Ikimuistoinen joululahja

24.12 Ikimuistoinen joululahja: Tämä joulunajan kuvaus liittyy aikaan, jolloin olin 7-vuotias. Jo aiemmin kerroin, miten äitini pääsi pois sairaalasta oltuaan pienessä leikkauksessa. Kirjoitukseni liittyy juuri tähän aikaan. Tämän joulun muistan ikävänä aikana, tosin liittyyhän siihen yksi valonpilkahdus mieluisan joululahjan takia. 

Äitini oli päässyt kotiin, mutta lääkäri oli kieltänyt raskaiden tavaroiden nostamisen, jotta leikkaushaavat eivät aukeaisi. Meillä oli navetassa siihen aikaan ainakin viisi lehmää. Tarkkaa lukumäärää en tietenkään voi muistaa, ainoastaan sen, että tähän vanhanaikaiseen navettaan mahtui kahdeksan lehmää. Ongelma oli kuitenkin se, että isä oli lähtenyt ryyppäämään eikä häntä näkynyt kotona koko joulun aikana. Niinpä äitini joutui lääkärin kielloista huolimatta menemään hoitamaan lehmät, koska muitakaan ei ollut suorittamassa tätä välttämätöntä työtä. Lehmien hoitaminen tarkoitti niiden ruokkimista ja lypsämistä. Lypsäminen tapahtui käsin, sillä eihän vielä siihen aikaan meillä ollut lypsykonetta. Lypsyn jälkeen maito piti kantaa jäähdytysaltaassa olevaan maitotonkkaan. Kuitenkin kaikista vaarallisin työ äidin kannalta katsoen oli lantojen ulos luominen, koska se oli raskasta.  

Eikä tässä kaikki: olin saanut nuoremman veljeni kanssa juuri joulun ajaksi tuhkarokon. Siihen kuului erittäin korkea kuume useamman vuorokauden ajan ja koko iho joutui ihottuman valtaan. Kovan kuumeen takia piti olla koko ajan sängyssä. Olin jo sen verran vanha, että ymmärsin kantaa huolta äidin tilanteesta, kun isää ei näkynyt missään. Kaikesta edellä kerrotusta on helppo ymmärtää, että meidän joulu oli tosi ankea. 

Tuhkarokosta nykynuoriso ei tiedä muuta kuin sen nimen. Vielä 1960-luvulla lähes jokainen lienee sairastunut tuhkarokkoon. Vasta seuraavan vuosikymmenen aikana aloitettiin rokotukset tuhkarokkoa vastaan. Muistan tämän tuhkarokon kaikista kovimpana sairautena sen korkean kuumeen takia eikä voimakas ihottumakaan koko ihon alueella varmaan kovin mukavalta näyttänyt. 

Mutta sitten siihen valoisaan hetkeen, josta kirjoituksen alussa mainitsin: Saattoi olla, että tänä jouluna emme saaneet mitään joululahjoja. Karamellia ja suklaata varmaan oli, ja jos pehmeitä paketteja saatiin, niin ne eivät jääneet mieleen. Pehmeillä paketeilla tarkoitan itse neulottuja sukkia ja kintaita. Kun tuli toinen joulupäivä eli tapani, niin kahden kilometrin päässä asuva enomme tuli käymään meillä kylässä. Hänellä oli tuliaisina joulupaketti meille veljeksille, jotka olimme kovassa kuumeessa. 

Se oli jotain suurenmoista, mitä enomme meille ojensi. Paketin sisältä paljastui kaksi suksivoidepurkkia: Sininen Swix oli pakkaskelin voide ja punainen Rex oli tarkoitettu lämpimälle kelille liisterivoiteeksi. Voi vain kuvitella, millainen näky tämä oli pikkupojan silmissä. Kuume ja väsynyt olo varmaan unohtuivat siinä hetkessä.  Nyt minulla oli oikeita voiteita, joita voisin laittaa suksien pohjiin talikynttilän sijaan. Ja olivathan ne purkit niin komean näköisiä ja lisäksi niissä oli oma erikoinen tuoksunsa. 

Mikään joululahja ei ole jäänyt niin erikoisella tavalla mieleen kuin nämä enon tuomat ”vauhtivoiteet”. Näitä voiteita myös käytettiin seuraavien talvien aikana, varsinkin sininen Swix oli hyvä pakkaskelin suksivoide. Sen sijaan punainen Rexin liisteripurkki jäi lähes kokonaan käyttämättä, koska silloin talvet olivat paljon kylmempiä kuin nykyisin eikä plussakelin suksivoidetta tarvittu juuri koskaan.