5.1
Ensimmäinen ainekirjoitus: Harva meistä muistanee sen ensimmäisen ainekirjoituksen, jonka on
kirjoittanut koulussa, mutta minä voin sanoa, että muistan sen tarkkaan.
Tapahtuiko se ensimmäisellä vai toisella luokalla, siitä en ole aivan varma.
Kai se oli toisella luokalla? En osannut ennen ensimmäistä koulupäivää lukea,
mutta opin sen nopeasti ja pian sen jälkeen kaiketi myös kirjoittaminen alkoi
sujua. Ja eikö koulussa sen takia ollakin, että siellä opittaisiin uutta: ensin
lukemaan, sitten kirjoittamaan ja ovathan ne numerotkin... Näin ainakin
entisaikaan...
Joka tapauksessa
muistan sen ensimmäisen aineen otsikon, jonka vuotta aiemmin Virroilta Juukaan muuttanut nuori opettaja Irmeli Rantala
kirjoitti taululle. Ja tästä aiheesta täytyi sitten kirjoittaa oma aine. Aineen
aihe oli seuraava: "Mikä minusta tulee isona?" Luulen, ettei siihen
kirjoittamiseen mennyt aikaa kovinkaan kauan, koska aihe oli minulle mitä
helpoin. Eipä silti, ei se kirjoituskaan ollut juuri sen pitempi kuin itse
otsikko. Ehkä juuri siksi muistan niin tarkasti tämän ensimmäisen
kirjoitukseni. Ja tässä se on nähtävillä yli 50 vuoden takaa: "Mikä
minusta tulee isona? Minusta tulee isona 5000 metrin ja 10000 metrin juoksija
ja seiväshyppääjä."
Siinä se oli, lyhyt ja
ytimekäs aine! Siinä ei kaiketi ollut mitään korjattavaa, koska tiesin jo
silloin senkin, että kymmenessä kilometrissä oli neljä nollaa ykkösen perässä,
kun matka ilmoitetaan metreissä. Olin oppinut nämä, kun luin sanomalehti Karjalaisesta
kaikki urheilu-uutiset. Ja olinhan lukenut heti lukemaan oppimisen jälkeen
niitä kirjastossa lainattavina olevia urheilukirjoja, joissa kerrottiin
suomalaisista juoksijoista alkaen Hannes Kolehmaisesta ja Paavo
Nurmesta. Ehkä he olivat niitä innoittajia, jotka kirjoitusten kautta
saivat aikaan sen, että minäkin halusin tulla isona yhtä hyväksi juoksijaksi
kuin he olivat olleet. 1960-luvulla ei ainakaan ollut sellaisia
kestävyysjuoksijoita, joista olisi voinut ottaa esimerkkiä, koska juoksun
tulostaso Suomessa oli silloin kovin heikko.
Ja kirjoitukseen
vaikutti tietysti sekin, että 7-vuotiaana vain muutama yläluokan poika pärjäsi
minulle jos piti juosta yli puolen kilometrin matka. Lisäksi usein juoksin
koulusta kotiin kahden kilometrin matkan koulureppu selässä, koska juokseminen
tuntui mukavalta kävelyyn verrattuna ja lisäksi juoksun jälkeen tuli niin hyvä
olo. Kirjoitin aineeni ihan tosissani ikään kuin edeltä tietäen, mitä tulen
isona tekemään. No, seiväshypyn lopetin muutaman vuoden jälkeen, 10-vuotiaana
hyppäsin kotitekoisella mäntyseipäällä purukasaan peräti 203 cm ja se jäi myös
omaksi ennätykseksi! Eikä minusta koskaan tullut varsinaista vitosen tai kympin
juoksijaa vaan vähän siihen suuntaan... Paavo Nurmen ennätykset kolmelta
kilometriltä ja sitä pitemmiltä matkoilta sen sijaan alitin jo alle
20-vuotiaana, joten siltä osin aine ei jäänyt pelkäksi haaveiluksi.
Lisää kirjoituksia ja kuvia kotisivultani http://www.jouninkootut.info/
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti