26.12
Liukas tapaninpäivä: Olen
edellisinä päivinä kirjoitellut joulunajan muistoja kaukaa lapsuudesta ja
nuoruudesta. Koska tänään on tapaninpäivä, niin kirjoitan yhden lisää, mikä on
jäänyt mieleen tästä joulupäivän jälkeisestä pyhäpäivästä. Lisäksi on olemassa
yksi erityinen tapaninpäivä, josta olisi paljon kerrottavaa. Se on ollut yksi
elämäni tärkeimmistä päivistä ellei jopa tärkein. Mutta koska näihin kirjoituksiin
ei ole tarkoitus tuoda läheskään kaikkea henkilökohtaista, niin ohitan sen ja
kerron toisesta sinänsä vähemmän tärkeästä muistosta.
Tapaninpäivä oli vielä
70-luvulla perinteisesti se päivä, jolloin käytiin läheisten sukulaisten luona
kylässä tai sitten sukulaiset tulivat vierailemaan meillä. Joulupäivänä oltiin
aina kotona. Omalta kohdalta kyläpaikka oli kahden kilometrin päässä sijaitseva
enon perhe. Siellä asui kaksi minua nuorempaa serkkua. Vaikka olin lähes
kymmenen vuotta heitä vanhempi, se ei haitannut asiaa, päinvastoin, koska oli
ihan mukava touhuta nuorempien kanssa.
Mutta nyt tähän
varsinaiseen otsikon aiheeseen: Eräänä tapaninpäivänä kaikki tiet olivat
valtavan liukkaita. Sää oli lämmennyt, lumi oli osittain sulanut ja sitten
pieni pakkanen oli kovettanut tienpinnan. Näinhän se pääkallokeli syntyy.
Aiemmin edellisissä kirjoituksissa jo mainitsin, että tulen kirjoittamaan
urheilusta ja sehän tarkoittaa omalla kohdallani kestävyysjuoksua. Sinä
tapanina olin noin 17-vuotias. Sen ikäisenä juoksin joka päivä ja lähes joka
päivä tein kaksi harjoituskertaa. Ensimmäinen kilometri oli omaa kotitietä ja
se päättyy Vihtasuon risteykseen. Siitä on mahdollisuus lähteä neljään
eri suuntaan: valtatie kuutta pitkin Nurmeksen tai Juuan
suuntaan, toinen vaihtoehto oli lähteä vanhalle Vuokontielle tai
vastakkaiseen suuntaan Lonkaantielle, missä on suuret nousut molemmin
puolin Lonkaanvaaraa.
Sinä tapaninpäivänä
oli tarkoitus juosta vaihtelevalla vauhdilla tunnin verran, mutta tiet olivat
aivan uskomattoman liukkaita. Siihen aikaan ei tunnettu nastakenkiä kuten
nykyisin. Ainut lyhyt pätkä, missä juokseminen oli mahdollista, oli
risteysalueella. Yksikään harjoituskerta ei kuitenkaan saanut jäädä väliin, se
oli aivan ehdoton asia, ainoastaan sairastuminen teki tästä poikkeuksen. Niinpä
juoksin sinä tapaninpäivänä Vihtasuon risteyksen alueella 300-400 metriä yhteen
suuntaan, sitten käännös ja sama takaisin. Kului se tunti silläkin tavalla,
vaikka se oli tavattoman yksitoikkoista. Kun harjoitus oli tehty, niin sain
hyvillä mielillä lisätä harjoituspäiväkirjaani tehdyn suorituksen. Vastaava
liukkautta en koskaan sen jälkeen kohdannut, mutta yksi vastaavanlainen tilanne
tuli eteen vuosia myöhemmin aivan eri syystä ja aivan eri maisemissa. Mutta
siitä sitten enemmän joskus myöhemmin!
Lisää kirjoituksia ja kuvia kotisivultani http://www.jouninkootut.info/
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti