen osa Lappeenrannassa. Välimatka on noin 180
kilometriä. Tämän matkan kaarevuus on maapallosta annettujen mittojen
mukaan 2400 metriä eli 2,4 kilometriä. Luulen, että tähän järjettömään
väitteeseen ei usko juuri kukaan, mutta näin täytyy olla, jos on olemassa
meille kerrottu maapallo. Yllä on kuva näistä luvuista.
Paljain
silmin saamme nähdä, miten pienet hinaajat vetävät sulan veden aikaan suuria
puutavaralauttoja pitkin Saimaata kohti Imatraa tai Lappeenrantaa. Missään ei
uiteta puuta niin paljon kuin Saimaalla. Kuitenkaan ei tarvitse selittää, miten
hinaajien voima riittää selättämään kilometrien kaarevuuserot 😊 (sallittakoon tällainen pieni huumorinpoikanen!)
Lisäys 1.8.-23
Joelin
ennustus kumoaa maapallon olemassaolon (Joel 2:31)
Vanhan Testamentin
puolella profeetta Joel kuvaa nykyisen maailmanajan loppuhetkiä 2. luvussa. Laitan
tähän esille luvun 2:30-31, joissain käännöksissä sama löytyy luvusta 3:3-4
”Minä annan
näkyä ihmeitä taivaalla ja maassa; verta ja tulta ja savupatsaita; aurinko
muuttuu pimeydeksi ja kuu vereksi, ennen kuin Herran päivä, se suuri ja
peljättävä.”
Tekstistä
voi ymmärtää, että tapahtuu kaksi asiaa samanaikaisesti. Aurinko muuttuu pimeäksi.
Kuu muuttuu vereksi.
Tiedämme,
että aurinko muuttuu täysin pimeäksi täydellisen auringonpimennyksen aikana. Samoin
tiedämme, miltä näyttää kuunpimennyksen aikana. Aurinko menee pimennyksen
aikana mustaksi, mutta kuun kohdalla näin ei tapahdu, vaan se muuttuu
tummanpunaiseksi. Väri on kuin verta, tummanpunaista. Kuu muuttuu kuin vereksi.
Profeetta Joelin
ilmoitus on hyvin erikoinen. Auringon- ja kuunpimennyksiä on ollut kautta
aikojen, mutta tämän ilmoituksen erikoisuus on siinä, että nämä kaksi ilmiötä
taivaalla tapahtuvat samanaikaisesti. Asiayhteydestä ilmenee, että tapahtuma
sijoittuu Israeliin ennen Herran päivää. Herran päivä Raamatussa tarkoittaa
Jeesuksen toista tulemusta maan päälle.
Auringonpimennys
tapahtuu, kun kuu tulee auringon eteen ja peittää sen kokonaan. Tämä on
virallinen selitys ja tämä on totta.
Entä
kuunpimennys? Meille kerrotaan virallisesti näin: ”Kuunpimennys syntyy, kun
täysikuu liukuu Maan varjoon. Maa jää Kuun ja Auringon väliin.”
Miten
virallisesti selitetään kuunpimennyksen väri? ”Kuunpimennys tuottaa verikuun.
Täydellisessä kuunpimennyksessä koko Kuu on Maan keilamaisessa kokovarjossa,
umbrassa. Kun näin tapahtuu, Kuu ei vain katoa mustana näkymättömiin vaan hehkuu
punaisena. Kun Kuu lipuu kokonaan Maan keilamaiseen varjoon, umbraan, syntyy
täydellinen kuunpimennys.” Nämä ovat virallisia selityksiä Kuusta, mutta eivät ole
totta, koska ei ole olemassa maapalloa. Lopussa linkki, josta voi lukea, mikä
aiheuttaa kuunpimennyksen.
Mutta sitten
palataan asiaan liittyen Joelin ilmoitukseen. Joelin mukaan tapahtuu
auringonpimennys. Hyväksytään, koska sen aiheuttaa Kuu. Mutta miten Kuu muuttuu
vereksi, koska Aurinko on näkyvissä eikä näin ollen Aurinko voi olla Maan
takana piilossa aiheuttamassa Maan varjostusta kuten selitetään?
Selitys on yksinkertainen.
Ei ole olemassa maapalloa. Ainostaan vain silloin Joelin ilmoitus on
toteutumiskelpoinen. Se tulee tapahtumaan. Onko niin, että samanaikaista
auringon- ja kuunpimennystä ei ole koskaan ollut, vaan tulee toteutumaan
ensimmäisen ja viimeisen kerran Herran päivää edeltävänä ilmiönä?
Blogin lopussa
on päiväys 26.4 Auringon ja kuun pimennykset, sieltä voi katsoa.
Lisäys
4.8.-23
Pohjantähti
ja tähtikuviot
Yllä olevan
kuvan keskellä on liikkumaton Pohjantähti, joka on lähes pohjoisnavan
kohdalla. Se on ainoa tähti, joka pysyy aina paikallaan. Historian saatossa
merimiehet ovat käyttäneet sitä suunnistuksen apuvälineenä. Tämä fakta yksistään
todistaa sen, ettei liikkuvaa ja pyörivää maapalloa ole olemassa. Kaikki muut
tähdet liikkuvat kiinnitettyinä siniseen taivaankanteen omalla radallaan. Suomessa
on pitkä valoisa aika huhtikuusta alkaen, jolloin emme voi nähdä tähtiä
valoisuuden takia. Tähtien valovoimakkuus on paljon pienempi kuin auringolla ja
kuulla. Niinpä tähtikuvioita voimme nähdä vuoden aikana vain tietyistä
suunnista.
Jotkut kysyvät,
miksi tähtikuviot näyttävät erilaisilta maailman eri puolilla. Tähän voi
vastata havainnollisella tavalla: Kuvittele iso aula, jonka päällä on laipio. Piirretään
siihen esim. ihmisen kuva, jossa on pää, vartalo, levällään olevat kädet ja
jalat. Eri puolilta aulaa jokainen katselija näkee kuvan erilaisena. Samalla
tavalla tähtikuviot ja kuun sirppi nähdään erilaisina riippuen siitä, missä
päin maailmaa asutaan.
Maailman
kartta 1892
Yllä
olevalta reilun minuutin Youtube kanavalta voi katsoa Maailman karttaa 1892
suuremmassa koossa kuin mitä on ollut täällä esillä useamman kerran
yksittäisinä kuvina. Antarktis, Pohjoisnapa ja aikavyöhykkeet https://www.youtube.com/watch?v=Ib4gjZpXli4
Lisäys
23.8
Saimaan
kanava
Vielä lisää Saimaata
edellisten jatkoksi. Saimaan kanava on matala, sen pituus on 43 kilometriä. Silloin
kanavan vedenpinnan kaarevuusero 113 metriä. Tämä lukema on uskottava, jos
uskoo maapallon olemassaoloon. Kuitenkin oletan jokaisen ymmärtävän, että kanava
on tasaista vedenpintaa koko matkan eikä kanavien kaivajien tarvinnut aikoinaan
ottaa huomioon mitään kaarevuutta.
Lisäys
28.10.-23
Osittainen
kuunpimennys tänään 28.10
Meillä
Suomessa on nähtävissä tänään lauantaina 28.10 iltayöstä osittainen
kuunpimennys. Tästä on uutinen myös teksti tv:n sivulla, sen voi nähdä alla
olevasta kuvasta.
Kuvan teksti:
Kuu pimenee osittain viikonloppuna. Suomessa nähdään osittainen kuunpimennys
lauantain ja sunnuntain välisenä yönä. Tähtitieteellinen yhdistys Ursa ry
kertoo verkkosivuillaan. Pimennys alkaa tänään noin klo 21.02. Kello 22.35
alkaa pimennyksen niin sanottu osittainen vaihe. Pimennyksen syvin hetki
tapahtuu taivaalla kaakon suunnalla klo 23.14, jolloin noin kuusi prosenttia kuun
pinnasta on Maan täysvarjon peitossa. Pimennys päättyy sunnuntaina klo
01.26.
Uutisessa on
totta kaikki muu paitsi yllä oleva vahvennettu teksti. Aiemmissa kirjoituksissa
olen tuonut esille sovelluksen, jonka voi ladata puhelimeen ja seurata, missä
päin maata aurinko ja kuu kiertävät kunakin hetkenä. Sovelluksen nimi on FE
Clock. Otin kuvakaappauksen tämän illan tilanteesta klo 22.02. Alla olevasta
kuvasta voi nähdä, että kuu on silloin meistä katsottuna kaakossa kuten teksti
tv:ssä mainittiin. Fyysisesti kuu on silloin Intian eteläosan yläpuolella ja
aurinko on vastaavasti Pohjois-Amerikan eteläpuolella. Lisäksi tänään on
täysikuu eli kuu on kokonaan valoisa. Muistammehan, että kuu säätelee itse
valonsa, nyt tänään on taas kuukauden valoisin aika kaikkialla maan päällä.
, lisäys blogin loppupuolella 26.4, mistä
johtuvat auringon ja kuun pimennykset. Kuitenkin meille kerrotaan totuutena
kuten edellä teksti tv:ssä, että kuunpimennys johtuu siitä, kun maapallo jää
auringon ja kuun väliin. Toisin sanoen väitetään, että maapallon varjo saa
aikaan kuunpimennyksen. Tässä tämä lisäys:
Auringon ja kuun pimennykset
Planeetat eivät ole sitä, mitä meille
kerrotaan, vaan ne ovat maan magneettikentän vangitsemia läpikuultavia
energiapalloja. Jotkut niistä ovat läpinäkyviä, emmekä edes tiedä niistä
mitään.
Auringonpimennyksen aikana kuu kulkee meidän silmin
katsottuna auringon kohdalle. Pimentynyt alue on täysin musta.
Kuunpimennys on selitetty siten, että maapallo
on auringon ja kuun välissä. Kuu ei kuitenkaan muutu täysin mustaksi vaan menee
verenpunaiseksi. Todellisuudessa kuun peittää mystinen tumma kappale, joka on
nimeltään Rahu, joka kuunpimennyksen aikana kulkee meidän silmin
katsottuna kuun kohdalle. Jostain syystä sen esiintulo ei muuta kuuta täysin
mustaksi, vaan kuu jää verenpunaiseksi.
Toinen vastaavanlainen kappale on Ketu.
Rahua ja Ketua pidetään kahtena vahvana planeettana Vedalaisen astrologian
periaatteiden mukaan, vaikka astrologisesti niitä ei ole olemassa.
Alla minuutin selventävä video:
Kuninkaallinen astrologinen
yhdistys on
dokumentoinut 1500-luvulta lähtien yli 50 kuunpimennystä, joissa sekä aurinko
että kuu näkyivät samanaikaisesti horisontin yläpuolella pimennyksen aikana. Viimeinen
osittainen kuunpimennys, jolloin myös aurinko oli ylhäällä, tapahtui
2010-luvulla. Maa ei voi aiheuttaa kuunpimennystä.
Lisäys
26.11
Etelämanner
eli Antarctic sopimus
Etelämannerta
saa käyttää vain rauhanomaisiin tarkoituksiin. Etelämannersopimuksen
allekirjoittivat Washingtonissa 1.12.1959 ne 12 maata, joiden tiedemiehet
olivat olleet aktiivisia Etelämantereella ja sen ympäristössä. Luvaton
meneminen etelämmäksi kuin 80 astetta eteläistä leveyttä on kielletty, aluetta
vartioidaan laivastojen avulla. Yllä olevalla alle minuutin videolla on
nähtävissä syy, miksi vapaa liikkuminen niin sanotulle Etelämantereelle on
kielletty.
Lisäys 24.12
Kravun ja
Kauriin kääntöpiirien välinen välimatkaero on 4600 km. Mitä se tarkoittaa?
Toissa päivänä
22.12 oli talvipäivänseisaus. Etelässä päivä oli pisimmillään ja täällä
Pohjolassa auringon valo oli vuoden vähäisintä. Auringon kierto oli saavuttanut
Kauriin kääntöpiirin eli siellä aurinko paistoi keskipäivällä
paikallista aikaa suoraan ylhäältä alas.
Kauriin kääntöpiirillä on paljon enemmän merialueita
verrattuna pohjoisempaan Kravun kääntöpiiriin. Kauriin kääntöpiirillä
sijaitsevat vain Chilen ja Argentiinan pohjoisosat, Bolivian ja Brasilian
pohjoisosat, Paraquay, Etelä-Afrikan eteläosa ja Australian keskiosa
kokonaan. Siellä on nyt lämmintä, jopa hyvin kuumaa.
Talvipäivän
seisauksen jälkeen
aurinko lähtee jälleen kiertämään kohti pohjoista saavuttaen kääntöpiirien
keskellä olevan päiväntasaajan alueen kolmen kuukauden kuluttua maaliskuun
21. päivän aikoihin, jolloin on kevätpäivän tasaus. Siitä kolme
kuukautta ja aurinko on saavuttanut kravun kääntöpiirin, jolloin on kesäpäivän
seisaus.
Keväästä
syksyyn Pohjoisnavalla aurinko paistaa yhtäjaksoisesti neljän kuukauden ajan,
kun vastaavasti nyt eteläisen kesän alueella esim. Etelä-Amerikan eteläisimmässä
asutussa paikassa päivän pituus jää alle 18 tunnin. Näistä luvuista ja valon
määrän eroista pohjoisen ja etelän välillä on tietoa blogien aiemmissa
kirjoituksissa.
Kravun
kääntöpiiriltä on noin 2300 kilometrin matka päiväntasaajalle ja siitä
vastaavasti sama matka Kauriin kääntöpiirille. Näiden kääntöpiirien välisellä
alueella aurinko kiertää ja on kiertänyt keskeytyksettä Jumalan luomisesta
lähtien. Ainostaan tällä alueella aurinko voi paistaa suoraan ylhäältä
taivaankannen päältä. Meillä suomalaisilla ei voi olla koskaan tästä kokemusta,
jos emme matkusta jonnekin etelään.
Kääntöpiirien
välinen välimatka on siis noin 4600 kilometriä. Mitä tämä tarkoittaa? Auringon
kierto maanpiirin ympärillä kestää tasan 24 tuntia. Samanaikaisesti kierron
aikana tapahtuu tasaista siirtymistä Kauriin kääntöpiiriltä Kravun
kääntöpiirille kuuden kuukauden ajan ja vastaavasti sama aika takaisin. Kun
4600 kilometriä jaetaan kuudella kuukaudella, niin saadaan noin 770
kilometriä kuukautta kohden ja noin 25 kilometriä päivää kohden.
Nämä ovat matkat, jotka aurinko siirtyy 21.12 – 21.6 etelästä kohti Pohjoisnapaa
ja vastaavasti 21.6 – 21.12 välisenä aikana pohjoisesta kohti eteläistä jäämuuria
eli Antarktista.
4600
kilometriä on pitkä matka. Yksi havainnollinen esimerkki. Kesäkuun lopussa
aurinko paistaa suoraan ylhäältä Kravun kääntöpiirillä. Sen
läheisyydessä pohjoispuolella on Hermon vuoret Israelin ja Syyrian alueella.
Nyt talvella joulu-tammikuussa siellä on yleensä laskettelukeskuksia auki lumen
ystäville. Tämä on mahdollista ainoastaan sen takia, koska aurinko kiertää lähes
viiden tuhannen kilometrin päässä eikä lämpö riitä sulattamaan kylmässä säässä
satavaa lunta. Vastaavasti puoli vuotta myöhemmin meidän kesäaikaan
Australiassa on avoinna laskettelurinteitä.
Yllä kuva FE
Clokista talvipäivänseisauksena 22.12 kun aurinko on kiertämässä Kauriin
kääntöpiirin päällä.
Lisäys 25.12.2023
Pohjantähti
on taivaankannen keskipiste. Iso Karhu ja pieni Karhu
Pohjoisnavan
läheisyydessä ylhäällä taivaalla on ainoastaan yksi tähti, joka ei koskaan liiku vaan
pysyy aina paikoillaan. Tämä tärkeä tosiasia on ollut jo aiemmin useaan kertaan
esillä tämän aiheen blogeissani. Koska Pohjantähti ei koskaan muuta
asemaansa, niin silloin se yksistään tuhoaa meille totuutena kerrottavan
aurinkokeskeisen eli heliosentrisen maailmankuvan. Jokainen aurinkokeskeiseen
maailmaan uskova uskoo tietoisesti tai tietämättään aurinkokeskeiseen
mielikuvitusmaailmaan. Ihmiskunta ei lennä tai pyöri minnekään, koska Maa on aina
liikkumaton.
Yllä on
havainnollinen 6 sekunnin video keskellä olevasta paikoillaan pysyvästä Pohjantähdestä
ja sitä ympäröivistä taivaankannessa radoillaan liikkuvista tähtikuvioista.
Yksi niistä on Otava. Tein jokin aika sitten kirjoituksen, jossa
kerrotaan myös Otavasta. Kannattaa lukea, jos ei muuten, niin mielenkiinnosta,
koska vastaavaa kirjoitusta ei löydy mistään muualta. Oma osuuteni liittyy
lähes pelkästään sen kokoamiseen ja julkiseen esilletuomiseen. Kirjoitus on
otsikoitu ”Iso Karhu ja Pieni Karhu”