lauantai 28. tammikuuta 2017

Uudenvuodenpäivä osa 1

1.1.2017 Uudenvuodenpäivä osa 1: Jälleen kerran on lisätty uusi luku vuosien määrään. Ensin muutama sana menneistä vuodenvaihteista ja sitten muutama ajatus tästä alkavasta vuodesta. Vuodenvaihteet eivät koskaan ole merkinneet minulle mitään sen kummempaa. Uudenvuoden lupauksia en ole koskaan tehnyt, sellaisia ei ole ainakaan jäänyt mieleen. 

Joskus lapsuus- ja nuoruusvuosien välimaastossa oli tapana sulattaa hevosenkengän muotojen tina. Saunakauhaan laitettiin tämä lyijyä sisältävä tina ja kuumennettiin sähkölevyn päällä. Sitten tämä sula massa pudotettiin kylmään veteen. Seuraava vaihe oli arvailla syntyneestä möhkäleestä, mitä uusi vuosi tuo tullessaan. Melkoista taikuutta, mistähän tämäkin on saanut alkunsa. Tosin tämä tapa on tainnut menettää merkityksensä. On tullut niin paljon kaikkea muuta tilalle. Mutta kukapa näitä tinavaluennustuksia olisi ottanut tosissaan? 

Ilotulitusraketit olivat aikoinaan tuntemattomia ja koiratkin saivat olla rauhassa koko aattoillan. Rakettien ostamisen olen onnistunut välttämään aina ja muutosta ei ole odotettavissa tässä asiassa. Vuodet ovat vaihtuneet aina kotioloissa, aikoinaan myös anoppilassa, lukuun ottamatta niitä kahta kertaa nuoruusvuosina, jolloin olin Suomen edustajana Madeiran uudenvuoden katujuoksussa. Funchalin kadut ovat mäkisiä, mutta sehän oli minulle silloin suuri etu. 

Jostain syystä on jäänyt mieleen myös vuosi 1979 kun se vaihtui 80-lukuun. Halusin ottaa uuden vuosikymmenen vastaan kävellen yksin maaseudun hiljaisuudessa kirkkaan tähtitaivaan alla; muistaakseni oli kirpeä pakkassää. Ennen kaikkea halusin salassa rukoilla Jumalalta siunausta koko alkavalle vuosikymmenelle. Onhan niin, että ikävuodet välillä 20-30 sisältävät usein runsaasti uusia elämänvaiheita. Eikö juuri silloin olisi syytä pyytää Jumalalta johdatusta elämään, sillä Herra kyllä tietää, mikä on ihmisen parhaaksi. Ihminen itse kyllä luulee tietävän sen parhaiten, mikä sitten usein osoittautuu aivan muuksi. Jokainen, joka turvautuu jakamattomalla sydämellä Jumalan puoleen, myös tässä edessä olevaan vuoteen, tulee huomaamaan, että valinta ei ollut turha. Mitkään muut korvikkeet, kuten kauniiksi muovatut puheet tai viihdemaailman tarjoamat näennäiset tunnekokemukset, eivät voi korvata tätä edellä mainittua valintaa, ei vaikka kyseessä olisi Suomeni itsenäisyyden juhlavuosi. jatkuu...

Lisää kirjoituksia ja kuvia kotisivultani   http://www.jouninkootut.info/

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti