27.3 Ensimmäinen kuva
lehdessä ja käsien ylös nostaminen : Aluksi kerron kesän 1971
ensimmäisestä kilpailusta. Aiemmassa kirjoituksessani kerroin, miten aloitin
säännöllisen juoksuharjoittelun huopikkaissa talven aikana. Hyviä tuloksia
alkoi tulla heti lumien sulamisen jälkeen. Toukokuussa järjestettiin
Pohjois-Karjalan koulujen väliset maastojuoksukilpailut Joensuun
Kanervalassa. 14 vuotiaiden poikien sarjassa maastojuoksun pituus oli 1,5
km. Olin harjoitellut vain kovalla vauhdilla, joten oli selvää, että aloitin
heti lähtölaukauksen jälkeen vauhdikkaasti. Johdin kilpailua alusta lähtien
maaliin saakka ja näin voitto tuli Juukaan.
Voiton seurauksena pääsin myös ensimmäistä kertaa silloisen
maakuntalehden Karjalan Maan urheilusivulle ihan kuvan kanssa. Se oli
jotain erikoista, varmaan kuvaa piti käydä katsomassa lehdestä monta kertaa!
Aitini, joka täyttää tänään 88 vuotta, oli leikannut kuvan talteen ja samalla
hän oli aloittanut koota leikekirjaa lehtien urheilu-uutisista, joissa olin
mukana. Kiitokset kuuluu tästä hänelle ja samalla omistan tämän kirjoitukseni
rakkaalle äidilleni!
Karjalan Maan lehtileikekuvasta käy ilmi, että minulla oli päällä normaali raidallinen kauluspaita, koska en vielä silloin omistanut erillisiä urheiluasuja verkkareiden ja lenkkikenkien lisäksi. Lisäksi tässä lehtikuvassa vain toinen käsi on vähän levällään maaliintulon merkiksi. En nostanut silloin käsiäni ylös voiton merkiksi enkä koskaan myöhemmin. Olin jo silloin päättänyt, että molemmat kädet nostan voiton kunniaksi vasta sitten, kun voitan maratonjuoksun olympiakultaa vuonna 1980. Tämä päätös tarkoitti samalla sitä, että en koskaan nostanut käsiäni ylös kilpailun päätteeksi. Sellaista kuvaa ei todellakaan löydy!
Karjalan Maan lehtileikekuvasta käy ilmi, että minulla oli päällä normaali raidallinen kauluspaita, koska en vielä silloin omistanut erillisiä urheiluasuja verkkareiden ja lenkkikenkien lisäksi. Lisäksi tässä lehtikuvassa vain toinen käsi on vähän levällään maaliintulon merkiksi. En nostanut silloin käsiäni ylös voiton merkiksi enkä koskaan myöhemmin. Olin jo silloin päättänyt, että molemmat kädet nostan voiton kunniaksi vasta sitten, kun voitan maratonjuoksun olympiakultaa vuonna 1980. Tämä päätös tarkoitti samalla sitä, että en koskaan nostanut käsiäni ylös kilpailun päätteeksi. Sellaista kuvaa ei todellakaan löydy!
Kilpailu-urani päättyi toukokuussa 1992 sen jälkeen, kun
olin ylittänyt Hampurin helteisellä maratonilla maalilinjan sijoituksen
ollessa 10. Hampurin maalisuora on melko pitkä. Juostessani tätä loppusuoraa
kuulin päässäni selvän sanoman: "Tämä on sinun viimeinen!" Ja niin
todella kävi, vaikka en ollut tehnyt mitään suunnitelmia juoksemisen suhteen.
Sijoitus oli 10. ja samalla mielestäni olin tehnyt kympin suorituksen niiden
kahdenkymmenen vuoden aikana, jolloin harrastin urheilua. Olin tehnyt aina kaiken
rehellisesti muita kanssakilpailijoita kohtaan ja myös itseäni kohtaan, kun en
koskaan sortunut keinotekoisiin menetelmiin enkä mihinkään dopingiin. Näistä
lisää joskus myöhemmin ketään loukkaamatta.
Kerroin edellä, että en koskaan nostanut käsiäni ylös voiton
merkiksi. Kuitenkin kolme tai neljä vuotta myöhemmin viimeisen maratonin
jälkeen nostin kädet ylös voiton merkiksi ihmisten edessä. Olin seurakunnan
tilaisuudessa kertomassa omaa todistustani elämästäni. Kerroin ihmisille
silloin ja samalla nyt kaikille lukijoille, mikä on se todellinen voitto:
Olympiavoitot ja kaikki muut voitot ovat vain hetkellisiä, antavat hetkellistä
tyydytystä ja sitten ne eräänä päivänä kaikkien osalta menettävät täysin
merkityksensä. Mutta usko Jumalaan, mikä tarkoittaa henkilökohtaista uskoa
Jeesukseen, antaa sen ainoan katoamattoman voiton. Se tarkoittaa ikuista elämää
sen jälkeen, kun tämä nykyinen maailmanaika tulee päätökseen. Mitään muuta
voittoa ei voida edes verrata tähän Jumalan tarjoamaan ilmaiseen Elämän Lahjaan.
Näistä kerroin silloin ihmisten edessä ja nostin molemmat käteni ylös voiton
merkiksi. Nostin voittajana käteni ylös, vaikka elämän matka oli vielä silloin
kesken ja on yhä kesken, mutta sen ainoan todellisen voiton saa omistaa jo
tässä ajassa...
Hienoa kuulla Jouni, kuinka arvosi ovat olleet kohdallaan koko urheilu-urasi ajan. Olympiavoitto jäi saavuttamatta, mutta se suurin mahdollinen voittopalkinto on siis vielä edessäpäin. Matkaa tosin on edessä kenties vielä kolmannes. Kestävyyttä siis tarvitaan tällä elämänkin matkalla. Voitto on kuitenkin varma, kun Jeesus kulkee vierellä, ja silloin tietää minne mennä, eikä tarvitse yksin vaeltaa. Toisilla vauhtia on enemmän kuin toisilla, mutta jokaiselle Herra on antanut lahjoja oman viisaan suunnitelmansa mukaan. Sinä käytit lahjasi urheilussa hyvin, ja näyttää että niin teet myös elämässäsi. Hieno lukea juttujasi.
VastaaPoista