Kirjeitä armeijasta 1976

29.11.-19 Kirjeitä armeijasta 1976: Armeija-ajan kirjoitukset jatkuvat. Kahdessa edellisessä jutussa kerroin urheilujoukkojen upseereista ja armeijakavereistani. Mutta nyt jatkan niitä ennen olleesta kirjoituksesta,, jossa kerroin Santahaminan sillalla olleista vartiointivuoroista ja lähes 30 km pitkästä lenkistä, jonka tein itsenäisyyspäivän iltana Roihuvuoressa ja Laajasalossa. Sehän oli se ensimmäinen kerta, kun näin, miten paljon kynttilöitä oli kerrostaloasuntojen ikkunoissa itsenäisyyspäivän kunniaksi.

Seuraavana päivänä pääsin pitkästä aikaa tekemään 14 km:n kovavauhtisen harjoituksen ja kun vielä seuraavana päivänä oli Cooperin testi pehmeällä radalla, niin voi anoa, että pääsin taas oikeaan juoksemisen makuun. Harjoituspäiväkirjan mukaan Cooperissa meni vain 3750 metriä lisähuomautuksella "pehmyt rata". Seppo Liuttu oli kaiketi jälleen kerran edelläni, mutta sen olen jättänyt merkitsemättä.

Tämän jälkeen olin kirjoittanut valmentajalleni Terolle Joensuuhun. Kirje löytyi "arkistojen kätköistä". Tässä kirjoittamani kirje sanatarkasti kopioituna:

"Terve Tero! Anteeksi vain hirveästi sinulle, kun en ole laittanut valmennusohjelmia, mutta kun on ollut niin paskamaisia viikkoja harjoituksen ja vähän muunkin kannalta. Etenkin viime viikolla oli kaikenlaista hässäkkää. Vain kolmena päivänä pystyin harjoittelemaan. Kolme vrk:ta meni siltavartiossa ja yksi päivä meni metsässä. Eipä tässä ole juuri ehtinyt ottaa kynää käteen. En ole tähän asti noudattanut antamiasi ohjeita aivan tarkkaan, sillä olen joskus harjoitellut toisten kanssa, joilla on ollut erilainen ohjelma. Pidin kaapissani siviilivaatteiden suursiivouksen viikonloppuna ja kadotin lähettämäsi seuraavan kolmen viikon ohjelman. Viikonloppuna luultavasti soitan sinulle kodistani. Täältä en pysty nyt soittamaan, koska rahat ovat lopussa (muut ovat lainanneet). Ensi viikolla mennään jalkamarssille, joka kestää tiistaista torstaihin. Raukkiin menosta tulee tieto tällä viikolla. Jos en joudu raukkiin, niin viikot löystyvät."

Kirjeen mukaisesti kävin kotona ja heti sen jälkeen olikin mainitsemani jalkamarssi. Sitä sanottiin valamarssiksi, vaikka sotilasvalasta oli jo monta viikkoa. Meidät kuljetettiin armeijan kuorma-autoilla jonnekin Sipoon korpeen. Lunta oli paljon, sillä talvi 1977 oli myös Helsingin alueella poikkeuksellisen luminen.

Varhain tiistaiaamuna lähdettiin matkaan ja ennen perjantai-iltaa rämpiminen päättyi. Vaikka minulla piti olla kova kunto ja huippukestävyys, niin silti olin harjoituksen päätteeksi aivan puhki. Itse asiassa en muista koskaan olleeni niin uupunut. Tähän vaikutti se, että marssimisen loppupuolella jouduin kantamaan myös muiden kantamuksia, koska isojen miesten kuten joidenkin kiekonheittäjien kestävyys ei riittänyt. Painoni oli silloin vain 54 kg ja kun taakkana oli yli puolet omasta painosta, niin kyllähän siinä väsyy. Niinpä marssin loppuosassa nukahdin pystyyn jokaisen lyhyen  pysähdyksen aikana. Marssin jälkeen nukahdin välittömästi päästyäni kuorma-auton kyytiin ja heräsin vasta Santahaminassa. Samalla nousi kuume, mutta se hävisi yön kuluessa. Sipoon marssi oli rankka, vaikka se ei kestänyt kuin kolme päivää.

Kahden päivän päästä tein jo vetoharjoituksia, seuraavana päivänä juoksin 30 km ja seuraavana päivänä 10 kilometriä tasavauhtista kovaa kahdessa osassa. Harjoituspäiväkirjastani nämä tiedot tulevat ilmi. Sitten pääsin viiden päivän joululomalle. Ennen joululomaa tuli myös tieto siitä, että siirryn aliupseerikouluun, joka alkoi heti joululoman jälkeen. Minulle oli aivan sama, menenkö sinne vai en. Kaipa ne valitsivat, koska en vastustellut.

Heti joululoman jälkeen tapahtui seuraava asia. Me kaikki lokakuussa saapuneet urheilukomppanian jääkärit menimme vielä kerran yhdessä Santahaminan metsiin jonkinlaiseen taisteluharjoitukseen. Lunta oli poikkeuksellisen paljon ja oli erittäin kylmä sää. Harjoituspäiväkirjaani olen merkinnyt, että käydessäni iltasella juoksemassa pakkasta oli 20 asteen verran. Tämä päivä oli ehkä myös se päivä, kun tajusin, miten kylmää voi olla myös Helsingissä merestä nousevan kosteuden takia. Päivän aikaan söimme pakista metsässä ja sormia paleli niin vietävästi. Nuoruudessa olin kokenut useita 40 asteen pakkastalvia, mutta ne tuntuivat vähemmän kuin Helsingin kostea pakkasilma. Kirjaimellisesti tämä oppi tuli suoraan iholle!

Komppanian sisäinen taisteluharjoitus oli sinänsä huvittavaa näin jälkeenpäin ajateltuna. Liikuimme Santahaminan pienillä teillä polkupyörillä ja sehän oli aivan onnetonta menoa lumen runsauden takia. Ja kun vielä välillä jouduimme "lentokonehyökkäyksen" kohteeksi, jolloin piti syöksyä lumiseen metsään polkupyörien kanssa ja "ampua" rynnäkkökivääreillä "lentokoneita" kohti, niin johan siinä oli melkoinen hässäkkä. Mitähän hyötyä siitäkin harjoituksesta oli?

Kuva joulukuun 1976 harjoituspäiväkirjasta

Paljon rauhallisempaa oli eräällä toisella kerralla, kun meidät muutamat kestävyysjuoksijat koottiin yhteen ja vietiin jonnekin lähimetsään suksien kanssa. Meidän piti hiihtää perätysten latua pitkin ja samalla meitä kuvattiin edestä. Joku mainostoimisto teki mainosta televisioon ja me olimme siinä mainoksessa pelkkiä tuntemattomia harmaa-asuisia sotilaita. Mitä tuotetta mainostettiin, sitä en muista ja saattoi olla, että sitä ei edes kerrottu meille. Ja televisiota emme voineet tietenkään katsella missään, ei edes sotilaskodissa.

Sitten joulukuun 28.päivä tuli siirto aliupseerikouluun eli raukkiin. Se oli nykyaikainen iso rakennus toisin kuin urheilukomppanian vanha kasarmirakennus. Kai Ritvala taisi olla ainoa pitemmän matkan kestävyysjuoksija, joka siirtyi minun lisäkseni raukkiin. Muut, kuten Seppo Liuttu ja Teuvo Karvonen, valitsivat majuri Antero Mäkipään hiihtojoukot ja pääsivät näin ollen lyhyemmällä palvelusajalla. Ensimmäisen lenkin raukissa tein 800 metrin juoksijan Viipurin Urheilijoita edustaneen Jouni Kareisen kanssa. Jounin nimi löytyy niiden suomalaisten joukosta, jotka ovat alittaneet ajan 1.50. Nimen voi etsiä täältä https://etusuora.com/artikkelit/suomalaisen-puolimailin-hurjimmasta-paivasta-tasan-70-vuotta

Heti raukkiin siirtymisen jälkeen kirjoitin Terolle. Myös tämä kirjeeni lainaus on löytynyt "arkistojen kätköistä".

"Terve Tero! Tässä kirjoittelen sinulle, joko lienet palannut joululomalta. Yritin soittaa sinulle tapaninpäivänä Joensuusta, mutta en tavannut. Tiistaina tuli muutto RAuK:hon. Meidän ei onneksi tarvitse mennä ryhmänjohtajien loppusotaan eikä viikon sissikeikalle. Ampumaleirillä tarvitsee käydä kahtena päivänä. Jokaisena päivänä, paitsi keskiviikkona, on meille varattu aikaa harjoitteluun. Nyt en ehdi kirjoittelemaan enempää, koska täytyy ehtiä postittamaan tämä kirje Sotkuun. Joten tavataan Vierumäellä.

RAuK/UudJP pl 6 Santahamina 00861 Helsinki 86 puhelin 90-686304"

Älkää kuitenkaan yrittäkö soittaa tähän numeroon. 43 vuoden aikana numerot ovat ehtineet muuttua monta kertaa.

Venäläiset suomalaisia geenien mukaan

Syyskuussa blogin aiheena oli ”Venäläiset ovat suomalaisia geenien perusteella”, löytyy täältä https://jouninkootut.blogspot.com/2019/09/venalaiset-ovat-suomalaisia-geenien_21.html



Kartan voi klikata suuremmaksi

Kirjoitus on herättänyt mielenkiintoa. Niinpä täydensin tätä venäläisestä lehdestä tehtyä käännöstä lisäämällä siihen muutamia vanhoja karttoja ja karttoihin liittyviä tekstejä. Arvelen, että kartoista on apua varsinaisen käännöksen ymmärtämisessä. Yllä on yksi lisätyistä kartoista, tarkemmin siitä linkin kautta. Lisäksi loppuun lisätty tunnetun venäläisen kansanedustajan lausunto Ilta-Sanomissa marraskuussa 2017 "Täytyy ymmärtää, että venäläisistä itse asiassa puolet on suomalaisia ja suomalais-ugrilaisia".




 

7000 vuoden lämpötilat – puiden lustot sen kertovat

Tämä blogi on kirjoitettu vuonna 2009 julkaistusta videosta 7000 vuoden lämpötilat. Haastateltavana on tutkija Mauri Timonen Metsäntutkimuslaitoksen Rovaniemen yksiköstä.  https://www.youtube.com/watch?v=hSHDvLps78I

Tiesitkö, että Suomen ilmaston lämpötilan vaihtelut on selvitetty yli 7000 vuoden taakse eli aikakausilta löydettyjen puiden vuosilustojen perusteella.

- Lustonmittausmikroskooppi on periaatteessa ihan tavallinen mikroskooppi, jolla katsellaan puiden poikkileikkauskiekoista vuosirenkaiden leveyksiä  eli luston paksuuksia. Ja tällainen laitteisto yksinkertaisesti vain mittaa lustojen leveydet ja toimittaa sitten tietokoneen muistiin nämä tiedot määriteltyä analysointia varten. Periaatteessa se on hyvin yksinkertainen laitteisto.

 

- Mille aikakausille päästään vuosilustoja tutkimalla?

- Tänä päivänä on meillä Suomessa, me olemme  saaneet männyn metsärajalta Lapista kerätyksi 7641 vuotta pitkän vuodentarkan sarjan. Elikkä tämä männyn vuosilustosarja on havupuiden joukossa maailman toiseksi pisin sarja. Pitempi sarja löytyy ainoastaan Amerikoista White Mountainsin vihnemännystä, josta on tehty 8802 vuotta pitkä sarja. Elikkä tämä tahtoo kertoa sitä, että meillä täällä Lapissa on ainutlaatuinen arkisto, jota voisi kutsua jopa kansallisaarteeksemme.

- Voiko lustotutkimusta hyödyntää metsänhoidossa?

- Me voimme puun vuosilustoista ja rungoista analysoida satoja erilaisia asioita, jotka liittyvät niin ilmastonmuutokseen kuin metsänhoitoon. Me voimme myös lannoittaa, metsittää ja tutkia lustoista, miten tämä lannoitus on vaikuttanut, onko sillä kohtaa paksumpia lustoja. No, se ei vielä riitä meille, että on paksumpia lustoja.  Meidän pitää tietää, että kuinka nopeasti lannoitusvaikutus alkaa ja miten se kehittyy ja koska se loppuu. Ja sitten kun lannoitteet maksavat, niin meidän täytyy käyttää sitä lannoitetta niin vähän kuin mahdollista. Eli näillä kasvuluvuilla optimoidaan sitä lannoituksen tarvetta.

- Mitä lustotutkimukset kertovat ilmaston muutoksista?

- Nythän Suomi on hyvin voimakkaasti esillä ilmastonmuutostutkimuksessa ja  juuri tämän meidän pitkän sarjamme vuoksi. Me pystymme sanomaan joka ikisen kesän ajalta kesäheinäkuun lämpötilan tämän sarjan perusteella. Emme tietenkään ihan yhtä tarkasti kuin lämpömittarilla, mutta niin tarkasti, että voimme tehdä hyvinkin pitkälle meneviä johtopäätöksiä ilmastonmuutoksista noin pitemmällä aikavälillä.

Tämä vähän samea kuva kertoo vuosien 1650-2000 välisen ajan lämpövaihtelut. Sininen tarkoittaa viileitä ja vihreä lämpimiä kesiä

 

- Millaisia mielenkiintoisia asioita tutkijat ovat täältä löytäneet?

- No, kun tässä ilmastokeskustelua käydään, on joutunut toistuvasti  toteamaan, että kun katselee näitä pitkiä sarjoja, niin ilmasto on vaihdellut ennenkin, joskus enemmän, joskus vähemmän kuin nykyään. Nythän me olemme täällä Lapissa eläneet viimeisen 15 vuoden aikana keskimääräistä lämpimämmissä olosuhteissa jos verrataan viimeisen sadan vuoden pätkään. No, tämä lämpeneminen ei kuitenkaan poikkea millään tavalla tämän sadan vuoden aikana tapahtuneesta lämpenemisestä.

Jos me sitten tarkastelemme puiden kasvua pitemmältä ajalta, menemme tuonne 800 vuoden päähän keskiajan lämpökaudelle, niin huomaamme, että nämä meidän mäntymme, jotka olivat silloin eläviä, ovat kasvaneet selkeästi nykyistä paremmin eli se oli tässä näin (näyttää kuvasta) keskikauden puolella. Jos mennään atlanttiselle kaudelle, se menee noin 5000 vuotta taaksepäin nykyiseen systeemiin, silloin oli vieläkin lämpimämpää.

Vuosien 800-1200 välillä vallitsi keskiajan lämmin ajanjakso, jolloin esim. Englannissa pystyi kasvattamaan viinirypäleitä. Lapin lämpimin ajanjakso osuu noin vuoteen 1100

 

Tämän todisteena me voimme löytää nykyisen metsärajan yläpuolelta ja pohjoispuolelta Lapin pienistä järvistä, joissa on kylmä pohjoinen vesi ja vielä mutapohjalla. Me voimme löytää tukkipuukokoisia männynrunkoja alueelta, jossa ei ole enää kymmenien kilometrien päässäkään eläviä mäntyjä. Tämä on semmoinen selkeä todiste siitä, että joskus on täytynyt olla lämpimämpää kuin nykyään. Meillä ei tarvitse olla mitään ilmastomallia rakentaa siihen, riittää kun kävelemme järven rannalla ja kaivamme mutaa ja löydämme näitä runkoja. Se on konkreettinen todiste siitä, että on joskus ollut lämmintä.


PS. Tämä kirjoitus on parasta lääkettä kaikille niille, jotka kärsivät ilmastoahdistuksesta. Saatavana ilmaiseksi, jos vain lukee tai kuuntelee. Niinpä kerro kaikille niille, jotka mahdollisesti kärsivät näistä psyykkisistä oireista. Ja tietenkin kaikille niille, kuten poliitikot ja useimmat tiedotusvälineet, jotka edesauttavat ilmastoahdistukseen liittyvien oireiden leviämisessä. Vain oikea tieteellinen tieto, kuten nämä Lapin kansallisaarteen tiedot, on parasta lääkettä ilmastoahdistukseen. Meidän vanhempien tulee kantaa huolta myös meidän nuoristamme.

https://kuntalehti.fi/uutiset/opetus-ja-kulttuuri/ilmastoahdistus-painaa-koululaisia-nuorille-pitaa-puhua-myos-ratkaisukeinoista/

Kylmä uni

7.11.-19 Kylmä uni. "Älä unta näe".  Näin saatetaan sanoa sellaiselle, joka kertoo jotain utopistista. Kuten jotain sellaista, jota toivoo ja jonka uskoo saavansa. Jotain sellaista, mitä voi tapahtua joskus tulevaisuudessa. Otetaan esimerkki lottopelistä. Toivo suuren lottovoiton saamisesta on kuin unen näkemistä, koska eihän sitä lottoa muuten pelattaisi niin paljon kuin sitä pelataan. Ja joidenkin pelaajien kohdalle se epätodennäköinen "päävoittouni" kuitenkin joskus osuu.

Minulle on kuitenkin turha sanoa, että "älä unta näe", sillä ehdin jo nähdä. Siis ihan oikean yöllisen unen, tosin siitä on jo lähes 20 vuotta. Jostain syystä haluan kirjoittaa siitä nyt. Olin unohtanut sen jo aikoja sitten, mutta kun se toistuvasti putkahti ajatuksiini jokin aika sitten, niin ajattelin tuoda sen tähän blogiini. Ehkä jatkuvat monesta tuutista vyöryvät ilmastoon liittyvät uutiset herättivät sen uudelleen esille muistin kätköistä.

Otsikon aiheena on kylmä uni. Sitä se on, oikeastaan kova pakkasuni olisi parempi otsikko. Olet varmaan samaa mieltä, kun luet kirjoituksen loppuun. Olkoon tämä kylmän unen kertominen kuin vastavoima niille loputtomille uutisille ja kirjoituksille, joissa kauhistellaan ja pelotellaan maapallon kauheasta lämpenemisestä sen pahan hiilidioksidin takia. 

Nyt viskaan kylmää unta pelottelijoille kertomalla, mitä näin lähes 20 vuotta sitten:

"Katselin televisiosta säätiedotusta. Meteorologi, joka oli mies, seisoi kartan edessä. Hän osoitti kartalla kohti itää, josta alkoi vyöryä hyvin kylmää ilmaa kohti Pohjoismaita. Sääennusteessa kylmä, laaja ilmamassa levisi Suomen, Ruotsin ja Norjan päälle. Sitten meteorologi kertoi kovista pakkaslukemia näiden kolmen maan päällä. Näin kuinka kartalla isolla alueilla kaikki lukemat alkoivat miinusmerkin jälkeen vitosella: -53, -54 jne."

Tässä kaikki. Tämä selkeä uneni päättyi tähän.

Ja jatkan tähän, että en väitä, että uneni toteutuu, kuten joidenkin lottovoittajien kohdalla tapahtuu. Mutta jos Siperia repeäisi ja työntäisi arktisen ilmamassan tänne Pohjolaan unessa nähdyllä tavalla, niin mitä sitten tapahtuisi. Uutisten ja ihmisten puheiden pääaihetta ei olisi vaikea arvata. Mutta kuinka käytännön arkielämä sujuisi hirmupakkasissa sähköstä riippuvassa nyky-yhteiskunnassa? Sähköverkot taitaisivat kaatua? Ja sen jälkeen... No, ehkä ei ole tarvetta jatkaa tätä pitemmälle, sillä eihän mikään tulevaisuuden mahdollisia kriisejä pohdiskeleva ryhmä tällaisia asioita mieti. Liiallisen lämpenemisen vaikutuksia sitäkin enemmän...

 

Ilmastosta olen kirjoittanut aiemminkin


*7000 vuoden lämpötilat – puiden lustot se kertovat https://jouninkootut.blogspot.com/2019/11/7000-vuoden-lampotilat-puiden-lustot.html

*1970-luvulla peloteltiin jääkaudella https://jouninkootut.blogspot.com/2019/10/1970-luvulla-peloteltiin-jaakaudella.html

*Suomalainen ilmastotodellisuus – Suomalaiset tiedemiehet kertovat (11-osainen videosarja tieteellisestä ja poliittisesta ilmastonmuutoksesta) http://jouninkootut.blogspot.com/2019/04/suomalainen-ilmastotodellisuus.html

*Vierasblogi: Ilmastohysterian lietsonta on rikos http://jouninkootut.blogspot.com/2019/04/ilmastohysterian-lietsonta-on-rikos.html

*Ilmastonmuutos tieteellisesti kerrottuna  http://jouninkootut.blogspot.com/2019/03/ilmastonmuutos-tieteellisesti-kerrottuna_19.html

*Partiolaisten lehti neuvoo nuorisoa http://jouninkootut.blogspot.com/2019/04/partiolaisten-lehti-neuvoo-nuorisoa.html

*Lehdet pelottelevat ja lisäävät ahdistusta http://jouninkootut.blogspot.com/2019/01/lehdet-pelottelevat-ja-lisaavat.html

*Urheilu-uutinen, huuhaa-uutinen ja POW http://jouninkootut.blogspot.com/2019/02/urheilu-uutinen-huuhaa-uutinen-ja-pow.html

 

 

Juttuja Santahaminan armeijakavereista 1976-77

4.11.-19 Juttuja Santahaminan armeijakavereista 1976-77: Edellä kerroin muutamista Santahaminan upseereista, jotka tekivät työtään urheilujoukkojen toisessa jääkärikomppaniassa. En palaa enää heihin, sen sijaan  yritän kertoa varusmiehistä, jotka tulivat enemmän tai vähemmän tutuiksi silloin 43 vuotta sitten. Kerron tässä nyt, miten asiat tulevat mieleeni ilman sen kummempaa järjestystä.

Meitä oli noin 35 varusmiehen joukko, jotka oli kelpuutettu lokakuun saapumiserään. Lähes kaikki olivat yleisurheilijoita täydennettynä muutamalla jalkapalloilijalla. Jalkapalloilijoista tunnetuin oli Olli Isoaho, joka armeijakesänä 1977 pelasi HJK:n maalivahtina. Myöhemmin hän oli Suomen maajoukkueen maalivahtina pelaten mm. kaikki Suomen ottelut Moskovan olympiaturnauksessa. Lisäksi hän oli yksi ensimmäisistä Saksassa pelaavista suomalaisista maalivahdeista (vai oliko peräti ensimmäinen?) pelatessaan Arminia Bielefeld - joukkueessa. Wikipedian mukaan hän pelasi myös Ruotsin Västerås SK - ja Norjan Moss FK - joukkueessa. Lisäksi Ollilla on Hongkongin mestaruus Seiko Sportin riveissä vuonna 1984.

Selvin muistoni Olli Isoahoon tai oikeastaan hänen poissaoloonsa liittyy aliupseerikoulun jälkeiseen aikaan sen jälkeen, kun olimme palanneet takaisin 2.JK:n tiloihin. Armeijassa on kerrossängyt, jossa on ylä- ja alapeti. Minulla oli alapeti ja Olli nukkui yläpetillä. Saatoin uneksia silloin tällöin yön aikana. Eräänä aamuna heräsin yllättäen yläpetiltä, jonne olin jossain vaiheessa kömpinyt yön. Olli Isoaho asui Helsingin lähistöllä ja sinä yönä yläpeti oli tyhjänä Ollin ollessa kaiketi kotonaan tai  HJK:n ottelumatkalla.

Mainitsenpa tässä myös pikajuoksua harrastaneista pääkaupungin pikajuoksijoista Vilenin veljekset, jotka olivat ihan samannäköisiä. Siihen aikaa sukunimi Vilen oli tuttu kaikille yleisurheilua seuraaville, sillä Vilenien sedällä Raimo Vilenillä oli ollut vuonna 1973 juostu 100 metrin Suomen ennätys ajalla 10,49. Vuotta aiemmin hän oli juossut käsiajanotolla matkan tasan 10 sekuntiin, mikä samalla sivusi Euroopan ennätystä. Vilenin veljekset jäivät minulle vähän etäisiksi, siksi kerroin enemmän heidän sedästään!

Kolmiloikkaaja Jukka Härkönen oli kahden muun lisäksi meitä muita 4-5 vuotta vanhempi, sillä Sotkamosta Lahteen muuttanut Jukka oli jo ehtinyt valmistua liikunnanopettajaksi. Aiemmin kesällä ennen asepalvelusta hän oli sijoittunut neljänneksi Kalevan Kisoissa. Myöhemmin Jukka on tullut tunnetuksi ehkä Suomen tunnetuimpana yleisurheilijoiden kansainvälisenä managerina. Hänen ensimmäinen kuuluisa asiakkaansa oli namibialainen pikajuoksija Frankie Fredericks.

Tampereen Seppo Liutun kanssa kävin tiukkoja kamppailuja Cooperin testien yhteydessä. Jäin toiseksi molemmilla kerroilla. Seppo ei lähtenyt aliupseerikouluun, vaan valitsi majuri Mäkipään hiihtojoukot lyhentäen samalla palvelusaikaansa. Näin teki myös Porvoon Teuvo Karvonen, joka tunnettiin entisen (epävirallisen) estejuoksun ME-miehen Pentti Karvosen poikana. Teuvon kanssa tein muutaman juoksuharjoituksen, mutta Seppo Liutun kanssa ne jäivät tekemättä. Seppo voitti talvella miesten halli-SM:n 3000 metrillä ja sitten seitsemän vuotta myöhemmin vuonna 1984 hän  juoksi kympin aikaan 28.04. Häntä ei kuitenkaan valittu Los Anglesin olympiakisoihin, vaikka sillä ajalla kisoissa voitettiin mitali. Ne oli niitä aikoja Suomen yleisurheiluhistoriassa... Ja mainitsen vielä, että helsinkiläisiä kestävyysjuoksijoita olivat Kai Ritvala ja Yrjö Hytönen.

Kymenlaaksolaisella korkeushyppääjä Esa Greijuksella ja minulla on ollut yksi yhteinen kaukainen hetki: Me olemme syntyneet samana helluntaiaamuna. Me molemmat tiesimme myös tarkan syntymäajan, jonka äitimme olivat kertoneet pojilleen. Minä olin tullut maailmaan tuntia ennen Esaa!

Helsinkiläiset Ari Viitala ja Jouni Kareinen juoksivat 400-800 metrin matkoja ja pohjanmaalaisen pikajuoksijan Sakari Hyytiäisen valmentajana oli vielä silloin tuntematon lakimies Lauri Tarasti. Kuulantyöntäjistä mainitsen Matti Vanhasen ja kiekonheittäjistä Mauri Sirenin. Keihäänheittäjistä ovat jääneet mieleen Vammalan seudulla asunut Rantanen (etunimeä en muista), Lappajärven Tapani Savola ja Lahden seudulla vaikuttanut Lasse Papinaho. Myöhemmin koiravaljakkokilpailuita harrastanut Lasse oli ehtinyt olla myös tulevan naisten keihäänheiton olympiavoittajan Heli Rantasen valmentajana.

Entäs Ari Harjula? Kertooko nimi lukijoille mitään? Ari oli seiväshyppääjä ja oli samoin kuin Jukka Härkönen meitä muita muutaman vuoden vanhempi. Hän oli juuri valmistunut lääkäriksi. Alokaskauden hän samassa tuvassa, mutta sen jälkeen hän jatkoi omaa koulutustaan vastaavissa tehtävissä. Ari kertoi, että jos hän ei kesän aikana ylitä viiden metrin  korkeudessa olevaa rimaa, niin hän lopettaa hyppäämisen. Viittä senttiä vaille jäi, joten seiväshyppy loppui. 

Kahdeksan vuotta myöhemmin vuoden 1985 helmikuussa Ari Harjula oli siinä kolmen kirurgin joukossa, joiden johdolla tehtiin Suomen ensimmäinen sydämensiirto. Ja viisi vuotta myöhemmin helmikuussa 1990 Ari Harjulan johdolla tehtiin Suomen ensimmäinen keuhkonsiirto. Arvostan suuresti tällaisia ihmisten parhaaksi tehtyjä tekoja! Jokainen voi miettiä mielessään, kumpaa arvostaa enemmän: ylittää seipään avulla viisi ja puoli metriä vai tehdä tällaisia lääketieteellisiä "uudisraivaajasuorituksia"?

10-ottelija Johannes Lahti oli se kolmas, joka oli vanhempaa ikäluokkaa Härkösen ja Harjulan lisälksi. Mieleeni on jäänyt aamuhämärässä tehdyt sulkeisharjoitukset. Olimme aivan lähekkäin ja kun kouluttaja antoi komennon 'taakse poistu', niin samassa Johannes oli jo muutaman metrin päässä. Siinä vaiheessa minä olin vasta ottamassa ensimmäistä askelta. Suurinpiirtein sellainen on pikajuoksijan ja kestävyysjuoksijan ero, kun on kyse räjähtävistä suorituksista. 

Kesän aikaan Johannes Lahti ylitti ensimmäisenä suomalaisena 10-ottelussa 8000 pisteen rajan. Hufvudstadsbladetin silloinen päätoimittaja Jan-Magnus Jansson oli luvannut vuosia aiemmin ensimmäiselle suomalaiselle 8000 pisteen rajan ylittäjälle lehden erikoispalkinnon. Niinpä eräänä kesäpäivänä meidät komennettiin kasarmin edessä olevalle kentälle riviin. Oli pienimuotoinen juhlahetki, kun arvokkaan herrasmiehen oloinen päätoimittaja ojensi lehden palkinnon alikersantti Lahdelle. Mikä oli tämä palkinto, sitä en enää muista. Johannes Lahti poistui joukostamme muutama vuosi sitten.

 

Sitten kerron muutaman sanan edellisestä saapumiserästä niistä, jotka olivat tulleet kesäkuussa ja jotka olivat painijoita, painonnostajia, nyrkkeilijöitä, koripalloilijoita ja lentopalloilijoita. Ne, jotka olivat samassa rakennuksessa, olivat kahdeksan kuukauden varusmiehiä. Kerron kahdesta urheilijasta painonnostaja Arvo Ojalehdosta ja nyrkkeilijä Tarmo Uusivirrasta. 

Arvo Ojalehto oli pienikokoinen painonnostaja, joka sitten myöhemmin edusti Suomea kolmissa eri olympiakisoissa. Hänen sarjansa oli aina alle 56 kg:n painoluokassa. Mainitsen Arvosta siksi, koska hän oli uskomattoman kimmoisa. Hän näytti meille useammin kerran, miten hypätään yläpetille tasajalkaa suoraan istualleen. Ja tietenkin saappaat jalassa! Täytyy sanoa, että se oli hauskan näköistä, kun omistaa sellaisen ponnistusvoiman. Pomppaajan pieni koko korosti tätä näkyä.

Ja sitten lopuksi kerron erikoisen tapahtuman liittyen nyrkkeilijä Tarmo Uusivirtaan. Armeijan jälkeen Uusivirrasta tuli ensimmäinen suomalainen nyrkkeilijä, joka sai maailmanmestaruusmitalin, vieläpä kahdesti vuosina 1978 ja 1982. Moskovan olympiakisojen menestyksen esteeksi tuli silmäkulmavamma.

Ja sitten Santahaminan silloiseen salattuun tapahtumaan. Nyrkkeilyn Suomi-Ruotsi maaottelu oli edessä muutaman päivän kuluttua ja Tarmo Uusivirta oli tapansa mukaan valmistautumassa siihen huolella. Hän oli jo nukkumassa, kun ennen puolta yötä jotkut koripalloilijat tulivat iltalomalta. Piti olla hiljaisuus, mutta he eivät malttaneet pysyä hiljaa edes vuoteessa. Ja tästä möykkäämisestä Uusivirta oli hermostunut, noussut ja lyönyt yhden iskun sängyssä olevaan pelaajaan. Mitään vammaa siitä ei kuitenkaan syntynyt.

Uusivirran teko oli raskauttava, olihan hän nyrkkeilijä. Uusivirta sai vain lievän rangaistuksen. Asia salattiin kaikilta ulkopuolisilta. Uusivirta pääsi maaotteluun, mutta hän sai kaksi viikkoa putkaa. Ja sekin hoidettiin siten, että hän kävi nukkumassa vain yöt. Omasta kokemuksestani voin sanoa, että Tarmo Uusivirta oli kohtelias ja fiksun oloinen jääkäri. 

 

 

 

Juovuksissa armeijan ampumaradalla

2.11.-19 Juovuksissa armeijan ampumaradalla: Jatkan kertomustani armeija-aikani tapahtumista. Edellinen oli syyskuun blogissani, jossa kerroin mm. vartiointivuoroistani Santahaminan sillalla. Ajallisesti kyse oli joulukuun alusta vuonna 1976.

Kuitenkin nyt palaan ajassa hiukan taaksepäin. Lokakuussa me nuoret urheilijat olimme saapuneet toiseen jääkärikomppaniaan paikkaan, jota kutsuttiin urheilujoukoiksi. Nyt yritän kertoa, mitä on jäänyt sanomatta aiemmissa jutuissani. Voi olla vähän sillisalaattia, kun poukkoilen asiasta toiseen, mutta älä anna sen häiritä.

Kerron nimistä, jotka vaikuttivat upseereiden joukossa kouluttajina. Komppanian päällikkönä toimi majuri Antero Mäkipää. Muissa yksiköissä komppanian päälliköt olivat sotilasarvoltaan kapteeneja, mutta jostain syystä urheilukomppanian päälliköllä oli pykälää korkeampi arvo. Antero Mäkipää oli miellyttävä ja kaikin puolin asiallinen upseeri, joka ymmärsi urheilijoita; sitä ei varmaan epäillyt kukaan. Suunnistus taisi olla se laji, jota hän harrasti ihan kilpailutasolla.

Oman arvioni mukaan Mäkipää oli myös kilpailuhenkinen, jolle myös oman yksikön pärjääminen (ja samalla oma kunnia?) oli tärkeää. Tämä tuli esille tosi yllättävällä tavalla. Kun joulukuussa peruskoulutuskauden jälkeen oli aika ilmoittaa halukkuus hakeutua aliupseerikouluun, niin Mäkipää ilmoitti yllättäen meille kestävyysjuoksijoille, että hän perustaa hiihtojoukot, joka sitten talven aikana osallistuu eri yksikköjen väliseen kilpailuun. Jos ilmoittautuu mukaan, niin ei tarvitse mennä aliupseerikouluun ja pääsee kolme kuukautta lyhyemmällä palvelusajalla. Olihan se yllättävä tarjous. Olin huono hiihtäjä ja pidin itseäni pelkästään juoksijana, joten en edes harkinnut asiaa. Mäkipää sai haluamansa joukot, sillä mm. Seppo Liuttu, Teuvo Karvonen ja Matti Koivisto-Rajala valitsivat lyhyemmän palvelusajan. Eipä silti, talven aikana Seppo Liuttu voitti miesten halli-SM:n 3000 metrillä, joten hiihto ei vaikuttanut ainakaan Seppoon kielteisesti.

Yliluutnantti Aapo Tajasvuo oli pitkän linjan upseeri, joka vastasi eniten meidän koulutuksesta. Pääasiassa hänen johdollaan opeteltiin erilaisia sotilastaitoja komppanian edessä olevalla kenttäalueella, ampumaradalla ja maastossa. Maastosta on jäänyt mieleen etenkin Sahara. Sillä nimellä tunnettiin Santahaminan hiekka-alue. Se oli pelkkää hienoa hiekkaa, mitään kasvillisuutta ei kasvanut sen päällä. Taisteluharjoituksissa syöksyttiin pitkin Saharan pintaa niin, että hiekka pölisi. Hiekasta oli myös etua, sillä taisteluvarustukseen kuuluvalla kenttälapiolla oli helppo tehdä potero Saharan pehmeään hiekkaan.

Tajasvuo johdatti meidät useita kertoja ampuma-alueelle heti alokaskauden alusta lähtien. Rynnäkkökiväärillä piti opetella ampumaan sekä makuulta että pystystä 150 metrin päässä oleviin tauluihin. En ollut lainkaan tarkka ampuja. Liekö siihen vaikuttanut se, että aseet eivät kiinnostaneet minua yhtään. Tosin nuorempani olin ampunut muutaman kerran veljeni ilmapistoolilla ja ilmakiväärillä. Siinä olivat kaikki kokemukseni aseista. Niinpä ampumaradalta saadut kuntoisuuslomat eivät osuneet minuun kuten joillain toisilla.

Ampumaradalla en saanut kuntsareita, mutta uuden kutsumanimen onnistuin saamaan. Onkohan kukaan muu koskaan saanut uutta kutsumanimeä kesken ampumaharjoitusten? Kävi niin, että eräänä päivänä ampumaradalla olimme yliluutnantti Tajasvuon johdolla tekemässä kovapanosammuntaa. Meitä oli pitkä rivi jääkäreitä makuulla aseet kohdistettuina 150 metrin päässä oleviin tauluihin. Lippaassa oli kymmenen panosta kuten normaalisti. Jokaisen piti ampua panos kerrallaan kohti maalia. Kun kukin oli ampunut lippaan tyhjäksi, niin sen jälkeen Tajasvuon komennon jälkeen piti vielä kerran painaa liipasimesta jonnekin taulujen suuntaan. 

Tyhjä laukaus oli varmistuslaukaus turvallisuuden takaamiseksi siksi, ettei kenellekään ollut jäänyt vahingossa aseeseen kovaa laukaisematonta panosta. Makasin pitkälläni rynnäkkökiväärin piipun ollessa edessä olevan parrun yläpuolella. En edes tähdännyt tauluihin painaessani liipaisimesta "tyhjää". Painoin liipaisinta ja samassa pamahti. Säikähdin valtavasti, panos varmaan osui muutaman metrin päähän maahan. Parruun se ei ainakaan osunut. En ollut ampunut kaikkea kymmentä panosta tauluihin, vaan jostain syystä yksi oli jäänyt ampumatta. 

Makuullaan rivissä olevalta armeijakaverilta tekoni ei jäänyt kuulematta. Samassa yliluutnantti Tajasvuo käveli rauhallisesti luokseni. Ehdin ennen hänen kysymystään antaa vastauksen pamauksen syyhyn yhdellä ainoalla sanalla: "Erreyksissä!" Sana tuli kaiketi selvästi kuulluksi myös muille, sillä tästä tapauksesta lähtien sain lisänimen Erreys. Erreyksellä tarkoitin tietenkin erehdystä, mutta kaiketi tämä kotiseutuni murresana oli outo muualta Suomesta tulleille kavereille. Niinpä olin Erreys ainakin siihen saakka, kun menin aliupseerikouluun. Tämä tapahtuma on vielä tänäänkin ainakin Teuvo Karvosen muistissa.

Ammunnoista on jäänyt mieleen myös toinen erikoinen tapaus. Se, mitä nyt kerron, ei varmaan olisi nykyisin mahdollista varusmiespalveluksen yhteydessä. Osa meistä pitkämatkalaisista, kuten minä, ei lähtenyt viikonloppuisin kotiin, jos ei ollut mahdollista saada pidennettyä viikonloppuvapaata. Ja saattoi myös olla, että osa joutui jäämään kasarmille, vaikka lauantaina ei olisikaan ollut koulutusta.

Kävi niin, että meitä oli jäänyt alle kymmenen varusmiehen joukko viikonlopuksi kasarmille. Joukossamme oli yksi korkeushyppääjä, joka oli todella hyvä ampuja, vaikka ei ollut koskaan aiemmin harrastanut ammuntaa. Hän paukutteli aina parhaat pisteet ja sai kuntoisuuslomia tarkkuudestaan. Tämä oli tullut myös urheilukomppanian toimistoupseerin tietoon. Jostain syystä tämä upseeri (oliko hän ylivääpeli vai sotilasmestari, sitä en muista, enkä nimeäkään halua mainita) oli tullut lauantaiaamuna töihin toimistolle, joka oli punatiilisen kasarmirakennuksen alakerrassa. Mitään koulutusta ei ollut merkittynä päiväohjelmaamme. Yhteiset ruokalassa käynnit olivat ainoita velvoitteita.

Koskaan aiemmin tämä toimistoupseeri ei ollut osallistunut meidän koulutukseen. Niinpä oli yllätys, kun hän aamuruokailun jälkeen komensi meidät ulos. Hän kertoi, että lähdemme ampumaan ampumaradalle. Jostain hän oli hankkinut myös panokset mukaansa. Jokainen tiesi jo entuudestaan, että tämä upseeri oli viinamäen miehiä. Sen näki jo hänen ulkoisesta olemuksestaan. Mutta sen myös haistoimme tänä myöhäissyksyn aamuna seisoessamme 2.JK:n edustalla.

Käsky on käsky armeijassa. Niinpä lähdimme marssimaan kohti ampumarataa. Mutta yllätys oli, että suuntasimme meille ennestään vieraalle ampumaradalle, joka oli kadettikoulun suunnalla. Päästyämme ampumaradalle viinan vaikutuksen alainen toimistoupseeri yllätti vielä kerran. Tästä harjoitusammunnasta tulisi erilainen verrattuna siihen, mihin olimme tottuneet. Ainoastaan hän ja meistä tämä korkeushyppääjä ampuisivat, muut toimisivat taulujen alapuolella olevassa montussa numeroiden näyttäjinä. En muista enää tarkkaan, mutta jokin pitkä tanko oli käytössä ja sen avulla näytettiin ampumapaikalle osumien lukemat. Toimistoupseeri halusi haastaa meidän parhaan ampujan keskinäiseen kisaan! Tämä oli syynä, miksi olimme marssineet vieraalle ampumaradalle.

Korkeushyppääjä ampui totutun varmasti kymppejä ja ysejä. Toimistoupseeri lainasi rynnäkkökivääriä joltain mukana olleelta. Kun tuli upseerin ammunnan vuoro, niin taulun alapuolelta ei ollut mitään näytettävää. Kaikki laukaukset menivät ohi! Upseeri totesi, että aseen kohdistus ei ollut kohdallaan. Siinä ei ollut mitään sen kummempaa, kilpailu oli ohi ja marssimme takaisin kasarmille. On melko varmaa, että tämä lauantaiaamun "koulutustapahtuma" ei tullut kenenkään muun tietoon. Pönäkkä upseeri käyttäytyi muuten kaikin puolen asiallisesti, vaikka kukaan ei varmaan voinut käsittää, mitä hänen päässään liikkui aamulla päättäessään järjestää oman ampumakilpailun. 

 

1970-luvulla peloteltiin jääkaudella

"1970-luvulla uhkana oli pidetty ilmaston kylmenemistä ja uutta jääkautta, vaikka hiilidioksidipitoisuus oli ollut kasvussa silloinkin. Kylmeneminen (global cooling) oli suurinta muotia ja tieteen hyväksymä konsensus.

Ensimmäisenä Maan päivänä 1970 professori Kenneth Watt ennusti: ”Maailma on kylmentynyt rajusti noin 20 vuotta. Jos nykysuuntaus jatkuu, vuonna 1990 globaalilämpötila tulee olemaan noin neljä astetta kylmempi ja vuonna 2000 yksitoista astetta kylmempi. Tämä on noin kaksi kertaa se mikä tarvitaan jääkauteen.”

Tiedeihmiset ja poliitikot ajoivat muun muassa seuraavia hätätoimia ihmiskunnan tuhon estämiseksi:

hiilidioksidituotannon lisääminen,

Beringinsalmen sulkeminen padolla Neuvostoliiton ja Alaskan välillä,

padon rakentaminen Norjan ja Grönlannin välille,

napa-alueiden kattaminen mustalla kelmulla,

metallipölyn sirottelu ilmakehään,

jättimäisten peilien lähettäminen maata kiertävälle radalle,

kaliumpölystä tehdyn keinorenkaan rakentaminen planeetallemme (vrt. Saturnus), 

Färsaarten luona olevien vedenalaisten vuorten räjäyttäminen vetypommeilla, jotta lämmin vesi pääsisi helpommin Arktisille alueille,

Grönlannin lämmittäminen ydinreaktoreilla ja napajään sulattaminen vetypommeilla. 

Sitten taas lämpeni. Pian alettiin kilvan etsiä siihen syyllisiä ja keksiä vastakkaisia ehkäisytoimia."

Tämän edellä oleva kirjoitus on lainattu professori Antero Järvisen blogista, joka on julkaistu vajaa viisi vuotta sitten. Järvinen on toiminut yli 35 vuotta Helsingin yliopiston biologisen tutkimusaseman johtajana Kilpisjärvellä. Blogin voi lukea kokonaan täältä http://ilmastorealismia.blogspot.com/2015/01/ilmastoharhan-lyhyt-historia.html

Kirjoittaja tiivistää kirjoituksensa sanoman selkokielellä seuraavasti:

Kirjoitukseni faktat selkokielellä ovat:

- ilmaston lämpenemistä on suuresti liioiteltu ja sen torjumiseen on käytetty turhaan suunnattomia rahasummia
- toista vastaavanlaista tieteellistä ja taloudellista harharetkeä on vaikea löytää
- luonnollista ilmastovaihtelua on vähätelty ja sen tutkiminen on lyöty laimin
- IPCC ja sitä lähellä olevat piirit ovat pyrkineet tukahduttamaan ilmastokeskustelun ja ovat todistettavasti jääneet kiinni vilpistä (mm. Climategate); samaan vaaralliseen leikkiin ovat ryhtyneet media, ympäristöjärjestöt ja poliittiset puolueet

- ilmastotieteilijät siirtävät koko ajan maaleja sitä mukaa kuin heidän ennustuksensa yksi toisensa perään sortuvat; nykyisellään ”ilmastonmuutosta” on mahdotonta testata tieteellisesti, koska kaikki sää- ja luonnonilmiöt ovat muka yhtäpitäviä tämän teorian kanssa
- luonnosta huolestuneet ihmiset ovat ylireagoineet heille syötettyihin, suureksi osaksi vääristeltyihin kauhukuviin
- käytännöllisesti katsoen kaikki kauhukuvat ovat osoittautuneet vääriksi hälytyksiksi; missään muussa asiassa kuin ”lämpenemisasiassa” tällaista ei hyväksyttäisi
- jostakin syystä media julkaisee näitä hälytyksiä päivittäin, mutta ei korjaa ”suutareita” vaan jättää kansalaiset mieluummin väärän tiedon varaan

- sanoja ”ilmaston lämpeneminen” ujutetaan miltei kaikkiin tutkimushankkeisiin sillä perusteella, että se on osoittautunut rahasammoksi; tutkijat eivät ole tyhmiä
- tutkimus ja sen myötä tieto luonnon muutoksista on vääristynyt
- nuoret tiedeihmiset ovat pulassa, jos ovat kriittisiä
- ilmasto on hitaasti viilentynyt; yhtä lämpimiä tai lämpimämpiä aikoja kuin nyt on ollut usein ennenkin

- ilmaston nykyinen lämpeneminen loppui lähes 20 vuotta sitten
- lämpiminä kausina ihmiset ja muu luonto voivat hyvin; kylmää on syytä pelätä
- lämpenemisen uhkakuvat eivät perustu faktoihin, vaan yliampuviin fiktioihin (ilmastomalleihin)
- hiilidioksidi on heikko ja hyvä ”kasvihuonekaasu”; satumaisen kalliit yritykset sen torjumiseksi ovat turhia; rahaa on tuhlattu kevyesti miljarditolkulla; missä rahat ovat ja mitä niillä on saatu aikaan?

- ympäristöjärjestöt ovat käyttäneet hyväkseen ja rahastaneet ”lämpenemisen” luontovaikutuksilla; jokseenkin kaikki pelottelu on ollut joko virheellistä tai liioiteltua (mm. jääkarhu)
- lämpenemisen varjolla on tehty hyvin kalliita ja luonnolle vahingollisia energiaratkaisuja
- vuosikymmeniä kestänyt aiheeton pelottelu ei enää tehoa kansalaisiin; tämä on vahinko, koska todellisen hädän tullen ei enää reagoida
- tieteen, median, ympäristöjärjestöjen ja politiikan arvovalta on kiistatta laskenut

Kiitos keskustelusta ja netin keksimisestä! Antero

http://ilmastorealismia.blogspot.com/2015/01/ilmastoharhan-lyhyt-historia.html?showComment=1423208454263#c7131806823671886129

Ilmastosta olen kirjoittanut aiemminkin

*7000 vuoden lämpötilat – puiden lustot se kertovat https://jouninkootut.blogspot.com/2019/11/7000-vuoden-lampotilat-puiden-lustot.html

*Suomalainen ilmastotodellisuus – Suomalaiset tiedemiehet kertovat (11-osainen videosarja tieteellisestä ja poliittisesta ilmastonmuutoksesta) http://jouninkootut.blogspot.com/2019/04/suomalainen-ilmastotodellisuus.html

*Vierasblogi: Ilmastohysterian lietsonta on rikos http://jouninkootut.blogspot.com/2019/04/ilmastohysterian-lietsonta-on-rikos.html

*Ilmastonmuutos tieteellisesti kerrottuna  http://jouninkootut.blogspot.com/2019/03/ilmastonmuutos-tieteellisesti-kerrottuna_19.html

*Partiolaisten lehti neuvoo nuorisoa http://jouninkootut.blogspot.com/2019/04/partiolaisten-lehti-neuvoo-nuorisoa.html

*Lehdet pelottelevat ja lisäävät ahdistusta http://jouninkootut.blogspot.com/2019/01/lehdet-pelottelevat-ja-lisaavat.html

*Urheilu-uutinen, huuhaa-uutinen ja POW http://jouninkootut.blogspot.com/2019/02/urheilu-uutinen-huuhaa-uutinen-ja-pow.html