Perunan kuoret ja Paavon ennustus

3.3 Perunan kuoret ja Paavon ennustus: Kerron kahdesta opettajasta, jotka olivat kanssamme keskikoulun toisella luokalla. Toinen heistä oli muistaakseni nimeltään Juho Huuskonen. Korjaan nimen myöhemmin jos muistan sen väärin. Paremmin hänet tunnettiin nimellä Ursus. Tämä oli oppilaiden antama lisänimi; en tosin tiedä, mistä tämä erikoinen lisäys oli saanut alkunsa. Kun hän ruokatunnilla söi kanssamme, niin hän ei koskaan kuorinut keitettyjä perunoita vaan söi perunat kuorineen. Se näytti silloin vallan erikoiselta tavalta, mutta myöhemmin aikuisena olen joskus syönyt keitettyjä pottuja tai uuniperunoita kuorimatta. Joskus satuin lukemaan, että perunan kuoriosa sisältää hyviä ravintoaineita; eikä ainoastaan kuorissa vaan heti kuoren alta löytyy hyödyllisiä ravinteita. Tietäen tämän voin todeta, että Ursus söi silloin terveellisellä tavalla vaikka me salaa naureskelimme hänelle.

Yksi oppiaineista oli kuvaamataito. Vai oliko se sittenkin piirustus? En mitenkään jaksa muistaa, kumpi oli se virallinen oppiaineen nimi vuonna 1970. Joka tapauksessa tämän taideaineen opettajan nimi oli Paavo Soininen. Muistikuvani mukaan hän oli kotoisin Varkauden Kuvansista. Kun me oppilaat ahersimme värikynien tai -liitujen kanssa, niin mustan kokoparran omistava Paavo käveli luokassa pulpettien välissä ja jutteli siinä kävellessään milloin mistäkin aiheesta.

Hän oli kaiketi innokas penkkiurheilija, koska hän otti kantaa ajankohtaisiin urheiluasioihin. Hän arvosti hiihtäjiä ja yleisurheilijoita, mutta jostain syystä jääkiekosta hän ei tykännyt yhtään. Paavo sanoi, että Suomi putoaa pian B-sarjaan jääkiekon MM-kisoissa ja piti sitä ihan hyvänä asiana. Niin ei kuitenkaan tapahtunut, vaikka silloin yli 45 vuotta sitten putoaminen ei ollut kovin kaukana.

Kerran oppitunnilla Paavo tapansa mukaan käveli luokassa, pysähtyi minun pulpetin viereen ja sanoi minulle yhtäkkiä seuraavat sanat: "Sinä tulet voittamaan joskus etelämeren saarella juoksukilpailun". En tiedä, kiinnittivätkö muut näihin sanoihin mitään huomiota enkä minäkään osannut ajatella hänen sanomisestaan mitään sen kummempaa. Paavo kyllä tiesi, että olen hyvä juoksemaan samoin kuin sen, että yksi luokan tytöistä, nimeltään Sirpa Hyttinen, oli hyvä hiihtäjä. Mainittakoon tähän vielä se, että myös Sirpan isoveli Kari osallistui myöhemmin monien vuosien ajan aikuisten sarjassa hiihtokisoihin.

Vajaa yhdeksän vuotta myöhemmin, kun olin 21-vuotias ja jo jonkinlainen juoksija, pääsin yllättäen Suomen edustajaksi perinteiseen Madeiran uudenvuoden katujuoksuun. Olin sijoittunut vajaa kolme kuukautta aiemmin Kosicen maratonilla Tšekkoslovakiassa kolmanneksi kahden pohjoiskorealaisen juoksijan jälkeen. Tämä maraton on Euroopan vanhin yhtäjaksoisesti järjestetty maratonjuoksukilpailu ja toiseksi vanhin koko maailmassa heti Bostonin maratonin jälkeen. Kaipa ne Suomen Urheiluliitossakin huomasivat tulokseni, koska yllättäen minua pyydettiin lähtemään edellä mainittuun seitsemän kilometrin kv. katujuoksuun sinne valitun Lasse Orimuksen tilalle. Hän oli loukkaantunut ja niin sain mahdollisuuden lähteä Kanariansaarten pohjoispuolella olevalle Madeiran saarelle Itä-Suomen kovan pakkasjakson keskeltä.

Sitten kävi niin, että voitin tämän kilpailun ehkä sen takia, että tämä Funchalissa juostava kilpailureitti on maastoltaan erittäin rankka suurten korkeuserojen takia. Niinpä paljon nopeammat ratajuoksijat monesta eri maasta jäivät melko selvästi taakseni, koska he jostain syystä väsyivät reitin pitkissä nousuissa. Heti alussa ensimmäisessä pitkässä nousussa sain eroa muihin ja sain juosta yksin koko matkan maaliin saakka. Näin opettaja Paavo Soinisen sanat, jotka hän jostain kumman syystä sanoi minulle pulpetin vieressä vajaa yhdeksän vuotta aiemmin, toteutuivat kirjaimellisesti.