19.12 Rikotut lupaukset:
Vähän yli 50 vuotta sitten 1960-luvun puoliväliin saakka Juuan ja
Nurmeksen välinen maantie kiemurteli aivan eri
reittiä kuin nykyinen suora valtatie, jolla on nyt myös oma numeronsa:
valtatie kuusi. Tämä vanha tie on suurelta osaltaan yhä käytössä. Yksi
osa siitä on 17 kilometriä pitkä vanha Vuokontie alkaen Vihtasuolta
ja päättyen Nurmeksen rajalle, jossa se yhtyy tähän leveään uuteen
pikitiehen. Tämä tie oli siis 50 vuotta sitten rakentamisvaiheessa ja
tiepohjaan tarvittiin tietenkin täytemaata. Ja tämä maa-aines piti
saada mahdollisimman läheltä rakennettavaa tietä kustannusten
vähentämiseksi.
200 metrin päässä tästä rakennettavasta tiestä oli
sopiva hiekkakangas, josta kuorma-autot sitten ajoivat tompsua
tiepohjalle.
Hienosta hiekasta käytetään tällä seudulla sanaa tompsu. Siihen aikaan
ei oltu läheskään niin tarkkoja ympäristöasioiden suhteen kuin tänä
päivänä. Tärkeintä lienee ollut,
että maanomistaja sai montustaan sopivan korvauksen ja työ saatiin
nopeasti alkuun. Tämä aikakausi oli voimakasta rakentamisen aikakautta,
jolloin maamme tieverkosto kasvoi voimakkaasti. Tämä hiekkamonttu oli
kilometrin päässä
kotoamme. Monttu sijaitsi pohjavesialueella ja niinpä maan kuorimisen
jälkeen vesi valtasi alueen, varsinkin sen syvimmät kaivetut kohdat.
Jotkut kylän pojat, jotka olivat vanhempia kuin minä, olivat rakentaneet
vesimontulle pienen
lautan jostain puutavarasta ja käyttivät sitä seilaamiseen. Eräänä
kesäpäivänä ollessani alle 10-vuotias ajelin aikuisten polkupyörällä
tälle montulle ja näin sen poikien tekemän
uuden lautan veden rajassa. Mainitsin sanan aikuisten polkupyörä, koska
siihen aikaan ei juuri tunnettu erikseen nuorten- ja lastenpyöriä. Kun
huomasin, että paikalla ei näkynyt ketään muita, niin sain ajatuksen,
miltä lautalla seilaaminen tuntuisi. Se oli todella kutkuttavan hieno
idea, jonka sitten toteutin. Varmaan jonkun verran pelotti, koska en
osannut uida yhtään. Niinpä sain tämän pienen lautan vesille ja siinä
olleella kepillä
annoin vauhtia painamalla kepin pohjaan ja työntämällä siitä. En
päässyt kovinkaan pitkälle, kun lautta kaatui ja putosin veteen.
Säikähdin valtavasti, mutta onneksi sillä kohtaa vettä oli niin vähän,
että jalat yltivät pohjaan. Tosin onhan niin, että jalat yltävät aina
pohjaan, mutta eri asia on, jääkö pää vedenpinnan päälle. Nyt kuitenkin
nämä molemmat ehdot täyttyivät samalla
kertaa, joten pääsin kävellen kuivalle maalle.
Olin niin onnellinen
siitä, että pelastuin hukkumiselta! Siinä samassa tein hiljaisen
lupauksen siitä, että en enää koskaan kiistele veljeni kanssa enkä käytä
pahoja sanoja muulloinkaan toisia kohtaan. Mutta sanomattakin lienee
selvää, että jossain vaiheessa nämä lupaukset rikkoontuivat. Kenellekään
en koskaan kertonut tästä tapahtumasta, jossa olisin voinut hukkua.
Lisää kirjoituksia ja kuvia kotisivultani http://www.jouninkootut.info/
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti