Vihtasuon kansakoulun 3-4. luokka 1966-68 osa 2

29.1 Vihtasuon kansakoulun 3-4. luokka 1966-68 osa 2: … jatkuu. Sulan maan aikaan kaikki välitunnit käytimme pallon potkimiseen tai hyppäsimme kolmiloikkaa. Näin poikien osalta, tytöt hyppäsivät narulla tai hyppivät ruutua. Kaikki eivät tietenkään tykänneet liikunnasta - mitä he tekivät, sitä en tiedä, koska olin aina liikunnallisissa riennoissa.

Mainitsin edellä kolmiloikan enkä osaa sanoa, miksi kolmiloikkaa hypättiin niin paljon saman poikaporukan kanssa. Kolmiloikkapaikka oli uudemman koulurakennuksen päädyssä, koska siinä oli riittävän paljon sopivan hienoa hiekkaa. Minulle hyppimisestä oli varmaan suuri hyöty liittyen myöhempään kestävyysjuoksu-uraan, koska hyppiminen lisää tunnetusti kimmoisuutta. Tähän hyppäämiseen ei tietenkään sisältynyt mitään ohjausta tai suunnitelmaa tulevia vuosia varten. Se oli vaan meidän poikien oma juttu, josta tykkäsimme.

Joskus urheilutunneilla meidän piti käydä juoksemassa vanhaa Länsi-Vuokon tietä kilometrin verran ja sama matka takaisin. Olin tällä kahden kilometrin matkalla kaikista paras. Muut jäivät kauaksi taakse paitsi luokkakaverini Sulo Halonen, joka juoksi melkein yhtä kovaa. Sulo alkoi urheilla vasta paljon myöhemmin aikuisiässä armeijan jälkeen juosten 800 metriä reilusti alle kahden minuutin ja oli neljäntenä SM-maratonilla vuonna 1987 vähän yli 2.21 ajalla. Lyhyillä juoksumatkoilla olin luokan keskitasoa, koska minulta puuttui nopeus.

Opettaja Esteri Timosesta on jäänyt miellyttävät muistot. Vuosia myöhemmin eläkkeelle jäätyään hän muutti Joensuuhun ja kävin kerran hänen luonaan ollessani aikuisiän kynnyksellä. Erityisesti Esteristä on jäänyt mieleen hänen urkuharmonilla soittonsa. Laulunäyte piti myös antaa. En ole koskaan laulanut yksin enkä tähän päivään mennessä ole osannut yhdenkään laulun sanoja ulkoa. Tämä voi tuntua oudolta, mutta tämä on totta: En osaa yhdenkään minkään tyyppisen laulun sanoja ulkoa! Mutta laulukokeessa lauloin "Kotimaani ompi Suomi", josta sain seiskan. Se taitaa olla viimeisin laulu, jonka olen laulanut yksin.

Koulunkäynti oli minulle helppoa, mutta kaikista eniten tykkäsin ainekirjoituksesta. Opettaja antoi aiheen (tai useamman?) ja siitä sitten kirjoitettiin. Kun muiden luokkakavereiden aineet olivat muutaman vihkonsivun pituisia, niin minä saatoin kirjoittaa jopa 20 sivua johtuen vilkkaasta mielikuvituksesta.  Opettaja hyväksyi sen ja antoi jatkaa kesken jäänyttä ainetta seuraavalla kirjoitustunnilla. Neljäs luokka päättyi keskikoulun pääsykokeeseen, josta kerroin jo aiemmin. Vihtasuon kansakoulussa oli 96 koululaista neljännen luokan päättyessä.